31.7.2015

Kaloilla ei ole sanaa vedelle

Viime yönä aloin pohtimaan sitä tapausta, kun jouduin pyytämään järkkäreitä erottamaan tappelupukareita toisistaan. Tajusin, miksi järkytyin siitä niin paljon: Minä pelästyin. Samalla ymmärsin paljon muutakin: Miksi minun on ollut nyt niin vaikea nukkua, miksi vatsani on sekaisin, miksi minun on vaikea rentoutua. Minä olen pelännyt. Olen taas elänyt paikassa, jossa on ihminen, joka pelottaa minua. Tajusin, että olen joutunut lapsena pelkäämään jatkuvasti ilman, että tunnettani on sanoitettu tai että siihen on reagoitu millään tavalla. Pelko oli niin itsestään selvä asia, ettei sitä tarvinnut kommentoida. Siispä olen kiinnittänyt huomioni muihin asioihin. Olen tunnistanut lihasten kiristymisen, ahdistukseni, levottomuuteni, mutta en ole ymmärtänyt niiden kertovan pelosta. Ja koska en ole tajunnut pelkääväni, en ole ymmärtänyt, miksi olen tuntenut näin, miksi kehoni on reagoinut näin. Olen haukkunut itseäni näistä "turhista" reaktioista, jotka vaikeuttivat ja hankaloittivat elämääni ja syntyivät ei-yhtään-mistään.

Tämän oivalluksen myötä molemmin puolin rintakehääni aukeni lihas. Lyhyen googlettelun jälkeen selvisi, että kyseessä on etummainen sahalihas. Ehkä niitä pitäisi sanoa pelonpidätyslihaksiksi? Aloin saada ihan ihme ajatuksia: Kuinka pitäisi avata suunsa siitä ja siitä asiasta ja sanoa vastaan. Pelon kautta löysin rohkeuteni puolustaa itseäni. Ehkä minä en nyt enää pelkäisi työhaastatteluissa, että joudun pahoinpidellyksi tai uusien ihmisten tapaamista, koska hehän voivat tehdä minulle pahaa, jos en jatkuvasti miellytä heitä.

Katsotaan, seurataan.

29.7.2015

MUUTTO!!!

Kuun vaihteessa se tapahtuu: Me muutamme! Ensin Dyykkarin ja lasten tavarat muutetaan halpaan kämppään nro 1 joka on tarpeeksi lähellä kaikkia lapsia, jotta meillä riittää rahat kulkemiseen. Sitten muutetaan minun tavarani halpaan opiskelijaboksiin, josta käsin opiskelen ensi talven. Yhteenlaskettu vuokra jää alle kaksion vuokran, eikä halpiskämpästä nro 1 tarvitse maksaa edes vakuusmaksua! Nro 1 löytyi puskaradion kautta, nro 2 ilmoituksen avulla. Nyt kun on kaikki tingitty minimiin ja sen ali, meillä pitäisi jopa jäädä pari sataa kuussa puskuriksi, jos tulee jotain yllättävää.

Kiitos Onnibussin pääsen jopa moikkaamaan Dyykkaria säännöllisesti ilman, että budjetti räjähtää käsiin. Pitää vain muistaa ostaa liput heti kun ne tulevat myyntiin.

Huh kun helpotti. Dyykkari muuttui kireästä viulunkielestä leppoisaksi omaksi itsekseen, kun tajusi pääsevänsä pois isänsä katon alta. Paluumatkalla vuokranantajan toimistolta hometalolle hän muuttui takaisin viulunkieleksi. Sovimme, että minä jään tänne pakkaamaan tavaroita, hän menee kaverilleen siksi aikaa kunnes muuttopäivä koittaa. Hänen henkinen terveytensä ei nyt kestä sitä, että hän oleilisi tässä talossa. Omaisuutemme on kutistunut niin vähään, että sen läpikäymiseen ei tarvita yhtä ihmistä enempää.

Myin harrastustavaroistani valtaosan ja olen nyt pakannut niitä postitusta varten. Samalla olen tehnyt surutyötä yhden aikakauden loppumisen vuoksi. Tämä oli se harrastus, joka toi minulle iloa pahimpien vuosieni aikana. Tämä on myös harrastus, joka on muuttunut ilosta riippakiveksi. Ärsyttää nähdä noita roinia, jotka muistuttavat eksästäni ja siitä mustuudesta, joka silloin vallitsi. Muut harrastajat kauhistelevat, kuinka pystyn luopumaan näin isosta kokoelmasta, jota olen kerännyt ulkomaita myöten. Minä koen sen helpotuksena, varsinkin kun sain tätä kautta tarvitsemani vuokravakuusrahat, eikä tarvinnut kääntyä sossun puoleen. Enää ei tarvitse raahata näitä mukana yhdessäkään muutossa, enää ei tarvitse putsata niitä pölystä, enää ei tarvitse miettiä, mihin ihmeeseen ne saisi mahtumaan, kun niitä ei voi laittaa varastoonkaan, kun menevät pilalle.

Jännä, miten ostaessa iloa tuottavista asioista tulee niin helposti jotain, joka inhottaa aina kun sen näkee.

