31.8.2015

Itku tahtoi ulos

Eilen illalla oli hirveä olo. Oksetti, päätä särki. Tunnistin olevani yliväsynyt, mutta en osannut mennä nukkumaan. Kävin hakemassa vettä ja suolaista syötävää. Se auttoi vähän. Kävin vessassa itkemässä, se auttoi vähän. Yritin mennä nukkumaan. Dyykkari hakkasi tietokoneellaan narsisti-eksää pelin hirviöitä palasiksi. Jonkin aikaa pyörittyäni tajusin, että tarvitsisin nukahtamislääkkeen saadakseni unta. Tai rauhoittavaa, ihan mitä tahansa. Tutkin lääkelaatikon pohjiaan myöten. Imodiumia lähin oli Imovane, sekin mennyt jo vanhaksi. Hitto. Kävin uudelleen vessassa ja siellä istuessani päässäni alkoi pyöriä ajatuksia lapsen menettämisestä. Hetkiä keskenmenostani ulkomailla, kun olin yksin enkä voinut kertoa tilanteesta kenellekään. Verta käsissäni. Se hetki, kun poikkesin kangaskauppaan ja ostin pienen palan kangasta, jossa oli sinisiä perhosia. Pala lastenhuonetta. Se hetki, kun eksä totesi, että eihän sitä kannata itkeä, eihän se ollut kuin parin viikon ikäinen solumöykky. Dyykkarin nuorin lapsi itkemässä sylissäni, putoamassa pohjattomaan syvyyteen. Aloin nyyhkyttää, sitten parkua. Palasin sänkyyn Dyykkarin syliin itkemään. Itkin sitä, kuinka oli yhtä aikaa kauheaa ja hyvä asia, että koin keskenmenon. Jos olisin saanut lapsen, en olisi tavannut Dyykkaria. Ero ei olisi käynyt päinsä. Oli myös yhtä aikaa hirveää, että mielensärkijä oli tehnyt keholleni vahinkoa niin, että se johti keskenmenoon. Toisaalta keskenmenosta seurasi hyvää, joten kamppailin sen ajatuksen kanssa, että mielensärkijän teoista seurasi jotain hyvääkin. Kaikkea tätä sotkua minä itkin.

Kun itku oli purettu ulos, olokin helpotti ja sain nukuttua. Aamulla oli parempi olo kuin päiviin, eikä narsisti-eksä vituttanut juurikaan. Opin, että rakastan sitä pientä lasta, joka minulta on nyt viety ja tämä kokemus laukaisi vanhan surun, jota en ollut kohdannut. En ymmärrä, miten Dyykkari jaksaa. Hän ei ole itkenyt, vain pelannut. Välillä hän vaikuttaa ärtyneeltä, välillä hän tärisee huomaamattaan. Kuten eilen, kun laitettiin lisää dokumentteja asianajajalle. Tai tänään, kun sieltä tuli soitto. Pitää mennä sinne kokoustamaan, että saadaan haaste lähtemään. Asiat tuntuvat etenevän niin hitaasti. Ensi viikonloppuna olisi pitänyt olla tapaaminen. Ei ole mitään toivoa siitä, että se toteutuisi. Vaikka oikeuden rattaat toimisivat tavoiteajan minimillä, kolme tapaamiskertaa jää välistä. Todennäköisesti asiassa kestää paljon pidempään. Viimeksi asia seisoi puoli vuotta. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

29.8.2015

Huoltokiusaamisen lyhyt historia

Viime yönä pääsin nukkumaan puoli neljän jälkeen vietettyäni tuntikaupalla tietokoneella järjestämässä tapahtumia aikajärjestykseen aina käräjäoikeuden päätöksestä tähän päivään. Näin jälkikäteen manipulointi paistaa silmille kaikesta yhteydenpidosta narsisti-eksään. Oikeusjutun jälkeen oli kuherruskuukausi, jolloin narsisti esitti maailman mukavinta ihmistä ja käytti tätä ulkokuorta keinona urkkia tietoonsa kaiken mahdollisen minun ja Dyykkarin suhteista, asunoloistamme, ystäväpiiristämme, väleistä sukulaisiin, heikoista kohdista. Tämä vaihe ei kestänyt tällä kertaa kuin pari viikkoa. Sen jälkeen alkoi oman erinomaisuuden korostaminen ja tapaamissopimuksen haukkuminen. Saimme kuvia uudesta puolisosta (joka katosi sitten kuin tuhka tuuleen), uudesta autosta, hehkutusta lasten rakkaudenosoituksista... Mukana oli myös flirttailua ja jotta asioista ei tulisi liian yksinkertaisia, haukkumista heti perään.

Sovitut tapaamiset varmistuivat lopullisesti vasta tapaamispäivänä vaellettuaan sitä ennen kalenterissa viikolle, viikonlopulle, lauantailta sunnuntaille ja takaisin. Sitten oli ylimääräiset tapaamiset, joita narsisti ei suostunut laskemaan varsinaisiksi tapaamisiksi, mitä nyt toi koko hovinsa yllättäen kotiimme ja tarkasti jokaisen huoneen ja tavaran (Tämä on minun! Tämän olet minulta vääryydellä riistänyt! En minä sitä takaisin huoli, koska haluan valittaa asiasta toistuvasti.). Tapaamissopimus tähtäsi tapaamisten säännöllisyyteen ja ennustettavuuteen. Siksi varmaan onkin loogista, että lasta nähtiin parhaimmillaan perjantaina ja uudelleen sunnuntaina ja pahimmillaan tapaamisten välillä oli kolme viikkoa, joiden aikana sai tehdä kaikkensa saadakseen tapaamisen järjestymään edes jotenkin.

Kun tapahtumat laittoi aikajanalle, näkyi hyvin kierrosten lisääntyminen ajan myötä. Kuherruskuukautta seurasi kihnutuskausi, jolloin eksä valitti joka kerta, kun joutui noudattamaan sopimusta. Häntä sorretaan, mutta kukaan ei ymmärrä tai armahda häntä. Dyykkarin vaatimukset pysyä sopimuksessa olivat hänestä kiusaamista. Tätä seurasi viranomaisten aika. Narsisti kävi läpi viranomaisen toisensa jälkeen hyläten edellisen, jos tämä ei ottanut kaikkea annettuna, vaan näki narsistin tarinan läpi. Kun viranomaiset loppuivat kesken (olen yhä yllättynyt, ettei hän tehnyt meistä rikosilmoitusta), loppuivat tapaamisetkin. Ilmeisesti narsistin logiikan mukaan tapaamisia kannattaa järjestää vain kiusaamisen mahdollistamiseksi. Jos viranomaiset kääntyvät vastapuolen näkemyksen kannalle, ainoa keino jatkaa kiusaamista on katkaista tapaamiset. Silloin pääsee tappelemaan oikeuteen.

