28.10.2015

Vittu. Saatana. Helvetti.

Dyykkari rupesi panikoimaan siitä, että on pakko maksaa luotolla osa muutosta. Soitin mummolle, saisiko rahaa. Mummolla oli juuri mennyt kaikki varallisuus remonttiin. Sanoi, että katsoo onko irrottaa jotain. Tämän puhelun jälkeen Dyykkari soitti ja kertoi saaneensa karhun. Pyysi varmistamaan, olenko maksanut sen laskun. Tarkistin samalla tilin saldon, joka näytti ihan mukavalta. Tiliotteelta loisti mielensärkijän nimi. Vittu.

Kelasin tilitietoja taaksepäin. En ollut maksanut laskua, mutta mielensärkijältä on taas tullut pieniä summia tililleni. Sen verran pieniä, että tilin saldo ei ole hyppinyt niin merkittävästi ylöspäin, että olisin osannut jotain epäillä. Saatana.

Tässä kohtaa meni sitten stressitaso katosta läpi. Olin etukäteen luvannut itselleni tänään lepoa. Viime viikonloppu oli ollut yhtä haipakkaa, maanantaina oli luentoja 9 tuntia. Eilinen meni tehdessä ryhmätyötä. Tänään ei olisi ollut kuin yksi ignorattava luento. Nukuin univelat pois, heräsin, hoidin pakollisen puhelun kiskurityönantajalle ja ilmoitin, etten tule. Kävin suihkussa, aloin valmistautumaan syömiseen. Sain ruuan eteeni, Dyykkari soitti raha-paniikissa. Katkaisin puhelun soittaakseni mummolle ja lopun tiedättekin.

Helvetti. Ei saa edes syödä rauhassa ja koko ajan joku häiritsee. Nyt soitti vuokranantaja ja ilmoitti, että seuraavat kolme tuntia eteisessäni puuhaa asentaja. Hän oli unohtanut kokonaan, että tästä olisi ehkä pitänyt ilmoittaa vähän aikaisemmin minullekin. Pitäisi tiskata, siivota ja pakata huomista varten. Rentoutumisen saa varmaan unohtaa. Huomenna sitten bussissa puolen Suomen halki, jotta perjantaina voi muuttaa sen toisen puolen halki. Lauantai menee rattoisasti huonekaluja kasatessa ja muuttolaatikoita purkaessa. Sunnuntaina voikin sitten rentouttavan viikonlopun jälkeen palata opiskelukaupunkiinsa ja alkaa lukemaan ensi torstain tenttiin.

Milloinkohan sitä pääsee vaihtamaan tältä hard-core-vaikeustasolta sinne easyn puolelle?

27.10.2015

Ystävät ♡

Sain keväälle osa-aikaisen oman alan homman. Työsopimus olisi pitänyt allekirjoittaa. Katsoin sen läpi. Ensimmäisenä pysäytti palkka. Se oli tuntuvasti työhaastattelussa luvattua pienempi. Toiseksi pisti silmään työtehtävien määrä. Niitä oli enemmän kuin oli puhuttu, ja kaikki tietysti palkatta. Jopa perehdytys oli palkatonta aikaa, ja sitä varten olisi pitänyt omalla kustannuksella matkustaa toiselle paikkakunnalle. Minun olisi pitänyt omalla ajallani, palkatta, opetella käyttämään firman omaa softaa, lukea paksu kirja ohjeistusta ja tuottaa materiaalia heidän nettisivuilleen.

Onneksi on ystävät. Yksi kertoi päässeensä samoihin hommiin toiselle firmalle. Palkkaa reilusti enemmän ja kaikesta työstä oikeasti maksetaan. Toinen totesi viiden vuoden työkokemuksellaan, että työsopimukseeni merkitty tuntipalkka on alan keskitasoon nähden todella alhainen. Kolmas haistatti paskat työsopparini ehdoille ja totesi, ettei ole koskaan kuullut, että lomakorvaukset kuuluisivat niin kiinteästi tuntipalkkaan, että työhaastattelussa voi puhua tuntipalkasta kun tarkoitetaan tuntipalkka + lisät. Hän tsemppasi minua puhelimitse, että uskalsin soittaa firmaan ja vaatia parempaa liksaa tai en työsopparia allekirjoita.

Puhelu päättyi kuten arvelinkin. Lisää liksaa ei tipu. Sovittiin, että mietin vielä ja soitan loppuviikosta, mitä olen päättänyt. Soitin ystävälle ja avauduin. Hän tuki ja tsemppasi. Rauhoituttuani soitin Dyykkarille. Selostin tilanteen ja hän haistatti paskat koko huijarifirmalle. Totesi, että ei kukaan voi vaatia minua tekemään töitä palkatta. Varsinkin kun koko kevään palkka ei yltäisi edes alan aloituspalkan tasolle. En tienaisi edes yhden kuukauden palkkaa! Jos en saa työstä niin paljon, että voin tulla töihin vittuuntumatta, on parempi keskittyä rauhassa opiskeluihin ja etsiä töitä sitten, kun ne on hoidettu. Että minä rakastan sitä miestä!