Mutta tämän piti olla positiivinen postaus. Muutto, jee! Tuleva kämppäni on hieno, ainakin kuvien perusteella. En ole siellä vielä käynyt. Paikka on sen verran kaukana, että vuokrasopimus tulee minulle postitse ja näen kämpän kun muutan sinne. Muutto menee henkilöautolla, kun onnistuin löytämään valmiiksi kalustetun paikan. Ah, kämppä, joka ei ole homeessa; oma suihku, jossa riittää lämmintä vettä; oma keittiö, jonka jääkaapilla saa käydä kun haluaa... Parasta on, että sopimus on toistaiseksi voimassa oleva, joten en joudu maksamaan ensi kesänä vuokraa kämpästä, jossa en edes asu!

Toivottavasti ensi keväänä tai viimeistään kesällä löytyy se kauan odotettu työpaikka ja vuoden päästä saan kirjoitella blogipostauksia omassa kodissani, jossa rahahuolet ovat mennyttä elämää.

27.7.2015

Uni

Näin toissayönä unta, jonka haluan laittaa ylös.

Unessa asuimme Dyykkarin vanhempien luona, mutta jostain syystä heidän talonsa oli mummolaani vastapäätä (Todennäköisesti siksi, että kävin mummolla pitkästä aikaa). Talossa oli ahdistava tunnelma ja halusin pois. Lähdimme Dyykkarin kanssa ajelulle. Minä ajoin. Olin luullut autoon istuessani, että se oli tavallinen 5-paikkainen, mutta kun Dyykkari kutsui minua ja katsoin taakseni, auto olikin 7-paikkainen farkku. Dyykkari istui taaimmalla penkkirivillä pelkääjän puolella ja pyysi minua luokseen. Ryömin penkkirivien yli keskimmäisille penkeille ja jäin puhumaan hänen kanssaan, en enää muista, mistä. Hän yritti vakuuttaa minua siitä, että kaikki järjestyy, minä olin epäilevällä kannalla.

Seuraavaksi ajoimme kolarin. Auto meni aivan rusinaksi. Ryömimme autosta ulos, meille ei ollut käynyt mitään. Tässä vaiheessa minulle selvisi, että auto oli Dyykkarin. Hänellä oli ollut se koko ajan, mutta hän oli pimittänyt sen minulta. Olin tästä vihainen. Autoa nostettiin vinssillä ojasta, johon se oli pudonnut. Silloin huomasin sen peräkontista putoilevat paketit. Sireenit soivat, paikalle tuli poliiseja ja paloauto. Poliisi vilkaisi paketteja ja alkoi kirjoittaa vihkoonsa. Vai kirjoittiko hän sakkoa? Hän selitti, että paketeissa oli huumeita ja Dyykkari joutuisi nyt vankilaan. (Nyt huvittaa se, että paketit muistuttivat sardiinipurkkeja. Ilmeisesti alitajuntani kokemusvarastoon eivät kuulu suuret huumepaketit. :D)

Olin kauhuissani. Huusin Dyykkarille ja vaadin selitystä. Hän kertoi ryhtyneensä kuriiriksi sukulaiselleen, jota en tiennyt hänellä edes olleen. Niillä rahoilla hän oli pitänyt meidät pinnalla rahallisesti ja saanut tämän valkoisen urheiluauton, joka nyt oli aivan romuna. Haukoin henkeäni kykenemättä puhumaan mielenkuohultani. Viitoin huumepakettien suuntaan ja ihmettelin, miten amatöörimäisesti ne oli autoon piilotettu. Ne oli pakattu peräkonttiin kuin sillit suolaan ja päälle oli nostettu vanerilevy, joka nyt oli murtunut. Jauhoja ja pillereitä valui maantielle, kun autoa hinattiin pois.

Seuraavaksi minut työnnettiin pimeään yksiöön, jossa ei ollut muita kuin minä. Ovi lyötiin kiinni. Itkin hysteerisenä. Dyykkari joutuisi vankilaan, ellei ollut siellä jo. En enää ikinä tapaisi häntä. Tähän kauhuuni heräsin.

Uneeni sisältyi paljon nykyhetkeen liittyviä stressinaiheita. Dyykkarin isän käytös ja sen aiheuttama stressi, rahahuolet, se fakta, että joudun muuttamaan ensi talveksi yksin vieraaseen kaupunkiin ja jättämään Dyykkarin asumaan lähemmäs lapsiaan. Lapset olivat unessa läsnä tilana autossa, mutta fyysisesti poissa: Autossa eivät olleet kuin minä ja Dyykkari.

Nousin pois oman elämäni kuskin paikalta viime talvena kun keskityin päättötyöhöni. Silloin millään muulla ei ollut väliä, kunhan saan valmistuttua. Dyykkari hoki minulle, että onnistun, minä olin epäilevämpi. Lopputuloksena oli kolari: Rahat olivat niin loppu, että jouduimme asunnottomiksi, eikä meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa Dyykkarin vanhemmille hometaloon. Nyt minä yritän vakuuttaa miehelle, että kaikki järjestyy, me selviämme tästä ja asiat muuttuvat paremmiksi. Puhuimme asiasta viime yönä lasten palattua äideilleen. Dyykkari totesi, että hän oli ladannut kaikki voimansa siihen, että kestää viime talven. Hän oli kestänyt sen sillä ajatuksella, että minä olisin nyt töissä ja vihdoin helpottaisi rahallisesti. Hän ei nyt tiedä, mistä hän löytäisi sen toivon, jolla jaksaisi tämän talven rahahuolet, lasten tapaamisiin liittyvät veivuut ja muut stressinaiheet, varsinkin kun minä en ole siellä häntä varten. Kun olin viikon mummollani, palasin kotiin palasiksi hajonneen miehen luo. Isänsä oli saanut hänet siinä ajassa uskomaan, että minä vain käytän häntä hyväkseni ja aion jättää hänet, mikään ei ikinä muutu paremmaksi ja toivo päinvastaisesta on hulluutta.

