30.6.2014

Kaksi kilpikonnaa

Riideltiin Dyykkarin kanssa (anteeksi, naapurit). Ollaan näemmä opittu jo riitelemään ilman, että tavaroita särkyy, mutta ääntä lähtee. Toivottavasti huutoa yhä maailmaan mahtuu. Ainakaan kukaan ei soittanut poliiseja.

Dyykkari joi kännit, kun nukuin. Hän valvoi läpi yön katsoen lempisarjansa koko tuotantokauden. Hänellä oli ollut hauskaa, joten hänen piti saada pää täyteen. Jostain syystä hänellä se päättelyketju menee niin, että "minulla on hauskaa"--> "en ansaitse tätä" --> känni päälle. Kun heräsin, kävimme pitkän keskustelun alkoholin käytöstä ja masennuksesta, tunteiden käsittelystä, häntä ahdistavista ja pelottavista asioista, tunteiden kohtaamisesta, ongelmien kohtaamisesta, asioiden vatvomisen ja itsensä kiduttamisen hyödyttömyydestä jne. Niin, ja pettämisestä. Koska minä olin tuonut tänne miehen hänen poissaollessaan, kertonut hänelle ja hän pelkäsi, että olin pannut sitä miestä. Tai pitäisi kyllä sanoa, että poikaa, niin nuori jolppi oli kyseessä.

Löysin yhtenä viikonloppuyönä talomme pihasta pojan, joka näytti hädin tuskin täysi-ikäiseltä, hyvin palelevalta ja erittäin eksyneeltä. Otin hänet sohvallemme nukkumaan päänsä selväksi, ja herättyään hän kiitti, selvitti, missä on ja lähti etsimään kadonnutta omaisuuttaan. En tullut raiskatuksi ja sain hyvän mielen, kun autoin. Dyykkari oli vahvasti sitä mieltä, että seuraavalla kerralla soitan poliisille, jos löydän tuntemattoman kännisen ihmisen pulassa. Minä olin vahvasti sitä mieltä, että ihmiset pelkäävät liikaa toisiaan, poliisilla on parempaakin tekemistä kuin toimia juoppojen taksina ja osaan kyllä arvioida itse, onko joku kännissä ja vaaraton vai aineissa ja mahdollisesti vaarallinen.

Dyykkari pelkäsi, että olin keksinyt koko tarinan peittääkseni jälkeni siltä varalta, että joku naapuri olisi sattunut näkemään vieraan miehen tulon kotiimme ja oikeasti se jätkä oli joku satunnaispano, jonka olin kutsunut tänne, koska hän ja kämppis olivat reissussa.

Minulla kilahti.

Hän kysyy minulta, miksi tietokoneen sivuhistoria on poistettu, koska pelkää minun peittelevän sitä, että etsin netistä miehiä. Hän ei halua minun lähtevän kaverin kanssa ulos bilettämään, koska kuulemma heti panen jotakuta. Minulla on vihdoin joku, jota voin aidosti sanoa ystäväkseni, mutta en saa halata häntä, koska hän on mies, olkoonkin homo ja vakituisessa parisuhteessa jo ties kuinka monetta vuotta. Ja en saisi huutaa Dyykkarille tästä kaikesta, koska hän vain oireilee vuosia kestänyttä pettämistä. Jos haluan huutaa jollekulle, minun tulisi huutaa hänen ex-vaimolleen. Eihän hänkään huuda minulle minun oireiluistani. Haavoilla ollaan molemmat.

Dyykkari pyysi anteeksi, kun oli pistänyt minut niin koville, että kilahdin. Hän vain kuulemma on niin hidas hämäläinen, ettei tajua minun hänestä välittävän, ellen näytä niitä tunteita ihan tosissani. Kun olen muuten niin viilipytty, ettei minusta ota selvää.

Selvä. Tuolle äijälle pitää kirkua, silloin se uskoo, että olen tosissani. Sovittiin, että hän jättää epäilyn vähemmälle ja koittaa luottaa enemmän.

En muuten tiedä, mitä tapahtui, mutta mies lähti kavereiden kanssa reissuun, tuli vain päivän jälkeen takaisin ja on ollut sen jälkeen halipulassa, kaivannut kosketusta ja antanut helliä. Nyt on saanut tai oikeastaan pitänyt pitää kädestä, kun katsotaan leffaa. Yöllä pitää olla lähekkäin. Pussailu on sallittua. Kuulemma siellä reissussa pelästyi, että menettää minut. Ilmeisesti menettämisen pelko on nyt suurempi kuin jätetyksi tulemisen pelko, joten vähän voi hempeillä. Sillä uhallakin, että jätän ja sitten taas sattuu.

Hitaasti, mutta epävarmasti edeten.

1 kommentti:

  1. ihanaa, kun joku tietää, miten pitää ja kannattaa toimia!

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)