26.9.2014

Kuollut kissa komerossa

Eilinen oli turvallinen päivä. Niin turvallinen, että kun vihdoin ryömin Dyykkarin syliin nukkumaan, iski kaamea olo. Vatsassa velloi kauan tukahdutettu itku. Keskityin purkamaan sitä ulos ja tarrasin Dyykkariin. Kun alkoi tuntua siltä, että nyt sukelletaan (välähdys kaapin ovesta), pyysin Dyykkaria vielä maadottamaan minua kertomalla, mikä vuosi on, missä olen jne. Kun hän lopetti, koska nukahti, minä jatkoin itselleni puhumista.

Olin pieni. Tuijotin vaatekaappini ovea tietäen, että siellä on jotain karmeaa. Kaapin ovi aukesi. Henkarissa roikkui vanha, ruma kettupuuhka. Sen muovinappisilmät olivat melkein irti, ja niillä se tuijotti minua. Yritin olla välittämättä olallani kuiskivasta äänestä, poimin tämän lapsiosan syliini ja johdatin sen vaatekaapin läpi turvalliselle kukkaniitylle leikkimään. Sen ei tarvinnut enää kantaa tätä muistoa.

Puhuin itselleni ääneen, koska tarvitsin kuuloaistin kautta vahvistuksen olemassaololleni. "Vaatekaapissani ei ole kuollutta kissaa, minä olen (nimeni) ja minä olen x-vuotias..."

Raajani huitoivat tyhjää pyrkiessään ottamaan kiinni jostain turvallisesta. Minua heiteltiin, ahdisti ja pelotti, mutta en uskaltanut itkeä. Hetken aikaa tätä seurattuani tajusin, että kyseessä on vauvaosan muisto. Otin sen syliini ja lohdutin. Minä en ansainnut tällaista kohtelua, minä olen nyt turvassa.

Olen takaisin vaatekaapin edessä. Tuijotan ovea, kun se hitaasti avautuu. Mielensärkijä seisoo vieressäni hykerrellen. Kaapissa roikkuu mustan kissan raato. Kissan suolet roikkuvat sen avatusta vatsasta. Tuijotan eläimen turvonnutta kieltä, joka törröttää sen hervottomasta suusta, ja mietin, miksi se on niin paksu. "Sinulle käy samalla tavalla, jos kerrot," mielensärkijä lupaa.

Palasin nykyhetkeen itkemään. Se mies oli hullu. Umpihullu. Millainen hirviö tappaa kissan ja ripustaa sen tyttärensä vaatekaappiin? Itkun myötä tunnen, kuinka kaulassani lihas rentoutuu, sitten toinen. Vatsassa napsahtelee lihas auki.

Osa kertoo minulle syyttäneensä itseään kissan kohtalosta. Se oli laiha luikku, mustaturkkinen nuorukainen, jolle olin salaa vienyt ruokaa pariin kertaan. Kun palasin tyhjän ruokakupin kanssa, mielensärkijä pysäytti minut ja kysyi. Minä tunnustin ruokkineeni kulkukissaa. Ei se ole naapurin, minä kysyin jo. Kaiken jälkeen mielensärkijän tarvitsi vain kysyä, muistinko vielä Misun, jos meinasin livauttaa jollekulle jotain, josta hän ei tykännyt.

Olisin selvinnyt tästä kaikesta ihan hyvin ilman rauhoittavia, mutta itkuni keskeltä menin ääneen haukkumaan Dyykkarille mielensärkijää ja suustani karkasivat sanat: "Millainen hullu pistää kuolleen kissan tyttärensä kaappiin?" Sitten olikin piru irti.

Dyykkari alkoi hautoa kostoa mielensärkijälle ja kyseli minulta, luulenko muka, ettei se hullu enää hyväksikäytä ketään. Käykö se ulkomailla? Kai se jossain Thaimaassa raiskaa lapsia. En todellakaan halunnut ajatella mielensärkijää nykyhetkessä. Sain lopulta sanottua tarpeeksi tiukkasanaisesti, etten nyt ole siinä kunnossa, että kestäisin tämmöistä ajatusleikkiä. Minulle mielensärkijä on kuollut, eivätkä kuolleet tee enää mitään. Haluan nukkua, en ahdistua. Jo pari ensimmäistä lausetta Dyykkarin suusta olivat laukaisseet niin voimakkaan ahdistuksen, että hampaat meinasivat tippua suusta, tai siltä se ainakin tuntui. Nyt olin jo niin ahdistus läpi katosta, että jouduin lainaamaan Dyykkarilta yhden Ketipinorin. Dyykkari oli lietsonut oman ahdistuksensa niihin mittoihin, että otti tupakalta tultuaan hänkin pari rauhoittavaa.

Rauhoittavat saivat meidät sitten rauhoittumaan niin hyvin, että nyt on sitten nukuttu koko päivä ja herätty vasta siinä iltakahdeksan aikoihin. Näin hyvin tuon miehen kanssa onnistuu vuorokausirytmin ylläpito. Voi vittu saatana helvetti.

1 kommentti:

  1. Kammottavaa. Olen kuullut vastaavan tarinan sukulaiseltani, jossa hyväksikäyttäjä niin ikään uhkaili tyttöä kuolleella, hirtetyllä metsäneläimellä. Onko sinulle jäänyt jotenkin erikoinen suhtautuminen kissoihin ylipäätään?

    Viimeinen kappale kuulostaa tutulta, exän kanssa unirytmi meni juuri jotenkin noin. Yksi kokonainen kesä herättiin aina iltaseitsemältä jätesäkeillä pimennetystä huoneesta. En väitä tietäväni mitään parisuhteesi todellisuudesta tai Dyykkarista, mutta oman aiemman suhteeni tärkein opetus oli, etten enää koskaan, ikinä, koskaan ala seurustella ihmisen kanssa, joka on minua sairaampi tai edes lähellä. En pystynyt oivaltamaan tätä kuin vasta jälkeenpäin.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)