28.12.2015

Elokuvaelämys

Katsoin upean elokuvan: Her. Kuvittelemalla tulevaisuuden, se kertoi niin paljon omasta ajastamme, mutta ei pysähtynyt vain siihen. Elokuva toi näkyviin miehen herkkyyden. Se antoi miehelle luvan olla herkkä ja tunteellinen, vaikka päähenkilön työkaveri kutsuikin tätä herkkyyttä "naiseksi miehen sisällä". Mitä enemmän tutustun miehiin, sitä vahvemmin olen sitä mieltä, että miehet ovat vähintään yhtä herkkiä kuin naiset, ehkä vielä herkempiäkin, koska heidän ei sallita näyttää herkkyyttään. Olen nähnyt ja kokenut tuon herkkyyden puolisoni sisällä. Haluan suojella sitä. Hän on näyttänyt minulle haavojaan ja ne tekevät minut yhtä aikaa surulliseksi että vihaiseksi. Surulliseksi, koska nuo haavat on tehty. Ne estävät häntä nyt elämästä sitä elämää, mitä hän voisi elää. Vihaiseksi, koska nuo haavat on tehty. Miksi ihmisten täytyy olla niin julmia toisilleen? Mikä ajaa meidät toisiamme vastaan ja rikkomaan toisiamme?

Jäin miettimään taas niitä hetkiä, joina olisin voinut olla ystävällinen toiselle, mutta jätin tekemättä mitään. Luin joskus, ettei ihminen kuolinvuoteellaan kadu sitä, mitä hän on tehnyt, vaan sitä, mitä jätti tekemättä. Luulin silloin teininä tällä tarkoitettavan suuria elämyksiä: Miksi en lähtenyt matkalle, miksi en suostunut kokeilemaan benji-hyppyä, miksi en lähtenyt kavereiden kanssa festareille. Nyt olen ymmärtänyt, että sillä voi tarkoittaa myös niitä pieniä, lyhyitä hetkiä:

Miksi en tarjoutunut maksamaan rouvan ostoksia (5e), kun lompakko olikin jäänyt kotiin? Miksi en halannut järkytyksestä tärisevää miestä, kun hän olisi sitä tarvinnut? Miksi en puuttunut, kun näin äidin ravistelevan lastaan? Miksi en soittanut poliiseja, kun naapurissa hakattiin? Miksi en anna omastani silloin, kun se ei ole minulta mitenkään pois, mutta merkitsisi toiselle paljon? Mitä minä pelkään?

21.12.2015

Paljon edistystä

Joulu on jo ovella, mutta ei ole tänä vuonna laukonut pintaan mitään uutta. Olo on ollut rauhallinen ja rento. Vuorokausirytmin ylläpito ja nukkumishygienian parantaminen on toiminut hyvin kaamosmasennuksen torjumisessa.

D on ollut huomaavaisempi. Ottanut huomioon minun toiveeni ja haluni joulun suhteen. Ollaan puhuttu etukäteen siitä, mitä toinen ei ainakaan halua ja mitä pitää ehdottomasti olla. Tämä on selkiyttänyt asioita. Olen myös jo edellisenä päivänä kertonut selkeästi, mitä haluan seuraavana päivänä tehdä. Silloin on voitu neuvotella siitä, mitä toinen tekee sillä välin, mitä lapset haluavat tehdä.

Joulusiivouksesta selvittiin tappelematta, kun listasin paperille päivän työt ja annoin miehen valita siitä, mitä tekee. Jälkeenpäin sain ihailla, kuinka tarkkaan mies oli hommat tehnyt, tarkemmin kuin olisin itse osannut tai jaksanut, jos olisin joutunut tekemään kaiken itse. Onnittelin itseäni myös siitä, että olen oppinut antamaan itselleni löysää joulusiivouksen suhteen. Riittää, kun uuni on putsattu (kinkkua varten), pakastin sulatettu ja jääkaappi putsattu (että ruoka mahtuu) ja sauna pesty. Siihen päälle normaali viikkosiivous ja pyykkikorien pesu tyhjäksi ja olimme valmiit kaatumaan saunan kautta sänkyyn.

Olen saanut tehdä joulua omaan tahtiini ja ajoittain joulumieli on tarttunut Dyykkariinkin. Kai se johtuu siitä, että lapset (-1) ovat meillä tämän joulun. Se merkitsee hänelle paljon. Mies olisi suostunut jopa kuusen ostoon (!), mutta päätettiin yhdessä että jätetään se ensi vuoteen: a) raha, b) tila. Kuusi olisi ollut vain tiellä, eikä sille olisi ollut järkevää paikkaa. Mieluummin käyttää nekin rahat johonkin järkevään.

Olen saanut tunnelmoida ja kuunnella joululauluja ja välillä on kuunneltu sitten muutakin. Ehdin tehdä opiskelut hyvään vaiheeseen ennen joulun vieton alkamista, joten niistäkään ei tarvitse stressata. Yksi kurssi jäi vähän hampaankoloon, mutta tekee sen sitten pyhien jälkeen.

Arki muistutti itsestään jo bussilippujen muodossa, ne kun pitää ostaa kuukautta etukäteen, että saa tarpeeksi halvalla. Nyt kuitenkin heitän opiskelut mielestäni ja keskityn nauttimaan joulusta. Jouluna pitää:

Syödä niin, ettei näe suoraan.
Syödä suklaata niin, ettei tee enää yhtään mieli.
Saunoa hyvin.
Katsoa Lumiukko ja itkeä.

Rauhoittua.

Tunnelmoida.

Hyvää joulua (talvipäivän seisausta, saturnaliaa, kristuksen syntymäjuhlaa, hanukkaa, mitä keskitalven juhlaa viettääkään) kaikille!

Kolme yötä jouluun on..

Yksi päivä menee siivotessa.

Yksi päivä menee kaupassa.

Yksi päivä menee leipoessa.

Pyhät menee toipuessa.

Tulkoon joulu!

19.12.2015

Alkoholi tunki taloon

Dyykkari lipsautti, että hänen isänsä oli kysellyt häneltä kännissä minun blogistani. Että kirjoittaako se sinne aina kaiken. Mietin hetken aikaa, mistä h*lvetistä se 13-vuotiaan tasolle jumahtanut äijä on saanut tietää tästä blogista, mutta syyllisen etsimiseen ei tarvittu paljoakaan aivotyöskentelyä. Ei siihen tarvita kuin yksi humalainen juoruämmä (joka nimityksestä huolimatta on mies), joka sattuu olemaan Dyykkarin paras kaveri ja joka sattui näkemään minut päivittämässä blogiani. Pitäisi muistaa, että alkoholisti ei menetä muistiaan samasta määrästä kuin normitallaajat.

No, lukekoot. Tuskin siitä tulevat hullua hurskaammaksi. Todennäköisesti ymmärtävät väärin. Jos tulee paskaa niskaan, voi aina katkoa välit.

Miksi Dyykkari sitten lipsautti tämän minulle? Hän oli taas kännissä, kolmannet kännit tällä viikolla. Ensin piti vetää kännit, kun nuorimman lapsen tapaaminen meni niin hyvin. Sitten piti vetää kännit, kun sai nähdä muita lapsiaan ja se meni hyvin. Kolmannen kerran tällä viikolla piti vetää kännit, koska ensimmäistä kertaa ikinä pääsi omien lastensa joulujuhlaa katsomaan. Eihän tosimies voi itkeä onnesta, joten joulujuhlasta pitää rynnätä kaljakauppaan.

Miten tullaan alkoholistiksi? Käsitellään kaikki - siis aivan kaikki - tunteet alkoholilla. Jos on onnellinen, juo. Jos on surullinen, juo. Jos on tylsää ja turhauttaa, juo.

Minulle voi lupailla asioita, eikä niitä tarvitse pitää. Kun muutetaan, en enää juo. Käyn joka päivä kävelylenkillä. Kunhan nämä kännit juon, niin sitten en juo kuukauteen. Ensi viikolla en juo. Kun rahat loppuu, en osta mitään, en edes kaljaa. En osta enää luotolla.

Sitten minua voi syyttää ymmärtämättömyydestä. En ymmärrä, että nyt on pakko ottaa. Nyt ahdistaa niin paljon, että on pakko ottaa. En ymmärrä, ettei se mitään alkoholismia ole, jos juo useana päivänä peräkkäin. En ymmärrä, että sikspäkki on minimi. Sitä vähemmän ei kannata kerralla ottaa. Se-ja-se on alkoholisti, ja se juo paljon enemmän!

Ja vaikka ymmärrän, en ymmärrä: Miksi sinä päästit minut lähtemään baariin? Nyt mulla on kännykkä hukassa, lompakko hukassa, avaimet hukassa ja naama auki! Etkö sä ymmärtäny, ettei mua kannata päästää mihinkään?

Ja vaikka elämässä ei mitään erityistä tapahtuisikaan, pitää juoda. Loppujen lopuksi koko elämäntilanne vituttaa niin paljon, että on pakko juoda. Sekin on minun vikani. En ole vieläkään päässyt töihin, joten ollaan köyhiä kuin kirkonrotat. Ei siis voi lähteä minnekään kämpiltä, koska ei ole varaa. Ei voi lähteä lenkille. Ei voi lähteä kirjastolle. Ei voi lähteä kiertelemään kirpputoreja tai katselemaan kaupunkia. Siellä rupeaa vain vituttamaan tämä köyhyys entistä enemmän. Ja kun vituttaa, pitää juoda.

Niin paljon minä sentään ymmärrän, että vaikka pääsisin huomenna töihin, silti vituttaa niin paljon, että pitää juoda. Eksä on yhä olemassa ja sen naamaa joutuu katselemaan, kunnes lapset on täysikäisiä. Minä pääsin töihin, mutta Dyykkarin ei kannata mennä töihin. Hän on persereikä ja hirveä ihminen, ei voi muuta kuin juoda.

Dyykkarin juomisen taustalla ei ole paska elämä tai paska akka. Dyykkari juo, koska se on ainut tunnetaito, joka hänellä on. Itkeä ei uskalla eikä se edes kannata, onnellisuus on vaarallista (koska jos on hetkenkin onnellinen, niin tapahtuu jotain hirveää), tasaisen harmaata ei kestä. Isältään hän on tuon oppinut. Siltä isältä, joka totesi, ettei lapsia tarvitse kasvattaa, siinähän nuo pyörii jaloissa. Isältä, joka teki vain hulluna töitä ja vapaalla veti kännit.

Miten helvetissä saa aikuiselle ihmiselle vakuutettua, että tunteet eivät ole niin vaarallisia, että niiden turruttamiseen tarvitaan mäyräkoira? Miten sanoa asiasta ilman, että toinen kuulee vain "saatan jättää sinut"? Dyykkari ei osaa erottaa sitä, arvostellaanko häntä ihmisenä vai arvostellaanko hänen toimintaansa. Pyrin siihen, että arvostelen vain toimintaa. Sen sijaan, että sanoisin "olet juoppo", sanon "olen huolissani juomisestasi. Minusta sinä juot liikaa.". Tämän voi sitten kuitata sanomalla, että olen turhaan huolissani ja että muut juovat enemmän. Itseään ei tarvitse katsoa peiliin eikä käyttäytymistä muuttaa.

Tällä hetkellä minua vituttaa tässä eniten raha. Minua ei haittaa käyttää rahojani siihen, että ostan Dyykkarille ruokaa tai vaatetan hänen lapsiaan. Minua ei haittaa käyttää rahojani bensaan, että pääsemme hakemaan lapsia meille. Minua haittaa se, että kaikkien näiden rahareikien keskellä joudun käyttämään rahojani alkoholiin. En koskaan suoraan, kyllä Dyykkari maksaa juomansa itse. Mutta minä maksan sitten seuraavan kerran kaupassa. Minä maksan sitten luottokorttilaskun.

Toiseksi eniten vituttaa unenpuute. Kun D vetää kännit, hän puhuu. Ja puhuu. Ja puhuu. Volyymi on huutamisen puolella, kaikille kavereille pitää soittaa. Viime yön nukuin silmälaput silmillä, koska D kävi välillä keittiössä ja jätti valot päälle. Sain unta vasta korvatulpat korvissa. Olen todennut, että humalaiselle Dyykkarille on turha sanoa, että älä huuda. Muita turhia ovat "mennään nukkumaan" ja "älä nyt ainakaan siellä pihalla huuda". Heräsin tänä aamuna yhdeksän aikoihin siihen, että mies kömpi viereen nukkumaan. Minä lähdin suihkuun.

Minä haluaisin raittiin miehen. Ajoittain Dyykkari sitä onkin. Sitten tulee taas näitä kausia.

15.12.2015

Kuulumisia

Olemme taas saaneet tavata Dyykkarin nuorinta lasta. Tapaamisten saaminen uudelleen käyntiin vaati sovittelu-prosessin läpikäymisen. Sovittelija otti yhteyttä vanhempien lisäksi myös lastensuojeluun ja lapsen hoitopaikkaan. Totesi lausunnossaan selväsanaisesti, että niissä ollaan isän näkemyksen puolella. Dyykkari joutui narsisti-eksän kanssa samaan huoneeseen yhden kerran, tunniksi. Eksä parkui ja huusi, kuinka häntä ei kuunnella, mitään järkevää hänestä ei pihalle saatu. Loppujen lopuksi sovittelija kävi neuvottelut sitten Dyykkarin kanssa ja sai revittyä narsistista ulos lupauksen alkaa noudattaa sopimusta. Liennytyksenä "äidin huoleen" kaksi ensimmäistä tapaamista olivat lyhennettyjä.

