18.9.2014

Musta esittäytyy

Tänään oli rankka päivä. 8 tuntinen näyttökoe, 38 astetta kuumetta ja kun pääsin lähtemään kotiin, kulkupelini oli varastettu. Helvetti. Se on varmaan jo itärajan toisella puolella.

Tiesin etukäteen, että rankka päivä tulee olemaan. Olen ollut kuumeessa koko viikon, ja syönti on käynyt huonosti. Nyt olen saanut ruokaa vatsaan ja verensokerit koholle, joten ehtii vähän tehdä raporttia itselleen päivän rankkuudesta. Minulla on koko päivästä tasan yksi muistikuva, välähdys vain. Joku toinen selvisi tästä päivästä. Joku toinen sai näytön läpi. Joku toinen keskusteli tauolla Mustan kanssa, joka on nyt vihdoin uskaltautunut alitajunnasta katsomaan, millaista tässä hetkessä on. Pyysin siltä anteeksi, että se valitsi näin rankan päivän. Eivät kaikki päivät ole näin rankkoja. Se oli hämmästynyt anteeksipyytelystäni. Sen kokemus oli täysin päinvastainen. Se oli ihmeissään siitä, että minulle tapahtui rankkoja asioita, mutta vihan ja väkivallan sijaan olen kohdannut kanssaihmisiltäni pitkin päivää vain myötätuntoa ja saanut apua.

Kun tulin kaikkine osineni kotiin, Dyykkari kehtasi alkaa neuvomaan, kuinka olisin voinut estää varasta viemästä omaisuuttani. Räjähdin. Paiskoin ovia, heittelin pyykit pois tieltä, linnottauduin suihkuun itkemään. Suihkun jälkeen nukahdin vessan lattialle. Heräsin ilmeisesti aika pian, keräsin itseni keittiön kautta sänkyyn napaten toiseen käteen Dyykkarin paistaman pitsan.

Pitsan jälkeen alkoi elämä voittaa. Selviytyjä-moodi lähti vähitellen pois päältä. Kävin pyytämässä riehumistani anteeksi. Nyt on pakolliset paperisodat tehty ja tilapäinen kulkupeli järjestetty.

Musta haluaa kertoa itsestään. Se on tähän mennessä pysytellyt valvemaailman rajamailla ja ilmestynyt pintaan vain siinä mustuudessa, joka edeltää unta. Se on ollut juuri ja juuri turvallinen paikka. Jos olen päässyt jo niin syvälle rentouden tilaan, hyvin harvoin on enää kukaan tai mikään hyökännyt kimppuun.

Musta haluaa kertoa olevansa ovela, viekas (vai vilkas?). Se viestii unin. Leikkii varjoissa ja yrittää kertoa minulle toiveistaan ja haluistaan unien avulla. Musta asuu selässäni, lapaluitteni alapuolella selkärangan päällä, juuri siinä, missä ollut mutka suoristui kovasti tanssireissulla.

Toinen edistyminen liittyy Näätään. Tajusin vihdoin, mihin tarvitsen Näätää: Dyykkarin lähentymiseen. Niin. Lähentymiseen. Putosivatko kaikki kärryiltä? Hyvä.

Selitän.

Suhtautumiseni läheisyyteen on kaksijakoinen. Toisaalta kauheasti kaipaan syvää läheisyyttä, toisaalta pelkään sitä kuollakseni. Kun Dyykkarin kanssa läheisyyttä alkoi olla liiankin kanssa, pelästyin ja petin häntä varmistaakseni, että pysyn turvassa. Homma toimi: läheisyydessä otettiin rankasti takapakkia ja sen jälkeenkin eteneminen on ollut hirveän hidasta. Nyt, kun taas ollaan näemmä pääsemässä vauhtiin tämän läheisyys-asian kanssa, minun on kauhea ikävä Näätää. Haluaisin tavallaan (jos ajatellaan tätä lasten hippaleikkinä) juosta Näätä-puun luokse tankkaamaan turvallisuutta uskaltaakseni lähestyä Dyykkari-puuta vielä lähemmäksi. Tajusiko kukaan? :D

Tästä syystä haluaisin, että minulla olisi kaksi miestä. Voisin "paeta" tai "karata" toisen syliin silloin, kun toinen tuntuisi änkevän liian "iholle", ja taas palata, kun turvallisuudentunne olisi palautettu. Käyttäisin siis toista miestä säätelemään lähentymisen vauhtia minulle sopivaksi etanamarssiksi. Mutta miten hitossa sen sanallistaa ja selittää miehelle, joka pelkää minun pettävän? "Hei kulta! Keksin juuri, miten pystyn rakentamaan kanssasi pitkäkestoisen, syvän ihmissuhteen, mutta se vaatii sitä, että käyn välillä panemassa toista miestä." Jooei.

Ja sen toisen miehen pitäisi olla juuri Näätä, koska hän on minulle tarpeeksi turvallinen. Jotenkin ajattelen, että hän ymmärtää minua ja näkee tämän tarpeeni, vaikka ei hän tietenkään näe. Ei  hän ole mikään ajatustenlukija, vaikka joskus hän onnistuikin minut yllättämään. Hän on suoraan sanonut minulle, ettei halua jakaa minua. Minä en ole kuullut tätä, tai ainakaan en ole suostunut sitä ymmärtämään, vaan olen yrittänyt saada hänestä itselleni kuuntelijaa tai ystävää jotenkin siinä luulossa, että sanojensa alla hän kyllä TIETÄÄ, mitä minä häneltä tarvitsen.

Ei hitto. Voisiko päänsisäinen maailmani olla yhtään sekavampi?

Voisikohan nyt, kun ymmärtää tämän mekanismin päässään, päästä siihen tilanteeseen että uskaltaisi lähestyä Dyykkaria ihan ilman mitään kommervenkkejä, ja jos rupeaa ahdistamaan, sanoo siitä toiselle? Että sitten sen pettämisen sijaan menisikin vaikka viikonlopuksi nukkumaan sohvalle tai lähtisi reissuun?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)