14.2.2014

Etureidet, mukava tuntea

Eilen oli loppujen lopuksi tehokas päivä. Pääsin opiskelujuttujen ääreltä nukkumaan vähän yhden jälkeen yöllä. Kun pääsin sänkyyn, tajusin, ettei nukuta. Mutta etureisille voisi tehdä jotain. Makasin mahallani, ja tajusin, etten vieläkään tunne niitä. Minun piti painaa polviani todella kauan patjaa vasten, ennen kuin lihasten väsyminen antoi minulle jotain osviittaa siitä, että jotain siinä reisiluun etupuolella on. Päätin yrittää, josko saisin etureidet tärinän avulla auki. Ne nimittäin ovat niin jumissa, etteivät pilateksessa tietyt liikkeet vain onnistu. Kokeilin ensin sitä, että painoin polviani vasten patjaa, kunnes en enää jaksanut, ja tunnustelin, saisinko lihakset tärisemään, vaikka en niitä tuntenutkaan. Tärisyttelin välillä takareisiä ja pakaralihaksia, koska niihin minulla oli yhteys: tiesin, missä ne olivat. Sitten yritin tärisyttää reiden sivulla olevia lihaksia, josko vieressä tärisevä lihas saisi houkuteltua naapurinsakin tärisemään.

Tunnustelin, mitä etureisissä voisi olla. Vähitellen paljastui, että siellä on vihaa. Raivoa, jopa. Houkuttelin sitä esiin. Kuvittelin itseni korkean, sysimustan vuoren huipulle, ja annoin vihani muodostaa myrskyn yläpuoliselle taivaalle. Mustan hurrikaanin alkaessa muotoutua, löin salamoilla kaikkea alapuolista. Heitin välillä meteoriitteja alhaalla säntäilevien hyönteisten kokoisten mielensärkijöiden niskaan. Kun alitajuntani lisäsi kuvaan räjähteleviä tulivuoria ja laavajärviä, tiesin onnistuneeni.

Se alkoi muljahteluna: outona ja etäisenä liikkeenä. Sitten tajusin, että suora reisilihas alkoi täristä. Loppujen lopuksi tärisin ainakin tunnin eri asennoissa. Oli jännä huomata, miten jalkojen tärinä välillä pysähtyi, kun kurkun lihasten piti saada täristä, tai sitten niska-hartiaseudun, ennen kuin voitiin taas jatkaa. Rosen-terapeuttini neuvojen mukaan pysäytin tärinän välillä, ja tunnustelin, miltä kehossa tuntuu. Pitkän ajan jälkeen tärinä äkkiä vain loppui. Hups.

Tulivuorten laava muuttui aika nopeasti mustaksi tervaksi, joka kupli ja valui alas peittäen kaiken. Tukahtunutta itkua, sitä se oli. Joku osani tuli vuorenhuipulle itkemään, minä en tuntenut mitään.

Venyttelin etureisiä vähän, ja ihmettelin, miten ne olivat niin rennot. Enää vain pari lihasta tai lihaksen osaa oli jumissa. Tuli olo, että haluan nostaa jalat ylös. Käännyin kohti seinää niin, että sain itseni L-kirjaimen muotoon, jalat kohti kattoa. Siinä sitten venyttelin ja tärisin vuoronperään, joskus samaan aikaan: toinen jalka tärisi, toinen venyi. Lopulta tajusin jalkojeni syvien lihasten alkaneen täristä. Se oli outoa. Mitä tiukemmin vedin jalat koukkuun vatsani päälle ja vasten toisiaan, sitä voimakkaampaa tärinä oli. Päässä välähti kuva pienestä tytöstä tärisemässä kauhuaan pihalle komerossa. Siihen ei liittynyt mitään tunteita tai muita tapahtumia. Vain muisto siitä, ettei siitä tytöstäkään tuntunut miltään. Oli vain ihmetellyt sitä, miksi on komerossa ja miksi tärisee, mutta ei kiinnittänyt kumpaankaan seikkaan sen kummemmin huomiota.

Loppujen lopuksi en saanut auki vain etureisiäni, vaan myös reiden lähentäjäni alkoivat vihdoin tärisemään. Ne ovat aina olleet niin jumissa, että luottohierojani on tarvinnut kaksi käyntiä niiden avaamiseen edes siihen pisteeseen, että alan tuntea niiden kireyden kipuna. Mikä on todellä ärsyttävää, kun niiden hieromisessa hierojan on pakko mennä alueille, jonne en mielelläni päästäisi kuin puolisoni.

Nyt olen koko päivän vain ihmetellyt etureisiäni. Ensinnäkin tajusin, että ne ovat paljon hoikemmat kuin mitä olen kuvitellut. Kun en tuntenut etureisiäni, sisäinen kehonkuvani oli vääristynyt. Liioittelin reisieni paksuutta. Toisekseen ne ovat lämpimät. Ja olen taas todella energinen. Tekee mieli vain juoksennella, hyppiä ja pomppia. Olen taas astunut yhden askeleen lähemmäs maailmaa. En vieläkään ole täysin kiinni kehossani, mutta lähellä ollaan. Kehoni tuntuu paljon lämpimämmältä, kuumemmalta jopa, ja nuoremmalta. Vaikka etureisiäni särkeekin. Eiköhän kipu tästä hellitä, kun vain juo sinnikkäästi paljon vettä, että kuona-aineet poistuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)