27.9.2014

Trauma ja keho -kirja

Ehdin vihdoin ja viimein alkaa itse lukemaan ihan ajan kanssa kirjaa Trauma ja keho, koska se sopii opiskelujuttuihini. Olen saanut jo tukun oivalluksia, vaikka sain vasta luettua ensimmäisen luvun. Tässä muistiinpanojani kirjan esipuheesta:

Mikä on trauma?
"Trauma on olennaisesti äärimmäistä avuttomuutta, johon yhdistyvät potentiaalisesti turvaa antavien hoivaajien tekemät laiminlyönnit.(...) Ihmisten kohdalla paras merkki tilanteen muuttumisesta traumoja synnyttäväksi on se, että he eivät enää osaa kuvitella pääsevänsä pois"
Tunteista:
"tunteiden tavoite on fyysisen liikkeen synnyttäminen (...) jokainen tunnetila aktivoi automaattisesti tietyt toimintataipumukset." 
"pelon, inhon, vihan tai masennuksen tunteet ovat muille merkkejä siitä, että näiden tulee joko peräytyä tai ryhtyä suojelutoimiin."
Eli ilmaisemalla näitä tunteita pyydämme ympäristöltämme: peräydy, luovuta tai suojele, toimi palauttaaksesi turvallisuudentunteeni. Jos näin ei tapahdu, joudumme itse palauttamaan turvallisuudentunteen. Traumatisoituneena se on vaikeaa, koska jumiutuu yrittämään niitä keinoja, jotka traumatisoitumisen hetkellä olivat mielekkäitä, mutta eivät toimi nykyhetkessä.

Itselleni uusi termi oli aleksitymia, jolla tarkoitetaan kyvyttömyyttä fyysisten aistimusten ja lihastoimintojen merkityksen sanalliseen tunnistamiseen. Eli esimerkiksi minä en tunnista leukalihasteni kireyden tarkoittavan sitä, että olen vihainen.

Esipuheessa selvitetään myös, miksi pelkkä keskusteluterapia voi tarjota vain rajallista apua traumatisoituneille:
"rationaalisella, toimeenpanevalla aivojenosalla (...) on hyvin rajallinen kyky tukahduttaa aistimuksia, hillitä tunneperäistä vireyden kohoamista tai muuttaa pysyviä toimintamalleja."
Koska 'tietoaivoista' puuttuvat lähes kokonaan toimintaan vaikuttavat polut 'tunneaivoihin',
"puheterapiat auttavat korkeintaan hillitsemään tunteiden herättämiä, automaattisia fyysisiä toimia."
Jo ennen kirjan esittelemää sensomotorista (senso=aisteihin liittyvä, motorinen=liikkeisiin liittyvä) terapiaa on ollut olemassa useita sekä kehoa, että mieltä hoitavia hoitomuotoja, joita kirjassa listataan useita. Itämaiset: jooga, chi qong, tai chi, sekä länsimaiset: fokusoiminen, aistitietoisuus, Feldenkrais-menetelmä, rolfing, Alexander-tekniikka, keho-mieli keskittäytyminen, somaattinen kokeminen, Pesso-Boyden psykoterapia, Rubenfeld-synergia, autenttinen liike, Hakomi-menetelmä, Middendorf-hengitys ym.

Kirjan kirjoittaja Pat Ogden aloitti rolfing-tekniikan ja Hakomi-menetelmän keinoin, mutta kehitti niiden pohjalta sensomotorisen psykoterapian. Hänen mukaansa valtaosa traumatisoitumisesta tapahtuu ihmissuhteissa. Siihen sisältyy rajojen rikkomista ja yksilön toimintamahdollisuuksien sekä itsesäätelykyvyn osittainen tai täysvaltainen menetys. Tästä seuraa mekaaninen mukautuminen tai passiivinen alistuminen. Kun nämä reaktiot vakiintuvat, omaehtoiseen toimintaan ryhtyminen on vaikeaa.

Hoito keskittyy dissosiaatio-oireisiin: kehoaistimuksiin, liikehäiriöihin, fyysisen vireyden säätelyhäiriöihin, kehoaistimusten puuttumiseen ja trauman uudelleen kokemiseen. Sen sijaan, että keskityttäisiin pohtimaan traumaattisten kokemusten merkitystä, keskitytään fyysiseen minäkokemukseen ja itseymmärrykseen. Tutkitaan siis sitä, miten traumaattinen menneisyys vaikuttaa tapaan ymmärtää itsensä ja ympäristönsä, millainen on suhteeni maailmaan. Trauman havainnoinnin sijaan tuetaan itsetietoisuutta ja itsesäätelyä.