Jos nyt tähyän naarmuiseen kristallipallooni, ennustan tulevan oikeudenkäynnin, jonka tuloksesta riippumatta ja ehkä jopa jo sen rinnalla alkaa kanteluiden kausi, jolloin narsisti uhkaa kannella tai kantelee jokaisesta työntekijästä, joka työnsä puolesta joutuu lusikkansa tähän soppaan pistämään. Jossain vaiheessa hän toteuttaa muuton, jolla hän on jo harvakseltaan uhkaillut. Hän varmaan selaa netistä tietoa huoltajuusriidoista ja valitsee sen perusteella paikkakunnan, jossa Dyykkarin huoltajuusvaateilla on pienin mahdollisuus toteutua ja joka on meistä mahdollisimman kaukana. Uudella paikkakunnalla hän voi aloittaa viranomaiskierroksensa alusta ja saamme taas kiertää kertomassa omaa näkemystämme heille.

Tämä loppuu ehkä, jos saamme huoltajuuden ja lähestymiskiellon. Viimeistään tämä loppuu, kun lapsi on 18-vuotias. Varmasti tämä loppuu, kun narsisti kuolee. Varmasti tämä loppuu joskus. Lohdullinen ajatus.

27.8.2015

Väliin rakkautta

Joskus sanoin, että jos narsisti-eksä tietäisi, miten paljon hänen riitelynsä lähentää minua ja Dyykkaria, hän lopettaisi. Yhä pitää paikkansa. Dyykkari toisti taas, ettei jaksaisi tätä (tapaamistappelua) ilman minua. Hänessä on nyt tapahtunut myönteinen muutos siinä, että hän on alkanut huomaavaiseksi. Tänään hän tuli väsyneenä kotiin ja pyysi, että laittaisin kuulokkeet, jos aion kuunnella musaa. Totesin, että kuulokkeeni ovat hukassa muuton jäljiltä. Hän antoi minulle omansa. Kokeilin niitä, mutta jostain syystä oman koneeni kanssa ne rätisivät kuin perkeleet. Dyykkari lopetti sen, mitä oli tekemässä ja vaikka sanoin moneen kertaan, että anna olla ja voin minä olla musaa kuuntelemattakin, hän rassasi niin kauan, että sai ongelman ratkaistua. Nyt kuuntelen musaa hänen koneensa kautta samalla kun olen omalla koneellani. Toimii.

Eikä se ole vain tämä tapaus. Paljon pieniä tekoja, joiden luetteleminen saisi ne kuulostamaan arkipäiväisiltä, mutta minulle ne eivät sitä ole. Olen välillä jopa ihan hämmentynyt, kun minut otetaan huomioon tilanteissa, joihin en siihen ole tottunut. Joskus suhteen alkuaikoina hieroin Dyykkaria, kun hänellä oli lihakset jumissa. Nyt hän pitkästä aikaa pyysi sitä. En tiedä, johtuuko tämä yhteisestä uhasta vai siitä, että olen lähdössä talveksi opiskelemaan ja olemme välillä erossa jopa viikkoja. Tervetullut muutos joka tapauksessa. Kai tuo mies alkaa vähitellen taas pääsemään tunteisiinsa käsiksi.

Voiko ihanammin päivä enää alkaa...

Narsisti-eksältä tuli sähköposti, jossa hän rivien välistä:
- uhkasi tappaa itsensä ja lapsensa
- uhkasi kannella sovittelijoina toimineista viranomaisista "puolueellisina"
- valitti, että häntä ei kuunnella
- väitti lapsen oireilleen eri tavoin ennen peruuntunutta tapaamista. Erikoista on, ettei kukaan muu ollut todistamassa näitä oireiluja, eikä niistä meille kerrottu, kun kävimme lasta hakemassa.

Lisäksi viesti oli täynnä syyllistämistä ja muuta marttyyripaskaa. Onneksi lastensuojelussa on täällä näemmä ammattitaitoisia ihmisiä, jotka näkevät tämmöisen toiminnan läpi. He myös pysyvät viesteissään hyvin asialinjalla. Olen ihaillut heidän kykyään vaikeassakin tilanteessa ilmaista asiansa totemalla vain todistettavia faktoja. Pitää ottaa opiksi.

Käytimme 3 tuntia siihen, että saimme kirjoitettua tilanteesta sähköpostin asianajajalle. Toivomme häneltä löytyvän sen verran aikaa, että saamme asiaa eteenpäin.

Nyt pitäisi sitten saada itsensä irti tästä aiheesta ja alkaa keskittyä opintoihin. Helpommin sanottu kuin tehty.

26.8.2015

Elämä jatkuu

Kävin luonnossa maadoittamassa itseäni viime postauksen jälkeen. Kun kävelee epätasaisia metsäpolkuja, on pakko katsoa eteensä. Kun lisäksi poimii mustikoita ja muita marjoja suuhunsa (ehkä joskus koppaankin), tutkii kasveja ja kuuntelee lintuja, on vaikea dissoilla tai ahdistella. Kotona tein mustikkapiirakkaa.

Unet lapsesta ovat jokaöisiä. Yhdessä suuri leijona yritti syödä lapsen, minä yritin estää. Minusta oli kuvaavaa, että leijonan pää oli vittu: aivan kuin se olisi yrittänyt työntää lapsen takaisin kohtuun. Toisessa unessa joukko ihmisiä, myös laiminlyöjä ja kovin pieneksi kutistunut mielensärkijä, yrittivät ratkaista lapseen liittyviä ongelmia. Uni loppui, kun yritin liittyä keskusteluun. Monessa unessa olen rauhoitellut lasta ja ehkä samalla itseäni. Olen käsitellyt unissani sitä hetkeä, kun lapsi kirkui sylissäni jäykkänä kuin lauta, enkä saanut häneen mitään kontaktia. Olen käsitellyt unissani sitä, kun lapsi juoksi minua karkuun neljällä raajalla kuin eläin. Olen yrittänyt ratkaista, mitä hänelle on meistä sanottu.

Jotta en jäisi ahdistukseen kiinni, olen siirtynyt toiminnan puolelle niin paljon kuin voin. Ollaan Dyykkarin kanssa tehty toimintasuunnitelmaa. Mitä tehdään ensin, mitä sitten. Narsisti-eksä (joka ei ilmeisesti ole narsisti, vaan hänellä on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, mutta narsisti on lyhyempi termi) on nyt lopettanut yhteistyön myös viranomaisten kanssa, joten joudumme ottamaan yhteyttä asianajajaan ja vaatimaan tapaamissopimuksen täytäntöönpanoa. Jos senkään jälkeen homma ei toimi, mennään oikeuteen ja katsotaan uusiksi ihan kaikki lapseen liittyvä. Jos emme saa huoltajuutta, nostamme kädet pystyyn ja pidämme lapselle mielessämme hautajaiset. En kuitenkaan suostu uskomaan tuohon lopputulokseen.

