28.9.2015

Toivosta

(Widor's Toccata)

Taistellessani pääni kanssa olen joutunut nöyrtymään alitajuntani voiman edessä. Tietoinen mieli on pelkkä lastu sen aalloilla. Tämä taistelu ja lopulta rauhanneuvottelut ovat saaneet minut pohtimaan rukoilun voimaa. Ihmisen alitajuntahan vaikuttaa elämäämme paljon voimakkaammin kuin haluamme myöntää. Toistamispakko on tästä hyvä esimerkki. Alitajuntamme pyrkii ratkaisemaan kesken jäänyttä toimintaa toistamalla alkuperäisen tilanteen yhä uudelleen. Siksi naiset aina rakastuvat renttuihin. Siksi alkoholistin lapsi menee naimisiin alkoholistin kanssa. Siksi minä olen rakastunut kautta elämäni miehiin, jotka suhtautuvat minuun kylmästi, hyväksikäyttäen, etäisinä. Kehän voi murtaa, mutta se vie aikaa.

Olen nyt käyttänyt paljon tulevaisuuden muistelua jaksaakseni uskoa siihen, että tämä vaihe on tilapäinen. Tämäkin vuosi loppuu joskus. Menemme jatkuvasti kohti parempaa: yksilötasolla ja yhteiskuntana, ihmiskuntanakin, vaikka sitä voi olla välillä vaikea uskoa.

Toinen tekniikkani on ollut mielikuvaharjoittelu. Esimerkiksi ennen työhaastattelua keskityin monena päivänä ajattelemaan, kuinka tulen huoneeseen ja pysyn rauhallisena. Kehoni ei reagoi tilanteeseen kuin henkeä uhkaavaan vaaraan. Olen valpas ja skarppi, mutta tyyni. Mielestäni se auttoi.

Olen miettinyt, onko rukoilun voima pohjimmiltaan tätä samaa: Ihminen pyrkii sen avulla vaikuttamaan alitajuntaansa, jotta saisi itsensä uskomaan tulevaan hyvään ja alkaisi pyrkimään sitä kohti päivittäisessä elämässään. Epätoivon hetkellä rukoillaan, jotta toivo säilyisi ja jaksaisi pysyä rohkeana.

Alussa ihminen loi jumalan. Ei ole muuta jumalaa kuin se, jonka luomme päässämme. Ehkä tätä kautta uskonto parhaimmillaan ohjaa kuuntelemaan sisäistä ääntämme. Pahimmillaan se opettaa tottelemaan sokeasti ulkoisia doktriineja ja vieraannuttaa omista arvoista.

Löytää hengellisyyden tai henkisyyden sitten uskonnosta tai sen ulkopuolelta, henkinen kasvu on tärkeää. Minulle yksi elämän tarkoituksista on tulla paremmaksi ihmiseksi. Rakastan Dyykkaria, osin siksi, että hän tekee minusta paremman ihmisen. Haluan olla hänen rakkautensa arvoinen. Haluan olla ihminen, jota hän voi aidosti ihailla ja kunnioittaa. Siksi haluan kehittyä paremmaksi ihmiseksi.

Toki haluan kasvaa ihmisenä ja oppia tulemaan paremmin toimeen itseni ja ulkomaailman kanssa myös itseni takia, mutta rakkaus Dyykkariin saa minut nostamaan rimaa vielä vähän ylemmäs. Ilman häntä en yltäisi niin korkealle kuin hänen kanssaan. Itkin viime yönä hänen selkäänsä vasten sitä, kuinka paljon häntä rakastan ja kuinka paljon syvemmin vielä tulen häntä kohtaan tuntemaan. Itkin sitä, että en tule nukkumaan hänen vieressään seuraavaan kolmeen viikkoon ja silloinkin saamme vain muutaman varastetun hetken, ennen kuin taas joudun lähtemään.

Dyykkari romahti tänään syliini ja sanoi, ettei hän enää jaksa. Hänen tekee mieli heittää pyyhe kehään. Ymmärrän häntä. Minusta tuntuu, kuin sydäntä revittäisiin rinnasta, kun nuorinta lasta ei äkkiä näekään. En voi kuvitellakaan, miltä Dyykkarista tuntuu. Kaiken lisäksi on pelko tulevasta. Voi olla, ettemme näe lasta enää ikinä. En pääse puolisoni mukaan seuraavaan koitokseen, taas yhteen sovitteluun. Emme pääse toistemme syliin rauhoittelemaan itseämme sen jälkeen. Voin vain keskittyä luottamaan häneen ja hänen kykyynsä selviytyä. Niin, ja muistelen tulevaisuutta. Muistelen sitä hetkeä, jona katson taaksepäin tätä aikaa, lapsi sylissäni, onnellisena siitä, että tämä kaikki on ohi. Toivon, ettei tämä kaikki pääty kyyneliin. En halua pitää sille lapselle hautajaisia siinä toivossa, että hän herää kuolleista täysikäisyyden saavutettuaan. Heittelehdin toivon ja epätoivon välillä kuin Mozartin sielunmessu konsanaan:

(W.A. Mozart - Requiem)

4 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumala-hömpötykset poistetaan armotta tästä blogista. Sama, jos alkaisit meidän olkkarissa puhumaan jumalasta, sua pyydettäis ensin vaihtamaan aihetta ja jos se ei auttais, poistumaan. Mun puolesta saa kuka tahansa ajatella päässään mitä tahansa, mutta niitä mielikuvitusystäviä ei tarvitse alkaa muille esittelemään.

      Poista
  2. En toivota "jaksamisia" tai "kestämisiä", kun en noista sanoista tykkää. Onneksi teillä on toisenne tukemassa ja luotatte toisiinne. Se on varmasti korvaamatonta noin rankassa prosessissa.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)