Joten soitan firmaan vielä myöhemmin ja jos ei ole ääni kellossa muuttunut, ilmoitan että ei kiitos. Pidetään alan moraalia edes vähän yllä. Jos joku alan opiskelija hommaan noilla ehdoilla suostuu, siitä vaan. Minä olen valmistunut ammattilainen, joka vaatii itseltään laatua. Siitä laadusta pitää olla valmis maksamaan.

Nyt olen ihan häkeltynyt tästä tuen määrästä. Minulle on sanottu, että minun on oikeus vaatia. Minulle on sanottu, että minä olen arvokas: Minun työpanokseni tai aikani ei ole ilmaista. Puhelun jälkeen tärisin, kylmästä tai jännitystä pihalle. Mutta sain soitettua ja se on tärkeintä.

24.10.2015

Syteen vai saveen?

Käytiin katsomassa asuntoja ja löydettiin mielestämme hyvä. Dyykkari hoitaa vielä paperityöt vuokranantajan kanssa alkuviikosta, niin päästään loppuviikosta muuttamaan. Paluumatkalla oli aikaa ajatella. Dyykkari pohti ääneen vaihtoehtoja, miten toimia narsisti-eksän kanssa.

Vaihtoehto 1: Jätetään tappelu tähän. Muutetaan ja unohdetaan koko lapsi. Narsisti-eksä voi kiusata enää vain elareilla. Hän tuskin jaksaa ajella kiusaamaan meitä, jos matkaa on useita tunteja suuntaansa. Niin kauan, kun Dyykkari pysyy työttömänä, elarien uudelleenlaskentavaateille voi nauraa. Lapsi voi ottaa yhteyttä, kun kasvaa tarpeeksi vanhaksi irrottautumaan äitinsä vaikutuspiiristä.

Hyvät puolet: Kiusaamisen minimointi. Ei tarvitse ajella turhaan hakemaan lasta. Ei tarvitse pelätä seuraavaa kutsua lastenvalvojalle, perheneuvolaan tai lastensuojeluun. Ei tarvitse pelätä sitä hetkeä, kun auto hajoaa lopullisesti. Ei tarvitse viettää unettomia öitä ahdistuksen kourissa. Ei tarvitse kärsiä vatsavaivoista viikkokaupalla, kun pelkää, saako lasta nähdä vai ei. Voi keskittyä muihin lapsiin ja heidän tarpeisiinsa.

Huonot puolet: Lasta ei ehkä näe enää koskaan.

Vaihtoehto 2: Tapellaan tämä taistelu, luovutetaan sitten. Vaaditaan, että sopimukseen tehdään muutoksia niin, että narsisti-eksä ei voi käyttää vaihtotilanteita kiusaamisen välineinä ja että lapsen saa varmasti mukaansa. Jos tapaamiset eivät vieläkään toteudu sopimuksen mukaan, nostetaan kädet pystyyn.

Hyvät puolet: Uhkasakon uhka saattaa johtaa siihen, että lasta saa nähdä. Lasta ei tarvitse enää hakea kotoaan.

Huonot puolet: Ajomatkaa tulee satoja kilometrejä. Auto on välttämätön, eikä nykyisestä koslasta tiedä, milloin se räjähtää. Uhkasakosta huolimatta narsisti-eksä saattaa ajeluttaa meitä turhaan. Lisäksi ajelua tulee, kun pitää ravata eri viranomaisten luona "neuvottelemassa". Ei voi tietää, miten pitkään tapaamiset lapsen kanssa jatkuvat, ennen kuin eksä keksii uuden syyn lopettaa ne. Stressivatsaa ja unettomia öitä.

Vaihtoehto 3: Tapellaan loppuun asti. Vaaditaan uhkasakko. Kun tapaamiset eivät vieläkään toteudu, vaaditaan tapaamissopimuksen täytäntöönpanoa. Kun sekään ei auta, haetaan huoltajuutta.

Hyvät puolet: Lapsen saattaa saada itselleen. Kiusaaminen saattaa loppua kokonaan. Narsisti-eksä saattaa katkaista välit lapseen välimatkan takia.

Huonot puolet: Tappelu kestää vuosia ja kuluttaa henkisiä voimavaroja, jotka voisi suunnata myös muihin lapsiin: niihin, joita saa nähdä. Jos huoltajuus saadaan, mikään ei estä narsistia vaatimasta sitä oikeudessa itselleen yhä uudelleen. Narsisti-eksä saattaa muuttaa lähemmäs terrorisoidakseen meitä tehokkaammin ja välttyäkseen ajamiselta. Viettäisimme pahimmillaan oikeudessa seuraavat 10+ vuotta ja lopputulos voi silti olla sama, kuin vaihtoehto 1:ssä.

Onko mikään ihme, jos vaihtoehto 1 alkaa kuulostaa hyvältä idealta?

22.10.2015

Kostan!