Kirjoitin pitkät raportit asianajajalle ja sen jälkeen olen aktiivisesti yrittänyt ajatella muuta. Minulla alkaa helpottaa, Dyykkari rupeaa hajoamaan. Seurataan tilannetta.

Tänään olen hoitanut juoksevia asioita: Maksanut laskuja, ostanut matkalippuja, sopinut tapaamisia kavereitten kanssa. Haluan ehtiä vielä tänään lukea tenttiin ja käydä kirjastossa. Päätin uppoutua kirjoihin ja imeä niin paljon tietoa päähäni kuin pystyn. Yritin etsiä myös kevyttä lukemista tenttikirjojen vastapainoksi. Mukaan tarttui Ihastuttavat, vihastuttavat tunteet, Avaa tunnelukkosi ja Tee itsestäsi mestariajattelija. Jälkimmäistä suosittelen lämpimästi ahdistavien ja toistuvien ajatusten kanssa kamppaileville. Kirja on täynnä käytännönläheisiä esimerkkejä ja harjoituksia ahdistuksen ja hankalien ajatusten taltuttamiseen. Alussa on tietopakettia ajatuksista, mutta kirjassa voi pomppia kiinnostuksen ja tarpeen mukaan. Avaa tunnelukkosi -kirjaa on hauska lukea nyt, kun on jo edistynyt niin paljon. Enää ei ole sellainen "apua, minulla on tämäkin!"-olo, vaan "tästäkin minä selvisin"-olo. Tunnekirjan kimppuun en ole vielä ehtinyt.

Raivostuttavaa, kuinka voimakkaita ahdistuksen, epätoivon ja pelon tunteita ihminen voikaan kokea, eikä maailma kaadu ympäriltä. Tunteet iskevät, kun elämä murjoo. Sitten ne joutuu elämään läpi, huolehtimaan omasta jaksamisestaan ja lopulta elämä jatkuu. Ihmiset ympärillä eivät tiedä vuoristoradastamme juuri mitään ja elävät omaa elämäänsä omine murheineen. Kun tuntuu oikein pahalta, soitan ihmisille ja valitan. Lyhyet ahdistuskohdat selätän muistelemalla tulevaisuutta: Kuinka vuoden päästä istumme joukolla ruokapöydän äärellä ja juttelemme päivän tapahtumista, illan menoista ja pitäisikö katsoa leffa. Koko perhe koolla.

Kotiin on pitkä matka. Nyt sentään tiedän jo paikkakunnan.

22.8.2015

En jaksaisi

Eilisen episodin jälkeen pakenimme todellisuutta muutamaksi tunniksi kaverin mökille. Purimme sydäntämme, saimme empatiaa, juttelimme kaikesta mahdollisesta aamuyöhön, heräsimme suht virkeinä ja palasimme todellisuuteen. Rintaani jysähti raskas paino heti, kun Dyykkari kysyi, palattaisiinko kotiin.

Pitäisi kirjoittaa se kirje lastensuojelulle. Sovimme, että tehdään se huomenna, kun on syöty (en muistanut enää, milloin olin viimeksi syönyt) ja nukuttu univelat pois. Ruuan jälkeen elämä alkoi voittaa, eikä kaikki vaikuttanut enää niin epätoivoiselta. Syöminen pitää elämässä kiinni, henkisesti ja fyysisesti.

Tänään saatiin kuulla, että Dyykkarin vanhin lapsi oli ottanut vahvasti yhteen äitinsä kanssa. Lapsi haluaa muuttaa isälleen, piste. Lapsi myös kyselee paljon eron syistä. Dyykkari sopi, että lapsi tapaa jatkossa isäänsä useammin ja isä keskustelee lapsen kanssa jatkosta. Meidän puolestamme hän voi muuttaa meille heti, kun olen saanut nykyiset opiskelut hoidettua ja asumme taas saman katon alla. Lapselle 9-10 kk on pitkä aika odottaa, mutta ehkä se on helpompi kestää, jos isää tapaa useammin ja muutolle annetaan aikaraja sen "joskus sitten tulevaisuudessa" sijaan. Tämä tilanne on ollut tiedossa pitkään. Lapsi on kertonut halustaan niin kauan, kun minä olen hänet tuntenut. Oli ikävää kuulla, että hänen henkinen terveytensä on yhä huonolla tolalla ja isää on ikävä. Lapsi on luonteeltaan tullut isäänsä paljon enemmän kuin äitiinsä ja isänsä tulee hänen kanssaan ehkä siksi paljon paremmin toimeen. Lapsi myös oireilee vanhempiensa eroa, syyttää siitä itseään. Kehotin Dyykkaria puhumaan asiasta esikoisensa kanssa. Vaikka hän ei voikaan kertoa suoraan eron syytä, hän voi sentään vakuuttaa, ettei ero johtunut lapsesta.

Yritämme yhä saada järjestymään niin, että tämän viikonlopun tapaaminen toteutuisi. Ensi viikonloppuna kaikilla sisaruksilla olisi mahdollisuus tavata isäänsä yhtä aikaa. Toivottavasti lastensuojelulta löytyy aikaa asialle jo alkavalla viikolla, ettei asian järjestyminen mene viikkojen päähän. Varmuuden vuoksi annoin lähtiessämme lapselle häneltä meille unohtuneet tavarat. Voi olla, ettemme näe vielä pitkään aikaan.

21.8.2015

Itken

Dyykkari itkee.

Narsisti-eksä varmaan tanssii ripaskaa voitonjuhlissaan.

Lasta ei saatu tapaamiseen, vaikka käytiin hakemassa. Hirmuinen show kyllä nähtiin. Todettiin puolen tunnin jälkeen, että on lapselle haitaksi enää jäädä. Sovittiin paluumatkalla, että kirjoitetaan rauhassa viesti lastensuojelulle viikonlopun aikana ja vaaditaan heitä toimimaan. Tämä ei voi jatkua tällaisena. Nyt yritetään toipua tunnekuohusta. Koko viikko on jännitetty sitä, saadaanko lapsi mukaan vai ei. Ei saatu.

Minä en ymmärrä, miten joku ihminen voi olla niin empatiakyvytön, ettei ymmärrä lapsen tapaamisten isänsä kanssa olevan lapsen etu!

Kai se on niin, että uusi päivä, uusi katastrofi. Juuri sain mummon kanssa puhuttua asiat halki ja hän ymmärtää nyt, etten voi saada apua vanhemmiltani niiltä kuvotuksilta. Sovimme, että jatkossa lähetän tekstarin, jos ei ole rahaa ruokaan, ja hän laittaa rahaa tulemaan. Helpotti huomattavasti. Vietin stressipainajaisista vapaan yön, lapsen tulevasta tapaamisesta huolimatta. Nyt sitten on taas piru merrassa.