Täällä asuminen ei tee meille kummallekaan hyvää, mutta Dyykkarin se tappaa. Täältä on päästävä pois, tai Dyykkari sairastuu uudelleen masennukseen, eikä enää jaksa tavata lapsiaan. Siihen meillä ei ole varaa. Huumeiden löytyminen autosta viittaa mielestäni tähän: Pelkoon, että Dyykkari väsyy niin, että tekee stressaantuneena jotain hullua. Tappaa itsensä tai toimii muuten itsetuhoisesti. Me olemme kasvaneet yhteen, tarvitsemme toisiamme pysyäksemme pystyssä. Pelkään, että ensi talvena romahdamme molemmat.

Huh

Lihakset kipuilivat kaksi päivää, sitten loppui. Pahimmillaan juiliminen ylsi vatsalihaksiin ja pakaroihin asti. Ilmeisesti selkäkramppi oli vaikuttanut tasapainon ylläpitoon osallistuviin lihaksiin. Olkapää ja lavan alue ei ole vieläkään loppuun käsitelty. Sen aukeaminen laukaisi jotain vasemmalla puolella, joka sekin pitää käsitellä. Vihdoin oikean ja vasemman puolen välille on auennut keskusteluyhteys muualla kuin lantiossa. Jahka yhteisymmärrys on saavutettu, alkaa todennäköisesti taas tapahtua. Sitä odotellessa.

Lastensuojelu sai narsisti-eksän ruotuun. Jatkossa kaikki viestintä eksän ja Dyykkarin välillä tapahtuu lastenvalvojan kautta. Narsisti-eksä allekirjoitti uudet elaripaperit, mikä tarkoittaa sitä, että jahka irtisanomme kaikki muut kuin lain vaatimat vakuutukset, jäämme plussan puolelle. Jee!

Joudumme lainaamaan sukulaisilta rahaa talvirenkaiden ostoon ja sossusta pitäisi yrittää saada vuokravakuus. Jos ei onnistu, joudun kääntymään mummon puoleen. Sieltä nyt ainakin saa apua. Toivomme sormet ja varpaat ristissä, ettei auto laukea. Ilman sitä lasten tapaamiset eivät onnistu.

Tänään menemme katsomaan kämppää, johon voisimme muuttaa. Jos se on yhtään asuttava, alamme heti viemään tavaroita sinne. Voi olla, että ensiyö nukutaan jo muualla. Hurjaa.

Lapset olivat käymässä, vanhimmat kokonaisen viikon, nuorin viikonlopun. Jännä nähdä, miten vieraannuttaminen toimii täysillä minun ja Dyykkarin kohdalla, mutta sisaruksia vastaan narsisti-eksällä ei ilmeisesti ole mitään pahaa sanottavaa. Lapsi uskalsi aidosti iloita sisarustensa tapaamisesta, mutta vaikka isiä tulee ikävä jo vartissa, isistä ei voi sanoa mitään positiivista, ettei äiti vain suutu. Kukat poimitaan äidille, piirrustukset piirretään äidille, tuliaiset viedään äidille, ei ikinä esimerkiksi mummolle, papalle tai sisaruksille. Kaikki tämähän olisi narsistilta pois.

Lapsi on nyt huomannut, että äiti on meille kova pala, joten jos hänellä on tylsää, hän rupeaa vaatimaan huomiota sanomalla, että on äitiä ikävä tai haluaa lähteä äidilleen. Älykäs lapsi, ei voi muuta sanoa. Nyt pitäisi keksiä keino, jolla tämän käytöksen saisi kitkettyä heti alkuunsa. Yksi konsti olisi poistaa meidän stressiä vakauttamalla asumis- ja taloudellinen tilanne. Muita konsteja saa ehdottaa, jos niitä on tarjota.

21.7.2015

Selkäkramppeja ja diagnooseja

Viime yönä miestä lohduttaessani (oli niin ahdistunut, että meinasi haljeta) selässäni tapahtui jotain. Oikean lapaluun "solmu" oli auennut. Lopputuloksena oli kipu ja olo, että olkapääni putoaa irti. Hetken sain etsiä kivutonta asentoa, ennen kuin sain nukahdettua. Aamuyöstä herättyäni yritin saada kipua loppumaan pilatesrullalla ja pyöreällä jalkapallilla hieromalla (jumppapalloni on varastossa). Ei auttanut. Yritin venytellä alueen lihaksia auki ja hyvin varovasti ja asentoa etsien lopulta löysin asennon, jossa koko selkää poltti kylkiluiden alaosasta kallonpohjaan asti, mutta mikään lihas ei krampannut. Kävin välillä nukkumassa lisää (tämmöinen on yllättävän rasittavaa hommaa) ja venyttelin sitten taas niin pitkään, kuin kroppa salli.