Loistava asianajajamme ei jättänyt asiaa tähän, vaan teki lisähakemuksen, jossa vaati uhkasakkoa jo saavutetun "sovun" päälle. Tämä sitten johti käräjäoikeuden väliaikaispäätökseen, jonka mukaan tapaamisten toteutumista seurataan ensi vuoden puolelle ja jos siinä ajassa tulee häikkää, uhkasakko määrätään. Toistaiseksi uhkasakon uhka on riittänyt siihen, että nuorimman lapsen tapaamiset ovat toteutuneet sovitusti. Pessimisti minussa uskoo, että tapaamiset katkeavat määräpäivän jälkeen kuin kanan lento, mutta nautitaan nyt tästä välirauhasta.

Lapsi puhuu isästään etunimellä, on laiha ja kalpea, mutta elossa. On ollut todella iloinen tavatessaan isänsä puoleista sukua, varsinkin sisaruksiaan. Äitinsä on nyt keksinyt, että lapsi on sairas. Viime kerralla lapsen repussa oli kasa lääkkeitä. Vilkaisimme lasta, joka näytti väsyneeltä, mutta terveeltä. Googletimme lääkkeet ja pistimme ne sitten sivuun. Koko vierailun aikana emme havainneet äidin väittämiä oireita, emmekä nähneet mitään syytä lääkitä tervettä lasta. Luulisi, että lapsi olisi valittanut, jos hänellä olisi kipuja ollut, eikä väitettyjä haavaumia tai muita vammoja näkynyt. Meidän mielestämme ongelma on siinä, että lapsi elää kotonaan kekseillä ja muroilla, eikä säännöllisiä ruoka-aikoja ole.

Toinen outous on narsisti-eksän unilelu. Ei siis lapsen, vaan narsisti-eksän unilelu. Sen pitää kulkea lapsen mukana aina ja kaikkialle. Lapsen oman unilelun ei tarvitse. Lelu haisee järkyttävälle, eikä hajua saa pois pesemälläkään. Sen pesu teki, että haju laimeni niin paljon, että päätä ei enää särkenyt. Lapsi oli hyvin huolissaan ja tarkka koko vierailun ajan siitä, ettei lelu vain katoa, ettei äiti suutu.

Muista lapsista: Vanhin on saanut leukaansa finnin. Tästä se murkkuikä alkaa. Onneksi lasten masennusoireet ja käytöshäiriöt ovat lieventyneet, kun ovat tavanneet isäänsä viikottain. Nykyään isistä ei voi olla erossa päivääkään soittamatta. Heti on ikävä, kun pääsee äidin luo. Dyykkari saisi viettää koko valveillaoloaikansa joko puhelimessa tai Skypessä. Dyykkari ihmetteli sitä, miksi isään ei voinut pitää yhteyttä silloin, kun välimatkaa oli paljon ja nähtiin vain kerran kuussa. Ilmeisesti ikävä paisui silloin liian isoksi.

Lapset myös repivät isästä kaiken irti kyläillessään. Isän vieressä pitää nukkua, isän pitää osallistua kaikkeen, isän pitää katsoa koko ajan. Hyvä kun eivät vessaan änge mukaan. Itse olen saanut olla suhteellisen rauhassa. Minä olen se tylsä, jota kaivataan vain silloin, kun isi pelleilee eikä lue iltasatua oikein. Teen ruuat, siivoan tavarat paikoilleen ja tiskaan jäljet, jotta se perusarki pyörisi ja Dyykkari saa keskittyä lapsiinsa. Nyt opetellaan laittamaan pyyhe kuivumaan, ottamaan tarvittavat tavarat mukaan kun tullaan yökylään ja pitämään omista tavaroista huolta. Sellaista perusarkea.

Alan vain olla kurkkuani myöten täynnä tätä köyhäilyä. Rahat loppuivat viime perjantaina, huomenna tulee tukia. Nyt on siis ostettu luotolla lasten maidot ja syöty sitä, mitä kaapeissa on. Tänään hajosi keittiöstä kattolamppu, joten nyt syödään kynttilän valossa, kunnes on varaa ostaa uusi. Muutto ja siihen liittyvät kustannukset rasittivat taloutta ihan kiitettävästi. Siihen päälle auton hajoaminen (jätti tielle ensimmäistä kertaa, ja tietysti juuri silloin kun lapsi piti palauttaa narsisti-eksälle. Onneksi apu ja laina-auto oli lähellä.), pakollisia hankintoja (kuten lapsen talvitakki) ja tietty ne rahat loppuivat kesken. Asiaa ei auta se, että Dyykkari ei osaa elää rahattomana. Kun kukkaron pohja alkaa pilkottaa, hän menee paniikkiin ja tekee kirpputorikierroksia viimeisillä rahoillaan todistaakseen itselleen olevansa rikkaampi kuin on. Onneksi hän sai nyt lopetettua tupakoinnin, mikä tarkoittaa rahallisesti isoja säästöjä. Olen hänestä ylpeä.

Ompelin paikkaa Dyykkarin jo kerran parsittuihin boksereihin ja mietin, kuinka moni suomalainen on tällä hetkellä niin köyhä, että paikkaa alusvaatteitaan. Meillä ei osteta tiskirättejä, ne tehdään ilmaiseksi saaduista lumpuista. Meillä ei osteta uusia vaatteita kuin lapsille. Omat vaatteet paikataan ja parsitaan niin moneen kertaan kuin voidaan. Hankinnat tehdään kirppareilta tai saadaan jostain käytettynä. Valmisruokaa tai eineksiä ei osteta, koska ne ovat liian kalliita. Kaupasta ostetaan kasvikset sesongin mukaan, koska ne ovat halvimpia. Lihaa ei jatketa soijarouheella, vaan korvataan sillä. Maito on lapsille, me aikuiset juomme hanasta vettä. Saunoessa on munakello päällä, ettei vain sauna ole liian pitkään päällä. Kaikki ylimääräinen menee tuon auton pitämiseen kasassa, koska jos se hajoaa, lasten tapaamiset loppuvat siihen.

Olen lopettanut television katsomisen. Mainokset alkoivat vituttaa liikaa. Osta sitä, osta tätä. Millä vitun rahalla? Lapset haluavat joululahjaksi tabletin, iPodin ja uuden kännykän, kun "kaikki muutkin saa". Käyttäytyvät kuin enkelit, koska käytöksestähän se vain on kiinni, mitä sieltä paketista saa. Milläs perustelet sen, että saavat nimikoidut pyyhkeet per nassu? "Parempi onni ensi kerralla"?

Haluan töihin, mutta kun opiskelut ovat yhä vaan kesken. Säästöpolitiikka huolehtii siitä, ettei lyhyitä sijaisuuksia tai pätkiä saa. Firmat mieluummin ruoskivat nykyisistä vielä vähän enemmän irti kuin palkkaavat tilapäisapua. Jos joku kysyy minulta vuosien päästä, millaista opiskeluaikani oli, voin vastata, että yhtä helvettiä: Jatkuvaa pelkoa asunnottomuudesta, luottotietojen menettämisestä, äkillisistä kuluista. Köyhäilyä, parsimista, kituuttamista. Lääkäriin menon lykkäämistä, hierojasta luopumista. Pelkoa opintopisteiden ja -kuukausien riittävyydestä, tukien takaisinperinnästä.

Jos nyt voittaisin lotossa, ostaisin:
- velat pois niskasta
- jokaiselle lapselle oman sängyn.
- lapsille työpöydän ja -tuolin
- turvallisen auton, joka ei jätä tielle ja joka ei ole heti hajoamassa
- bussiliput mummolaan, että pääsisin käymään siellä jouluna, kuten lupasin.
- itselleni uusia aluspaitoja, jotta minun ei tarvitsisi parsia vanhoja.
- Dyykkarille uudet kengät, jotta hän ei saisi rakkoja kävellessään.
- uudet lautaset hajonneiden tilalle.
- laseja, ettei tarvitsisi enää juoda muovimukeista.
- peilikaapin, jotta vessassa olisi säilytystilaa edes vähän.
- asunnon, jossa olisi jokaiselle lapselle oma huone JA olohuone, joka ei olisi myös meidän makuuhuoneemme.

Kyllä se vielä helpottaa. Pakosti. Heti, kun pääsee töihin. Eikö?
Ehkä minusta vielä tulee ihminen
kaiken sen paskan alta.

Enää en ole kuin haavoittunut eläin,
vereslihalle raiskattu kireä jousi.

Vihdoin kipu haihtuu, katoaa.
Astun estraadille ja huudan:

"Minä elän!"

13.12.2015

Hoppu

En jostain syystä saa kommentoitua blogiini tai mihinkään muuhunkaan bloggerin blogiin. Kirjaudun sisään, mutta kommenttia en saa tehtyä bloggeriin tunnuksillani, koska blogin sivu väittää, etten ole kirjautunut sisään. Koska kuitenkin olen, kommentin lähettäminen ei vie sisäänkirjautumissivulle, vaan vain hävittää kommentin. En nyt jaksa tai ehdi ruveta tappelemaan tämän kanssa.

Kiirettä pitää. Aina, kun istun alas kirjoittamaan tänne jotain, joku vaatii huomiota. Lapset ovat meillä nyt monta kertaa viikossa. Opintojakin pitäisi vielä vääntää valmiiksi asti ennen joulua. Kaiken tohinan keskellä ei ole ehtinyt aktivoitua mitään akuuttia, kun ei ehdi edes ajatella. Nyt on vähän poikkeuksellinen hetki, kun Dyykkari nukkuu ja lapset leikkivät keskenään. Kohta pesukone pysähtyy ja saan lähteä tyhjentämään ja täyttämään sitä, mutta saatan jopa ehtiä käydä vessassa ennen kuin joku tarvitsee jotain.

18.11.2015

Vakava lapsi

Tänä yönä heräsin kesken unieni. Dyykkari asuu nyt niin lähellä muita lapsiaan, että voi kuljettaa heitä harrastuksiin. Vielä ei ole kovin monia harkkoja takana, mutta siitä huolimatta minussa aktivoitui uudelleen se muisto, kun aloitin baletin. Mielensärkijä oli puhunut minulle jo pitkään siitä, kuinka minun olisi korkea aika valita jokin harrastus, jotta vielä ehtisin kehittyä siinä maailman huipuksi. Itse asiassa olin jo myöhässä. Joku venäläinen balettitanssija oli hänen lukemansa haastattelun mukaan aloittanut baletin jo kolmevuotiaana. Minä olin jo neljä, kohta viisi (!). Kaksi tuhlattua vuotta!

Olin nähnyt balettia televisiosta, ja minusta se oli kaunista. Mielensärkijä siis ilmoitti minut paikalliseen balettikouluun. Kun pääsimme perille, selvisi, että olin vielä niin nuori, että aloittaisin satubaletin. Baletin vetäjä joutui selittämään mielensärkijälle ratakiskosta vääntäen, että olin niin pieni, että minun kohdallani mentäisiin vielä leikin varjolla. Vasta vuoden päästä voisin aloittaa "isojen tyttöjen" puolella varsinaiset balettiharjoitukset. Kolmevuotiaana aloittavat ne, joiden vanhemmat tanssivat, vanhempiaan matkien. Kyllä lapsi ehtii hyväksi, vaikka aloittaisi vasta kuusivuotiaana. Lopulta mielensärkijä alistui kohtaloonsa ja jätti minut satubalettiin, vaikka myöhemmin haukkuikin koko koulun surkeaksi. Jos oltaisiin Venäjällä ja tämä olisi tasokas balettikoulu, häntä ei loukattaisi näin!

Mielensärkijä oli pitänyt minulle palopuheen siitä, kuinka balettitanssi olisi kovaa työtä ja minun pitäisi kestää se rääkki, jos aioin hyväksi. Minusta pitäisi tulla maailman huippu, jotta voisin sitten joskus elättää mielensärkijän tanssillani. Sitten olinkin liikkasalissa leikkimässä norsuhippaa. Ei tämä ollut sitä kovaa työtä, johon olin sitoutunut! Hävetti, mutta tottelin tunnin läpi.

Muistan ensimmäisen esityksemme lastenkonsertissa. Tanssimme tiputanssia. Tuijotin kesken esityksen yleisössä istunutta mielensärkijää ja häpesin. Tälläista pelleilyä minut pakotetaan tekemään, kun käsky oli ollut tuottaa taidetta: balettia! Laiminlyöjä kehui esityksen jälkeen, kuinka söpöjä olimme olleet, balettikoulun täti selosti, kuinka näin pienten kanssa esitykset ovat vielä koreografialtaan melko vapaita. Kun olisi pitänyt seuraavan kerran lähteä satubalettiin, halasin sänkyni päätyä kaikilla voimillani ja ilmoitin, etten enää mene. Se on pelleilyä.

Vuotta myöhemmin laiminlyöjä palasi töihin ja laittoi minut päiväkotiin. Siellä piti osallistua kevätjuhlaan, mikä tarkoitti satubalettityylistä esitystä. Laiminlyöjä joutui vääntämään minulle ratakiskosta, että niiden esitysten on tarkoitus olla söpöjä, ei ammattimaisia. Minun roolini on esittää, mitä tarhan tädit käskevät ja aikuiset ihailevat. En nähnyt tässä mitään järkeä, mutta hyväksyin roolini sirkusapinana.