Näin unta. Olin Kiinassa tai sittenkin olohuoneessa. Siellä oli pieni lapsi, jonka nostin muurille istumaan. Otin kupin, johon pistin maitoa. Siskoni oli vieressäni. Annoin mukin hänelle, että antaa lapselle maitoa. Kun käänsin selkäni hetkeksi, siskoni alkoi pelleilemään. Naureskellen hän työnsi mukia lasta kohti niin, että lapsi meinasi kaatua ja pudota muurilta. Vai oliko se pöytä? Huudahdin. Otin mukin siskolta, läpsäsin häntä kasvoille kahdesti ja sanoin, että lapselle ei tehdä noin. Sitten heitin loput mukissa olleet maidot siskoni päälle.

Hän suuttui. Hän otti vesipyssyn täynnä maitoa ja alkoi valella ikkunoita ja seiniä maidolla. Maitoa vain riitti, loputtomiin. Yritin estää häntä ja alkaa siivoamaan. "Tajuatko, että mulla on täällä synttärit ens viikolla! Ei tota maitoa saa millään joka raosta pois! Tajuutko, miten täällä haisee viikon päästä?"

Herätyskello soi.

Uni muistutti siitä, miten hirmuinen siskoni oli kostamaan. Jos hän koki kokeneensa vääryyttä, hän suuttui ja kosti. Siinä kostamisessa ei ollut mitään järkeä. Kaikki empatiakyky katosi siinä kohtaa, kun sisko suuttui. Hän ei miettinyt seurauksia, vain sitä, että saa kostaa. Lopputuloksena oli sitten monesti useaa kertaluokkaa pahempi, kuin mitä hän oli kokenut.

Onhan siskoni toiminta ihan ymmärrettävää. Siinä talossa ei annettu armoa tai arvoa. Siskoni varmaan aluksi yritti ilmaista mielipahaansa muuten, mutta kun hänet aina ohitettiin ja mitätöitiin, kostaminen paisui. Se ei poista sitä, että hän aiheutti minulle useasti todella syvää mielipahaa jopa tilanteissa, joissa alkuperäinen koston aihe oli ollut puhdas vahinko tai asia, jolle en voinut mitään: Minä olin vain viestintuoja. Kyllä siskoni välillä tajusi itsekin, että nyt tuli mentyä yli, mutta hän ilmoitti sen vain kehonkielellään. Koskaan hän ei pyytänyt anteeksi. Ei kai osannut.

21.10.2015

Muutto, aikaa viikko

Näin viime yönä unta, että minut laitettiin mehupuristimeen. Tajusin vihjeen. Jätin kaksi kurssia pois. Tai no, oikeastaan siirsin niitä myöhemmäksi. Nyt on liikaa kaikkea. Dyykkarin pää ei kestä enää asua siinä pikkukylässä, jossa hän nyt on. Kaupassa käydessä törmää narsisti-eksän sukulaisiin, huhut vellovat ja koko ajan saa pelätä, että hullu ilmestyy ovelle. Niin ja asunto ei sitten ollutkaan niin hyvässä kunnossa kuin luvattiin. Viemäri tulvii toistuvasti, haju on sen mukainen. Katosta tippuu mustaa tauhkaa ja yhdessä varastohuoneessa on hajusta päätellen aikoinaan ollut pieni tulipalo. Savunhaju tunkeutuu nenään, kun yrittää nukkua. Syksy ei ole vielä kovin pitkällä ja jo nyt on tullut selväksi, ettei sitä taloa saisi sanoa talviasuttavaksi, niin heikot eristeet siinä on.

Dyykkari otti muuton hoitaakseen. Tällä viikolla on kaksi näyttöä, ensi viikolla muutto. Minä en ehdi opiskeluiltani muuta kuin tulla mukaan katsomaan asuntoja ja vähän auttaa pakkaamisessa, muuten koko homma on miehen harteilla. Hyvin tuo näyttää hommaa kyllä vetävän.

Tässä rinnalla kulkee oikeusprosessi hitaasti kuin halvaantunut etana. Sovittelu on alkamassa, yritetään hoitaa se muuton keskellä.

Ryhmätyö, palautettava essee, palautettava tehtävä, kahteen tenttiin lukemista... Enkä ehdi tehdä niille mitään, koska huomenna istun taas bussissa, perjantaina olen henkisenä tukena, lauantaina ajetaan allekirjoittamaan vuokrasopimus, sunnuntaina istun taas bussissa. Ehdin opiskella ma-ke ja torstaina istun taas bussissa. Perjantai ja lauantai pakataan koko maallinen omaisuus, sunnuntaina Dyykkari hoitaa muuton, minä lähden bussilla ajamaan opiskelupaikkakunnalleni. Ma-ke opiskelua, torstaina tentti, perjantaina bussilla kaverille, lauantaina seminaari ja bussilla Dyykkarin luo. Ma-ke opiskelua Dyykkarin luona (vai meneeköhän sittenkin kämppää järjestäessä?), torstaina ajetaan yhdessä opiskelupaikkakunnalleni ja ollaan täällä molemmat, kunnes luennot loppuvat. Sitten ajetaan tekemään tentti, yövytään kaverilla, palataan vihdoin kotiin ja lopuksi teen ne kaksi kurssia etänä, jotka nyt jätin pois. Sitten onkin jo joulu. Ehdin pitämään lomaa pari viikkoa, ennen kuin työt alkavat. Niin, ja ravaaminen työpaikkakunnan ja opiskelupaikkakunnan välillä alkaa tosissaan (450 km suuntaansa).

