8.6.2014

Takaisin sorvin ääreen

Viime yönä näin jotain ihan ihme hihhuli-unta. Siinä mielensärkijä antoi minulle hommaksi perustaa musiikkikoulun lapsille (miksi??). Aloin sitä sitten jostain syystä järkkäämään mummoni avustuksella. Kaikki mitä tein oli mielensärkijän mielestä väärin. Yritin rauhoitella häntä samalla kun rakensin koulua. (Pitääkö tässä välissä huomauttaa, että minut tosiaan pakotettiin opettelemaan soittamista suurin osa lapsuudestani ja minä VIHASIN joka sekuntia?)

Lopulta koulusta tuli todella hieno, ja se oli täynnä onnellisia oppilaita. Siellä pidettiin kukkakimppujen kauneuskilpailuja, laulettiin ja minä olin koko paikan rehtori. Mummoni ja laiminlyöjä istuivat kunniapaikalla ruokalan pöydässä ja taputtivat, kun pidin puhetta. Mielensärkijä katosi jonnekin.

Suihkussa mietin sitten sitä, että en varmaan koskaan saa häädettyä vanhempiani päästäni täysin. He ovat kuitenkin minut ruokkineet, vaatettaneet ja sivistäneet. Se on luonut semmoiset perustat kehitykselleni, ettei niitä voi täysin poistaa, vaikka joudunkin jatkuvasti kirjoittamaan niitä uusiksi.

Selässäni on syy, miksi haluan tappaa itseni. Siellä on voimakasta häpeää, jonka alkusyystä en saa selvää. Yritän kääntää lausetta "tapan itseni" muotoon "tapan isän", ja välillä se onnistuu. Katsotaan, josko vihdoin saisin tuon halun purettua. Sen alta todennäköisesti löytyy sitten se halu pysyä hengissä.

Tänään sain aikaan vaikka mitä. Toimin lapsenvahtina, kirjoitin pari sivua esseitä, olin sosiaalinen. Vielä kun tuon vuorokausirytmin saisi järkevämmäksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)