17.8.2014

Yritin itsemurhaa toisen kerran ollessani 8 vuotta. Olin jostain kuullut, että aspiriinilla saa itsensä kuolleeksi. Otin paketin buranaa ja söin ne. Pää tuli kipeäksi ja ryntäsin oksentamaan tabletit ennen kuin ne olivat ehtineet edes sulaa. Laiminlyöjä tuli vessaan, kun istuin polvillani lattialla. Kädessäni oli yksi pehmennyt tabletti. Luin hänen kasvoiltaan pidäteltyä pelkoa ja epäuskoa, kun hän kysyi: "Mitä nyt."

"Päätä särkee," vastasin.

"Pese kädet ennen kuin tulet syömään, hän sanoi kääntyessään pois.
_ _ _

Luin Malisen kirjaa Häpeän monet kasvot. Löysin itseni sivulta 123. Sillä Malinen kertoo häpeän salaajista. Hän on tätä ennen kertonut muista häpeän käsittelytavoista: Häpeän tunnistajista, jotka kokevat häpeää koko ajan, mutta eivä tiedä miksi; ja häpeän välttelijöistä, jotka eivät tunnista pahaa oloaan häpeäksi. Minä olen häpeän salaaja. Lukiessani kuvausta omasta toiminnastani tajusin, että kannan yhä häpeää siitä, millaisessa "perheessä" lapsuuteni kasvoin. Pelkäsin kuollakseni, että joku saisi tietää. Päätin, etten enää kanna tätä häpeää. Minä en ole vastuussa sukulaisteni teoista, vaikka ne usein minuun kohdistuivatkin. Reaktio tuli viiveellä. Olin jo ehtinyt laittaa kirjan pois ja alkaa nukkumaan, kun äkkiä huomasin pomppaavani sängyn laidalle istumaan. Itku teki tuloaan. Kävin ovella pyytämässä Dyykkaria tulemaan hetkeksi. "Odota," hän sanoi. Palasin sängyn laidalle ja totesin, että taas saan itkeä yksin. Otin tyynyn vatsaa vasten ja silitin omaa tukkaani. Itku, joka oli jo kiemurrellut hyvän matkaa kohti pintaa, katsoi ärtyneenä tyhjää huonetta ja päätti ryömiä takaisin.

Päässäni joku alkoi pitää Dyykkarille puhetta. "Olen pahoillani, mutta näin ei voi enää jatkua. Minä en enää kestä tätä hylkäämisestä johtuvaa kipua. Ok, minä petin sinua. Kerran. Sen jälkeen olen tehnyt hirveästi töitä voidakseni sanoa olevani kokonaan sinun. Olen pyrkinyt luottamaan sinuun. Avasin sydämeni sinulle, ja sinä torjuit minut. Tein uskon loikan, etkä sinä ottanut koppia. Yritin kantaa sydämeni sinulle, et huolinut sitä. Minä en jaksa enää tulla jatkuvasti torjutuksi."

Vielä puoli vuotta...

Olen puhunut hänen kanssaan tästä. Hän totesi, että hänen suvussaan nyt vain ollaan tämmöisiä, etäisiä. Ei se tarkoita sitä, etteikö hän välittäisi. Väitin hänen pelkäävän, mutta hän oli eri mieltä.

Takaisin Maliseen. Häpeän salaajat:
"Häpeän salaajissa näyttää olevan kaksi toisilleen vastakkaista puolta. He ovat vahvoja ja pärjääviä, mutta toisaalta he kokevat itsensä epätäydellisiksi ja avuttomiksi. He näyttelevät suurta roolia elämänsä näytelmässä. He tunnistavat, mutta eivät tunnusta häpeän tunnettaan. He piilottavat häpeäntunteensa vahvan roolin taakse, sekä itseltä että muilta. (...) Koska salaajat peittävät häpeäntunteensa, he eivät juuri uskalla tuntea muitakaan tunteita. Jos he uskaltautuvat tuntemaan, he peittävät sen toisten katseilta."
Yritän luottaa Dyykkariin, mikä tarkoittaa sitä, että haluan hänet paikalle, kun koen voimakkaita tunteita. Valitettavasti hän toistaa lapsuuteni kokemukset: Joko hän ei tule, eli jättää minut yksin (hylkääminen), tai jos hän tulee, hän on etäinen ja torjuva, eikä kestä tunnettani. Surullista. Hän ei salli itselleen surun tunnetta saati sitten itkemistä, joten hän ei pysty kohtaamaan sitä minussakaan.