Kuinka sekaisin lapsen kasvuympäristön pitää olla, jos hän jo alle kouluikäisenä näkee leikin ja hauskanpidon jonain "rahvaan touhuna", alhaisena puuhasteluna? Söpöily oli minulta kielletty, piti olla tehokas. Kaiken toiminnan tuli olla tavoitteellista: Elämä on lyhyt, ei ole aikaa haahuilla.

Nyt, kun unesta herättyäni tajusin, miten hel-ve-tin sairasta tämä kaikki oli, alkoi ahdistaa niin, että piti nousta ylös ja tulla koneelle kirjoittamaan tämä ylös. Miten surullinen olenkaan sen pienen tytön puolesta, jonka piti kasvaa aikuiseksi heti, ei 18 vuodessa.

Myöhemmin mielensärkijä kielsi ehdottomasti minua lopettamasta musiikkiopistolla, vedoten satubaletin lopettamiseen: "Et sinä voi kaikkia harrastuksiasi lopettaa!". Lopputuloksena oli kidutusta, kunnes lopulta pystyin lopettamaan täysikäisyyden vuoksi: Kieltäydyin allekirjoittamasta ilmoittautumispapereita seuraavalle lukuvuodelle. Kuulin satubalettifiaskosta myöhemmin myös siksi, että olin kuulemma pilannut mahdollisuuteni kehittyä maailman huipuksi missään, ja ainoa toivoni rikastua oli löytää rikas aviomies. Omat taitonihan olivat jotain niin avutonta, ettei niiden avulla ikinä rikastuttaisi, saati elätettäisi yhtään ketään.

Sairasta, sairasta.

Sydän täynnä paskaa

Näin unta, jossa yritin mennä vessaan, mutta kaikki vessanpöntöt ja jopa lavuaarit olivat täynnä paskaa. Hereillä totesin, että elämässäni on nyt liikaa paskaa, narsisti-eksä hyvänä esimerkkinä. Seuraavina kahtena yönä näin kuitenkin unta sydämestä, joka oli sisältä paskaa täynnä. Totesin, että nyt on kyseessä kaikki se paska, jota olen elämäni aikana joutunut nielemään, sietämään vastaan panematta.

Dyykkari on ihmetellyt, mikä minulla on, kun suutun leikistä. Olen nyt vetänyt hyvin tiukkaa linjaa kutittelun ja pelleilyn suhteen. Oikein sellaista huumorintajutonta alakoulun reksi-linjaa. Kai se on sitä, että yritän purkaa sitä paskaa sydämestäni vaatimalla ihmisarvoista kohtelua ja rajojeni kunnioittamista kaikissa tilanteissa. Riitelimme yksi ilta siitä, ettei Dyykkari usko tai lopeta, jos sanon ei. En enää muista, mistä riita lähti tai mistä muusta riideltiin, mutta siitä tuli toinen sellainen tilanne Dyykkarin kanssa, jota kadun (ensimmäinenhän oli se pettäminen Näädän kanssa). Koin, etten tullut kuulluksi, D keskeytti jokaisen lauseeni ja vielä yritti lähteä kesken kaiken tupakalle. Löin häntä rintaan avokämmenellä, lujempaa kuin oli tarkoitus.

"Sä löit mua! Toi oikeesti sattu!" Dyykkari kiljaisi.

Häpesin itseäni syvästi. En halua muuttua mielensärkijäksi. Yritin selittää, miten pitkälle D oli minut työntänyt, ja lopulta sain ehkä jopa viestin perille: Olen herkkä. Niin, siitähän se riita alkoi. Dyykkarin kaveri oli lähettänyt hänelle jonkun hupivideon, ja D halusi minun katsovan sen. Ilmoitin, että en halua, ja peitin silmäni. D sai minut ylipuhuttua: Ei se ole kuin video, jolla rumannäköinen nainen laulaa, huonosti. No ei ollut. Se oli niitä videoita, jotka alkavat ihan eri aiheella, ja sitten kuva vaihtui mieheen, joka ripuloi toisen suuhun. Pomppasin ylös ja HUUSIN. Dyykkari oli pettänyt luottamukseni. Hän tietää, etten kestä paskajuttuja. Hän tietää, etten halua - varsinkaan illalla - nähdä tai puhua mitään järkyttävää.

Dyykkari, joka oli tässä vaiheessa parin saunakaljan vaikutuksen alainen ja yhä tolaltaan rankan päivän jälkeen (tapasimme narsisti-eksän), yritti puolustautua: Pelleilyä, ei tarkottanut, en voi olla noin herkkä. Siitähän se riita sitten lähti. D yritti selittää toimivansa minun hyväkseni: Hän yrittää tökkiä niitä herkkiä kohtiani, etteivät ne enää saisi minua niin tolaltani. Minä yritin selittää, ettei hän ymmärrä henkisten haavojen paranemisesta MITÄÄN, jos kuvittelee toistuvan rajojeni loukkaamisen auttavan millään tavalla. Traumat paranevat sillä, että hitaasti laajennetaan mukavuusaluetta. Ylläpidetään turvallisuuden tunne kaikissa tilanteissa ja hitaasti tunnustellaan, voisiko vähän liikkua mukavuusalueelta ulos. Milli kerrallaan, ei maili.

Ilta meni riitelyksi, kun meillä oli niin eri odotukset. Olimme joutuneet kohtaamaan narsisti-eksän. Olin tilanteessa lukkiutunut täysin omaan sohvannurkkaani ja ignorannut täysin kaikki läsnäolijat. Tavoitteeni oli ollut vain selvitä tilanteesta hengissä ja olla sanomatta narsistille sanaakaan. D oli toivonut saavansa minulta henkistä tukea, jota ilman hän oli sitten pahimmalla hetkellä jäänyt. Kun päästiin kotiin, halusin vain saunaan, venytellä ja mennä nukkumaan. D halusi saunoa, vetää nollauskännit ja puhua ja pelleillä. Hän syytti minua välinpitämättömäksi: olin ilmeisesti ollut koko päivän ulospäin viileä kuin viilipytty. Häntä tämä raivostutti, joten hän alkoi provosoida minua. Ensin hän syytti minua suvakiksi, joka toivottaa terroristit tervetulleiksi Suomeen ja yritti kahteen otteeseen laittaa pyörimään jotain rasistista videota netistä, vaikka poistuin huoneesta. Hän on yhtä suvaitsevainen kuin minäkin, tämä oli pelkkää provoa. Sitten tuli se paskavideo. Yök.

Vasta, kun oli huudettu niin, että D pelkäsi naapurien soittavan jo poliisit, pystyimme vihdoin puhumaan asioista. Stressi saatiin purettua, pääsimme nukkumaan. Aamulla herättiin asianajajan puheluun, todettiin että helvetti jatkuu, ja käännettiin kylkeä.

13.11.2015

Roinavuori selätetty

Muutossa on saavutettu se hetki, kun muuttolaatikoista suurin osa makaa jo pahvinkeräyksessä. Viimeiset tavarapinot kyhjöttävät vielä nurkissa hitaasti kutistuen. Verhoja pitäisi lyhentää, pieniä hankintoja tehdä. Rutiinit alkavat taas löytyä. Olen nauttinut elämän pienistä iloista, kuten silittämisestä. Ja että jos tarvitsen jotain tavaraa, avaan vain kaapin ja siinä se on. Enää ei tarvitse muistaa, mitä on missäkin muuttolaatikossa.

Minua stressaa, jos tavarat eivät löydy, koska lapsuudessani se tarkoitti pahoinpitelyn mahdollisuutta. Kaiken piti löytyä heti. Sama, jos Dyykkari kysyy jotain, minun pitää kyetä vastaamaan heti. Jos hän esittää peräkkäin monta kysymystä, joihin vastaamiseen tarvitsen googlea, minulla alkaa pää leviämään. Hän hokee minulle, ettei hän hakkaa minua, jos en vastaa nanosekunnissa. Hän ei ole mielensärkijä. Eikä hänellä ole kiire. Jos navigaattorilla menee aikaa, ennen kuin se osaa neuvoa meidät seuraavaan paikkaan, hän voi ajaa pientareelle odottamaan. Ei minun tarvitse sitä varten saada sydänkohtausta. Mieleni on eri mieltä ja yritän ajatuksen voimalla saada navigaattorin toimimaan nopeammin.

Olen stressannut opiskeluista ja matkustamisesta liikaa. Heti kun pääsin asettumaan, tietäen ettei tarvitse matkustaa minnekään seuraavaan kuukauteen, alkoi flunssa. Tai sen uhka. Mokoma ei tule kunnolla päälle, mutta heti jos yrittää tehdä päivän aikana jotain muuta kuin maata sängyssä, tulee kylmä, kurkkuun sattuu ja nenä vuotaa.

No nyt on muuttolaatikot purettu ja tämän viikon tehtävät palautettu. Voisi käydä D:n kanssa lyhyellä lenkillä ja pistää saunan päälle. (Meillä on sauna!)

4.11.2015

Tahtoo!

Haluan kotiin Dyykkarin luo. Meillä on nyt ihana asunto, jossa voi hengittää. Sisäilma on puhdasta pölystä ja homeesta. Ilma vaihtuu. Siellä pääsee saunaan. Siellä olisi kaikkea kivaa tekemistä, kuten verhojen ripustamista, askartelua lasten kanssa, pyykinpesua (Kyllä, minä pidän siitä), lastenhuoneen laittamista... Siellä pääsisi syömään ruokapöydän ääreen. Dyykkari tekee todella hyviä salaatteja ja lämpimiä voileipiä. ♡

Sen sijaan minä syön täällä kaurapuuroa tietokoneen äärellä. Yritän motivoida itseäni viemään roskat ja käymään kaupassa. Pitää oikeasti saada jotain vitamiinipitoista syötävää, että jaksaa lukea tenttiin. Tentti on huomenna, mutta senkään jälkeen ei pääse kotiin. Opiskeluja on tällä viikolla lauantainakin. Vasta sitten pääsee Dyykkarin luo.

Ikävä...

Helvetti tätä biologiaa! Miksi hitossa pitää olla niin, että jos mies ei ole vierellä, pitää voida pahoin? Eikö lajin jatkuminen tulisi varmistettua muutenkin?

Se on vain tämä vuosi. Se on vain tämä viikko. Sitten saan olla Dyykkarin luona yli viikon. Sen jälkeen ajetaan tekemään pari tenttiä ja pääsen kotiin kokonaiseksi kuukaudeksi! Sitten saan taas olla pois kotoa 2 kuukautta. Putkeen. Ainoa tapa nähdä Dyykkaria tuona aikana pidempään kuin päivä kerrallaan on se, että hän lähtee mukaani opiskelupaikkakunnalleni. Masentavaa jo ajatellakin.

Hoen itselleni, että päämäärä on tämän arvoinen. Kun teen nämä opinnot, työpaikan saaminen muuttuu todennäköisemmäksi.

Minä teen töitä sen eteen, että meillä olisi joskus varaa ostaa lapsille joululahjaksi muuta kuin uudet pyyhkeet. Minä teen töitä sen eteen, että meidän ei tarvitsisi vinguttaa luottoa aina, jos sattuu jotain yllättävää. Minä teen töitä sen eteen, ettei meidän tarvitsisi pyytää rahaa sukulaisilta.

Pahan paikan kohdalla haaveilen joulusta. Kun olen saanut nämä tulevat tentit läpi, palkitsen itseni kyllä shoppailukierroksella SPR:n kirppiksellä. Haluan meille joulukuusen - vaikka se ei mahdukaan muualle kuin parvekkeelle - joten tarvitsen kuusenjalan. Meille ei enää tule muovikuusta, kuten eksä vaati. Vain kuusi tuoksuu joululta! Koristeet askarrellaan itse, piparit leivotaan itse, lahjat tehdään itse. Dyykkari on toivonut itselleen uuden pipon kadonneen tilalle. Lanka ja puikot löytyy jo. Lapset saavat uudet pyyhkeet, ostan kangasta sitä varten. Dyykkarin äiti on luvannut joulurahaa sen verran, että saadaan ostettua jouluruuat. Tänä jouluna päästään saunaan!

2.11.2015

Soppa sakenee

Meitä on heitetty haasteella. Haasteen sisältö selviää, jahka saadaan haastemieheen yhteys. Oma veikkaukseni on, että narsisti-eksä vaatii oikeudessa lapsen tapaamissopimuksen kumoamista. Dyykkarin veikkaus on jotain paljon synkempää.

Huominen tuo tiedon.

Helvetti. Ja minä kun jännitin vain huomista esitystä, joka arvioidaan. Ja torstain tenttiä. Ei näemmä saisi lähteä miehensä viereltä hetkeksikään, kun narsisti-eksä voi tehdä mitä tahansa milloin tahansa. Yritän nyt asennoitua niin, että tämä on lottovoitto. Jos se akka rupeaa nyt vaatimaan, että lapsen tapaamisista isänsä kanssa pitää luopua lapselle haitallisina ja tapaamissopimuksesta luopua, samalla voidaan katsoa huoltajuus uusiksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että huoltajuuteen saataisiin mahdollisesti selvyys jo ensi kesän aikana, vuosia aikaisemmin kuin pessimistisimmän arvion mukaan olisi käynyt. Se ei tietenkään estä sitä, että akka haastaa meidät heti perään uudelleen oikeuteen, mutta ainakin lasta saisi nähdä.