Voi helvetti, kun en ole vielä töissä!! Lapsen huoltajuustaistelun kannalta olisi parempi, että meillä olisi näyttää omakotitalo, vakityö ja vakiintuneet olosuhteet. No, harvalla lapsiperheellä kai pikkulapsivaiheessa asiat - varsinkin talousasiat - ovat täydellisesti, mutta kun sillä vastapuolella ulkoiset puitteet ovat kunnossa. Emme voi edes mennä naimisiin, koska tuet tippuisivat silloin liikaa. Raha, raha, raha. Rahalla saa asianajajan, rahalla saa puitteet kuntoon, rahalla saa lapsen vietyä eläinpuistoon ja riemulandiaan joka tapaamiskerralla.

Tällä menolla näyttää siltä, että saamme puitteet kuntoon sopivasti siihen, kun tarvitsee alkaa tuon lapsen terapiamaksuja maksamaan. Huoh.

20.8.2015

Nykyhetkeä

Olin koko eilisen päivän lähes toimintakyvytön. Pidin puhelimen äänettömällä ja keskityin hengittämään. Kävin sentään palauttamassa tenttikirjat ja hakemassa uudet. Paluumatkalla kävin rannalla itkemässä.

Kummini eivät vastanneet viesteihini, vaan palauttivat ottamansa tavaran mummolle. Mummo sentään laittoi rahaa, joten tilini ei enää ole miinuksella. Valitettavasti hän oli antanut tilinumeroni myös mielensärkijälle. Hän perusteli tätä sillä, että heillä on aina ollut periaatteena, että vanhempien tulee ensisijaisesti auttaa lapsiaan. Nyt jouduin laittamaan pankkiin viestiä, että tililleni on tullut pyytämättä rahaa, jos laittaisivat sen takaisin lähettäjälle.

Hieno sotku. Nyt tietää sitten, ettei enää pyydä sukulaisilta apuja. Koko sopasta tuli olo, että minut ohitettiin kokonaan. Minun puolestani päätettiin, kuka on sopiva auttamaan minua ja tällä perusteella jätettiin auttamatta itse. Mikä ero näillä tilanteilla on:

1. Nainen pyytää sukulaisilta apua. Nämä päättävät, etteivät itse auta, mutta ottavat yhteyttä pedofiiliin, joka hyväksikäytti naista lapsena ja käskevät tämän auttaa.

2. Nainen pyytää sukulaisilta apua. Nämä päättävät, etteivät itse auta, mutta ottavat yhteyttä naisen isään, joka hyväksikäytti naista lapsena ja käskevät tämän auttaa.

Ei sitten. Minä olen selvinnyt tähänkin asti yksin ja ystävien, ammattilaisten ja puolison tuella. Selviän jatkossakin ilman sukulaisten tukea. Minä en selvästikään tule heille koskaan ymmärretyksi tai näkyväksi.

Soldierin tarina

Kyseessä ei ollut raiskaus, vaan muulla tavoin traumatisoiva tilanne. Tai oikeastaan pitäisi puhua uudelleentraumatisoitumisesta, koska tilanne ei välttämättä olisi ollut traumatisoiva turvallisen taustan omanneelle lapselle.

Olin ollut kerhossa. Kerhon täti sammutti valot rakennuksesta ja lähti. Laiminlyöjällä oli taas työkiireitä niin, ettei hän ehtinyt hakea minua kerhon loputtua. He olivat ilmeisesti sopineet, että täti laittaa rakennuksen ulko-ovet lukkoon ja jättää minut penkille odottamaan. Koska laiminlyöjällä oli avaimet taloon (yksi hänen työpisteistään sijaitsi samassa rakennuksessa), hän tulisi hakemaan minut töiden päätyttyä. Koska ovet olivat lukossa, en pääsisi karkaamaan mihinkään.

No, jäin yksin ja leikin. Sitten törmäsin tuntemattomaan mieheen. Hän moppasi lattioita hiljaa, joten en huomannut häntä, ennen kuin pompin hänen eteensä. Mies oli tummaihoinen, eikä puhunut suomea. Olin pelästynyt häntä jo valmiiksi, kun hän ilmestyi niin yllättäen paikassa, jossa olin luullut olevani yksin. Mummon kertomukset mustien miesten vaarallisuudesta (joku maahanmuuttajataustainen oli ryöstänyt häneltä käsilaukun puukolla uhaten) eivät rauhoittaneet minua. Mies yritti ilmeisesti murtaa jäistä tunnelmaa ja tökkäsi minua mopinvarrella otsaan, minkä kehoni tulkitsi lyönniksi, miksi sitä ei näin jälkikäteen ajatellen oltu tarkoitettu. Muistan tunteen sähköstä, joka levisi otsastani hermojani pitkin.

En ymmärtänyt, mitä mies puhui, mutta hän saattoi minut siivoojien varastohuoneeseen. En sano siivouskomeroon, koska huone oli selvästi komeroa isompi. Mies ehkä ajatteli, että minun olisi mukavampi odotella siellä kuin pimeässä käytävässä. Täällä sentään paloivat valot. Yritin istua huoneessa olleelle pallille. Se oli semmoinen punamusta, pyöreä jakkara, joita joskus näkee kaupoissa, että ihmiset yltävät ylähyllyille. Kun istuin alas, palli jousti alaspäin ja siihen nojannut harjanvarsi kaatui. Se osui minua raiskatulle alueelle, mikä laukaisi uuden tunteen sähkön leviämisestä ja ilmeisesti voimakkaan dissosiaation.

Seuraavaksi muistan repineeni rakennuksen ulko-ovia yrittäen päästä niistä ulos. Itkin ja huusin kuin henkeni hädässä. Äkkiä ovi avautui. Mielensärkijä oli avannut sen käyttäen laiminlyöjän avaimia. Hän ei saanut mitään selvää puheestani, mutta otti minut syliin ja perääntyi ovelta siivoojaparkaa mulkoillen.

Reppuni jäi kerhon eteisen penkille, mistä tuli kotona noottia.

Tilanteessa syntyi osa, Soldier, joka kantoi tietoa siitä, ettei koskaan saa rentoutua, koska aina ja kaikkialla joku voi hyökätä kimppuun.

19.8.2015

Soldier yrittää ilmeisesti kertoa jotain englannin kielen puhumisellaan. Hänen raiskaajansa puhui vain englantia ja kutsumme häntä nyt nimellä "the janitor". Vilahduksia paikoista, harjanvarresta, mutta ei enempää.

Olen väsynyt, todella väsynyt.

Niin joo

Näen näemmä enää vain stressipainajaisia. Viime yön unessa olin mielensärkijä. Leijuin ilmassa ja ihastelin allani näkyviä huolestuneita, pelokkaitakin kasvoja. Lauleskelin siitä, kuinka aion tappaa kaikki allani olevat. Uni loppui siihen, että ravistelin kuollutta itseäni ja huusin yhä uudestaan "Kenet se tappoi?!"

