29.7.2014

Jatkoa edelliseen

Koko lapsuuteni ajan sai kävellä munankuorilla. Jos alkoholistiperheessä oli virtahepo olohuoneessa, meillä oli hirmumyrsky. Se puhkesi riehumaan täysin toimistamme välittämättä. Korkeintaan jatkuva varautuminen sen jokaiseen liikkeeseen minimoi tuhoja.

Mielensärkijä työnsi vastuun omasta hyvinvoinnistaan, omista tunteistaan, kaikesta häneen liittyvästä meille, perheelleen. Hän ei ollut vastuussa mistään, me olimme. Siksi meille sai ihan vapaasti huutaa, jos kaukosäädintä ei löytynyt, koska hän oli kantanut sen keittiöön hakiessaan jääkaapista voileivän. Meille sai huutaa, jos pomo oli töissä "vittuillut" hänelle pyytämällä hänen CV:tään. Meidän vika oli, jos kaupasta juuri ostetussa ruuvisarjassa ei ollut kaikkia osia. Me olimme kätkeneet ne loukataksemme häntä.

Tein eilen montakin havaintoa. Ensinnäkin tajusin, että kukaan ei ole vastuussa minusta. Koko lapsuuteni minua koulutettiin olemaan vastuussa vain mielensärkijästä. Lisäksi kannoin vastuuta siskoni suojelemisesta ja laiminlyöjän jaksamisesta. Kukaan ei kantanut vastuuta minusta. Kyllähän minut ruokittiin (jos ei muulla, niin suklaalla) ja vaatetettiin (vaikka ne vaatteet saattoivat olla aivan väärää kokoa, eivätkä aina niin puhtaita) ja minulla oli katto pääni päällä. Se oli sitä kulissien ylläpitoa. Minkä lisäksi laiminlyöjä jaksoi huokailla, kuinka raskasta hänellä oli (huolehtia meistä). Nyt tein päätöksen ottaa vastuun itsestäni.

Toinen oivallus syntyi kahlatessani läpi läheisriippuvuuteen liittyvää kirjallisuutta. Minä todellakin kannan huolta ihan kaikkien mielialasta. Kyllä minä olen sen jo aiemminkin tajunnut, en vain aivan niin kuin nyt. Dyykkarilla meni eilen hermo, kun sängynpääty, jota hän yritti korjata, ei totellut häntä. Tein aivan päinvastoin kuin olisin aiemmin tehnyt. Sen sijaan, että olisin häärännyt hänen ympärillään valmiina auttamaan, otin pakkasesta jäätelöä ja keskityin irrottamaan itseni tunnetasolla tilanteesta. Melkein pyörryin. Mehupullon korkin hakkaaminen pöytään loi äänen, joka piti todellisuudessa kiinni.

Tajusin, että ne tuntosarvet, joiden pitäisi tarkkailla omaa tilannettani (onko minulla nälkä, jano, itkettääkö, miltä minusta tuntuu), oli kiinnitetty ympärilläni pörrääviin ihmisiin, tässä tilanteessa Dyykkariin. Yritin repiä niitä hänestä irti ja työntää takaisin sisääni, mutta ne kieltäytyivät. Niiden mielestä tilanne ei ollut tarpeeksi turvallinen. Seuraavaksi saikin sitten vakuutella niille, että olen turvassa.

Siitähän monet ongelmani yhä johtuvat: En vieläkään koe olevani turvassa. Tiedän järjellä olevani, mutta tunnepuoli on vielä kaaoksessa. Pääni on täynnä paniikissa olevia eri-ikäisiä ihmisiä, jotka juoksevat karkuun.

Mielensärkijä ei sallinut, että huomiomme herpaantui hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan hetkeksikään. Minulla on siis ainakin 18 vuoden koulutus aiheesta. Tein eilen tietoisen päätöksen ruveta suuntaamaan huomiotani uudella tavalla. Löysin netistä zenbuddhalaiset meditaatio-ohjeet, joita ajattelin alkaa noudattamaan. Ensimmäisessa harjoituksessa lasketaan hengitystä. Ensimmäinen hengitys on pitkä uloshengitys: Yyyyksi. Sen jälkeen hengitetään ihan normaalisti 2-10. Kymmenen jälkeen aloitetaan taas alusta. Ihan tajuttoman vaikeaa!! Ajatukseni lähtevät heti harhailemaan. No, ehkä se tästä. Rupeaa kaikki auto- ja bussimatkat harjoittelemaan, ja aina nukahtamista odotellessaan. En edes lue noita ohjeita pidemmälle, ennen kuin opin tämän.

Kolmas oivallus liittyi rajoihini. Koska mielensärkijä piti meitä omana jatkeenaan, hän venytti rajani kattamaan myös hänet. Rajani ovat nyt jossain kaukana, mikä tarkoittaa sitä, että jokainen kuuloetäisyydellä oleva ihminen on automaattisesti rajojeni sisällä. Siksi hänen ei edes tarvitse ylittää niitä. Kohtelen häntä automaattisesti kuin itseäni täysin riippumatta siitä, kuka hän on, kuinka kauan olen hänet tuntenut ja mitä hän on minulle ehkä tehnyt.