Edit 3.11.: Oikein arvasin, tapaamissopimustahan siellä ollaan laittamassa uusiksi.

Meillä on sauna!

Toisena iltana uudella asunnolla. Olimme menossa saunan jälkeen nukkumaan. Olin ollut koko päivän kärttyinen ja tiuskinut Dyykkarillekin niin, että hän oli ihmetellyt. En osannut sanoa, mikä minulla oli. Illalla katsottiin leffa. Kun sen jälkeen olisi pitänyt alkaa nukkumaan, käperryin niin lähelle Dyykkaria kuin pystyin ja kuiskasin: "Meillä on sauna!"

Jäin miettimään, kuka oli sanonut noin. Joku muukin oli sanonut noin. Otsaa kivisti, ja sitten iski muisto: Laiminlyöjä! Laiminlyöjä oli sanonut innoissaan noin mielensärkijälle, kun he vihdoin pääsivät muuttamaan omakotitaloon. Ymmärsin nyt aikuisena, että äiti ei ollut tarkoittanut tällä mitään pahaa. Äiti ei ollut tiennyt, että mielensärkijä raiskaisi minut siinä saunassa. Lapsen mieli oli yhdistänyt äidin ilon omasta saunasta ja mielensärkijän teon. Aikuisen mieli ymmärsi, että äiti ei ajatellut saunan olevan raiskaamista varten. Äidille sauna oli rentoutumista varten. Hänen lapsensa pääsisivät vihdoin saunaan. Mielensärkijä voisi ehkä rentoutua ja lopettaa riehumisensa, stressistähän se varmaan johtui.

Itkin puhdistavaa itkua. Sanoin Dyykkarille, että koin takauman. Sain lohtua. Päiväkausia kestänyt stressi laukesi ja nukuin kuin tukki.

Aiemmin päivällä Dyykkari oli tutkinut uutta saunaamme. Edelliset asukkaat olivat jättäneet saunaan saunamittarin, josta Dyykkari luki minulle siihen kirjoitetun runon. Jähmetyin. Teksti oli sama, kuin mielensärkijän pesän saunan seinällä. Sanoin asiasta. Dyykkari ei edes pysähtynyt miettimään. Hän nappasi mittarin seinältä ja ilmoitti sahaavansa siitä tekstiosan irti. Varmisti vielä minulta, että mittari on sen jälkeen sellainen, että se ei herätä mitään pahoja muistoja. Että tuo mies on rakas! Hän suojeli minua niin nopeasti, ettei minun edes tarvinnut alkaa miettiä, mitä tilanteessa tarvitsisin. Olemme sopineet, että meidän kotiin ei tule mitään tai sinne ei jätetä mitään, mikä ahdistaa. Dyykkari noudatti tätä sopimusta heti, miettimättä. Eksä olisi jäänyt inttämään: Ei se nyt voi olla niin iso juttu, ethän sinä edes näe sitä tekstiä ilman laseja jne. Mutta minä olisin tiennyt sen olevan siellä.

Minulla on ihana mies.♡

Koti?

Olen taas tehnyt virheen oppinut. Luulin muuttaessani opiskelupaikkakunnalleni, että voisin kotiutua tänne. Hankkisin täältä harrastuksia ja tutustuisin ihmisiin. Toin mukanani kotoisia tavaroita ja kuvittelin mielessäni, miten laitan täällä hyvää teetä ja rentoudun. Nyt on käynyt selväksi, että en voi kotiutua minnekään, missä Dyykkari ei ole. Hän on minun kotini. Koti on siellä, missä Dyykkari. Kaikkialla muualla olen vain tilapäisesti käymässä. Stressitaso alkaa vähitellen nousta, jos olemme erossa ja lopulta mikään ei onnistu. Haluaa vain toisen luo. En halua hemmotella itseäni kaukana kotoa. Täällä se on veden lämmitys mikrossa ja teepussi sinne lillumaan. Kotona sitten voi leikkiä irtoteen kanssa. Täällä kotoisat tavarat vain muistuttavat siitä, etten ole kotona. Täällä olen juureton.

Selvisimme hengissä muutosta. Nyt meillä on asunto, jossa on oma keittiö ja sauna (!). Vihdoin sain tehdä ruokaa omassa kattilassani, lämmittää aamupuuron omassa mikrossa ja syödä sen omalla lusikallani. Dyykkari puhuu asunnosta meidän ensimmäisenä yhteisenä kotina, koska me etsimme sen yhdessä eli molemmat kävimme katsomassa asuntoa ennen muuttoa. Edellisen asuntommehan hän valitsi ja minä muutin siihen, kun tutustuttiin. Minä näen tämän asunnon väliportaana, jossa asutaan niin kauan, että saadaan töitä ja velat niskasta. Sitten tulee "se oikea" koti.

En ole vielä ihan sisäistänyt, että saamme nyt asua tuossa. Ensinnäkin asunto on liian hieno. Siinä on saunakin! Toisekseen jouduin lähtemään sieltä melkein heti takaisin opiskelupaikkakunnalleni, koska opinnot. Menee taas viikko, ennen kuin pääsen takaisin.

Myös Dyykkarin käytös sotkee tunnepuoltani. Asiat ovat liian hyvin. Hän on nyt alkanut puhua naimisiinmenosta ("mutta häitä en järjestä!"), kun ennen se oli ehdoton ei vanhojen haavojen vuoksi. Eilen illalla hän totesi, että voisi kanssani tehdä yhden lapsen (mitä olen alusta alkaen toivonut), sillä ehdolla, että taloudellinen tilanne on niin hyvä, että hän voi tarjota sille lapselle jotain muutakin kuin rahahuolia. Päivällä hän totesi, että jahka pääsen muuttamaan saman katon alle, voitaisiin laittaa testamentit kuntoon, kuten on puhuttu. Hän ei halua joutua tekemisiin mielensärkijän tai laiminlyöjän kanssa, jos minulle sattuu jotain. Minä en halua joutua tekemisiin narsisti-eksän kanssa, jos Dyykkarille sattuu jotain. Sitoutumista. Yhteisen tulevaisuuden rakentamista. Pelkään tosissani, että ammun itseäni jalkaan ihan vain siksi, että en usko ansaitsevani tätä kaikkea.

Minulla on nyt mies, joka haluaa samoja asioita kuin minä (kuten että viedään muutossa käytetyt pahvilaatikot pahvinkeräykseen eikä taloyhtiön sekajäteastiaan), vaikkakin eri syistä kuin minä (minä ajattelen ympäristöä ja materiaalihukkaa, mies talon muita asukkaita: pahvi täyttää nopeasti astiat). Minulla on nyt mies, joka tarvitsee minua. Mies, joka uskoo minuun.

Dyykkari tykkää todella monesta asiasta minussa. En ole kana-aivo, joka meikkaa itseään jatkuvasti. Minulla on älyä ja  hienoja ideoita. Minulla on tahtoa ja itseluottamusta. En ole peukalo keskellä kämmentä: Osaan kasata sängyn rungon tai kirjahyllyn ja jopa lisätä huonekaluun ruuveja, jotka tukevoittavat sitä. Kanssani on helppo olla oma itsensä.

Minun on todella helppo olla sen miehen kanssa. Onhan hän välillä todella raivostuttava, mutta kukapa ei olisi. Jos hän vielä lakkaisi vihaamasta itseään.

28.10.2015

Vittu. Saatana. Helvetti.

Dyykkari rupesi panikoimaan siitä, että on pakko maksaa luotolla osa muutosta. Soitin mummolle, saisiko rahaa. Mummolla oli juuri mennyt kaikki varallisuus remonttiin. Sanoi, että katsoo onko irrottaa jotain. Tämän puhelun jälkeen Dyykkari soitti ja kertoi saaneensa karhun. Pyysi varmistamaan, olenko maksanut sen laskun. Tarkistin samalla tilin saldon, joka näytti ihan mukavalta. Tiliotteelta loisti mielensärkijän nimi. Vittu.

Kelasin tilitietoja taaksepäin. En ollut maksanut laskua, mutta mielensärkijältä on taas tullut pieniä summia tililleni. Sen verran pieniä, että tilin saldo ei ole hyppinyt niin merkittävästi ylöspäin, että olisin osannut jotain epäillä. Saatana.

Tässä kohtaa meni sitten stressitaso katosta läpi. Olin etukäteen luvannut itselleni tänään lepoa. Viime viikonloppu oli ollut yhtä haipakkaa, maanantaina oli luentoja 9 tuntia. Eilinen meni tehdessä ryhmätyötä. Tänään ei olisi ollut kuin yksi ignorattava luento. Nukuin univelat pois, heräsin, hoidin pakollisen puhelun kiskurityönantajalle ja ilmoitin, etten tule. Kävin suihkussa, aloin valmistautumaan syömiseen. Sain ruuan eteeni, Dyykkari soitti raha-paniikissa. Katkaisin puhelun soittaakseni mummolle ja lopun tiedättekin.

Helvetti. Ei saa edes syödä rauhassa ja koko ajan joku häiritsee. Nyt soitti vuokranantaja ja ilmoitti, että seuraavat kolme tuntia eteisessäni puuhaa asentaja. Hän oli unohtanut kokonaan, että tästä olisi ehkä pitänyt ilmoittaa vähän aikaisemmin minullekin. Pitäisi tiskata, siivota ja pakata huomista varten. Rentoutumisen saa varmaan unohtaa. Huomenna sitten bussissa puolen Suomen halki, jotta perjantaina voi muuttaa sen toisen puolen halki. Lauantai menee rattoisasti huonekaluja kasatessa ja muuttolaatikoita purkaessa. Sunnuntaina voikin sitten rentouttavan viikonlopun jälkeen palata opiskelukaupunkiinsa ja alkaa lukemaan ensi torstain tenttiin.

Milloinkohan sitä pääsee vaihtamaan tältä hard-core-vaikeustasolta sinne easyn puolelle?

27.10.2015

Ystävät ♡

Sain keväälle osa-aikaisen oman alan homman. Työsopimus olisi pitänyt allekirjoittaa. Katsoin sen läpi. Ensimmäisenä pysäytti palkka. Se oli tuntuvasti työhaastattelussa luvattua pienempi. Toiseksi pisti silmään työtehtävien määrä. Niitä oli enemmän kuin oli puhuttu, ja kaikki tietysti palkatta. Jopa perehdytys oli palkatonta aikaa, ja sitä varten olisi pitänyt omalla kustannuksella matkustaa toiselle paikkakunnalle. Minun olisi pitänyt omalla ajallani, palkatta, opetella käyttämään firman omaa softaa, lukea paksu kirja ohjeistusta ja tuottaa materiaalia heidän nettisivuilleen.

Onneksi on ystävät. Yksi kertoi päässeensä samoihin hommiin toiselle firmalle. Palkkaa reilusti enemmän ja kaikesta työstä oikeasti maksetaan. Toinen totesi viiden vuoden työkokemuksellaan, että työsopimukseeni merkitty tuntipalkka on alan keskitasoon nähden todella alhainen. Kolmas haistatti paskat työsopparini ehdoille ja totesi, ettei ole koskaan kuullut, että lomakorvaukset kuuluisivat niin kiinteästi tuntipalkkaan, että työhaastattelussa voi puhua tuntipalkasta kun tarkoitetaan tuntipalkka + lisät. Hän tsemppasi minua puhelimitse, että uskalsin soittaa firmaan ja vaatia parempaa liksaa tai en työsopparia allekirjoita.

Puhelu päättyi kuten arvelinkin. Lisää liksaa ei tipu. Sovittiin, että mietin vielä ja soitan loppuviikosta, mitä olen päättänyt. Soitin ystävälle ja avauduin. Hän tuki ja tsemppasi. Rauhoituttuani soitin Dyykkarille. Selostin tilanteen ja hän haistatti paskat koko huijarifirmalle. Totesi, että ei kukaan voi vaatia minua tekemään töitä palkatta. Varsinkin kun koko kevään palkka ei yltäisi edes alan aloituspalkan tasolle. En tienaisi edes yhden kuukauden palkkaa! Jos en saa työstä niin paljon, että voin tulla töihin vittuuntumatta, on parempi keskittyä rauhassa opiskeluihin ja etsiä töitä sitten, kun ne on hoidettu. Että minä rakastan sitä miestä!

Joten soitan firmaan vielä myöhemmin ja jos ei ole ääni kellossa muuttunut, ilmoitan että ei kiitos. Pidetään alan moraalia edes vähän yllä. Jos joku alan opiskelija hommaan noilla ehdoilla suostuu, siitä vaan. Minä olen valmistunut ammattilainen, joka vaatii itseltään laatua. Siitä laadusta pitää olla valmis maksamaan.

Nyt olen ihan häkeltynyt tästä tuen määrästä. Minulle on sanottu, että minun on oikeus vaatia. Minulle on sanottu, että minä olen arvokas: Minun työpanokseni tai aikani ei ole ilmaista. Puhelun jälkeen tärisin, kylmästä tai jännitystä pihalle. Mutta sain soitettua ja se on tärkeintä.

24.10.2015

Syteen vai saveen?