Yläselässä oli kohta, joka tuntui siltä kuin minulla olisi töröttänyt kolme kylkiluun päätä kehosta ulospäin. Lopulta keksin pistää pilatesrullan niskani alle ja makasin lattialla jalat koukussa keskittyen päästämään itseni rennoksi. Selästä kuului niin hento "pop", että luulin kuvitelleeni sen. Selkänikama oli valunut paikoilleen. Kipu hellitti huomattavasti, joten menin helpottuneena nukkumaan. Valitettavasti vatsalla maatessa sama nikama valui takaisin pois paikoiltaan, joten taas kärsitään.

Ei mikään ihme, että lapaluun solmu oli niin sitkeä. Se yritti viimeiseen asti suojella minua tältä kivulta. Niskassani, selkärangan oikealla puolella on lihas, jota särkee koko matkalta. Selkärankani yli menee pieni lihas, joka kramppaa, jos käytän oikeaa kättäni. Jos käännän päätäni, kaulani oikea puoli kramppaa. Hengittäminen sattuu.

Selkänikama on mennyt sijoiltaan ilmeisesti tilanteessa, jossa minut on heitetty voimalla jotakin vasten. Lihakset ovat supistuneet suojaamaan vamma-aluetta ja vähitellen lihaskireys on yltänyt peittämään koko oikean lapani, niskan ja kaulan lihaksia, oikean käden lihaksia ja rintalihaksen. Rintalihas on tehnyt hirveästi hommia vetääkseen yläselkäni sen normaaliin asentoon samalla, kun oikea puoli yläselästäni on krampannut estääkseen nikaman aiheuttaman kipuilun.

No, jos saan lykättyä nikaman takaisin oikeaan asentoon aina sen lipsahtaessa siitä pois, lihakset kramppaavat tämän päivän etsiessään uutta oloa ja asentoa ja huomenna jo helpottaa. Laitoimme saunan lämpiämään, jos se auttaisi.

Asiasta saappaanvarteen: Totesin, että Dyykkarin isällä on epävakaa persoonallisuushäiriö. Oireet sopivat kuin nenä päähän. Listaa uudelleen lukiessani tajusin, että pojalla on piirteitä samasta häiriöstä, vaikkakin huomattavasti lievempinä kuin isällään. Vähän kuin vertaisi asuntopaloa ja takkatulta: Molemmat ovat tulta, mutta ensinmainittu tekee elämästä vaikeaa, jälkimmäinen on hallittavissa.

20.7.2015

Tunnepitoinen kyläily

Kävin tapaamassa mummoani pitkästä aikaa. Hän halasi minua ja itki, kun oli niin onnellinen. Hänen oli ollut valtava ikävä minua. Hän oli ollut huolissaan minusta, kun ei ollut kuullut minusta mitään. Hän sanoi paljon merkityksellisiä asioita, kuten "älä anna itsesi uskoa siihen, että olet tämän asian (mielensärkijän tekojen) kanssa yksin".

Hän sanoi myös paljon satuttavia asioita, kuten kutsui minua vanhalla nimelläni, kertoi mielensärkijän ja laiminlyöjän kuulumisia, näytti valokuvia, joissa en nähnyt kuin sen hirviön milloin missäkin sukutapaamisessa. Huomasin, että lakkasin hymyilemästä valokuvissa 5-7-ikävuoden tienoilla. Seuraavan kerran hymyilin valokuvassa jo lähes täysi-ikäisenä, kun pako helvetistä jo häämötti. Mummoni huomautti, että nyt olen saanut omat ilmeeni takaisin. Hän oli kanssani samaa mieltä siitä, että kasvoillani on ollut naamio. Hän jaksoi ihastella sitä, kuinka olen nyt laihtunut masennuskiloistani ja näytin niin hyvävointiselta ja -ryhtiseltä.

Kirjoitin mummolle pitkän kirjeen herättyäni keskellä yötä tuskaisena. Minusta tuntui pahalta, että mielensärkijä oli yhä tervetullut hänen taloonsa. Tajusin tulkitsevani tilanteen tunnepuolella niin, että sukuni hyväksyy mielensärkijän teot. Sulattelin kaikkea kirjoittamaani seuraavan päivän ja sitä seuraavana aamuna tiivistin asiani kysymykseen, miksi mummoni vielä on yhteydessä mielensärkijään. Miksi se ihminen on yhä tervetullut hänen taloonsa. Hän vastasi, että laiminlyöjän vuoksi. Laiminlyöjä on hänen tyttärensä, eikä hän halua aiheuttaa mitään sellaista, mikä syventäisi hänen helvettiään. Mummo tietää, että jos hän katkaisisi välit mielensärkijään, se hullu kostaisi sen laiminlyöjälle. Ei vain kerran, vaan joka ikinen kerta, kun tulisi sukujuhlat tai muu tilaisuus, jonne häntä ei kutsuttaisi.

Muu suku on tehnyt parhaansa osoittaakseen mielensärkijälle, ettei tämä ole toivottu henkilö. Kaksi ei enää toivota häntä tervetulleeksi taloonsa. Muut ovat jättäneet hänet ruuatta, jos hän on ilmaantunut sukujuhliin. Hänelle ei puhuta, vaikka hän yrittäisi jotain keskustella. Tuloksena hän on lakannut ilmaantumasta mummolaani kutsumatta ja käynnit sukujuhlissakin ovat vähentyneet. Tilanne ei ole ideaali (toivoisin selkeää välirikkoa), mutta parempi. Uskallan vierailla mummolassani, kun tiedän, ettei mielensärkijä pelmahda sinne yhtäkkiä.

