3.7.2014

16 tunnin yöunet

Tuossa yhtenä iltana sängyssä unta odottaessani minut valtasi taas SE tunne. Valtava ahdistus, joka täytti koko olemukseni. Tuntui, että olin irti kehostani, voin pahoin, leukaperiä kiristi. Aloin tunnustella kehoani. Tajusin, että halusin nyrpistää nenääni. Nyrpistin. Sitten halusin levittää sieraimiani. Tein senkin. Sitten nyrpistin ja levitin. Löysin nenästäni lihaksia ihan oudoista paikoista. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että olo oli kadonnut. Tajusin, että kasvoihini oli jäänyt jumiin hyökkäys. Siis se hetki, kun alkaa valmistautua siihen, että hyökkää pahantekijänsä kimppuun, alkaa hengittää tiheämmin, levittää sieraimensakin että keho saa enemmän happea sen valmistautuessa syöksymään.

Sitten oikea suupieleni alkoi nykiä. Se on tehnyt sitä paljon viime kuukausina, välillä jopa niin voimakkaasti että se on sattunut. Rentoutin nenäni ja annoin suupielen tehdä, kuten se halusi. Ilme levisi kasvojeni vasemmalle puolelle. Tajusin, että ilmeen perusteella olen valmistautumassa iskuun, kipuun. Kasvoissanikin ovat kilpailleet ne kaksi puolta, jotka ovat jakaneet kehoni kahtia: taistelu ja jähmettyminen.

Nukahdin, ja nukuin kevyet 16 tuntia. Pari pientä lihasta nenässäni rentoutuu, ja nukun kaksi kertaa normaalit yöunet. Onneksi olen vielä opiskelija, joten ei ole mitään väliä, vaikka vuorokausirytmini onkin katollaan harva se päivä.

Dyykkarin kanssa menee yhä hyvin. Tuleva pelottaa meitä molempia, mutta me kohtaamme sen nyt yhdessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)