Koska suurin osa traumatisoitumisista tapahtuu ihmissuhteissa, läheisyyden pelko on merkittävä este trauman purkamiselle. Jo ajatus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta voi aktivoida trauman. Läheisyyden pelon vähentämiseksi lisätään fyysistä tunnetta hallinnasta: Työstetään fyysisten rajojen asettamista, opetellaan säätelemään omaa vireystilaa (esim. hengitysharjoitukset, liikkeet), palautetaan fyysinen puolustautumiskyky. Näin siksi, koska:
"Trauman työstäminen merkitsee yhtä paljon sitä, että ihminen muistaa, mikä auttoi häntä selviytymään, kuin sen käsittelemistä, mikä on rikottu."
Aivojen voidaan ajatella koostuvan kolmesta osasta: Liskoaivoista, jotka vastaavat elossapysymisestä (himot, halut, elintoimintojen säätely), tunneaivoista (limbinen järjestelmä), jotka tuottavat tunneperäistä tietoa, ja järkiaivoista (aivokuori). Järkiaivot vastaavat tietoisesta ajattelusta, päättelystä ja oppimisesta. Ainoa tunnetiloihin vaikuttava tietoisten aivojen osa on 'itsetarkasteluaivot'. Nämä sisäiset antennimme koostavat kehon sisäisistä viesteistä meille kokonaiskuvan kehomme tilasta. Traumaperäisistä stressioireista kärsivillä 'antennien' käyttö vähenee. Tämän seurauksena voi olla, ettei tunne mitään, tai tuntee liikaa, jos yrittää keskittyä itseensä. Vähäinen yhteyksien määrä tunne- ja järkiaivojen välillä selittää keskusteluterapian rajoittuneisuutta. Järki voi vaikuttaa tunteisiin vain tiettyyn rajaan asti.
"Traumasta kärsivien on opittava ennen kaikkea, että tunteiden ja aistimusten kokeminen on turvallista."
Tässä auttaa ymmärrys siitä, että kehokokemus muuttuu koko ajan, eikä mikään tunne kestä loputtomiin. Tämä on suuri ero traumatilanteen ja normaalielämän välillä. Traumahetkellä kaikki pysähtyy ja jähmettyy. Traumahetken tunteet iskevät takaumien mukana päälle aina samanlaisina, kunnes itse trauma on purettu.
"Traumatisoituneet ihmiset menettävät usein kykynsä puolustautua tehokkaasti taistelemalla tai pakenemalla, ja he reagoivat aistimaansa uhkaan liikkumattomuudella."
Tämän olen huomannut itsessäni todella hyvin. En osaa nykyhetkessä sanoa vastaan, jos en pidä jostain kosketuksesta. Valitan vasta tuntien tai päivien päästä. Tähän kuulemma auttaisi huomion kohdistaminen nykyhetkeen ja siinä asioihin, jotka eivät muistuta traumasta.

Esipuheen lopuksi kirjoittaja listaa parantumisen askeleet. Parantuakseen tarvitsee:
1. tunnistaa vanhat, automaattiset ja epätarkoituksenmukaiset toimintataipumuksensa
2. oppia hillitsemään alkuperäiset yllykkeensä
3. kokeilla monia vaihtoehtoja traumatisoitumisen hetkenä turhiksi osoittautuneiden, keskeytyneiden ja jähmettyneiden toimien viemiseksi päätökseen
4. harjoitella vaihtoehtoisia, tehokkaita toimia.
Miten se kuulostaakin niin helpolta näin tiivistettynä... :D 

1 kommentti:

  1. Pakko sanoa että osui ja upposi... Juuri tein itse sen havainnon että terapiassa en kykene harjoituksiin yms. koska PELKÄÄN NÄKYVÄKSI tuloa. Haluan olla joka paikassa näkymätön ja mitä enemmän toinen on tuttu, sitä näkymättömämpiä haluan olla. Minua ahdistaa jo tunne kuinka terppa kohdistaa katseensa minuun, saati että tekisihn jotain ja olisin vielä enemmän tarkkailun alla. Olipas kiva lukea tämä ns. "mustaa valkoisellakin" ja saada siihenkin "selitys"

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)