Mummo kertoi suvun kuulumisia. Hän oli tukenut yhtä lastaan rahapulassa antamalla hänelle tuhansia euroja tuosta noin vain. Toiselle hän oli antanut autonsa käyttöön, kun oma auto oli hajonnut. Kun hänen lapsensa ovat menneet naimisiin, hän on (nyt jo edesmenneen) ukkini kanssa ostanut jokaiselle ensiasunnon tai antanut heille lainaa omakotitalon ostoon. Minä olen jäänyt kaikesta tällaisesta paitsi. Mielensärkijä elää niin yli varojensa, ettei hänellä olisi antaa minulle rahallista tukea, vaikka sitä haluaisikin jakaa. Laiminlyöjä on korviaan myöten veloissa, kun yrittää pitää taloutta edes jotenkin pinnalla. Kaikki mielensärkijän hankinnat, kuten talo ja auto, ovat laiminlyöjän nimissä, samoin velat. Jos mummosta joskus aika jättää, laiminlyöjän perintöosuus uppoaa velkoihin, eikä riitäkään. Minun on turha odottaa, että sukuni vauraus yltäisi joskus minuun. Emme me upporikkaita ole, mutta suurin osa suvustani kuuluu siihen hyvin toimeentulevaan keskiluokkaan, jolla on varaa ostaa vene tai kesämökki, remontoida omakotitalonsa säännöllisesti ja käydä lomamatkoilla Thaimaassa. Minä voin vain haaveilla tuollaisesta.

Kaikesta tästä minä olen jäänyt paitsi: Tuesta opiskelujen aikana. Rahallisesta avusta köyhyyden hetkellä. Majapaikasta asunnottomuuden iskiessä. Olen nyt jo toista kertaa aikusikäni aikana asunnoton. Ensimmäinen kerta oli avioeron aikaan, kun palasin Suomeen ilman paikkaa, jonne pääni kallistaa. Toinen kerta koitti viime keväänä, kun ei ollut enää varaa vuokraan. Oli pakko paeta tänne Dyykkarin sukulaisille. Nyt Dyykkarin isä on ilmoittanut, että hänen mittansa on täysi. Meidän olisi hyvä lähteä, mieluiten jo eilen. Tunnelma talossa on niin kireä, että se tuntuu kuristavan hengiltä.

Olen laskenut rahojani. Minulla ei olisi rahallisesti mitään hätää, jos olisin yksin. Dyykkarin rahahuolet kaatavat koko talouden. Jos hänen eksänsä suostuisi lastenvalvojan laskelmaan elareista, pääsisimme tilanteeseen, että meillä olisi varaa maksaa vuokraa yksiöstä. Ruokaankin jäisi varaa. Tuo "jos" ei tule koskaan toteutumaan, joten oikeuteen ollaan taas menossa. Tällä kertaa se ei mene vakuutuksen piikkiin, joten kalliiksi tulee.

Saa nähdä, saanko sossusta tukea muuttoon (kaikella todennäköisyydellä en) vai joudunko lainaamaan vuokravakuuteen tarvittavat rahat mummolta. Onneksi on edes mummo. En ole maailmassa yksin. Hän on minulle kuin se äiti, jota olisin tarvinnut, mutta jota en koskaan saanut.

Muuten, menomatkalla mummolaan tapahtui ihme. Bussiin nousi juoppo, joka vilkaisi minua, mutta katsoi parhaaksi istua muualle kuin viereeni. En enää ole spurgu-magneetti, jee!

11.7.2015

Hätä

Soitin jo yhteen kriisipuhelimeen. Sieltä sanottiin, että jos tilanne pahenee, soita hätäkeskukseen. Istun yksin kotona ja odotan, tuleeko narsisti-eksä sieppaamaan lapsen vai ei. Dyykkari lähti isänsä ja lapsen kanssa muualle, ettei lapsi joudu todistamaan äitinsä edesottamuksia. Laitoin ovet ja ikkunat lukkoon, vedin verhot ikkunoihin ja pistin koiran vahtiin. Nyt odotan.

Olemme kuluneella viikolla käyneet jo kahdella viranomaisella kahdessa eri kunnassa puhumassa tilanteesta. Kaikki ovat todenneet meille, että on lapsen etu mennä tapaamissopimuksen mukaan. Vielä, kun eksä tajuaisi sen. Hän vain ilmoitti meille, ettei anna lasta tapaamiseen tänä viikonloppuna, koska heidän pitää mennä kylään. Sen sijaan hän tulee lapsen kanssa kahville. Dyykkari yritti puhua naiselle järkeä, mutta lopulta oli pakko laittaa viesti, että tulemme noutamaan lapsen sopimuksen mukaan, piste.

