12.6.2014

Maanantaina tajusin, että minut on raiskattu. Eihän siihen mennytkään kuin neljännesvuosisata. Sen jälkeen olen paahtanut opintoja kaiken hereilläoloaikani ja jos jos se ei ole jostain syystä onnistunut, olen siivonnut kuin hullu. Totesin, että tarvitsen apua. Rahaa ei ole, mutta onneksi opintolainaa saa. Varasin ajan hierojalle ja jahka Rosén-terapeutti palaa kesälomiltaan, varaan ajan häneltäkin. Kehoni tarvitsee nyt avautumisapua ja maadoittamista.

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Mun tajunnassa hiipii lähemmäksi ja lähemmäksi samoja ajatuksia. Vielä juoksen pakoon...

    VastaaPoista
  2. Maadoittuminen. Sitä täälläkin harjoitellaan..Miksi on niin vaikeaa olla läsnä omassa kehossaan tietoisesti läsnä ilman että mieli hajoaa? En tiedä oliko tuossa nyt mitään järkeä mut tuntuu että juoksen omaa kehoani karkuun koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän hyvin tunteen. Yrittää palata kehoonsa, ja äkkiä onkin taas raiskattavana. Paljon ankkureita nykyhetkeen, turvallisuuden tunteen vahvistamista... Kyllä se siitä. Kehosi on sinun puolellasi, vaikka se ei aina siltä tunnu.

      Poista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)