Käytiin katsomassa asuntoja ja löydettiin mielestämme hyvä. Dyykkari hoitaa vielä paperityöt vuokranantajan kanssa alkuviikosta, niin päästään loppuviikosta muuttamaan. Paluumatkalla oli aikaa ajatella. Dyykkari pohti ääneen vaihtoehtoja, miten toimia narsisti-eksän kanssa.

Vaihtoehto 1: Jätetään tappelu tähän. Muutetaan ja unohdetaan koko lapsi. Narsisti-eksä voi kiusata enää vain elareilla. Hän tuskin jaksaa ajella kiusaamaan meitä, jos matkaa on useita tunteja suuntaansa. Niin kauan, kun Dyykkari pysyy työttömänä, elarien uudelleenlaskentavaateille voi nauraa. Lapsi voi ottaa yhteyttä, kun kasvaa tarpeeksi vanhaksi irrottautumaan äitinsä vaikutuspiiristä.

Hyvät puolet: Kiusaamisen minimointi. Ei tarvitse ajella turhaan hakemaan lasta. Ei tarvitse pelätä seuraavaa kutsua lastenvalvojalle, perheneuvolaan tai lastensuojeluun. Ei tarvitse pelätä sitä hetkeä, kun auto hajoaa lopullisesti. Ei tarvitse viettää unettomia öitä ahdistuksen kourissa. Ei tarvitse kärsiä vatsavaivoista viikkokaupalla, kun pelkää, saako lasta nähdä vai ei. Voi keskittyä muihin lapsiin ja heidän tarpeisiinsa.

Huonot puolet: Lasta ei ehkä näe enää koskaan.

Vaihtoehto 2: Tapellaan tämä taistelu, luovutetaan sitten. Vaaditaan, että sopimukseen tehdään muutoksia niin, että narsisti-eksä ei voi käyttää vaihtotilanteita kiusaamisen välineinä ja että lapsen saa varmasti mukaansa. Jos tapaamiset eivät vieläkään toteudu sopimuksen mukaan, nostetaan kädet pystyyn.

Hyvät puolet: Uhkasakon uhka saattaa johtaa siihen, että lasta saa nähdä. Lasta ei tarvitse enää hakea kotoaan.

Huonot puolet: Ajomatkaa tulee satoja kilometrejä. Auto on välttämätön, eikä nykyisestä koslasta tiedä, milloin se räjähtää. Uhkasakosta huolimatta narsisti-eksä saattaa ajeluttaa meitä turhaan. Lisäksi ajelua tulee, kun pitää ravata eri viranomaisten luona "neuvottelemassa". Ei voi tietää, miten pitkään tapaamiset lapsen kanssa jatkuvat, ennen kuin eksä keksii uuden syyn lopettaa ne. Stressivatsaa ja unettomia öitä.

Vaihtoehto 3: Tapellaan loppuun asti. Vaaditaan uhkasakko. Kun tapaamiset eivät vieläkään toteudu, vaaditaan tapaamissopimuksen täytäntöönpanoa. Kun sekään ei auta, haetaan huoltajuutta.

Hyvät puolet: Lapsen saattaa saada itselleen. Kiusaaminen saattaa loppua kokonaan. Narsisti-eksä saattaa katkaista välit lapseen välimatkan takia.

Huonot puolet: Tappelu kestää vuosia ja kuluttaa henkisiä voimavaroja, jotka voisi suunnata myös muihin lapsiin: niihin, joita saa nähdä. Jos huoltajuus saadaan, mikään ei estä narsistia vaatimasta sitä oikeudessa itselleen yhä uudelleen. Narsisti-eksä saattaa muuttaa lähemmäs terrorisoidakseen meitä tehokkaammin ja välttyäkseen ajamiselta. Viettäisimme pahimmillaan oikeudessa seuraavat 10+ vuotta ja lopputulos voi silti olla sama, kuin vaihtoehto 1:ssä.

Onko mikään ihme, jos vaihtoehto 1 alkaa kuulostaa hyvältä idealta?

22.10.2015

Kostan!

Näin unta. Olin Kiinassa tai sittenkin olohuoneessa. Siellä oli pieni lapsi, jonka nostin muurille istumaan. Otin kupin, johon pistin maitoa. Siskoni oli vieressäni. Annoin mukin hänelle, että antaa lapselle maitoa. Kun käänsin selkäni hetkeksi, siskoni alkoi pelleilemään. Naureskellen hän työnsi mukia lasta kohti niin, että lapsi meinasi kaatua ja pudota muurilta. Vai oliko se pöytä? Huudahdin. Otin mukin siskolta, läpsäsin häntä kasvoille kahdesti ja sanoin, että lapselle ei tehdä noin. Sitten heitin loput mukissa olleet maidot siskoni päälle.

Hän suuttui. Hän otti vesipyssyn täynnä maitoa ja alkoi valella ikkunoita ja seiniä maidolla. Maitoa vain riitti, loputtomiin. Yritin estää häntä ja alkaa siivoamaan. "Tajuatko, että mulla on täällä synttärit ens viikolla! Ei tota maitoa saa millään joka raosta pois! Tajuutko, miten täällä haisee viikon päästä?"

Herätyskello soi.

Uni muistutti siitä, miten hirmuinen siskoni oli kostamaan. Jos hän koki kokeneensa vääryyttä, hän suuttui ja kosti. Siinä kostamisessa ei ollut mitään järkeä. Kaikki empatiakyky katosi siinä kohtaa, kun sisko suuttui. Hän ei miettinyt seurauksia, vain sitä, että saa kostaa. Lopputuloksena oli sitten monesti useaa kertaluokkaa pahempi, kuin mitä hän oli kokenut.

Onhan siskoni toiminta ihan ymmärrettävää. Siinä talossa ei annettu armoa tai arvoa. Siskoni varmaan aluksi yritti ilmaista mielipahaansa muuten, mutta kun hänet aina ohitettiin ja mitätöitiin, kostaminen paisui. Se ei poista sitä, että hän aiheutti minulle useasti todella syvää mielipahaa jopa tilanteissa, joissa alkuperäinen koston aihe oli ollut puhdas vahinko tai asia, jolle en voinut mitään: Minä olin vain viestintuoja. Kyllä siskoni välillä tajusi itsekin, että nyt tuli mentyä yli, mutta hän ilmoitti sen vain kehonkielellään. Koskaan hän ei pyytänyt anteeksi. Ei kai osannut.

21.10.2015

Muutto, aikaa viikko

Näin viime yönä unta, että minut laitettiin mehupuristimeen. Tajusin vihjeen. Jätin kaksi kurssia pois. Tai no, oikeastaan siirsin niitä myöhemmäksi. Nyt on liikaa kaikkea. Dyykkarin pää ei kestä enää asua siinä pikkukylässä, jossa hän nyt on. Kaupassa käydessä törmää narsisti-eksän sukulaisiin, huhut vellovat ja koko ajan saa pelätä, että hullu ilmestyy ovelle. Niin ja asunto ei sitten ollutkaan niin hyvässä kunnossa kuin luvattiin. Viemäri tulvii toistuvasti, haju on sen mukainen. Katosta tippuu mustaa tauhkaa ja yhdessä varastohuoneessa on hajusta päätellen aikoinaan ollut pieni tulipalo. Savunhaju tunkeutuu nenään, kun yrittää nukkua. Syksy ei ole vielä kovin pitkällä ja jo nyt on tullut selväksi, ettei sitä taloa saisi sanoa talviasuttavaksi, niin heikot eristeet siinä on.

Dyykkari otti muuton hoitaakseen. Tällä viikolla on kaksi näyttöä, ensi viikolla muutto. Minä en ehdi opiskeluiltani muuta kuin tulla mukaan katsomaan asuntoja ja vähän auttaa pakkaamisessa, muuten koko homma on miehen harteilla. Hyvin tuo näyttää hommaa kyllä vetävän.

Tässä rinnalla kulkee oikeusprosessi hitaasti kuin halvaantunut etana. Sovittelu on alkamassa, yritetään hoitaa se muuton keskellä.

Ryhmätyö, palautettava essee, palautettava tehtävä, kahteen tenttiin lukemista... Enkä ehdi tehdä niille mitään, koska huomenna istun taas bussissa, perjantaina olen henkisenä tukena, lauantaina ajetaan allekirjoittamaan vuokrasopimus, sunnuntaina istun taas bussissa. Ehdin opiskella ma-ke ja torstaina istun taas bussissa. Perjantai ja lauantai pakataan koko maallinen omaisuus, sunnuntaina Dyykkari hoitaa muuton, minä lähden bussilla ajamaan opiskelupaikkakunnalleni. Ma-ke opiskelua, torstaina tentti, perjantaina bussilla kaverille, lauantaina seminaari ja bussilla Dyykkarin luo. Ma-ke opiskelua Dyykkarin luona (vai meneeköhän sittenkin kämppää järjestäessä?), torstaina ajetaan yhdessä opiskelupaikkakunnalleni ja ollaan täällä molemmat, kunnes luennot loppuvat. Sitten ajetaan tekemään tentti, yövytään kaverilla, palataan vihdoin kotiin ja lopuksi teen ne kaksi kurssia etänä, jotka nyt jätin pois. Sitten onkin jo joulu. Ehdin pitämään lomaa pari viikkoa, ennen kuin työt alkavat. Niin, ja ravaaminen työpaikkakunnan ja opiskelupaikkakunnan välillä alkaa tosissaan (450 km suuntaansa).

Huh.

En suosittele kenellekään opiskelua kahdella eri paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Varsinkaan, jos niitä paikkakuntia ei yhdistä suora bussilinja. Varsinkaan, jos puoliso asuu kolmannella paikkakunnalla ja työt ovat neljännellä. Varsinkaan, jos samalla on käynnissä huoltajuusriita. Suomi on suurien välimatkojen maa, se on tullut todettua. Voin sanoa, että on vähän rankkaa.

No, nyt paikkakunnista yksi jää pois, kun saadaan muutettua. Ja ehkä se motivoi ajamaan Suomen halki joka viikko kahteen kertaan, kun toisessa päässä odottaa täysi pätevyys, toisessa päässä on Dyykkari ja työt. Toivon, että saadaan niin iso kämppä, että kaikki roinat mahtuvat sinne, eikä tarvitse enää pitää mitään varastossa paikkakunnalla numero 3.

18.10.2015

Etäisyys elämästä

Seisoin bussiasemalla odottamassa linjuria. En ollut tavannut Dyykkaria 2,5 viikkoon. Mietin, että minun pitäisi kai olla innoissani tai muuten voimakkaiden tunteiden vallassa. Vihdoin tapaisin rakkaani ja saisin viettää kotona peräti kolme päivää. Hetken etsittyäni löysin jotain pientä. Yritin päästä siihen käsiksi. Intoa, halua juosta, riemua; pelkoa, surua, ikävää. Kaikki hyvin ymmärrettäviä tilanteessa. Tunteiden voima pelotti minua, joten pian jätin ne rauhaan.

Luettuani tuota Ihastuttavat, vihastuttavat tunteet -kirjaa tajusin, että voisin alkaa voimistaa noita tunteitani. Tunteiden säätelyhän on muutakin kuin tunteiden laannuttamista tai tukahduttamista. Se on myös tunteiden voimistamista ja tunneskaalan ylläpitoa. Olen keskittynyt tähän mennessä enimmäkseen tunteiden tukahduttamiseen, vaimentamiseen ja ahdistuksen liennyttämiseen. Ehkä nyt olisi vihdoin aika alkaa tuntea täydellä skaalalla?

16.10.2015

Tunteiden säätelytaitoja

Pääsin vihdoin käsiksi lainaamaani kirjaan Ihastuttavat, vihastuttavat tunteet. Kirja korostaa tunteiden tunnistamisen ja säätelytaitojen tärkeyttä. Ne luovat pohjan mielenterveyden ja sosiaalisten suhteiden ylläpidolle. Tunteiden säätely ei tarkoita niiden tukahduttamista. Kirjassa tunteiden säätely määritellään kyvyksi vaikuttaa siihen, mitä ja kuinka pitkään ja kuinka voimakkaasti milloinkin tunnemme. Tunteiden säätely on siis henkisen tasapainon säilyttämistä lievittämällä liian voimakkaita tunteita ja voimistamalla liian heikkoja tunteita. Lisäksi sen avulla ylläpidetään tunneskaalaa, kykyä tuntea kaikkia tunteita.

Säätelyssäkin kultainen keskitie on paras. Liian voimakas tunteiden säätely voi johtaa estoisuuteen ja vaikeuksiin ymmärtää, sanallisesti kuvata ja jäsentää omia tunteita. Liian vähäinen tunteiden säätely voi johtaa vaikeasti kestettävään mielipahaan ja ylikuormittumiseen: masennukseen, ahdistukseen ja maniaan. Tässä "liian vähäinen" tunteiden säätely ei välttämättä johdu siitä, ettei ihminen yrittäisi säädellä tunteitaan, vaan voi johtua myös siitä, että tunteet ovat yksinkertaisesti liian voimakkaita ihmisen keinoihin nähden.

Mitä vaikeampi tilanne on ja mitä useampia tunteita se laukaisee, sitä useampia säätelykeinoja tarvitsee ottaa käyttöön. Siksi kirjassa esitellään useita eri tapoja säädellä tunteitaan ja vaikuttaa mielialaansa.