Malisen listauksen mukaan häpeänsä salaajat voivat olla mm.
- Hyviä kuuntelijoita
- Hyviä aistimaan muiden mielialat ja toiveet (omista ei sitten ole hajuakaan)
- Huonoja sanomaan ei (koska pelkäävät tulevansa torjutuiksi)
- Täydellisyyteen pyrkiviä selviytyjiä, jotka pyrkivät hallitsemaan elämäänsä kaikin keinoin
- Tunnollisia ja rehellisiä

Lisäksi heillä on tarve käydä mielessään läpi eri tilanteita ja tehdä niistä johtopäätöksiä myöhempää käyttöä varten. Näin siksi, että he pyrkivät jatkuvasti minimoimaan tilanteet, jotka voisivat johtaa häpeän aktivoitumiseen. Käsittelemätön häpeä oireilee psykosomaattisina oireina, masennuksena, ahdistuksena tai paniikkihäiriöinä. Salaajat eivät välttämättä ole itsetuhoisia, mutta voivat päätyä usein vaarallisiin tilanteisiin. Jotkut salaajat tuntevat huonommuutta suhteessa toisiin ihmisiin, toiset voivat kokea olevansa muita parempia. Minussa on näitä molempia puolia.
"Jos häpeän salaajien suorituksesta tai ulkomuodosta löytyy pienintäkin huomauttamista, he kokevat epäonnistuneensa täysin. Salaajat eivät kuitenkaan näytä epäonnistumistaan tai pettymystään, vaan kätkevät sen ja surevat sisimmässään."
Näin minä olen toiminut. Olen nyt yrittänyt purkaa tätä kahdella tavalla: Sallimalla itselleni virheiden tekemisen ja kertomalla avoimesti, jos olen tehnyt virheen ja mitä tunteita se minussa herättää. Tulokset ovat olleet vaihtelevia, osin siksi, etten usko, jos ihmiset sanovat asioita kuten "no eihän se nyt ollut maailmanloppu", "ei se haittaa", "ai? en edes huomannut" tai vielä hirveämpää, kehuvat minua.

Tunnistan Malisen kuvaaman ongelman siitä, että häpeän salaajat eivät uskalla luottaa siihen, että he voisivat olla hyväksyttyjä omana itsenään. Mutta kun on vetänyt roolia koko elämänsä, miten sitä voi alkaa olla oma itsensä?

3 kommenttia:

  1. itseäkin koskettavaa tekstiä.

    VastaaPoista
  2. MInä yritin itsemurhaa disperiineillä 15 vuotiaana... söin varmaan 50 ja muistan kuinka päässäni suhisi ja pörisi ja olin ihan kuin tosi humalassa, Äänet kuuluivat jostain hyvin hyvin kaukaa. Kaverini poimi minut mukaansa luullen että olen vain kännissä. En kuollut. Järkyttävä hedari seuraavana päivänä.

    Tuli vain tuosta mieleen. Olen itsekin lukenut tuon kirjan joskus aikaa sitten ja muistan kanssa kuinka sain oivalluksia toisensa perään (niikuin monista kirjoista) kuitenkin ne kadottaen taas. Minun pitäisi lukea kymmeniä kertoja sama kirja ennenkuin sen oivallukset oikeasti jää mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Oliko silloin jokin laukaiseva tapahtuma?

      Itse kirjoitan oivallukseni muistiin lukiessani. Sillä tavalla niihin voi palata.

      Ihmisen muistin lyhyys on kyllä huvittavaa. Joskus vanhoja postauksia lukiessa löytää saman oivalluksen parin vuoden välein. :D

      Poista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)