Huh.

En suosittele kenellekään opiskelua kahdella eri paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Varsinkaan, jos niitä paikkakuntia ei yhdistä suora bussilinja. Varsinkaan, jos puoliso asuu kolmannella paikkakunnalla ja työt ovat neljännellä. Varsinkaan, jos samalla on käynnissä huoltajuusriita. Suomi on suurien välimatkojen maa, se on tullut todettua. Voin sanoa, että on vähän rankkaa.

No, nyt paikkakunnista yksi jää pois, kun saadaan muutettua. Ja ehkä se motivoi ajamaan Suomen halki joka viikko kahteen kertaan, kun toisessa päässä odottaa täysi pätevyys, toisessa päässä on Dyykkari ja työt. Toivon, että saadaan niin iso kämppä, että kaikki roinat mahtuvat sinne, eikä tarvitse enää pitää mitään varastossa paikkakunnalla numero 3.

18.10.2015

Etäisyys elämästä

Seisoin bussiasemalla odottamassa linjuria. En ollut tavannut Dyykkaria 2,5 viikkoon. Mietin, että minun pitäisi kai olla innoissani tai muuten voimakkaiden tunteiden vallassa. Vihdoin tapaisin rakkaani ja saisin viettää kotona peräti kolme päivää. Hetken etsittyäni löysin jotain pientä. Yritin päästä siihen käsiksi. Intoa, halua juosta, riemua; pelkoa, surua, ikävää. Kaikki hyvin ymmärrettäviä tilanteessa. Tunteiden voima pelotti minua, joten pian jätin ne rauhaan.

Luettuani tuota Ihastuttavat, vihastuttavat tunteet -kirjaa tajusin, että voisin alkaa voimistaa noita tunteitani. Tunteiden säätelyhän on muutakin kuin tunteiden laannuttamista tai tukahduttamista. Se on myös tunteiden voimistamista ja tunneskaalan ylläpitoa. Olen keskittynyt tähän mennessä enimmäkseen tunteiden tukahduttamiseen, vaimentamiseen ja ahdistuksen liennyttämiseen. Ehkä nyt olisi vihdoin aika alkaa tuntea täydellä skaalalla?

16.10.2015

Tunteiden säätelytaitoja

Pääsin vihdoin käsiksi lainaamaani kirjaan Ihastuttavat, vihastuttavat tunteet. Kirja korostaa tunteiden tunnistamisen ja säätelytaitojen tärkeyttä. Ne luovat pohjan mielenterveyden ja sosiaalisten suhteiden ylläpidolle. Tunteiden säätely ei tarkoita niiden tukahduttamista. Kirjassa tunteiden säätely määritellään kyvyksi vaikuttaa siihen, mitä ja kuinka pitkään ja kuinka voimakkaasti milloinkin tunnemme. Tunteiden säätely on siis henkisen tasapainon säilyttämistä lievittämällä liian voimakkaita tunteita ja voimistamalla liian heikkoja tunteita. Lisäksi sen avulla ylläpidetään tunneskaalaa, kykyä tuntea kaikkia tunteita.

Säätelyssäkin kultainen keskitie on paras. Liian voimakas tunteiden säätely voi johtaa estoisuuteen ja vaikeuksiin ymmärtää, sanallisesti kuvata ja jäsentää omia tunteita. Liian vähäinen tunteiden säätely voi johtaa vaikeasti kestettävään mielipahaan ja ylikuormittumiseen: masennukseen, ahdistukseen ja maniaan. Tässä "liian vähäinen" tunteiden säätely ei välttämättä johdu siitä, ettei ihminen yrittäisi säädellä tunteitaan, vaan voi johtua myös siitä, että tunteet ovat yksinkertaisesti liian voimakkaita ihmisen keinoihin nähden.

Mitä vaikeampi tilanne on ja mitä useampia tunteita se laukaisee, sitä useampia säätelykeinoja tarvitsee ottaa käyttöön. Siksi kirjassa esitellään useita eri tapoja säädellä tunteitaan ja vaikuttaa mielialaansa.

Ajattelu


Tarkkaavaisuuden uudelleen suuntaaminen
- Etsi myönteinen kielteisestä: "Jäin työttömäksi. Nyt pystyn vihdoin opiskelemaan loppuun!"
- Suuntaa ajatukset mukaviin asioihin: Mikä on nykyhetkessä hyvin? Jos mieleen tulee ikävä ajatus, suuntaa ajatuksesi siihen, miten mukavaa oli, että ystävä soitti.

