27.2.2014

Ei yhtäkää isiä!

Kävin saunassa. Siellä ei ollut isiä, minä katoin! Koin jotain outoa. Siellä ei ollut yhtään isiä, minä katoin monta kertaa! Joo, kuulin kyllä. Olen siitä iloinen, että uskalsit tulla katsomaan. Mutta jos minä nyt kerron vähän, mitä tapahtui, muillekin, niin ehkä he ymmärtävät sanomasi paremmin?

Ok. Dyykkarin kaveri siis kutsui saunaan. Jäin itseksekseni saunaan viimeisiin löylyihin. Tiesin, mitä oli tulossa: Tunteita. Keskityin rauhoittumaan ja hengittelemään. Lopulta minulta kysyttiin, olenko valmis. Annoin luvan.

Olin varautunut voimakkaaseen suruun. Itkemään. Kun tunne tuli, se nousi luista ja ytimistä. (Kirjaimellisesti minusta tuntui, kuin se olisi tullut luuytimistäni.) Se ei ollut surua. Kyllä minä nyyhkytin ensin. Mutta sitten minä nauroin. Hoin ääneen, ettei isi olisi saanut tehdä sellaista (viitaten ensimmäiseen anaaliraiskaukseen, joka tapahtui saunassa). Hoin sitä ja olin sekaisin. Tai siltä minusta tuntui. Työnsin seinää, kuin työntäen mielensärkijää pois kimpustani, kuten olisin halunnut silloin aikoinaan. Sanoin ääneen itselleni: "Noin. Minä sain työnnettyä mielensärkijän kimpustani. Minä voitin. Minä selvisin." Täällä ei ole yhtään isiä! Kyllä, me olemme melkein siinä kohdassa, mutta odota nyt vielä hetki. Joo.

Tunsin, kuinka lapsiosiani aivan änki olkapäälleni. Ne halusivat nähdä, mitä tapahtuu. Näytin niille saunaa: Täällä ei ole yhtään isiä. Isi ei ole täällä. Minä olen aivan yksin täällä saunassa. Minä voitin. Minä selvisin. Eikö täällä oikeasti ole yhtään isiä? Ei ole, minä vastasin. Voit katsoa aivan itse. Ei ole lauteiden allakaan. Ei ole yhtään isiä missään. *ihmeissään* Ei ole yh-tään isiä. Ei ole, ei.

Minut valtasi suunnaton riemu. Lapsiosa halusi näyttää kaikille, kuinka saunassa ei ollut yhtään isiä. Vielä siirryttyäni pesuhuoneen puolelle, jotta saisin rauhassa itkeä suihkussa (ja osoittaakseni osilleni, että jos minun tulee liian kuuma, voin tehdä asialle jotain), se halusi juosta saunan ovelle kurkkaamaan, että eihän saunassa nyt varmasti ollut yhtään isiä. Koska en halunnut juosta itse liukkaalla lattialla, kuvittelin sen juoksemaan pienillä jaloillaan ovelle ja kurkkaamaan. Kuvittelin myös, että se näki vain tyhjän saunan. Lapsiosa kääntyi ja julisti minulle taas: Ei ole yhtään isiä!

Se halusi tanssia. Se oli niin onnessaan, että ei tiennyt, miten päin olisi ollut. Tamppasin vesilätäkössä paikoillani, itkin ja olin onnellinen. Minä selvisin.

4 kommenttia:

  1. Hienoa, kuulostaa todella eteenpäin vieviltä askelilta! Askel kerrallaan, meistä jokainen. <3

    VastaaPoista
  2. Tajusin juuri miksi en sauno.
    Tai en tajunnut, mutta pelkään pian muistavani.
    Jotain jo muistan.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)