Jännitimme niin, ettei syönti käynyt edellisenä päivänä. En  meinannut saada unta millään. Kun lähdimme ajamaan, molemmilla oli vatsa sekaisin. Kun pääsimme perille, kukaan ei ollut kotona. Lopulta saimme eksän kiinni. Hän oli töissä. Lapsi oli hoidossa. Tämän verran saimme selville, ennen kuin hän löi luurin korvaan. Ajoimme hoitoon, jossa saimme pahoitella kun haimme lapsen viimeisenä. Olimme molemmat todella hämmästyneitä siitä, että tulostamme tiedettiin. Lapsi huusi koko matkan autoon, ettei halua jäädä yöksi. Kun juttelin hänen kanssaan myöhemmin, tilanteen rauhoituttua, tajusin äidin aivopesseen lasta todenteolla. Lapsi sanoi, ettei isin luona VOI OLLA kivaa. Kun Dyykkari kysyi häneltä, onko äiti sanonut, ettei lapsi halua tulla isin luokse, lapsi vastasi myöntävästi.

Olimme niin tyhmiä, että annoimme lapsen soittaa äidilleen, kun oli ikävä. Puhelimessa lapsi itki ja pyysi että äiti tulee hakemaan. Narsisti-eksä ei tietenkään voinut toimia lapsen edun mukaisesti, rauhoitella ja muistuttaa, että huomenna nähdään. Ei. Hänen piti luvata lapselle, että hän tulee hakemaan. Mikään ei enää kääntänyt hänen päätään. Tässä vaiheessa Dyykkari oli niin tolaltaan, että koko mies tärisi. Päätimme, että hän lähtee lapsen kanssa muualle, ettei äiti pääse järjestämään kohtausta lapsen nähden. Minä jäin kotiin, lukitsin ovet ja ikkunat ja yritän esittää, ettei täällä ole ketään.

Sopimuksen mukaan lapsi on isällään tämän viikonlopun. Jos äiti tulee hakemaan lapsen pois kesken tapaamisen, hän syyllistyy omavaltaiseen huostaanottoon (Onneksi on google). Siitä saa sakkoja tai enintään 6 kk vankeutta. Lisäksi tulevat korvaukset henkisestä kärsimyksestä sekä isälle että lapselle.
Väsymys ja ylivirittyneisyys purkautui, kun jäin yksin. Soitin kriisipuhelimeen, josta olen oppinut, että saa apua. Sieltä todettiin, ettei minun tarvitse päästää ketään sisään. Ja jos joku yrittää tulla sisään ilman lupaani, voin soittaa poliisit. Ja jos tulee huoli lapsen hyvinvoinnista, voin soittaa hätänumeroon. Sieltä saa yhteyden sosiaalipäivystykseen, joka siis päivystää lastensuojeluasioissa näin viikonloppuisin. Ja käy sitten mitä tahansa, maanantaina tulee soittaa lastenvalvojalle ja kertoa tapahtuneesta.

"Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat." Paskanmarjat.

Edit 12.7.: Joku kävi pihassa, mutta lähti pois. Lapsi ei tiedä tapahtumista mitään. On nauttinut isän kanssa leikkimisestä ja olemisesta. Saa nähdä, mitä eksä keksii seuraavaksi.

8.7.2015

Kehollista edistymistä

Illalla saunan jälkeen tapahtui ihme: kippuraan supistunut rintalihakseni alkoi kouristelemaan itseään auki. Saunassa olin tunnustellut rintalihasta ja sieltä oli löytynyt tunne, että haluan työntää jotain pois. Tajusin haluavani työntää erektiossa olevan peniksen irti kasvoistani. Nappasin osasta kiinni ja sain sen pysymään kiinni nykyhetkessä niin pitkään, että ehdin työntää käsillä eteenpäin ja huomaamaan, ettei edessäni itse asiassa ole yhtään mitään. Katselin ympärilleni hämmästyneenä: Ei ollut pimeää ja olin yksin.

Kun menin nukkumaan, oikeaa kättäni alkoi särkeä pirusti. Kipu ylsi olkapäästä kämmeneen asti. Käänsin kylkeä ja tajusin syyllisen olevan rintalihas, johon oli palannut tunto. Se jumppasi itseään auki. Hetken päästä kädessä tuntui lämmin humahdus, kun siinä aukesi jumiutunut lihas. Pian tuntui lämmin humahdus niskassani oikealla puolella, kun siellä aukesi jumi. Lopuksi lapaluun päällä oleva solmu aukoi itseään hieman, mikä vaikutti heti selkärankaani.

Nyt olen yrittänyt muistaa vetää hartioitani taaksepäin. Olen niin tottunut pitämään ne lysyssä eteenpäin, että vaikka nyt kipeä kramppi ei enää vedäkään oikeaa hartiaani eteenpäin, lepoasentoni ei vielä ole päivittynyt. Saan vihdoin oikean hartiani samaan asentoon kuin vasen on rentona ollessaan, mutta asento tuntuu pelottavalta. Sitä joutuu siis aktiivisesti ylläpitämään ja rauhoittelemaan itseään samalla.

Ps. Tuuletin, ja itikoita pääsi sisään. Tämä johtaa nyt suoraan siihen, että Dyykkarin isä saa potkut töistä, koska hän joutuu metsästämään itikoita koko ensi yön. Joko tein tämän hänelle tahallani tai sitten olen idiootti, muuta selitystä hän ei keksi. Laitoin asuntohakemuksen menemään. Ei tätä kestä järjissään.

6.7.2015

LOMA!