Jos et voi muuttaa sitä, muuta suhtautumistasi siihen.
- Arvioi uudelleen: Onko tilanne oikeasti niin paha, kuin miltä se tuntuu?
- Järkiperäistä: Miksi tapahtui? Mitä tapahtui? Mitä tunnen? Miksi? Ovatko tunteesi (esim. syyllisyys) oikeassa suhteessa tapahtumaan?
- Vähättele: "En minä olisi sitä halunnutkaan."

Myönteisten tunteiden voimistaminen
- Mietiskele, rentoudu
- Mieti kaikkia niitä asioita elämässäsi, joista olet kiitollinen.
- Nauti elämän pienistä iloista, pysähdy haistelemaan ruusuja.

Erota ajatukset ja tunteet itse tilanteesta.
- Tietoisen läsnäolon (mindfullness) -harjoitukset auttavat tässä.
- Sinä et ole tämä tilanne, sinä et ole nämä tunteet.

Mielikuvaharjoittelu
- Mokan jälkeen: Kuvittele, että tilanne menikin eri tavalla. Puhuit suusi puhtaaksi. Paha sai palkkansa. Onnistuit. Ensi kerralla menee paremmin.
- Ennen haastetta: Kuvittele mielessäsi viimeistä yksityiskohtaa myöten, miten onnistut. Todennäköisesti se toteutuu.

Tiedon etsiminen
- Tieto ei aina lisää tuskaa. Mitä tukimuotoja on tarjolla, mistä voit hakea apua, mikä on taudin kulku, mitä on odotettavissa?

Haitallisia keinoja ovat:

Märehtiminen
- Märehtijä väittää yrittävänsä ratkaista ongelmiaan. Toimimisen sijaan hän keskittyy syyllistämään itseään. Ongelmien kasaantuminen vai voimistaa hänen kokemustaan siitä, että hän ei voi voittaa.
- Ongelmissa rypeminen ei auta ratkaisemaan niitä. Sen sijaan märehtiminen saa masentumaan ja ahdistumaan.
- Altistaa haitallisille tunteidensäätelykeinoille, kuten kännien vetämiselle.
- Vaikeuttaa tai haittaa ihmissuhteita. Kuka kestää ikuista valittajaa?

Tunteiden tukahduttaminen
- Tunteet "paisuvat", varsinkin ne negatiiviset. Lopulta niitä ei enää uskalla päästää pihalle.
- Negatiivisten tunteet muuttuvat voimakkaammiksi ja yleisemmiksi.
- Itsetunto laskee, optimismi vähenee.
- Johtaa terveysongelmiin, altistaa masennukselle ja työuupumukselle.

Varsinkin tunteiden tukahduttamiseen vaikuttaa paljon vanhempien suhtautuminen. Jos vanhemmat vähättelevät ja kyseenalaistavat lapsen tunteita, lapsi oppii olemaan luottamatta omiin tuntemuksiinsa ja tukahduttamaan ne.

Toiminta


Monesti toimiminen on helpompaa kuin reflektiotaitoja vaativat ja aivoja rasittavat ajattelutapojen muutokset.

Fyysinen välttäminen
- Lähde pois. Kävele huoneesta, muuta paikkakunnalta, vaihda työpaikkaa. Kaikkea ei tarvitse jäädä kuuntelemaan tai kestää.
- Älä mene sinne. Jos se ei ole pakollista ja aiheuttaa enemmän ahdistusta kuin haluat kestää, jätä menemättä.

Harrasta
- Ideana on kokea positiivisia tunteita, onnistumisen iloa ja tavata uusia ihmisiä. Etsi siis yksi tai useampia harrastuksia, joista pidät.
- Lähde toiseen paikkaan: Elokuvat, konsertit, taidenäyttelyt, uppoutuminen hyvään kirjaan.
- Laula, tanssi, tee taidetta.
- Tuijota televisiota, surffaa netissä.
- Musiikin kuuntelulla voi vaikuttaa tunnetilaansa monin tavoin: Motivoiva musiikki, rentouttava musiikki, piristävä musiikki, aggressiivinen musiikki... Joku sopii hetkeen ennen työhaastattelua, toinen ennen kilpailua, kolmas auttaa itkemään.
- Kirjoita tunteesi ulos.

Liiku
- Varsinkin ahdistus jumiuttaa paikoilleen. Parasta vastalääkettä on liike.
- Hyötyliikunta: halonhakkuu, siivoaminen...
- Iltakävely auttaa rentoutumaan ja parantaa unenlaatua
- Ohjattu jumppa, kuntosali, nyrkkeilytreenit... Etsi oma lajisi!
- Ahdistukseen tehoaa erityisesti ulkoliikunta ja luonto.

Huolehdi kehostasi
- Jooga, venyttely, taiji
- Hengitysharjoittelu
- Silmänliike-, keho- ja taputteluterapiat
- Rosén-terapia ja hieronta auttavat hyväksymään oman kehonsa.