Ajattelu


Tarkkaavaisuuden uudelleen suuntaaminen
- Etsi myönteinen kielteisestä: "Jäin työttömäksi. Nyt pystyn vihdoin opiskelemaan loppuun!"
- Suuntaa ajatukset mukaviin asioihin: Mikä on nykyhetkessä hyvin? Jos mieleen tulee ikävä ajatus, suuntaa ajatuksesi siihen, miten mukavaa oli, että ystävä soitti.

Jos et voi muuttaa sitä, muuta suhtautumistasi siihen.
- Arvioi uudelleen: Onko tilanne oikeasti niin paha, kuin miltä se tuntuu?
- Järkiperäistä: Miksi tapahtui? Mitä tapahtui? Mitä tunnen? Miksi? Ovatko tunteesi (esim. syyllisyys) oikeassa suhteessa tapahtumaan?
- Vähättele: "En minä olisi sitä halunnutkaan."

Myönteisten tunteiden voimistaminen
- Mietiskele, rentoudu
- Mieti kaikkia niitä asioita elämässäsi, joista olet kiitollinen.
- Nauti elämän pienistä iloista, pysähdy haistelemaan ruusuja.

Erota ajatukset ja tunteet itse tilanteesta.
- Tietoisen läsnäolon (mindfullness) -harjoitukset auttavat tässä.
- Sinä et ole tämä tilanne, sinä et ole nämä tunteet.

Mielikuvaharjoittelu
- Mokan jälkeen: Kuvittele, että tilanne menikin eri tavalla. Puhuit suusi puhtaaksi. Paha sai palkkansa. Onnistuit. Ensi kerralla menee paremmin.
- Ennen haastetta: Kuvittele mielessäsi viimeistä yksityiskohtaa myöten, miten onnistut. Todennäköisesti se toteutuu.

Tiedon etsiminen
- Tieto ei aina lisää tuskaa. Mitä tukimuotoja on tarjolla, mistä voit hakea apua, mikä on taudin kulku, mitä on odotettavissa?

Haitallisia keinoja ovat:

Märehtiminen
- Märehtijä väittää yrittävänsä ratkaista ongelmiaan. Toimimisen sijaan hän keskittyy syyllistämään itseään. Ongelmien kasaantuminen vai voimistaa hänen kokemustaan siitä, että hän ei voi voittaa.
- Ongelmissa rypeminen ei auta ratkaisemaan niitä. Sen sijaan märehtiminen saa masentumaan ja ahdistumaan.
- Altistaa haitallisille tunteidensäätelykeinoille, kuten kännien vetämiselle.
- Vaikeuttaa tai haittaa ihmissuhteita. Kuka kestää ikuista valittajaa?

Tunteiden tukahduttaminen
- Tunteet "paisuvat", varsinkin ne negatiiviset. Lopulta niitä ei enää uskalla päästää pihalle.
- Negatiivisten tunteet muuttuvat voimakkaammiksi ja yleisemmiksi.
- Itsetunto laskee, optimismi vähenee.
- Johtaa terveysongelmiin, altistaa masennukselle ja työuupumukselle.

Varsinkin tunteiden tukahduttamiseen vaikuttaa paljon vanhempien suhtautuminen. Jos vanhemmat vähättelevät ja kyseenalaistavat lapsen tunteita, lapsi oppii olemaan luottamatta omiin tuntemuksiinsa ja tukahduttamaan ne.

Toiminta


Monesti toimiminen on helpompaa kuin reflektiotaitoja vaativat ja aivoja rasittavat ajattelutapojen muutokset.

Fyysinen välttäminen
- Lähde pois. Kävele huoneesta, muuta paikkakunnalta, vaihda työpaikkaa. Kaikkea ei tarvitse jäädä kuuntelemaan tai kestää.
- Älä mene sinne. Jos se ei ole pakollista ja aiheuttaa enemmän ahdistusta kuin haluat kestää, jätä menemättä.

Harrasta
- Ideana on kokea positiivisia tunteita, onnistumisen iloa ja tavata uusia ihmisiä. Etsi siis yksi tai useampia harrastuksia, joista pidät.
- Lähde toiseen paikkaan: Elokuvat, konsertit, taidenäyttelyt, uppoutuminen hyvään kirjaan.
- Laula, tanssi, tee taidetta.
- Tuijota televisiota, surffaa netissä.
- Musiikin kuuntelulla voi vaikuttaa tunnetilaansa monin tavoin: Motivoiva musiikki, rentouttava musiikki, piristävä musiikki, aggressiivinen musiikki... Joku sopii hetkeen ennen työhaastattelua, toinen ennen kilpailua, kolmas auttaa itkemään.
- Kirjoita tunteesi ulos.

Liiku
- Varsinkin ahdistus jumiuttaa paikoilleen. Parasta vastalääkettä on liike.
- Hyötyliikunta: halonhakkuu, siivoaminen...
- Iltakävely auttaa rentoutumaan ja parantaa unenlaatua
- Ohjattu jumppa, kuntosali, nyrkkeilytreenit... Etsi oma lajisi!
- Ahdistukseen tehoaa erityisesti ulkoliikunta ja luonto.

Huolehdi kehostasi
- Jooga, venyttely, taiji
- Hengitysharjoittelu
- Silmänliike-, keho- ja taputteluterapiat
- Rosén-terapia ja hieronta auttavat hyväksymään oman kehonsa.

Tee yhdessä mieluummin kuin yksin
- Panosta ystävien laatuun, älä määrään
- Uudet harrastukset auttavat löytämään uusia ihmisiä.
- Vaikeisiin elämäntilanteisiin löytyy tukiryhmiä ja Nyyti ry. järjestää tapahtumia yksinäisille. Jos paukut eivät riitä uuden harrastuksen etsimiseen, voisiko seuraa löytää ryhmäterapiasta?
- Puhu: Kutsu kaveri kylään, soita auttavaan puhelimeen, hanki terapeutti, käy ystävän kanssa taidenäyttelyssä.
- Harrasta yhdessä: joukkuelajit, ryhmäliikunta, kuoro...

Luonto parantaa
- Jo luonnossa oleskelu alentaa verenpainetta.
- Puutarhan tai kasvien hoito tekee hyvää myös puutarhurille. Itsetunto nousee, luovuus lisääntyy ja murheet saavat mittasuhteet.
- Hoida eläimiä, leiki lemmikkien kanssa. Kissan silittäminen rentouttaa.

Haitallista

- Passiivisuus. Silloin pitää levätä kun väsyttää, mutta sohvan nurkassa nyhvätessä asiat eivät yleensä parane.
- Liiallisuuksiin meno. Liikunta on hyvästä, mutta keho tarvitsee myös lepoa.
- Tunteiden pakeneminen toimintaan. Joskus on hyvä siirtyä toiminnan puolelta ajattelun puolelle.
- Alkoholi, rahapelit, irtoseksi, shoppailu ja tunnesyöminen. Näissä on vaarana riippuvuuden kehittyminen: Pikaista helpotusta seuraa henkinen tai fyysinen krapula, mikä laukaisee voimakkaita tunteita ja johtaa uuteen kierrokseen. Jokaiseen näistä säätelykeinoista liittyy myös haittoja: terveys, talous ja sosiaaliset suhteet voivat kärsiä, elämänhallinnan tunne voi laskea.

Edellä luetelluista tavoista tehokkaimmat ovat:

Huomion siirtäminen muuhun: Tee jotain sille, mitä voit.

Oman suhtautumisen muuttaminen: Jokaisella pilvellä on hopeareunus. Ei mitään niin pahaa, ettei hyvääkin.

Tunteiden säätely on taito, jonka voi oppia ja jossa voi oppia paremmaksi. Sen pohjalla on kyky tunnistaa ja sanoittaa omia tunteitaan. Siksi kannattaa laajentaa omaa tunnesanastoaan. Kun ihminen osaa tunnistaa tunteensa, hän kykenee paremmin erittelemään niiden syitä ja reagoimaan tilanteeseen sopivammin. Synnynnäinen temperamentti ja kotoa opitut tunnetaidot tai niiden puute antavat meille tietyn lähtökohdan, mutta on omissa käsissämme, mihin suuntaan siitä lähdemme.

14.10.2015

En heittänyt puhelinta seinään, vielä

"Ajatteletpa sitten pystyväsi tai että et pysty, olet todennäköisesti oikeassa."
Eilen olin alkamassa tekemään opiskelujuttuja, kun Dyykkari soitti ja itki, kun pää hajoaa kotipaikkakunnalla. Hän ei halua liikkua kylillä, koska pelkää törmäävänsä eksäänsä tai tämän kavereihin/sukulaisiin. Lopputuloksena hän tuijottelee seiniä, tai röhnöttää tietokoneella. Ajattelee oikeusjuttua ja vakuuttaa itsensä siitä, ettei siitä kuitenkaan tule mitään. Parempi luovuttaa jo nyt.

Negatiivisen ajattelun voima. Ah.

Opiskelun sijaan etsin meille kämpän paikkakunnalta, jonne olimme sopineet muuttavamme keväällä. Kaupunki on lähempänä niitä lapsia, joita saa tavata. Lisäksi sain sieltä töitä kevääksi (osa-aikaista). Sovin näytön. Dyykkari suuttui. Hän valitti, että teen asioita hänen selkänsä takana. Osoitin tämän väitteen vääräksi. Olin joka vaiheessa kertonut hänelle, mitä teen ja mitä aion tehdä seuraavaksi.

Sitten tuli puheeksi kämpän hyvät ja huonot puolet. Kun pääsin henkilötakaukseen asti, Dyykkari repi pelihousunsa. Hän ei sellaiseen suostu. Ei kukaan auta niin paljoa, että takaisi kahden kuukauden vuokran hänelle.

Riitelimme. Meinasin heittää puhelimen seinään. Kiehuin niin, että sain unta vasta aamuyöstä. Aamulla herätyskellon soidessa olin kiinni niin vahvassa painajaisessa, että meni aika pitkään, ennen kuin tajusin missä maa, missä taivas. Ensimmäisen luennon aikana Dyykkarilta tuli viesti: Takaaja oli löytynyt.

Luennon jälkeen soitin miehelle. Hän puhui taas siitä, kuinka väsynyt on ja haluaisi vain lopettaa koko oikeustappelun. Uhkasi sanoa sovittelijalla, että lopetetaan tämä homma tähän, ei tästä tule mitään. Että vaikka saisi sen uhkasakon voimaan, ei äiti kuitenkaan anna lasta nähdä.

Meinasin heittää puhelimen katuun, niin raivoissani olin. Sen sijaan katkaisin puhelun. Pyöräilin. Mietin. Laitoin Dyykkarille viestin, jossa aukasin tuntojani. Totesin, että puhutaan huomenna, kun tulen kotiin.

Tunnen sen miehen jo niin hyvin, että tunnistan itsetuhoisen käyttäytymisen. Tunnistan, milloin hän valehtelee itselleen. Tiedän, että jos D nyt heittää pyyhkeen kehään, jo muutaman kuukauden jälkeen hän syyttää itseään siitä, että heitti. Hän on mennyt lupaamaan itselleen, että kiusaaminen loppuu, jos vain nostaa kädet pystyyn ja antaa periksi. Ei se sitä tarkoita. Me kokeilimme sitä jo. Saimme olla vuoden rauhassa, kunnes postilaatikosta tipahti haaste.

Opin mielensärkijästä sen, ettei narsistille saa antaa periksi. Rajat pitää pitää, tai se kävelee ylitse. Helpoin tapa on muuttaa niin kauas narsistista kuin mahdollista ja vaihtaa kaikki yhteystietonsa salaisiksi. Jos tämä ei onnistu, pitää rajata ja pitää niistä rajoista kiinni. Olen tätä yrittänyt Dyykkarille sanoa, mutta hän on nyt jossain uhrimielialassa. Olen sanonut hänelle, että en pidä siitä, että hän sanoo narsistille "tuu kattomaan, millanen tää kämppä on, jos epäilyttää". Sehän antaa sille hirviölle a) luvan marssia meille ihan milloin tahansa b) kuvan, että asuntomme ei ehkä olekaan lapselle turvallinen.

Parempi olisi sanoa, ettei narsistilla ole mitään oikeutta tulla meille ja että meidän asuinolosuhteittemme selvittäminen on viranomaisten tehtävä, jos he katsovat sen aiheelliseksi. Tähän mennessä eivät ole katsoneet. Se sanoo jo paljon.

Narsisti pyrkii alistamaan kaikki, jotka hän tulkitsee itseään heikommiksi. Siksi pitää olla vahva tai ainakin näyttää vahvalta suhteessa narsistiin. Ei pidä suostua hänen leikkeihinsä. Jäin miettimään sitä viimeistä kertaa, kun lasta kävimme hakemassa ja totesin meidän toimineen siinä aivan väärin. Olisi pitänyt puhua niille aikuisille, jotka paikalla olivat, eikä lähteä valmiiksi pedattuun leikkiin mukaan. Olisi pitänyt kysyä niiltä aikuisilta, miksi te toimitte näin ja onko tämä nyt mitenkään järkevää, ei alkaa anoa lasta mukaan. Mutta me olimme tilanteessa peloissamme ja otimme kiitollisena vastaan meille tarjotun roolin, koska se oli tuttu ja turvallinen.

Näistä oppii.