Heräsin ahdistukseeni.

Todettiin Dyykkarin kanssa molemmat, että kylpyläloma tekisi nyt terää, mutta ei ole varaa ostaa edes suklaata.

Vittu

Vittu saatana helvetti perkele vittu saatana uudelleen.

Menin laittamaan kummeilleni viestiä, että kun nyt on tiukkaa rahallisesti, niin voisivatko ostaa minulta tavaran, jonka ovat ottaneet käyttöön.

Laitoin myös siskolle kyselyä, josko voisi lyhentää velkaansa minulle, kun nyt on tiukkaa.

Kumpikaan taho ei vastannut.

Kun tulin tentistä pihalle (se, johon olin lukenut 3 päivää), mielensärkijältä tuli tekstiviesti. Laita tilinumero, hän laittaa rahaa.

Kun olin lakannut nauramasta, poistin viestin.

Aamulla minulle oli soittanut mummo, veljeltä oli tullut tekstari ja kummitädiltä viesti. Kaikki kyselevät tilinumeroani, jotta laiminlyöjä voi laittaa sinne rahaa. Nyt ei enää naurattanut. Jos haluaisin siitä konkurssipesästä rahaa, minä olisin pyytänyt sitä heiltä. Minä en halua heiltä mitään. Yhtä asiaa aikoinaan toivoin, mutta sen he asianajajansa kautta minulta kielsivät. Sen jälkeen päätin, että he ovat yhtä kuin kuolleita minulle. Kuolleilta ei pyydellä rahaa, eikä varsinkaan oteta mitään zombirahoja vastaan. Helvetti.

Tähän se aina menee. Pyydän suvultani apua, he kääntävät pyyntöni laiminlyöjälle ja mielensärkijälle ja jään ilman apua. Jokohan minä nyt ottaisin opikseni ja lakkaisin pyytämästä heiltä apua.

Kun pyydän ystäviltäni apua, he vastaavat "totta kai!". Kun pyydän sukulaisiltani apua, he kysyvät, eikö joku muu voisi auttaa. Surullista, mutta olen vihainen.

Avun vastaanottaminen mielensärkijältä ja laiminlyöjältä voidaan ottaa puheeksi sen jälkeen, kun he ovat:

- Myöntäneet, että mielensärkijä on raiskannut minut, parittanut minua, käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen myös sisaruksiani ja pahoinpidellyt vuosia meitä kaikkia.
- Myöntäneet, että ovat epäonnistuneet lastensa suojelussa.
- Kantaneet vastuunsa teoistaan.

Voimme keskustella sitten, kun olen saanut minulle kuuluvat korvaukset henkisistä ja fyysisistä haitoista, siskoni on saanut hänelle kuuluvat korvaukset ja veljeni omansa. Voimme keskustella sitten, kun he ovat kustantaneet meille kaikille tarvitsemamme terapian ja kuntoutuksen. Niin ja mielensärkijä istuu vankilassa, minne hän kuuluu.

Heillä ei ole sellaisia rahoja. Ja vaikka olisikin, he eivät niitä minulle antaisi.

Heillä ei ole sellaiseen kykyä eikä tahtoa.

Joten minä en ota heiltä penniäkään.

Kuolkaa jo pois.

17.8.2015

Asiat kaatuu päälle

Mistähän sitä aloittaisi tämän sotkun selittämisen... Aikajärjestyksessä?

Ensin en ehtinyt lukea tenttiin, joka on siis huomenna. Kaikkea vain ilmaantui. Luin kolmen opintopisteen kurssin kolmessa päivässä, kuumeessa. Sain jotenkin järjestettyä sen, että pääsen tenttipaikkakunnalle ja takaisin. Tavoite: menee läpi. Hirveä stressi.

Sitten Dyykkarille tuli ilmoitus, että pitää hakea paskaduuniin, tai tulee karenssia. Mies on ollut nyt niin poikki kaikesta tappelusta eksänsä kanssa, tappelusta isänsä kanssa (jolla nyt ilmeisesti on puhjennut dementia), tappelusta rahahuolten kanssa (tili tyhjä samana päivänä kun sinne tuli jotain), pelosta, että minä hylkään kun muutan opiskelupaikkakunnalleni koko talveksi... Hän ei todellakaan ole työkunnossa. Nyt siis pitää taktikoida kaikkensa, ettei tuohon duuniin joutuisi. Laitetaan hakemus menemään viimeisenä päivänä, tehdään se kaikin tavoin epähoukuttelevaksi ja toivotaan, ettei tule kutsua haastatteluun. Mies ei voi mennä lääkäriin hakemaan saikkua, koska tällä pikkupaikkakunnalla tieto vuotaisi heti narsisti-eksän korviin. Sen jälkeen sitä tietoa käytettäisiin isätapaamisten estämiseen (se on hullu!).

Elämä jatkui lastensuojelun yhteydenotolla. Kuulemma Dyykkarin asumisolosuhteet ovat narsisti-eksän saamien tietojen mukaan lapselle vaaraksi, eikä eksä nyt päästä lasta seuraavaan tapaamiseen. Tyynesti laitettiin viesti, että lapsi on täällä jo käynyt eikä kuollut, osoite on tämä, tervetuloa tutkimaan. Haemme lapsen sopimuksen mukaan seuraavaan tapamiseen, narsisti-eksän ongelma, jos ei lasta silloin mukaamme anna.

Tämän jälkeen katsoin tilini saldoa. Se oli negatiivinen. Ihminen, jonka piti maksaa minulle myymäni tavarat, ei ollut pitänyt lupaustaan maksaa roinat tähän päivään mennessä. Helvetti vittu saatana. Laitoin facen kautta kyselyä kaikille, jotka ovat minulle vähänkään velkaa, että jos voisivat velkansa maksaa. Rahaa tulee seuraavan kerran reilun viikon päästä. Se on menossa heti laskuihin.

Ensi kuun tavoite voisi olla, että selviäisi ilman luottoon turvautumista.

Tämän viikon tavoite voisi olla pysyä järjissään.

Tämän illan tavoite on keskittyä huomiseen tenttiin.

Huomisen tavoite on tehdä se tentti.

Ylihuomisen tavoite on etsiä seuraavan tentin kirjat ja alkaa lukea siihen.

Päivä kerrallaan, päivä kerrallaan...

15.8.2015

Sinä ansaitset... kullan

(Armin van Buuren ft. Susana - Shivers)
Ymmärrän nyt, miksi sanotaan "Älä toivo tosirakkautta. Se sattuu liikaa."