Tee yhdessä mieluummin kuin yksin
- Panosta ystävien laatuun, älä määrään
- Uudet harrastukset auttavat löytämään uusia ihmisiä.
- Vaikeisiin elämäntilanteisiin löytyy tukiryhmiä ja Nyyti ry. järjestää tapahtumia yksinäisille. Jos paukut eivät riitä uuden harrastuksen etsimiseen, voisiko seuraa löytää ryhmäterapiasta?
- Puhu: Kutsu kaveri kylään, soita auttavaan puhelimeen, hanki terapeutti, käy ystävän kanssa taidenäyttelyssä.
- Harrasta yhdessä: joukkuelajit, ryhmäliikunta, kuoro...

Luonto parantaa
- Jo luonnossa oleskelu alentaa verenpainetta.
- Puutarhan tai kasvien hoito tekee hyvää myös puutarhurille. Itsetunto nousee, luovuus lisääntyy ja murheet saavat mittasuhteet.
- Hoida eläimiä, leiki lemmikkien kanssa. Kissan silittäminen rentouttaa.

Haitallista

- Passiivisuus. Silloin pitää levätä kun väsyttää, mutta sohvan nurkassa nyhvätessä asiat eivät yleensä parane.
- Liiallisuuksiin meno. Liikunta on hyvästä, mutta keho tarvitsee myös lepoa.
- Tunteiden pakeneminen toimintaan. Joskus on hyvä siirtyä toiminnan puolelta ajattelun puolelle.
- Alkoholi, rahapelit, irtoseksi, shoppailu ja tunnesyöminen. Näissä on vaarana riippuvuuden kehittyminen: Pikaista helpotusta seuraa henkinen tai fyysinen krapula, mikä laukaisee voimakkaita tunteita ja johtaa uuteen kierrokseen. Jokaiseen näistä säätelykeinoista liittyy myös haittoja: terveys, talous ja sosiaaliset suhteet voivat kärsiä, elämänhallinnan tunne voi laskea.

Edellä luetelluista tavoista tehokkaimmat ovat:

Huomion siirtäminen muuhun: Tee jotain sille, mitä voit.

Oman suhtautumisen muuttaminen: Jokaisella pilvellä on hopeareunus. Ei mitään niin pahaa, ettei hyvääkin.

Tunteiden säätely on taito, jonka voi oppia ja jossa voi oppia paremmaksi. Sen pohjalla on kyky tunnistaa ja sanoittaa omia tunteitaan. Siksi kannattaa laajentaa omaa tunnesanastoaan. Kun ihminen osaa tunnistaa tunteensa, hän kykenee paremmin erittelemään niiden syitä ja reagoimaan tilanteeseen sopivammin. Synnynnäinen temperamentti ja kotoa opitut tunnetaidot tai niiden puute antavat meille tietyn lähtökohdan, mutta on omissa käsissämme, mihin suuntaan siitä lähdemme.

14.10.2015

En heittänyt puhelinta seinään, vielä

"Ajatteletpa sitten pystyväsi tai että et pysty, olet todennäköisesti oikeassa."
Eilen olin alkamassa tekemään opiskelujuttuja, kun Dyykkari soitti ja itki, kun pää hajoaa kotipaikkakunnalla. Hän ei halua liikkua kylillä, koska pelkää törmäävänsä eksäänsä tai tämän kavereihin/sukulaisiin. Lopputuloksena hän tuijottelee seiniä, tai röhnöttää tietokoneella. Ajattelee oikeusjuttua ja vakuuttaa itsensä siitä, ettei siitä kuitenkaan tule mitään. Parempi luovuttaa jo nyt.

Negatiivisen ajattelun voima. Ah.

Opiskelun sijaan etsin meille kämpän paikkakunnalta, jonne olimme sopineet muuttavamme keväällä. Kaupunki on lähempänä niitä lapsia, joita saa tavata. Lisäksi sain sieltä töitä kevääksi (osa-aikaista). Sovin näytön. Dyykkari suuttui. Hän valitti, että teen asioita hänen selkänsä takana. Osoitin tämän väitteen vääräksi. Olin joka vaiheessa kertonut hänelle, mitä teen ja mitä aion tehdä seuraavaksi.

Sitten tuli puheeksi kämpän hyvät ja huonot puolet. Kun pääsin henkilötakaukseen asti, Dyykkari repi pelihousunsa. Hän ei sellaiseen suostu. Ei kukaan auta niin paljoa, että takaisi kahden kuukauden vuokran hänelle.

Riitelimme. Meinasin heittää puhelimen seinään. Kiehuin niin, että sain unta vasta aamuyöstä. Aamulla herätyskellon soidessa olin kiinni niin vahvassa painajaisessa, että meni aika pitkään, ennen kuin tajusin missä maa, missä taivas. Ensimmäisen luennon aikana Dyykkarilta tuli viesti: Takaaja oli löytynyt.

Luennon jälkeen soitin miehelle. Hän puhui taas siitä, kuinka väsynyt on ja haluaisi vain lopettaa koko oikeustappelun. Uhkasi sanoa sovittelijalla, että lopetetaan tämä homma tähän, ei tästä tule mitään. Että vaikka saisi sen uhkasakon voimaan, ei äiti kuitenkaan anna lasta nähdä.