Vaikka kaikki tämä psyykkinen työ tulee olemaan raskasta, on myös hyvin vapauttavaa ja helpottavaa ymmärtää, ettei minun tarvitse jatkuvasti huolehtia kaikista muista. Minun tarvitsee kantaa jatkossa huolta enää vain yhdestä ihmisestä aiemman 7 miljardin sijaan (koska mielensärkijä piti minua henkilökohtaisesti vastuussa myös mm. Afrikan nälänhätien ja maailman sotien ratkaisemisesta). Äärimmäisen vapauttavaa! Ja huomattavasti aiempaa helpompaa. On äärimmäisen vaikea saada Dyykkari rauhoittumaan, vaikka tietäisinkin täysin, että hänen tarvitsisi vain lähteä kävelylle. On paljon helpompaa saada itsensä rauhoittumaan, koska voin vain viedä tämän kehon kävelylle. Ah.

Edit: Ai niin! Eilen päätin lopettaa kämppisteni paapomisen. Sen sijaan, että olisin itse alkanut siivoamaan täällä, pyysin. Kerran. Hetken päästä täällä oli kaksi imuroivaa ja touhuavaa miestä. Kun kerran perseeltään nousivat, innoistuivat sitten tekemään muutakin, ihan pyytämättä. Päikkäreiltä herättyäni täällä oli illallinen pöydässä valmiina! Eli kaikki "auttamiseni" on vain passivoinut heitä, saaden minut ahdistumaan vielä enemmän heidän hyvinvoinnistaan. Miten sitä voikaan ihminen olla sokea...

7 kommenttia:

  1. Oon niin huono kommentoimaan, mut luen joka tekstisi. Laita ihmeessä tohon sellai "tykkään" tyylinen nappula. Facebook riippuvuus iskee ku tekis mieli painaa sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mjaa... :D Mä oon kai liian vanha, ku oon aatellu, et ne on vähän turhia. Varsinkin kun ei oo sitä "en tykkää"-nappia. On tossa toi "jaa Facebookissa"-nappi, jos se yhtään riippuvuuteen auttaisi. :)

      Poista
  2. Mulle terapissa aika alussa esiteltiin noita hengityskeinoja rauhoittumiseen ja tietoiseen läsnäoloon, toisinaan niitä osaankin/muistankin käyttää. Yksi oli ihan niin yksinkertainen että joka hengityksellä mielessä sanottiin "sisään" "ulos" "sisään" "ulos", sitten on ihan hengityksen laskemista 1-10 niin että joka sisään ja ulos lasketaan, sisään (1), ulos (2), sisään (3) jne. Sitten on ihan sitä että tietoisesti hengitetään kädellä tunnustellen eli käsi on rinnan/pallean päällä ja jokainen kohoaminen ja laskeminen "tunnetaan" kädellä. Sitten on vielä niitä joissa hengitys "puhalletaan" esim sormesta, varpaasta ulos eli uloshengittäessä kuvitellaan sen ilmavirtauksen meno kehon sisustaa pitkin varpaaseen ja siitä ulos. Onhan noita, sori jos kaikki oli jo tuttuja :( Toisinaan onnistuu kyllä oma ahdistus rauhoittamaan tai alkava paniikki tuolla tietoisella hengityksellä.

    T: Pikkupiiku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki olivat uusia. :) Kiitos, kun jaoit.

      Mulla on ollu käytössä se, että hengitetään ulos hitaasti suun kautta puhaltaen ja sisään nenän kautta. Toinen on, et hengitettäessä tunnustellaan, kumman sieraimen kautta hengittää. Sitten peittää sen sieraimen painamalla nenänsä sivua ja hengittää kymmenen kertaa toisen sieraimen kautta. Sitten vaihto.

      Poista
    2. Minä olen opetellut meditoimaan headspace-ohjelman avulla, joka on tosi käytännönläheinen ja hyvä! Jokaiselle päivälle on oma ohjelmansa, joissa edetään pienin askelin ja loogisesti. Tykkään myös miten headspacesta on riisuttu kaikki uskonnollis-mystinen "hömppä" ja miten se on räätälöity länsimaisen nykyihmisen tarpeisiin. Ohjelmassa puhuvan Andyn ääni on myös mukava ja rauhoittava ja se tuntuu osaavan sanoa oikeat asiat juuri oikealla hetkellä. Suosittelen testaamaan! :-)

      https://www.headspace.com/

      Poista
  3. Kiitos tästä ja tuosta alemmasta läheisriippuvuus-postauksesta. Jestas että kolahti. Mä olen ollut suurimman osan aikuisikääni tosi kyvytön tajuamaan mitään omia olojani (janoa, nälkää, kuumetta, kipua) - yksi selitys on varmasti se miten alkoholistiperheen lapsena piti nimenomaan olla koko ajan tuntosarvet pystyssä varmistamassa että mikä on tunnelma missäkin huoneessa. Hieno kirjoitus.

    Mindfullness-meditaatio on kolissut mulle kovaa. Jos olet älypuhelimen käyttäjä, on monia ilmaisia appeja joissa on ohjattua meditaatiota. Juuri vaikka bussimatkoille :)

    Luen täältä aina kaiken, vaikka harvoin osaan merkkiä jättääkään. Arvostan sitä että kirjoitat, ja sitä miten älykkäästi ja analyyttiseti ja koskettavasti sen teet. Kiitos.

    VastaaPoista
  4. samaa mieltä kuin toipillas

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)