30.5.2014

Viha

Viha kuulemma lukkiutuu lantioon. Olen eri mieltä. Puolustushalu lukkiutuu lantioon. Tai sitten olen vain niin kaukana vihan tunteesta, etten tunnista sitä.

Lantion venyttely on joka tapauksessa herättänyt minussa halun tutkia vihaa: Mitä on kokea vihaa. Miten viha ilmenee. Mitä se saa meidät tekemään. Olen katsonut sarjaa, jonka aiemmin jätin kesken sen väkivaltaisuuden takia: Hannibal.

Olen ajatellut paljon sarjaa katsoessani. Sarjassa Hannibal tappoi miehen, joka koki valtavaa vetoa psykopaatteihin. Hän halusi ystävystyä heidän kanssaan "koskeakseen suuruutta". Tämä voi kuulostaa sairaalta, ja varmaan sitä onkin, mutta ajattelin: Minä olen kokenut jotain sellaista, jota harva kokee. Se oli niin äärimmäistä, niin hirveää, ettei suurin osa ihmisistä halua edes ajatella sitä. Toisaalta se on jotain, jota jotkut haluavat kokea, jota kohti he pyrkivät. Sitä kutsutaan masokismiksi, ja sitä pidetään epänormaalina.

Mutta kokemusteni kautta osaan ehkä ymmärtää tuota halua. Siihen liittyy jotain kummaa hengellisyyttä. Luopua kaikesta kontrollista, heittäytyä (vaikkakin vastoin tahtoaan) toisen armoille, hyväksyä kuoleman mahdollisuus. Siinä kokee sitä samaa yhteyttä kaikkeuden kanssa, joka liittyy hengellisiin kokemuksiin.

En nyt tarkoita, että raiskatuksi tuleminen olisi upea, kaunis kokemus, eikä tätä tule ymmärtää niin. Ehkä nyt olen vihdoin pääsemässä siihen vaiheeseen, että näen tapahtuneessa jotain, minkä voin kääntää vahvuudeksi. Ehkä voin tapahtuneen kautta löytää vahvuuteni. Ehkä voin vihdoin myöntää olevani vahva. Vahvempi kuin moni muu. Moni muu olisi hajonnut, tullut hulluksi, tappanut itsensä tai jonkun muun, antanut periksi ja paennut pysyvästi dissosiaatioon. Minä en. Jos syy ei ole se, että olen vahva, mikä sitten?

Raiskaus on kuin murha, josta jää eloon. Joku sanoi minulle joskus noin. Tai sitten luin sen jostain. Mielestäni se on äärimmäisen osuva vertaus. Kuitenkin... Ehkä nyt voin katsoa taaksepäin ja nähdä siinä kaikessa jotain kaunista. Se kauneus ei ollut tapahtumissa, ei siinä, mitä minulle tehtiin, vaan minussa. Elämänvoimaa, halua selviytyä, voimaa, sisäistä vahvuutta. Haluan unohtaa tapahtumien kulun, kaiken sen rumuuden. Haluan muistaa kauneuden. Lujuuden. Sitkeyden. Selviytymisen.

Ja sitten osa vaihtui, ja ihmettelen, miksi kirjoitin jotain tällaista...

1 kommentti:

  1. Sä olet todella uskomattoman vahva! Olen ihaillut sinua nämä vuodet, kun olen lukenut blogiasi. Kiitos, että olet kirjoittanut sitä, jakanut tätä uskomatonta selviytymistarinaa meille muiile, jotka kamppailemme oman selviytymisemme kanssa

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)