Meinasin heittää puhelimen katuun, niin raivoissani olin. Sen sijaan katkaisin puhelun. Pyöräilin. Mietin. Laitoin Dyykkarille viestin, jossa aukasin tuntojani. Totesin, että puhutaan huomenna, kun tulen kotiin.

Tunnen sen miehen jo niin hyvin, että tunnistan itsetuhoisen käyttäytymisen. Tunnistan, milloin hän valehtelee itselleen. Tiedän, että jos D nyt heittää pyyhkeen kehään, jo muutaman kuukauden jälkeen hän syyttää itseään siitä, että heitti. Hän on mennyt lupaamaan itselleen, että kiusaaminen loppuu, jos vain nostaa kädet pystyyn ja antaa periksi. Ei se sitä tarkoita. Me kokeilimme sitä jo. Saimme olla vuoden rauhassa, kunnes postilaatikosta tipahti haaste.

Opin mielensärkijästä sen, ettei narsistille saa antaa periksi. Rajat pitää pitää, tai se kävelee ylitse. Helpoin tapa on muuttaa niin kauas narsistista kuin mahdollista ja vaihtaa kaikki yhteystietonsa salaisiksi. Jos tämä ei onnistu, pitää rajata ja pitää niistä rajoista kiinni. Olen tätä yrittänyt Dyykkarille sanoa, mutta hän on nyt jossain uhrimielialassa. Olen sanonut hänelle, että en pidä siitä, että hän sanoo narsistille "tuu kattomaan, millanen tää kämppä on, jos epäilyttää". Sehän antaa sille hirviölle a) luvan marssia meille ihan milloin tahansa b) kuvan, että asuntomme ei ehkä olekaan lapselle turvallinen.

Parempi olisi sanoa, ettei narsistilla ole mitään oikeutta tulla meille ja että meidän asuinolosuhteittemme selvittäminen on viranomaisten tehtävä, jos he katsovat sen aiheelliseksi. Tähän mennessä eivät ole katsoneet. Se sanoo jo paljon.

Narsisti pyrkii alistamaan kaikki, jotka hän tulkitsee itseään heikommiksi. Siksi pitää olla vahva tai ainakin näyttää vahvalta suhteessa narsistiin. Ei pidä suostua hänen leikkeihinsä. Jäin miettimään sitä viimeistä kertaa, kun lasta kävimme hakemassa ja totesin meidän toimineen siinä aivan väärin. Olisi pitänyt puhua niille aikuisille, jotka paikalla olivat, eikä lähteä valmiiksi pedattuun leikkiin mukaan. Olisi pitänyt kysyä niiltä aikuisilta, miksi te toimitte näin ja onko tämä nyt mitenkään järkevää, ei alkaa anoa lasta mukaan. Mutta me olimme tilanteessa peloissamme ja otimme kiitollisena vastaan meille tarjotun roolin, koska se oli tuttu ja turvallinen.

Näistä oppii.

Raivostuin Dyykkarin valituksesta kämpästä, koska tuntui, ettei hänelle riitä mikään (minä en kelpaa). Raivostuin hänen uhkauksestaan luopua oikeuden hakemisesta, koska jos hän hylkää lapsensa näin helposti, mikä estää häntä hylkäämästä minua (minä en kelpaa). Ja tunnen tuskaa sen lapsen puolesta. Minä tiedän, millaista narsistin pesässä on. Kun Dyykkari uhkaa hylätä sen lapsen, tuntuu kuin hän hylkäisi minut mielensärkijän armoille. Lisäksi pelkään rakkaani alhaisen itsetuntonsa tuhoavan tämän suhteen. Jatkuva epäily siitä, että petän häntä täällä kaukana. Lasten työntäminen kauemmas, koska D kokee, ettei hän ole tarpeeksi hyvä isä tai hänellä ei ole oikeutta olla isä. Rakkaudenosoitusten lyttääminen, eihän hän ansaitse niitä.

Olen liian väsynyt ymmärtääkseni loputtomiin. Minulla on liian ikävä, jotta osaisin olla raivostumatta. En malta odottaa huomista ja sitä, että näemme taas.

Opiskelen, pidän Dyykkaria pystyssä, pelkään sen lapsen puolesta, järjestän muuttoa, lasken rahoja. Kuppini on aika täynnä. Toivottavasti D saa itsensä kasaan, kun taas nähdään joka viikko.

12.10.2015

Puolikas ihminen

Ajattelin etukäteen, että 2,5 viikkoa erossa Dyykkarista menee kyllä. Saapahan keskityttyä opiskeluun. Todellisuudessa vuorokausirytmini kääntyi katolleen, koska en vieläkään näemmä uskalla nukkua yksin kuin valoisaan aikaan. Todellisuudessa opiskeluintoni on lopahtanut pohjalukemiin. Dyykkari pitää motivaatiota yllä. Ilman häntä elämä tuntuu tyhjältä, ja jos elämä on tyhjää, miksi opiskella.

