18.7.2014

Kaiken se kestää

Vietin viime yön vahtien Dyykkaria, ettei syö enempää lääkkeitä kuin on hyväksi. Joi kitusiinsa reilun litran viiniä ja sitten halusi syödä vielä unilääkkeitä. Onneksi oli sen verran järkeä päässä, että tuli minulta niitä pyytämään, eikä vain ottanut. Onnistuin saamaan tabletit häneltä ennen kuin hän söi kovin montaa. Kun olin piilottanut lääkkeet lukkojen taa, puhunut miehen sänkyyn ja saanut hänet nukahtamaan, soitin auttavaan puhelimeen. Sanoivat, että olisi pitänyt heti soittaa 112, kun lääkkeet alkoivat miestä houkutella. Nyt ohjasivat soittamaan ja varaamaan lääkäriajan terveyskeskuksesta. No, valvoin ajanvarauksen aukeamiseen asti. Kävin välillä katsomassa, että miehellä on kaikki hyvin. Sain ajan iltapäivälle. Kun lähdön hetki koitti, sain miehen hereille, mutta en mukaan. Menin yksin. Kerroin lääkärille olevani huolissani. Lääkärikin oli, ja laittoi ambulanssin hakemaan miestä. Palasin kotiin, päästin ambulanssimiehet sisään. Dyykkari lähti ongelmitta mukaan.

Päivystyksessä kirosi minut alimpaan helvettiin. Minun olisi pitänyt vain antaa olla. Eikö enää saa edes ryypätä. Mielentilatutkimuksen perusteella lääkitystä nostettiin, mies kotiin. Kotona vannotti minua, etten enää koskaan ikinä toimi tuolla tavoin hänen selkänsä takana. Nyt pitää mykkäkoulua, ei edes tullut viereen nukkumaan.

Hoen itselleni, että toimin oikein. Samaa sanoivat ammattilaisetkin. Dyykkari hokee, että hän tietää monta, joka juo häntä enemmän, joka vetää vielä enemmän nappeja naamaan, laittomiakin. Minä yritän hokea, että sekakäyttö ei ole normaalia. Ei ole normaalia joutua vetämään alkoa ja unilääkkeitä, että ei ahdista ja että saa nukuttua. Ei ole normaalia juoda itsensä tajuttomaksi, varsinkin jos se ei koskaan jää vain siihen yhteen annokseen.

Kyllä minä tiedän, että Suomi on täynnä ihmisiä, jotka pitäisi raahata ammattilaisten eteen, ja että on ihmisiä joilla menee vielä huonommin. Surullinen fakta vain on, ettei kaikilla ole ihmistä, joka välittäisi niin paljon, että soittaisi apua.

Ei ole minun tehtäväni vahtia, ettei tuo mies tapa itseään tai vahingoita itseään pysyvästi. Jos hän ei itse voi itseään vahtia, minä edes yritän saada ammattilaisia tilanteeseen. Jos se ulkopuolinen osaisi aukaista sitä tilannetta vähän paremmin.

Huoh. Toivotaan, että ääni muuttuu kellossa jahka mies selviää krapulasta ja alkoholin aiheuttamasta masennuskuopasta. Tai sitten minä vain ylireagoin, tein kärpäsestä härkäsen. Koska ainahan sitä joku on itsensä hengiltä juonut, eikä siitä ole ennenkään mitään meteliä nostettu. Kyllä sitä nyt miehellä pitää olla oikeus juoda, että saa stressin purettua, perkele. Minä nyt vain olen tämmöinen yläluokkainen herkkis-perkkis, jolla ei ole käsitystä raakaa työtä tekevän kansanosan realiteeteista.

Voi elämä...

4 kommenttia:

  1. Kumppanin valinta on äärimmäisen merkittävä asia.

    Itseltään voi kysyä vaikka seuraavia kysymyksiä: Onko kumppanini persoonallisuus niin vakaa, että voin tuntea oloni turvalliseksi kaikissa tilanteissa? Seisooko kumppanini omilla jaloillaan eikä ripustaudu minuun? Edistääkö kumppanini seura omaa hyvinvointiani lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan kaikkiin kyllä. :) Vaikka se ottaa, kyllä se antaakin.

      Poista
  2. en voi olla ajattelematta, että kaiken kokemasi jälkeen sun pitäisi olla jonkun tasapainoisen, itsestään huolehtivan ja itseään rakastavan ihmisen kanssa. kun on elänyt paskaa elämää ties miten kauan on niin helppo lähteä läheisriippuvaiselle jatketaan paskaa -linjalle. onko oma pääsi siinä kunnossa, että jaksat tätä? antaako parisuhde enemmän kuin ottaa?

    ja joo, rakkaus voittaa kaiken. mutta antaisit itsellesi luvan elää tasapainoista, onnellista ja täysinäistä elämää. on niin paljon saavutettavaa. ja päihdeloukusta ei ole yksikään noussut jos ei ole sitä itse halunnut. haluatko kuluttaa voimasi kiskomiseen vaikka se olisikin täysin turhaa?

    tällaiset saarnat oli pakko tulla litomaan sillä olen lukenut blogiasi tooooodella kauan, muistaakseni vuodesta 2008 alkaen, joten tunnut tietyllä tapaa läheiseltä. elämässä on niin paljon kaikkea mahtavaa ja jos joku ihan itse siitä mahtavasta kieltäytyy ja päättää vetää päihteitä sen sijaan, niin kannattaako siinä touhussa olla mukana?

    itse olen, samankaltaisella taustalla kuin sinun taustasi, hurjan paljon onnellisempi yksin. tällä hetkellä olisin vain jonkun ongelmanipun kanssa, joten on parempi olla yksin. et ole kenenkään omaishoitaja, muista se!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minun pääni tämän kestää. Dyykkarin ongelmat eivät ole minun ongelmiani, vaan hänen, enkä minä voi niitä hänen puolestaan ratkaista. Minä tarvitsen tällaista parisuhdetta nyt. Jos kaikki olisi yhtä onnea ja auvoa, lähtisin lätkimään, koska ahdistaisi niin paljon.

      Ei Dyykkari halua katuojaan. Hän on edistynyt paljon, vaikka nyt onkin taas vaikeampi kausi.

      Poista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)