Viimeinen essee palautettu. Yritän hokea itselleni, ettei nyt tarvitse ajatella opiskeluja. Omille ajatuksille ei kyllä juuri ole jäänyt aikaa, sillä tähän mennessä loma on mennyt narsisti-eksän kanssa taistellessa. On yritetty ennakoida tulevia katastrofeja, mietitty, miten ehkäistä ne, pelätty, saako lasta mukaan lainkaan, pelätty, saako lapsen pitää yön yli, kuten on sovittu, pelätty, mitä lapsi puhuu äidilleen ja miten äiti käyttää sitä meitä vastaan.

Nyt pitäisi valmistautua huomiseen, jolloin menemme yhdessä vakuuttamaan viranomaiselle, että emme vaaranna Dyykkarin lasten kehitystä. Olemme huolissamme narsisti-eksän käytöksestä ja sen vaikutuksesta lapseen. Saa nähdä, miten käy.

Lapsen tapaamiset ovat henkisesti todella kuluttavia, kun sopimuksesta huolimatta ei voi varmaksi tietää, milloin lasta näkee. Äiti uhkailee ennen joka tapaamista, ettei anna lasta mukaan tai että lapsi ei lähde. Kun pääsee paikan päälle, pitää esittää iloista ja rentoa ja puhua lapsi mukaan peläten samalla, että narsisti-eksä rupeaa väkivaltaiseksi. Tähän mennessä olemme aina saaneet lapsen mukaan, vaikka etukäteen olemme pelänneet palaavamme tyhjin käsin.

Ajomatka eksän luo on yli tunnin, mutta paikan päällä pitää olla minuutilleen, koska jos tapaamisesta jää uupumaan edes vartti, narsisti-eksä voi siihen vedoten väittää, että rikomme sopimusta. Siis paljon kelloon tuijottelua, pysähtymistä huolttareille tappamaan aikaa tai ajamista nasta laudassa, että ollaan varmasti pihassa tasalta eikä minuutin yli. Meidän molempien pitää aina lähteä, koska yksin eksän luo ei uskalla mennä. Todennäköisen tulevan oikeusjutun vuoksi on myös hyvä, että kohtaamisissa on mukana todistaja.

Tapaamisen aikana saa pelätä, että lapsi on lapsi ja kaatuu tai kompastuu. Narsisti-eksä käyttäisi heti jokaista naarmua tai mustelmaa todisteena siitä, että pahoinpitelemme lasta. Tapaamisten pitäisi olla yhtä ilotulitusta (maksullisia tapahtumia ja puuhamaata), koska narsisti-eksä järjestää muille lapsilleen isätapaamisten ajaksi aina vähintään syntymäpäiville menemisen tai muuta vastaavaa. Lapsi jää siis näistä paitsi, kun "joutuu" tapaamaan isäänsä.

Ennen ensimmäistä yökylää isän luona narsisti-eksä oli puhunut lapselle, ettei tämä tule missään nimessä jäämään isälleen yöksi. Illalla lapsi sitten alkoi hyvissä ajoin puhumaan, että milloin äiti tulee hakemaan. Iltasatua lukiessa itki ja vaati saada soittaa äidille. Hän haluaa soittaa äidin hakemaan. Kun selitimme, että äiti ei nyt tule hakemaan, koska äiti ja isi ovat yhdessä sopineet, että lapsi nukkuu tämän yön isänsä luona, alkoi uusi itku. Äitiä ikävä, haluaa soittaa. Tiesimme, että jos annamme lapsen soittaa äidilleen, äiti on salamana pihassa vaatimassa lasta itselleen. Sanoimme siis lapselle, että äidille soitetaan vasta aamulla.

Kun lapsi lopulta nukahti, sekä minä että Dyykkari olimme niin ylikierroksilla, että nukkumisesta ei tullut mitään. Omatuntoani soimasi se, että emme olleet antaneet lapsen soittaa, vaikka aiemmin olemme hänelle kertoneet, että jos tulee ikävä, aina saa soittaa äidille. Nyt ei sitten saanutkaan. Emme olleet varautuneet tilanteeseen niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Toisaalta itku oli enemmän huomion hakua, eikä totaalista paniikki-itkua. Sain rauhoitella tilanteessa itseäni, Dyykkaria (ettei hän lähtisi viemään lasta takaisin äidilleen) ja lasta. Kaiken kaikkiaan tilanne meni minusta todella hyvin. Lapsi nukahti vartti nukkumaanmenoajan jälkeen ja nukkui aamuun asti heräten vain kerran. Aamulla soitettiin äidille, mutta muuten äitiä ei ollut ikävä.

Lapsi ei ollut ikinä ennen ollut yötä poissa äitinsä luota, joten tietysti tilanne oli lapselle henkisesti rasittava. Tästä syystä palautimme nukkuvan lapsen äidilleen ennen palautusaikaa, joten todennäköisesti eksä syyttää meitä taas sopimuksen rikkomisesta ja esittää lisävaateita. Niitä odotellessa. Samaan aikaan hän tekee meistä ilmoituksia eri viranomaisille ja valittaa, kun emme kuuntele lasta lainkaan vaan luemme sopimusta kuin piru raamattua. Huoh. Itse olin raivoissani (enkä tietenkään voinut sitä näyttää), kun narsisti-eksä ilmoitti vievänsä herättämänsä lapsen vielä juhliin, vaikka lapsi oli todella väsynyt. No, itsepähän kantaa seuraukset. Syyttää todennäköisesti meitä vielä lapsen tarpeettomasta väsyttämisestä tms.