Raivostuin Dyykkarin valituksesta kämpästä, koska tuntui, ettei hänelle riitä mikään (minä en kelpaa). Raivostuin hänen uhkauksestaan luopua oikeuden hakemisesta, koska jos hän hylkää lapsensa näin helposti, mikä estää häntä hylkäämästä minua (minä en kelpaa). Ja tunnen tuskaa sen lapsen puolesta. Minä tiedän, millaista narsistin pesässä on. Kun Dyykkari uhkaa hylätä sen lapsen, tuntuu kuin hän hylkäisi minut mielensärkijän armoille. Lisäksi pelkään rakkaani alhaisen itsetuntonsa tuhoavan tämän suhteen. Jatkuva epäily siitä, että petän häntä täällä kaukana. Lasten työntäminen kauemmas, koska D kokee, ettei hän ole tarpeeksi hyvä isä tai hänellä ei ole oikeutta olla isä. Rakkaudenosoitusten lyttääminen, eihän hän ansaitse niitä.

Olen liian väsynyt ymmärtääkseni loputtomiin. Minulla on liian ikävä, jotta osaisin olla raivostumatta. En malta odottaa huomista ja sitä, että näemme taas.

Opiskelen, pidän Dyykkaria pystyssä, pelkään sen lapsen puolesta, järjestän muuttoa, lasken rahoja. Kuppini on aika täynnä. Toivottavasti D saa itsensä kasaan, kun taas nähdään joka viikko.

12.10.2015

Puolikas ihminen

Ajattelin etukäteen, että 2,5 viikkoa erossa Dyykkarista menee kyllä. Saapahan keskityttyä opiskeluun. Todellisuudessa vuorokausirytmini kääntyi katolleen, koska en vieläkään näemmä uskalla nukkua yksin kuin valoisaan aikaan. Todellisuudessa opiskeluintoni on lopahtanut pohjalukemiin. Dyykkari pitää motivaatiota yllä. Ilman häntä elämä tuntuu tyhjältä, ja jos elämä on tyhjää, miksi opiskella.

Dyykkari soitti. Sovittelija oli vihdoin ilmoittanut ajan, jolloin ehtii tavata. Oikeusjuttuja tuntemattomille tiedoksi: Jos lähivanhempi estää lapsen tapaamiset ja tapaajavanhempi haluaa saada tapaamiset taas käyntiin, pitää laittaa käräjäoikeudelle hakemus tapaamisten käynnistämiseksi. Sitten odotetaan, kunnes hommaan määrätään sovittelija. Sovittelija yrittää vielä saada sovun aikaiseksi (Mikä minusta on aika turha prosessi. Suurin osa huoltokiistoista, jotka menevät näin pitkälle, ovat niitä, joissa ainakin yksi osapuoli on häiriintynyt.). Hän tapaa lasta ja molempia vanhempia yhdessä ja erikseen. Kun sovittelija toteaa, ettei sopua synny, odotetaan taas. Lopulta postilaatikosta löytyy lappu, joka kertoo piinapäivän: Käsittelyaika. Silloin pitää jaksaa mennä oikeuteen sydän kurkussa, istua narsisti-eksän kanssa samassa odotushuoneessa, sitten samassa salissa ja kuunnella hänen valheitaan. Lopputuloksena toivottavasti on, että oikeus määrää lähivanhemmalle uhkasakon. Eli jos hän ei päästä lasta tapaamiseen, hänelle voidaan määrätä siitä sakko. Tähän mennessä toteutumattomat tapaamiset ovat olleet lähikiusaajalle ilmaisia: niistä ei seuraamuksia tule.

Tässä vaiheessa ollaan siis istuttu kuukausitolkulla kiirastulessa. Koko ajan on tuntunut, että sydäntä revitään rinnasta. Lapsen tavarat on pitänyt siivota katseilta piiloon, etteivät ne koko ajan muistuta ikävästä.

Oikeussalista lähdetään tietäen, että lähivanhempi ei kuitenkaan anna lasta tapaamiseen. Tai saattaa antaa muutaman kerran, mutta sen jälkeen saa taas laittaa hakemusta käräjäoikeuteen. Koko tapaamisviikon saa siis pelätä, saako lasta mukaan vai ei. Jos lähivanhempi tuo lapsen vaihtopaikkaan (kotoa haku on tässä vaiheessa suljettu pois lapselle vahingollisena), ollaan jo voiton puolella, ellei hän hae lasta sieltä pois ennen noutoa. Kaikki kiusaamisen muodot ovat mahdollisia. Saa siis elää edelleen kiirastulessa, vain eri portaalla. Nyt saa pelätä sitä, miten pitkään lasta saa nähdä, ennen kuin tapaamiset katkeavat taas.

Kun tapaamiset taas katkeavat (mihin se narsisti muuttuisi), laitetaan siis uusi hakemus käräjäoikeuteen. Nyt vaaditaan oikeudelta, että lähivanhemman pitää maksaa sakko jokaisesta tapaamiskerrasta, joka on jäänyt väliin. Lisäksi vaaditaan tapaamissopimuksen täytäntöönpanoa. Toivottu lopputulos on, että lähivanhempi saa maksettavakseen tuntuvat sakot ja jos tapaamiset eivät tämänkään jälkeen käynnisty, viranomaiset pistävät ne käyntiin.

Jos (kun) tapaamiset eivät käynnisty tämänkään jälkeen toivotusti, jää ainoaksi mahdollisuudeksi hakea huoltajuutta. Jos sitä ei myönnetä, pidämme lapselle pienet hautajaiset ja toivomme, että hän ottaa yhteyttä päästyään narsistin pesästä. Jos se myönnetään, juhlimme. Epävarmuus lapsen tapaamisista päättyy. Narsisti voi tietty jatkaa kiusaamista vieläkin. Hän voi tehdä perusteettomia lastensuojeluilmoituksia, jättää tulematta hakemaan lasta tapaamiseen, jättää palauttamatta lapsen tai uhkailla lapsen sieppauksella. Oikeudessa hän voi riidellä loputtomiin tapaamissopimuksesta ja vaatia huoltajuutta itselleen. Mutta: Koska hän ei enää ole lapsen huoltaja, hän joutuu maksamaan oikeudenkäynnit omasta pussistaan tai vakuutuksestaan. Huoltajana hän voi tapella kanssamme loputtomiin ilmaiseksi, koska hänen katsotaan ajavan lapsen asiaa.

Miten kauan tähän kaikkeen sitten menee aikaa? Ainakin kuukausia, pahimmillaan vuosia. Asiaan vaikuttaa, miten pitkään menee, ennen kuin eksä pistää taas tapaamiset poikki. Jono oikeuteen on 5-8 kk, vaikka tavoiteaika on 2-4 viikkoa (!). Jos lasta näkee muutamana viikonloppuna, sitten on taas 5-8 kk tauko, miten pitkään kestää, ennen kuin lapsi on täysin aivopesty uskomaan, että isä on hirvein ihminen ikinä?

Soitin kriisipuhelimeen. Avauduin. Helpotti. Ostin lisää bussilippuja, jotta voin käydä kotona useammin. Kumpikaan meistä ei kestä, jos joudumme tämän stressin lisäksi vielä elämään erossa toisistamme viikkotolkulla. Tämä on meidän yhteinen taistelumme. Emme voi tukea toisiamme etänä.

11.10.2015

Ei tarvitse enää

Päätin mennä aikaisin nukkumaan. Jos olisi saanut vuorokausirytmiä vähän oikaistua. Luin kirjaa ennen nukkumaan menoa, en katsonut poliisidekkareita. Totesin iltapalaa syödessä, että minun on pakko alkaa meditoida, jos aion pysyä järjissäni.

Päässäni on järjetön vatvontakoneisto, joka on viritetty äärimmilleen. Tehtävä: Pitää minut hengissä. Lapsuudessani piti pohtia joka ikistä mielensärkijän ilmettä, elettä, kasvoilla vilahtanutta varjoa, jotta oppisin virheistäni. Yritin käsitellä kaiken pohjiaan myöten, jotta seuraavana päivänä saisin mielesärkijän leppymään ajoissa (ennen pahoinpitelyä). Ajan myötä prosessoritehoa veivät yhä enemmän traumamuistot, joita piti aktiivisesti työntää pois. Siihen päälle kaikki vatvomiset siitä, mitä pahaa voi tapahtua ja mitä teen, jos niin tapahtuu. Asiaa ei auttanut se, että luin Tiede-lehdestä pikkujutun, jossa kerrottiin pelkojen lientyvän, jos kuvittelee pahimman, mitä voi tapahtua ja sitten tekee suunnitelman sen varalta. Ongelma oli, että minulla on laaja mielikuvitus. Jos keksin pahimman, hetken päästä keksin jotain vielä pahempaa.

Kuvitellaan Matrix kolmosen ensi-ilta. Olin menossa parin kaverini kanssa katsomaan sitä. Edellisenä yönä pyöritin päässäni kaikki mahdolliset skenaariot: Mitä jos en pääse teatterille ajoissa. Mitä jos liput on myyty loppuun. Mitä jos meille ei (syystä x) myydä lippuja. Mitä jos kaverini pääsevät sisään, mutta minä en. Mitä jos päästään saliin asti, mutta leffaa ei näytetäkään. Mitä jos kesken elokuvan katon läpi tippuu meteoriitti, enkä tajua suojautua ajoissa koska olen uppoutunut leffaan. Mitä jos se sytyttää tulipalon. Alitajuntani heitti näitä skenaarioita silmilleni ja vaati minua varautumaan kaikkeen. Virheitä ei saanut tapahtua.

Terapian aikana oli helppo suunnata tämän tehokoneiston huomio osieni ongelmien ratkomiseen. Nyt alkaa olla tilanne se, että pääni sisällä alkaa olla hommat hoidossa. Ne vähäiset ongelmat, joita osillani vielä on, ratkotaan nopeasti, eivätkä ne enää lauo viikkojen-kuukausien pituisia ketjureaktioita. Vaikka elämäntilanteeni on mikä on, asioiden vatvominen ei sitä paranna. Ongelmia tulee kohdalle, mutta minä osaan ratkaista ne.

Esimerkiksi: Pelkäsin, miten pärjään kun siirryn opiskelusta työelämään. Valmistuin, jäinkin työttömäksi. Nyt saan opiskella loppuun työttömyysrahoilla plus sain itselleni osa-aikaisen työn ensi keväälle. Pehmeä lasku uuteen elämänvaiheeseen järjestyi peloistani huolimatta.

Nyt tämä tehokoneistoni sitten etsii uutta kohdetta, johon suuntautua. Tekemäni persoonallisuustestin mukaan olen hyvin luova ja utelias ihminen, tiedonjanoinen ja älykäs. Tämän perusteella minun pitäisi siis löytää jokin väylä, jonka kautta voisin kanavoida kaiken tämän energian uuden luomiseen, ei vatvomiseen.

Ongelma: Päätavoite tällä hetkellä on opiskella. Voin toteuttaa itseäni luovasti sitten, kun a) keksin sopivan väylän b) minulla on aikaa olla luova c) piirustusvälineeni eivät makaa muuttolaatikossa. En voi edes suunnata luovuuttani työhöni, koska minulla ei sitä vielä ole.

Ratkaisu: Mindfullness. Meditointi. Mitä tahansa, mikä opettaa aivoilleni pysähtymisen taidon.

Sänkyyn päästyäni aloin keskittymään hengitykseeni. Katselin, tunnustelin ja kuuntelin kuinka palleani teki töitä vetääkseen ilmaa keuhkoihini ja taas rentoutui. Yritin kaikkeni kuvitella, että palleani hohti valoa, joka täyttäisi minut ja voisin rentoutua. Kuvittelin, kuinka kaikki mieleeni nousseet ajatukset paloivat pois. Kehoni jakaantui kahtia. Aivan kuin olisin katsonut itseäni silmät ristissä: Toinen silmä näki valon hohtavan sisälläni, palleani työskentelevän pitääkseen minut hengissä. Toinen silmä näki pallean, joka kyti hitaasti, mutta ei syttynyt palamaan valoa. Lapsiosani kulkivat sen ympärillä omissa puuhissaan.

Kuvittelin aivojeni sammuvan ja hiljenevän. Etsin rauhoittumista vastustavat lapsiosat ja halkaisin ne sirpaleiksi. Hetkeksi se auttoi, mutta vain hetkeksi.

Tunsin turhautumista. Halusin saavuttaa samanlaisen mielentyyneyden kuin Dalai Lama. Mieleeni tuli keskustelu kaverini kanssa mielikuvaharjoittelun voimasta. Päätin kuvitella olevani Dalai Lama. Se toimi. Kehoni oli taas yksi, mieleni tyhjeni.

Sain oivalluksen.

Vaikka kuinka sössisin elämässäni, en saisi antaa sen vaikuttaa ihmisarvooni. Sisälläni on jotain korvaamattoman arvokasta, eikä se muutu, vaikka tekisin tai sanoisin mitä. Voin moittia tekojani, ajatuksiani, aikomuksiani ja hävetä sanojani, mutta koskaan minun ei tällä perusteella pitäisi moittia arvoani. Ihmisarvoni ei katoa, vaikka unohtaisin sanoa päivää tai kiitos. Olen arvokas ihminen, vaikka mokaisin.