Sitä menee kuitenkin rakastumaan romantikkoon, joka on mennyt nuorena naimisiin ensirakkautensa kanssa ja mennyt lisääntymään. Sitä tietenkin menee rakastumaan ihmisriekaleeseen, joka on menettänyt kaiken jo kahdesti eikä jaksa edes hengittää. Joka tarrautuu aivan vääriin asioihin pysyäkseen edes jotenkin pinnalla. Sitä löytää puuttuneen puoliskonsa ihmisestä, joka tietää, miltä tuntuu kun ei enää jaksa elää. Ihmisestä, joka on kuullut niin monta kertaa olevansa paskaa, että on alkanut uskoa siihen. Tämän ihmisen lähellä tuntuu, kun saisi taas henkeä, että on turvassa ja kaikki on hyvin. Sen sisäisen varmuuden voimin nostaa toisen pinnalle ja vakuuttaa hänelle, että hän osaa uida. Että hänellä on nyt tukipiste elämän myrskyissä.

Katsoin elokuvan. Se kertoo tarinan vaimosta, joka hirtetään miehensä murhasta syytettynä. Todellisuudessa aviopari oli syvästi rakastuneita, mutta mies ei osannut olla ihastumatta muihin naisiin. Lopulta se tappoi heidät molemmat. Pariskunnan rakkaus oli kotiopettajattaren kuvauksen mukaan kuin rakastavaisten, ei puolisoiden. Kukaan muu ei mahtunut heidän väliinsä, eivät edes pariskunnan lapset.

Minusta tuntuu, että olen nyt löytänyt sellaisen rakkauden. Se vain syvenee, mitä pidempään olemme yhdessä. Mitä vaikeammaksi elämä muuttuu, sitä enemmän takerrumme toisiimme. Kuin hukkuvat oljenkorteen. Että jos se toinen tukisi tämänkin helvetin läpi. Ei jättäisi.

Dyykkari ajoi minut opiskelupaikkakunnalleni ja varmisti, että saan sieltä tarvittaessa apua. Hän tutustutti minut vanhaan opiskelukaveriinsa, joka kyllä auttaa, jos pyytää. Tarvittaessa Dyykkari lähtee ajamaan luokseni, se vain vie useita tunteja, joten hätäapuun on hyvä tuntea joku. Pelkäämme molemmat ensi talvea. Siitä tulee pitkä. Pelkään, etten jaksa ilman häntä. Saan vieroitusoireita jo muutaman tunnin erossaolon jälkeen. Jos en pääse päiviin koskettamaan häntä, lakkaan hengittämästä. Vasta hänen sylissään tuntuu, että puristus rintakehässäni lakkaa ja saan taas happea. Kun olin festareilla kolme vuorokautta, etäisyys sattui minuun fyysisesti.

Hän on lämmin. Kenenkään muun käsi ei tunnu kädessäni samalta.

Silti häneen liittyy myös kipua. Kipuilen omaa läheisyyden pelkoani. "Don't leave me, love me. Just a little bit longer" huudan, mutta samaan aikaan pelkään, että se on jo loppu. Pelkään, että tästä ei voi tulla mitään. Että taas satutan itseäni. Että olen tässä suhteessa ja näin rakastunut vain siksi, että alitajuntani haluaa kostaa minulle.

Ajoin tässä yksi päivä autolla ja radio antoi minulle parisuhdeneuvoja. "mut ehkä tiedät mä jatkan ja jatkan ja jatkan kunnes sun sydämesi särkyy ja jätät meidät." Iskin rätisevän radion hiljaiseksi. Olin menossa hakemaan Dyykkaria ja kaveriaan. Tiedossa oli ilta kännikuskina. Inhoan sitä. Lopputuloksena oli, että humalainen kaveri loukkasi minua, marssin baarista pihalle ja meinasin hetken aikaa ajaa tieheni. En sitten ajanut. Hoidin illan loppuun. Käytiin taas keskustelu aiheesta "en halua nähdä sua kännissä". Dyykkarille ei oikein mene perille, että vaikka hänen paras kaverinsa olisi hänelle tärkeä, minulle se mies tulee aina olemaan se, joka todella humalassa tuli kourimaan minua kun yritin nukkua. Minkä lisäksi se idiootti (kaveri, ei Dyykkari) on juorukello, joka puhuu kaiken kuulemansa eteenpäin miettimättä seurauksia. Hänelle ei todellakaan kannattaisi vuodattaa syvimpiä tuntojaan. Ja humalassa hän on todella rasittava. Mikä on usein, koska hän on alkoholisti.

Armin päätti keikkansa Weekendissä biisiinsä Shivers ja minä tiesin rakastavani Dyykkaria. Rakastan häntä, vaikka se on järjetöntä. Minä olen hänen ja hän on minun, ja se on ihan helvetin pelottavaa. Minä en halua, minä en tahdo! Mitä jos tämä kaikki loppuu joskus, minä menetän hänet ja sitten... Kaikki muuttuu tuhkaksi. Että mikään ei tunnu enää miltään. Hän tulee kuolemaan joskus, todennäköisesti ennen minua ja vaikka se tapahtuisi vasta sadan vuoden päästä, se olisi liian pian.

Se, että hän on minun, tarkoittaa sitä, että minä olen hänen. Kukaan ole koskaan... Niin. Olen kokenut aina itseni taakaksi muille. Eksäni kanssa tunne oli erityisen vahva. Minä olin turhake, joka kulutti rahaa mutta ei tuottanut sitä. Olin hänelle riippakivi, josta hän ei päässyt irti. Ero oli vapautus molemmille. Tuntui, että sain taas lentää.

Nyt olen Dyykkarin kanssa, eikä kukaan ole koskaan katsonut minua niin. Se on rakkautta. Ja ylpeyttä. Hän katsoo minuun tuntien ylpeyttä! En pelkää mitään niin paljon kuin sitä, että jonain päivänä tuo katse muuttuu pettymykseksi. En halua tuottaa pettymystä. Haluan opiskella nopeammin kuin koskaan, tehokkaammin kuin koskaan, tuloksellisemmin kuin koskaan... Haluan saada hänelle paremman elämän, hänen lapsilleen paremman elämän, itselleni paremman elämän. Haluan, että hänellä on syy kokea ylpeyttä, kun hän katsoo minua.

Laiminlyöjä katsoi minuun aina peläten. Hän pelkäsi, että pettäisin hänet tai ärsyttäisin mielensärkijää. Mielensärkijän katse oli puhdasta vihaa tai inhoa. Parhaimmillaan huvitin häntä, pahimmillaan hänen silmissään oli se pilke, joka kertoi hänen haluavan minusta jotain.