Huomisen viranomaistapaamisen jälkeen keskitytään siihen, että saataisiin elarit lasketettua uusiksi. Sitten saakin alkaa psyykkaamaan itseään seuraavaan tapaamiseen narsisti-eksän kanssa. Emme ole varmoja, suostuuko hän antamaan lasta tapaamiseen viikonloppuna, minkä lisäksi hän vain ilmoitti tulevansa kylään koko pesueensa kanssa meille ensi viikonloppuna. Täh? Miksi? Milloin? Olettaako hän, että koko suvun raahaaminen meille korvaisi tapaamisen? Vai tarkoittiko hän tällä, että hän tulee hakemaan lapsen meiltä tapaamisen lopuksi? Ei voi tietää, eikä voi kysyä, koska hän vastaa viesteihimme vain yhtenä päivänä kahden viikon aikana. Hän voi tietty laittaa viestejä milloin vain.

Jahka viikonlopusta on selvitty, lähden rentoutumaan oman sukuni pariin. Kaipaan tuttuja asioita, kuten säännöllisiä ruoka-aikoja, iltapäiväteetä puutarhassa, kävelyretkiä kirjastoon, keskusteluja, joissa pysyn kärryillä. Olen nyt elänyt Dyykkarin suvun parissa ja sietänyt heidän tapojaan: jatkuvia autoremontteja, huoletonta suhtautumista alkoholinkäyttöön, ikuista pessimismiä, suuttumista ihme asioista ja uusimpana pervoa saunamittaria, joka laukaisi välittömästi minulla todella pahoja assosiaatioita. En ikinä laittaisi saunaani jotain sellaista edes vitsinä, koska saunassa käy myös lapsia. Dyykkari lohdutti, että eivät lapset edes ymmärrä mittarin vihjailuja, he näkevät siinä vain alastomia ihmisiä lauteilla.

Tietysti suvun pariin laskeutumisella on se huono puoli, että mielensärkijä voi milloin tahansa päättää pelmahtaa vierailulle laiminlyöjän kanssa. Mutta se riski vain on otettava, jos aion olla sukuni kanssa tekemisissä. Lisäksi on vaarana, että mummo päättää vaatia minua ottamaan heihin yhteyttä tai muuten ottaa puheeksi asioita, jotka vain uudelleentraumatisoivat. Mutta on myös mahdollista, ettei mitään tällaista tapahdu, pääsen rentoutumaan mökille ja tekemään kaikkea sitä, mitä on kiva touhuta mummolassa.

Jahka palaan tuolta reissulta, lapset tulevat ainakin viikoksi, toivottavasti kahdeksi. Kun he lähtevät, pitäisi alkaa etsiä asuntoa opiskelupaikkakunnaltani, laskea rahat ja miettiä, millä eletään, alkaa suunnitella syksyn opintoja, tehdä hakemus Kelaan ja sossuun (minulla ei ole varaa muuttaa eikä maksaa takuuvuokraa)...

Nyt te kysytte, että missä välissä ehdin käsitellä mielestä purkautuvia asioita. Unissani. Viime yönä näin unen, jossa tuntemani runoilija joutui tarkka-ampujan uhriksi. Kun mukanani ollut mies (Altaïr?) suuttui ja yritti rynnätä tarkka-ampujan kimppuun, ampuja vaihtoi sarjatuleen ja kaatoi betoniseinää paljain käsin purkaneen miehen. Mies siis repi paljan käsin ampujaa suojaavasta betoniseinästä suuria paloja ja minä vain ihmettelin että miten, kun siinä oli raudoitusraudat ja kaikki. Samalla väistelin luoteja ja ihmettelin, kun yksikään ei osunut minuun.

Että ei täällä paljoa ehdi rentoutumaan. Ehkä. Jossain välissä pitäisi ehtiä tehdä käsitöitä, kitkeä kasvimaata ja ylläpitää kaverisuhteita ennen kuin täysin katkeavat. Ei oikein riitä energia.

Toisaalta viime yönä hieroessani rintalihastani ja oikeaa käsivarttani auki pääsin kosketuksiin sen hirveän väsymyksen kanssa, joka painaa minua jatkuvasti. Kun menin peilin eteen ja otin sen asennon, johon lihakseni halusivat minut vetää, päädyin kumaraan asentoon, joka minusta puhui vain totaalisesta väsymyksestä. Ehkä jos saisin rintalihakseni ja käsieni lihakset rentoutumaan, saisin vihdoin levättyä tuon väsymyksen pois ja saisin käyttööni kaiken energiani. Ehkä. Pitäisi vain löytää jokin sopiva rako levähtää prosessin vaatima aika. Elokuussa alkavat taas opinnot, toivottavasti viimeiset täysipäiväiset.

1.7.2015

Luovuus

Leonardo on herännyt. Hän puhaltaa sisälläni kuin kevättuuli: lempeä tuulahdus raikasta ilmaa ja kukkien tuoksua. Hänestä on tullut osa minua.

Hänen mukanaan on herännyt Kirjailija. Minun tekee mieli kirjoittaa valtavasti. Kaikki kerralla ylös. Pääni tuntuu pursuavan tarinoita, jotka vain odottavat pääsyä paperille.

Mutta vielä ei ole aika.