Katsoin tuota arvokasta, kun se kannettiin näkyviin ja sille ryhdyttiin etsimään paikkaa minusta. Se oli kaunis, mutta täynnä reikiä. Olin antanut ihmisten porata sen täyteen niitä. Tai en antanut, ensimmäiset oli mielensärkijä siihen hakannut, enkä ollut oppinut puolustamaan sitä. Kuvittelin tuon arvokkaan ehjäksi ja ihailin sen kauneutta. Annoin alitajunnalleni hommaksi etsiä sille paikka. Kutsutaan tuota arvokasta ja kaunista vaikka potentiaaliksi. Minusta on vielä moneen.

Laitan tähän loppuun rentoutuksen, jonka olen muokannut itselleni sopivaksi. Olen yhdistänyt sen kahdesta kuulemastani rentoutuksesta.
...

Asetu makuulle hyvään asentoon. Keskity hengitykseesi. Tunne, kuinka hengität syvään ja rauhallisesti. Kun hengität sisään, lämpö täyttää sinut. Kun hengität ulos, stressi purkautuu sinusta. Tunne, kuinka kehosi painautuu vasten alustaa.

Tunnustele kehoasi. Jos tunnet jossain kohtaa kiristystä tai puristusta, hengitä kohti tuota paikkaa. Sisäänhengityksellä alue rentoutuu, uloshengityksellä kireys virtaa sinusta ulos.

Keskity nyt varpaisiisi. Tunne, miten lämpö täyttää ne. Lämpö täyttää jokaisen varpaasi ja ne rentoutuvat. Lämpö leviää jalkateriisi. Tunne, miten jalkapohjasi rentoutuvat. Kantapääsi rentoutuvat. Jalkateräsi ovat lämpimät ja rennot.

Lämpö leviää nilkkoihisi, pohkeisiisi, sääriisi. Tunne, miten lämpö saa lihakset rentoutumaan ja jalkasi tuntuvat raskailta alustaa vasten. Lämpö leviää reisiisi ja ne rentoutuvat. Molemmat jalkasi ovat nyt täysin rennot.

Keskity nyt sormenpäihisi. Tunne, miten lämpö alkaa lämmittämään niitä ja leviää sormiisi. Kämmenesi ja ranteesi rentoutuvat ja painuvat alustaa vasten, kun lämpö leviää niihin. Tunne, miten miellyttävältä lämpö tuntuu, kun se hitaasti täyttää käsivartesi; ensin kyynärpäihin asti, sitten hartioihin.

Kätesi ja jalkasi tuntuvat lämpimiltä, painavilta ja rennoilta.

Keskity nyt hengitykseesi: Tunne, miten energia virtaa sisääsi, kun hengität sisään. Kun hengität ulos, kaikki stressi ja jännitys lähtee sinusta ja rentoudut yhä syvemmin. Kun hengität sisään, energia virtaa sinuun... ja huuhtoo mukanaan kaikki huolesi, ajatuksesi... Tunne virtaava energia, joka yltää sormenpäihisi ja varpaisiisi asti kuin meren aalto, joka lyö rantaan.

Tunne lämpimät aallot, jotka huuhtovat sisälläsi, hengityksesi tahdissa. Uppoudut vähän syvemmälle rantahiekkaan. Kuulet lintujen huudot, kun ne lentävät vapaana jossain kaukana. Aallot lyövät rantaan sisälläsi, ympärilläsi.

Olet osa rantaa.
Olet osa aaltoja.

Olosi on turvallinen ja rento.


8.10.2015

Zzzz...

Kuvan lähde
Narsisti-kirjan lukeminen olikin tehokkaampaa unilääkettä kuin luulin. Tänään tapahtui kunnon lössähdys. En jaksanut lähteä luennolle, vaikka se alkoi vasta klo 10. En käynyt kirjastossa, kuten olin suunnitellut. Itse asiassa löhösin sängyssä läppäri sylissä pitkälle iltapäivään. Vasta illalla nousin ylös, siivosin ja tiskasin. Sain käytyä kaupassa juuri ennen sulkemisaikaa.

Tein nopeasti kaikki ne opiskeluhommat, jotka oli pakko tehdä ennen maanantaita. Ostin jääkaappiin ruokaa koko viikonlopun tarpeiksi. Keskityn nyt siihen, että syön, juon ja nukun tarpeeksi, että alitajuntani saa rauhassa raksuttaa. Maanantaina sitten taas opiskelujuttuja.

7.10.2015

Minä saan olla lapsi

Satuin katsomaan poliisisarjan jakson, jossa tutkittiin kahta lapsen kuolemaa (onneksi kuvitteellisia). Jakson pahis purki turhautumansa lapsiin kohdistuvana väkivaltana, eikä kyennyt näkemään omassa käytöksessään mitään väärää. Poliisit ja sosiaalityöntekijät halusivat vain kiusata häntä, lapset aiheuttivat hänelle tahallaan ongelmia.

Aloin jakson myötä pohtia sitä, millaisen kasvatuksen olen saanut. Meillä opetettiin, että lapsia saa ja pitää lyödä. Meillä opetettiin, että itkeminen ja nauraminen on kielletty. Se, että lapset ovat lapsia oli riittävä peruste hakata heidät tajuttomiksi.

Olen viime aikoina huomannut vihan, joka nousee syvältä sisältäni, kun lapset tekevät ihan normaaleja asioita, jotka lapsuudessani olivat kiellettyjä. Minun tekee mieli lyödä niitä lapsia ympäri korvia ihan vain siksi, että he ovat lapsia. Ajatusketju on ihan ymmärrettävä. Lapsuudessani se, että lapsi käyttäytyi kuin lapsi eikä pikkuaikuinen, tarkoitti vaaraa. Se saattoi laukaista pahoinpitelyn, joka saattoi kohdistua kaikkiin lapsiin, jotka nyt vain sattuivat olemaan lähietäisyydellä.

Tämä selittää myös sen, että käytin koko lapsuuteni pinnistelläkseni aikuiseksi niin nopeasti kuin pystyin. Pukeuduin kuin aikuinen tai kuten aikuiset määräsivät. Osasin keskustella aikuisten kanssa, mutta en lasten. Osasin olla mielenkiintoinen ja hauska. Käytin sivistyssanoja, vaikutin ikäistäni vanhemmalta ja kypsemmältä, vaikka olin kaikkea muuta.

Tuota jaksoa katsoessani tajusin edistyneeni hirveästi. Uskallan nyt päästää nämä tunteet vihdoin päivänvaloon. Se tarkoittaa sitä, että niitä voi työstää. Ehkä jonain päivänä, kun kohtaan itkevän lapsen, ensireaktioni on lohduttaa. Ehkä jonain päivänä lasten leikkiminen ei aiheuta minussa vihaa, katkeruutta ja surua. Ehkä jonain päivänä voin sallia itselleni lapsellisuuden.

Ehkä minä voin vihdoin surra tätä.

6.10.2015

Ajatuksia

Paljon ajatuksia. Mistäköhän aloittaisi.

Dyykkarin nuorin lapsi ahdistaa. Tai siis hänen oireilunsa. Mietin, aikovatko hoitopaikassaan tehdä lastensuojeluilmoituksen. Narsistin lapsena -kirjaa luettuani totesin, että lapsen oireilu käy hyvin yhteen ylikontrolloinnin kanssa. Lapsi yrittää hallita itseään ylivoimaisissa olosuhteissa aina vain tiukemmin, jos sitten äiti ei olisi vihainen. Lopputuloksena on neuroottisuutta ja oireilua. Onneksi hoitopaikan henkilökunta on tarpeeksi koulutettua huomatakseen oireilun ja reagoimaan siihen.

Huoli. Suru ja huoli. Varsinkin kun oikeudesta ei ole kuulunut mitään. Asiat eivät tunnu etenevän.

Toinen ajatus: Minä itse. Olen nyt lokeroinut itseäni paljon. Vihervassari. Hippi. Kasvissyöjä. Eläinaktivisti. Olen kokenut jonkinlaisen poliittisen heräämisen. Maailmassa on moni asia pielessä, ja niille pitää tehdä jotain.

Katsoin luennon, jonka pääajatus oli, että päinvastoin kuin uutisista voisi päätellä, suurin osa asioista menee kohti parempaa. Absoluuttinen köyhyys on vähentynyt, terveys parantunut, syntyvyys laskenut. Päinvastoin kuin luulisi, maa ei ensin rikastu ja sitten laita terveydenhuoltoa ja koulutusta kuntoon. Ensin rakennetaan koulujärjestelmä ja terveydenhuolto, sitten maa vaurastuu. Nykyhallituksen päätöksistä voisi päätellä aivan toisin.

Narsistin lapsena -kirjan jälkeen teki mieli lukea laatukirjallisuutta. Kävin hakemassa kirjastosta pari kirjaa, jotka olen halunnut lukea jo monta vuotta, mutta opiskelujen takia en ole ehtinyt. Nytkin PITÄISI lukea artikkeleja keskiviikon ryhmätyötä varten, mutta elän vain kerran. Aivot nauttivat, kun saivat pureksittavakseen astrobiologiaa, politiikkaa ja fysiikkaa ikuisten opiskelujuttujen sijaan. Päässä alkoi vilinä, ajatuksia nousi kuin sieniä sateella. Kuten:

Missä vaiheessa nainen sai luvan olla lihaksikas? Muistan, kun kouluaikoinani 90-luvulla keskusteltiin luokkakavereitten kanssa siitä, kuinka tytöt ei voi harrastaa liikaa liikuntaa, koska sitten lihakset näkyy ja se on hyi. Pojat vahvistivat: lihaksikas nainen on ruma. Kaunis nainen oli laiha kuin tikku. Äärimmilleen tämä meni teini-aikoina, kun jokainen kauhisteli "leviävää persettään". Lukioaikoina kehonrakennusta harrastava naispuolinen kaverini oli monen mielestä friikki.

Sitten tapahtui jotain, ja nyt naiset pitävät fitness-blogeja, joissa syödään rahkaa ja pumpataan rautaa. Kommenttilaatikot ovat täynnä kuolaavia miehiä. Lihaksikas nainen voi olla kaunis. Mitä tapahtui? Annettiinko naiselle lupa ottaa tilaa ja olla vahva myös fyysisesti? Omana teiniaikanani pidin ihanteena naisvartaloa, joka vei mahdollisimman vähän tilaa. Muistin tämän, kun tänään kiedoin villashaalin vyötärölleni ja kauhistelin sekunnin ajan, miten läskiltä näytin. Sitten muistin, että minulla on nykyään oikeus olla nainen ja viedä tilaa sisäelinteni ja kehoni tarvitsema tila. Minulla on oikeus olla tämän kokoinen.

Toinen ajatuskimppu liittyi siihen, miksi minulla on nyt paremmin aikaa ajatella. Miksi nyt pystyn laajentamaan ajatteluani lukemalla muiden ajatuksia muualtakin kuin blogimaailmasta? Ehkä siksi, että enää ei tarvitse jännittää rahan kanssa niin kuin ennen. Verrattuna opiskeluaikoihini, tienaan nyt työttömänä tuplasti. Ruokakaupassa voin ostaa mitä haluan, vaikkapa pähkinöitä, ja silti rahat riittävät. Miten ihanaa on, että kämpillä on tuoreita hedelmiä, joita voi natustella silloin kun haluaa. Ei enää sitä, että kiertää ahdistuneena kaapilta toiselle ja pohtii, söisikö makeannälkäänsä leseitä vai imeskelisikö spagettia.

Olen huomannut, että aivoni tarvitsevat sekä hyviä rasvoja että vitamiineja ja ne tarvitsevat niitä PALJON. Pistän nykyään maapähkinävoita leivälle, syön avokadoja, kaadan ruokaöljyä salaattiin. Pidän kaapissa pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Kuljetan mukanani ainakin rusinoita, ettei verensokeri laske liikaa. Syön marjoja ja hedelmiä aina kun voin. Makeannälkään juon vitaminoituja mehuja tai syön rusinoita. Jos saisi tulotasoa vielä nostettua, olisi ehkä varaa syödä myös rasvaista kalaa säännöllisesti, ostaa marjajauheita ja tehdä smoothieita.

On kuin kehoni olisi vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen havahtunut ja ruvennut vaatimaan ravintoaineita. Tein päätöksen alkaa ruokkia sitä laadulla. Ostan täysjyvää, välttelen palmuöljyä ja muunneltua maissitärkkelystä. Katson, että syön proteiinia jossain muodossa joka aterialla. Pyrin syömään kasviksia, marjoja, hedelmiä joka päivä. Jos en tuoreena, niin sitten kuivattuna tai pakastettuna. Olo on huomattavasti parempi. Minulla ei enää ole nälkä samalla tavalla kuin ennen. Kun kysyn itseltäni, haluanko suklaalevyn vai kuivattuja aprikooseja, totean haluavani niitä aprikooseja. Muutos on itse asiassa tullut pelkäämääni halvemmaksi, kun karkinsyönti on romahtanut.

Luin Tiede-lehdestä sisäisestä äänestä. Lehtijutussa mietittiin, mitä eroa on skitsofreenikon kuulemilla äänillä ja meidän kaikkien kuulemalla sisäisellä puheella. Esitettiin myös kysymys: Kuka puhuu, kun kuulee ääniä. Suututti. Tietysti sinä itse. Minun päässäni on välillä kunnon kakofonia, kun kaikki haluavat päästä ääneen, mutta ne kaikki äänet ovat minä itse. Minä koostun miljardeista soluista. Onko mikään ihme, että ne solut eivät aina puhu yhdellä äänellä?