Kävimme moikkaamassa Dyykkarin kaveria, joka oli ostanut moottoripyörän. Dyykkari sai kokeilla sitä, onhan hänellä sitä harrastustaustaa. Moottoripyörä herätti pikkupojan hänessä, sytytti pilkkeen hänen silmiinsä ja sai hänet haaveilemaan ajasta, jolloin hänelläkin olisi taas moottoripyörä. Siinä hetkessä olin äärimmäisen onnellinen hänen puolestaan. En ole koskaan nähnyt häntä niin... Elossa! Sovimme yhdessä, että jahka saamme rahatilanteen paranemaan, teemme kaksi matkaa moottoripyöriin liittyen. Jos prätkä on se, mitä tarvitaan, jotta tuo mies alkaa taas nauttia elämästä, hankin sen hänelle.

Eilen illalla, kun olimme menossa nukkumaan pitkän päivän jälkeen, jotain tapahtui. Dyykkari otti minuun kontaktia enemmän kuin koskaan ennen. Jokin minussa vastasi siihen. Tuntui, kuin disso olisi purkautunut hetkittäin, olin aidosti läsnä. Minulle tuli likainen olo, tunsin olevani kuin jossain bordellissa, pyörrytti. Ilmassa oli seksuaalinen jännite, mutta myös läheisyyttä ja lämpöä. Pakenin, mutta en kauas. Tajusin pelkääväni, mutta en osannut sanoa tarkemmin, mitä. En tiennyt, mitä pelkäsin tapahtuvaksi. Ehkä en pelännytkään. Ehkä toivoin ja pelkäsin toivoni toteutuvan. Ehkä olen sekaisin.

Tiedän löytäneeni miehen, joka ei tule koskaan lyömään minua. Eksäni ei voinut sitä minulle luvata, iso mies. Tiedän löytäneeni miehen, joka tulee rakastamaan minua hautaan asti. Silti jokin osa minusta kirkuu ja haluaa hakata sen miehen palasiksi. Kuinka se kehtaa!

Ehkä on totta, että emme saa sitä mitä haluamme, koska emme koe ansaitsevamme sitä. Kun se on ovellamme, juoksemme karkuun. Etsin löytämästäni kultakimpaleesta vikoja ja nostan ne seinälle vakuuttaakseni itseni siitä, että tämä menee kuitenkin päin helvettiä. Menköön. Elämä ei ole elämää ilman riskejä. Vielä, kun uskaltaisi ottaa rakkautta vastaan pelkäämättä, että kuolee.


(Armin van Buuren ft. Chris Jones - Going wrong)

14.8.2015

Väsyttää...

Oon nyt riehunut niin paljon, että sain flunssan. Siitä huolimatta olen tuhonnut pyykkivuoren, pakannut omat muuttotavarani, ajanut Dyykkarin kanssa uudelle opiskelupaikkakunnalleni, laittanut tavarani siellä järjestykseen, käynyt tutustumassa uuteen oppilaitokseeni, tutustunut uusiin ihmisiin, tehnyt pakollisia hankintoja viimeisillä euroilla, jaksanut pitkän ajomatkan takaisin Dyykkarin luo, aikatauluttanut opintoja, stressannut lähestyvästä tentistä.

Paluumatkalla sieltä kaukaa kohtasin osan. Olin jo menomatkalla ajatellut toistuvasti yhtä hyvin inhottavaa piilokamerajuttua, jonka olin nähnyt vahingossa netistä ja jota en nyt tässä toista, koska se oli ällöttävä ja ylitti kaikki hyvän maun rajat. Ihmettelin, miksi asia nousi mieleeni näin vuosien jälkeen ja yritin ajatella jotain muuta. Paluumatkalla tajusin, että inhottava ajatus nousi uudelleen ja uudelleen mieleeni, koska osa yritti kiinnittää huomioni. Se koki inhoa itseään kohtaan, koska oli epäonnistunut. Se oli epäonnistunut suojelemisessani ja oli kuollut. Tästä syystä se ansaitsi kaiken pahan. Korjasin sen käsityksiä. Näytin sille, että se ei voinut olla kuollut, koska kehoni oli elossa. Minä olin elossa. Kaikki muutkin osani olivat elossa. Jos osani olisi kuollut, me emme kävisi tätä keskustelua nyt. Osa hämmentyi. Hetken se uskoi minua, mutta aloitti sitten taas. Se ansaitsee paskaa, koska kuolema. Tämän jälkeen se katosi, painui taka-alalle. Kai se sai tarvitsemansa ja meni pureksimaan saamaansa uutta tietoa (Minä en ole kuollut) ja pohtimaan, mitä se tarkoittaa. Nyt se istuu tuossa olkapäällä ja vahtii, että kirjoitan kaiken ylös oikein.

Jos nyt menisi Dyykkarin viereen nukkumaan. Tarvitsen unta ja lepoa.

9.8.2015

The roof is on fire (let the motherfucker burn)

Heräsin painajaiseen. Barbit yrittivät tappaa minut. Unessa olin paennut niitä huoneeseen jonka ovesta ne eivät päässeet. Olin saanut niiden johtajan siskon mukaani. Ängin nuken pään sisään paperitollon, jotta se ei enää "toimisi" ja hakkasin sen päätä hyllyn reunaan tappaakseni sen. Sen ilme jähmettyikin omituiseksi, mistä päättelin onnistuneeni. Myös siskoni oli huoneessa ja hoputti, neuvoi ja kannusti minua pelostaan huolimatta.

Muut nuket tulivat koputtelemaan huoneen oven taakse. Ne vaativat saada siskon takaisin ja kyselivät, onko sillä kaikki hyvin. Vein nuken oven taakse ja matkin nuken puheääntä niin hyvin kuin taisin. Pienestä barbinuken pään kokoisesta kurkistusaukosta (joka vain ilmestyi oveen), näytin jopa nuken kasvot. Kaikki hyvin. Nuken veli vastasi, että se uskoo kaiken olevan hyvin vain, jos siskonsa näyttää sille leveän hymynsä. Katsoin epätoivoisena nuken vääntynyttä ilmettä. Muistin huoneessa olleen tussin ja tartuin siihen. Siskoni kysyi huolissaan, osaanko varmasti piirtää nuken kasvoille samanlaisen ilmeen kuin sillä oli ollut. Sanoin pystyväni, vaikka käteni tärisivät niin, että hyvä kun sain viivaa aikaiseksi lainkaan. Lopulta olin tyytyväinen. Ven nuken takaisin ovelle. Nyt sen koko alaosa oli läpinäkyvää pleksiä. Nuket pomppivat sen takana. Nuken veli huudahti onnellisena "No siellähän se hymy on!" Aloin keskustella sen kanssa, kun kantamani nuken kasvot osuivat pleksiin ja piirrokseni irtosi nuken kasvoilta sen pintaan. Tuijotin jälkeä kauhuissani. En ollut tajunnut piirtäneeni nukelle myös tukkaa ja partaa. Muut nuket kääntyivät katsomaan nukkea. Veli kysyi, mitä olen tehnyt hänen siskolleen. Aloin selittämään, kuinka siskolla on kaikki hyvin, kun nuken kasvot taas osuivat lasiin. Toinenkin puoli piirroksestani katosi. Veli totesi naureskellen, että todellakin, hänen siskollaan on kaikki hyvin. Ihmettelin, miten niin. Käänsin nuken, ja silloin näin sen kasvot: Nukke tapitti minua suoraan silmiin kasvoillaan mielipuolinen hymy.

