21.9.2015

Tervettä väsymystä

Taas on tuntuu siltä, että on tapahtunut paljon. Bussissa pyörrytti, kun jotain loksahti paikoilleen. Päättelin, että jokin kehitystehtävä saatiin ratkaistua. Toivoin, että olisin vihdoin päässyt eroon ajatuksesta, että en pysty tai kykene, mutta seuraavana yönä heräsin keskellä yötä ahdistuneena tunteeseen, etten osaa, pysty ja kykene. Jouduin korjaamaan itseäni rankasti. Ehkä pyörrytys liittyi siihen ajatukseen, että pitää pitää isän maailma kasassa. Ehkä luovuin siitä. Todennäköisesti.

Uusi taktiikka: ulkoinen todistaa, että pystyn. Hämätään minut keskittymään kaikkeen muuhun kuin opiskeluun, niin mitään ei tule tehtyä. Lopputulos: En pysty.

Jouduin antamaan rankkaa palautetta arvostamalleni ihmiselle, joka on minuun nähden auktoriteettiasemassa. Hän ei vastannut palautteeseeni mitenkään, joten jouduin ottamaan yhteyttä hänen pomoonsa. Nyt yritän hokea itselleni, että minun oli pakko sanoa epäkohdasta, koska vaihtoehto oli kestämätön. Tekee tiukkaa, itseni epäily on iskostettu niin syvälle. Tämä vie energiaa, minkä mieluummin suuntaisin opiskeluun.

Olen ihmetellyt väsymystä. Kuten jo aiemmin mainitsin, täydenkään päivän jälkeen ei koskaan väsytä niin paljon kuin silloin ennen. Kun vielä sairastin masennusta, väsymys SATTUI. Se musersi alleen, pakotti pysähtymään. Väsyneenä ei pystynyt mihinkään, hyvä kun jaksoi hengittää. Nyt sellainen väsymys tuntuu pahalta unelta. Alan ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat masentuneelle, että mitä sitten, jos väsyttää. Eihän väsymys estä toimimasta. Niin, ei normaali väsymys estäkään.

Lähimmäksi masentuneen väsymystä yltää ehkä se väsymys, jota koin nielurisaleikkaukseni jälkeen. Silloin oli pakko nukkua, keho ei pysynyt hereillä kuin lyhyitä hetkiä. Sekin oli erilaista siinä, ettei se väsymys ollut mustaa. Kun muistelen aikoja, jolloin olin masentunut ja väsynyt, ahdistunut ja väsynyt, sairas ja väsynyt, se väsymys oli kuin mustuus, joka roikkui kaiken yllä. Kuin kaamos, joka ei loppunut kesään. Se kavensi näkökentän, teki kaikesta harmaata ja vaikeaa, painoi maahan. Se oli sairasta väsymystä.

Yrittäkää selittää sairaus ihmiselle, joka ei ole koskaan sairastanut edes flunssaa. Yhtä vaikeaa on selittää mielen sairaus ihmiselle, joka ei ole koskaan sairastunut mieleltään. Masentuneen väsymys ei ole samaa väsymystä kuin terveen, kuten flunssapotilaan tarve nukkua ei ole sama kuin terveen tarve nukkua.

Terve väsymys tuntuu haluna mennä nukkumaan. Ramasee. Jos siltä tuntuu, voi vielä tehdä pakollisia, lykätä unta. Sairas väsymys ei anna vaihtoehtoja. Sitä vastaan taisteleminen vie kaikki voimat. Helpointa on jäädä makuulle ja toivoa, että vuosien mittaan helpottaa. Sen väsymyksen keskellä on yhtä vaikeaa kuvitella terveyttä kuin nyt on muistaa sairautta. Onneksi minulla on tämä blogi, voin verestää muistoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)