12.8.2014

...

Kuvan tekijä on Hugleikur Dagsson. Kaikki oikeudet kuuluvat hänelle.

Kuulin tänään, että näyttelijä Robin Williams teki itsemurhan sairastettuaan pitkään masennusta. Kuten moni muukin, hän oli yrittänyt hoitaa masennustaan huumeilla ja alkoholilla. Kun hän päätti hylätä nämä ja hakeutui vieroitukseen, masennus iski täydellä voimallaan. Läheisille näyttelijän päätös tuli varmasti yllätyksenä. Asioiden luulisi kääntyvän paremmiksi, kun ihminen on taas raitis.

Itselleni kyseinen näyttelijä oli läheinen Aladdin-elokuvan kautta. Elokuva oli itselleni lapsena tärkeä, ja vieläkin moni sen repliikeistä on lentäviä lauseita minulle ja siskolleni. Tai pitää ehkä tarkentaa: hengen repliikeistä. Totta kai lapsena katsoimme leffasta suomenkielisen version, jossa Loiri loistaa hengen ääninäyttelijänä. Hahmosta ei kuitenkaan ikinä olisi tullut niin upeaa, jos sen alkuperäinen ääninäyttelijä olisi ollut joku muu.

Vanhempana minuun teki suuren vaikutuksen kyseisen herran roolisuoritus elokuvassa Kuolleiden runoilijoiden seura. Olen katsonut kyseisen rainan monesti, ja se on muokannut käsitystäni opettamisesta, ihmisten kyvyistä ja sosiaalisen painostuksen voimasta.

Vielä vanhempana ja englannin kielen taitoni parannuttua tarpeeksi, löysin Williamsin stand-up-keikat Youtubesta. Niiden vauhti on uskomaton, ja huumorin laadusta ja esiintyjän kyvystä reagoida yleisöönsä huomaa kyseessä olleen älykäs ihminen. Haluan jakaa kanssanne hänen näkemyksensä golfin synnystä. Sen myötä toistan taas: mielenterveysongelmat voivat olla yhtä vakavia ja tappavia kuin mikä tahansa fyysinen sairaus. Ei ole ihmisen kyvyistä, älykkyydestä tai asemasta kiinni, kuka sairastuu masennukseen. Masennuksesta voi kuitenkin parantua. Siihen on saatavilla apua. Elämällä on vielä paljon annettavaa. Jos esimerkiksi olisit tappanut itsesi silloin, kun ajatus ensimmäisen kerran tuli mieleesi, et olisi koskaan nähnyt tätä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)