Heräsin kun muut nuket kaatoivat oven alaosan ja hyökkäsivät kimppuuni. Sain hetken aikaa tehdä työtä vakuuttaakseni, että ympäröivät äänet eivät tulleet kimppuuni pyrkivistä nukeista vaan olivat vaarattomia. Sitten kysyin nukeilta, olinko todellakin jättänyt osani kuuntelematta näin pitkäksi aikaa. Ne vastasivat surullisina ja vihaisina, etten ollut ollut festareilla niin pitkään kuin ne olisivat halunneet. Festareilla ei ollut ollut sellaista, kuin ne olivat kuvitelleet. Ne olivat kuvitelleet minun tanssivan itseni transsiin, jolloin ne vihdoin pääsisivät ääneen. Nuorten festarikävijöiden käyttämät muoviset leit olivat laukaisseet muiston mielensärkijästä kietomassa samanlaista koristetta erektiossa seisovan peniksensä ympärille ja tämä oli saanut muutkin pomppaamaan pintaan. Ne olivat pettyneitä siitä, että olin ohittanut kyseisen muiston merkityksettömänä, lyhyenä väläyksenä ja vähäisenä merkitykseltään. Tilanteeseen liittyvät tunteet olivat silti todellisia.

Nyt elin uudelleen tuon tilanteen jälkeisen hetken niin voimakkaana, etten enää epäillyt vain keksineeni koko tapausta (Koska maailmassahan ei voi olla niin pientä asiaa, ettei se muistuttaisi mielensärkijästä jotain kautta). Meillä oli ollut pikkuvessassa naulakossa muisto äitini nuoruudesta, kukkalei, joka oli minusta niin kaunis muovisuudestaan huolimatta, että otin sen leikkeihini kiellosta huolimatta. Mielensärkijä oli sitten illalla ottanut lein ja varmisti, etten enää ikinä halunnut edes koskea siihen. Tästä syystä olen myös myöhemmin antanut eteenpäin minulle päätyneet leit enkä ole niitä ostanut.

Muutin osieni vihan mielensärkijään kohdistuvaksi väkivallaksi. Pilkoin hänen peniksensä, leikkasin sen irti, tapoin koko miehen. Ihmettelin vihan määrää. Vihaa oli valtavasti, mutta se oli jäänyt aikoinaan voimattomaksi. Otin vastaan muiston suklaan oksentamisesta. Itkevä osa kertoi minun ottaneen raiskaajiltani suklaakarkkeja, joten sehän oli minun vikani. Vastasin, ettei karkkien syöminen antanut mitään lupaa sitä seuranneille teoille. Osa kertoi yrittäneensä kaikkensa ymmärtää, miksi minulle tehtiin niin kuin tehtiin. Se oli päätellyt hyvin loogisesti, että syy oli karkkien syömisessä, koska eihän kukaan voinut olla niin paha. Korjasin sitä, että se kaikki tapahtui juuri siksi, että ne ihmiset olivat pahoja. Kukaan ei saa tehdä toiselle mitään niin pahaa (raiskata suuhun) ihan vain siksi, että vastapuoli otti tarjotut karkit. Itkimme yhdessä.

Kaiken tämän myrskyn jälkeen nousin ylös, puin ja kävin vessassa ja juomassa lasin mehua. Kaikki tämä vaati kiinnittymistä nykyhetkeen. Nykyhetkessä olen halvimmassa löytämässäni majoituspaikassa kaukana kotoa, koska ajattelin toukokuussa festareille lähdön olevan hyvä idea. Nyt tiedän, että tämänhetkinen elämäni on niin stressaavaa, että tarvitaan jotain muuta kuin festariloma rentoutumiseeni. Hemmotteluloma hierojineen olisi ehkä toiminut paremmin.

Onneksi huomenna tapaan Dyykkarin ja pääsen taas syliin. Huomenna. Ehkä minä nyt saan taas unta ilman painajaisia.

2.8.2015

Viimeistä viedään

Näin viime yönä outoa ja ahdistavaa unta. Siinä oli ihan arkipäiväisten ongelmien ratkomista, kuten kalenterin ostaminen (vanha kalenterini loppui ja uusi on vielä postissa ja tämä on ärsyttänyt minua viime päivinä) ja uuden lukuvuoden alkaminen. Sitten oli hetki, jossa katsoin itseäni peilistä ja kun levitin nenääni, poskeeni aukesi railo, joka ylsi nenänpielestäni silmäni alapuolelle. Pelästyin, ja railo sulkeutui. Kokeilin, saanko sen uudelleen auki. Sain. Se oli täynnä jotain möhnää, jota aloin pyyhkimään pois nenäliinan palalla. Mietin, mitä se oli. Se näytti tapettiliisteriltä, mutta haju puuttui. Kuivuneita kyyneleitä? Avataanko kyynelkanaviani nyt uudelleen käyttöön? Ehkä se tarkottaisi sitä, että vihdoin viimein lakkaisin itkemästä ihan ihme asioille kun olen itsekseni.

Dyykkarin isä jatkaa mököttämistään ja mielenosoituksiaan. Teen siis päivän hommat ja lähden sitten Dyykkarin kaverin luo. Pidämme täällä sadetta, kunnes saamme kämpän avaimet. Toimisto on auki vasta maanantaina. Muuttoapua on löydetty, samoin kuomuperäkärry. Kaikki on pakattu ja purettu paria huonekalua lukuunottamatta, koska niihin tarvitaan kaksi ihmistä. Puramme ne huomenna yhdessä. Enää yksi yö...

1.8.2015

Uutinen


Käytännössä tämä tarkoittaa:
- lisää matalan kynnyksen tukikeskuksia
- ympäri vuorokauden auki oleva auttava puhelin
- lisää palveluita seksuaalisen väkivallan uhreille
- lisää turvakotipaikkoja
- väkivallan vastaista työtä koordinoivan ja kehittävän toimielimen perustaminen
- lakimuutoksia. Esim. seksuaalirikokset tulee määritellä suostumuksen puutteen kautta, kun tällä hetkellä Suomessa raiskaukset määritellään käytetyn fyysisen väkivallan kautta.

Näihin on siis sitouduttu. Saa nähdä, saadaanko niihin riittävä rahoitus ja toteutus. Ja ehkä joku päivä ollaan niin pitkällä, että näissä sopimuksissa otetaan huomioon myös väkivaltaa kokeneet/kokevat miehet.