Dyykkari soitti. Sovittelija oli vihdoin ilmoittanut ajan, jolloin ehtii tavata. Oikeusjuttuja tuntemattomille tiedoksi: Jos lähivanhempi estää lapsen tapaamiset ja tapaajavanhempi haluaa saada tapaamiset taas käyntiin, pitää laittaa käräjäoikeudelle hakemus tapaamisten käynnistämiseksi. Sitten odotetaan, kunnes hommaan määrätään sovittelija. Sovittelija yrittää vielä saada sovun aikaiseksi (Mikä minusta on aika turha prosessi. Suurin osa huoltokiistoista, jotka menevät näin pitkälle, ovat niitä, joissa ainakin yksi osapuoli on häiriintynyt.). Hän tapaa lasta ja molempia vanhempia yhdessä ja erikseen. Kun sovittelija toteaa, ettei sopua synny, odotetaan taas. Lopulta postilaatikosta löytyy lappu, joka kertoo piinapäivän: Käsittelyaika. Silloin pitää jaksaa mennä oikeuteen sydän kurkussa, istua narsisti-eksän kanssa samassa odotushuoneessa, sitten samassa salissa ja kuunnella hänen valheitaan. Lopputuloksena toivottavasti on, että oikeus määrää lähivanhemmalle uhkasakon. Eli jos hän ei päästä lasta tapaamiseen, hänelle voidaan määrätä siitä sakko. Tähän mennessä toteutumattomat tapaamiset ovat olleet lähikiusaajalle ilmaisia: niistä ei seuraamuksia tule.

Tässä vaiheessa ollaan siis istuttu kuukausitolkulla kiirastulessa. Koko ajan on tuntunut, että sydäntä revitään rinnasta. Lapsen tavarat on pitänyt siivota katseilta piiloon, etteivät ne koko ajan muistuta ikävästä.

Oikeussalista lähdetään tietäen, että lähivanhempi ei kuitenkaan anna lasta tapaamiseen. Tai saattaa antaa muutaman kerran, mutta sen jälkeen saa taas laittaa hakemusta käräjäoikeuteen. Koko tapaamisviikon saa siis pelätä, saako lasta mukaan vai ei. Jos lähivanhempi tuo lapsen vaihtopaikkaan (kotoa haku on tässä vaiheessa suljettu pois lapselle vahingollisena), ollaan jo voiton puolella, ellei hän hae lasta sieltä pois ennen noutoa. Kaikki kiusaamisen muodot ovat mahdollisia. Saa siis elää edelleen kiirastulessa, vain eri portaalla. Nyt saa pelätä sitä, miten pitkään lasta saa nähdä, ennen kuin tapaamiset katkeavat taas.

Kun tapaamiset taas katkeavat (mihin se narsisti muuttuisi), laitetaan siis uusi hakemus käräjäoikeuteen. Nyt vaaditaan oikeudelta, että lähivanhemman pitää maksaa sakko jokaisesta tapaamiskerrasta, joka on jäänyt väliin. Lisäksi vaaditaan tapaamissopimuksen täytäntöönpanoa. Toivottu lopputulos on, että lähivanhempi saa maksettavakseen tuntuvat sakot ja jos tapaamiset eivät tämänkään jälkeen käynnisty, viranomaiset pistävät ne käyntiin.

Jos (kun) tapaamiset eivät käynnisty tämänkään jälkeen toivotusti, jää ainoaksi mahdollisuudeksi hakea huoltajuutta. Jos sitä ei myönnetä, pidämme lapselle pienet hautajaiset ja toivomme, että hän ottaa yhteyttä päästyään narsistin pesästä. Jos se myönnetään, juhlimme. Epävarmuus lapsen tapaamisista päättyy. Narsisti voi tietty jatkaa kiusaamista vieläkin. Hän voi tehdä perusteettomia lastensuojeluilmoituksia, jättää tulematta hakemaan lasta tapaamiseen, jättää palauttamatta lapsen tai uhkailla lapsen sieppauksella. Oikeudessa hän voi riidellä loputtomiin tapaamissopimuksesta ja vaatia huoltajuutta itselleen. Mutta: Koska hän ei enää ole lapsen huoltaja, hän joutuu maksamaan oikeudenkäynnit omasta pussistaan tai vakuutuksestaan. Huoltajana hän voi tapella kanssamme loputtomiin ilmaiseksi, koska hänen katsotaan ajavan lapsen asiaa.

Miten kauan tähän kaikkeen sitten menee aikaa? Ainakin kuukausia, pahimmillaan vuosia. Asiaan vaikuttaa, miten pitkään menee, ennen kuin eksä pistää taas tapaamiset poikki. Jono oikeuteen on 5-8 kk, vaikka tavoiteaika on 2-4 viikkoa (!). Jos lasta näkee muutamana viikonloppuna, sitten on taas 5-8 kk tauko, miten pitkään kestää, ennen kuin lapsi on täysin aivopesty uskomaan, että isä on hirvein ihminen ikinä?

Soitin kriisipuhelimeen. Avauduin. Helpotti. Ostin lisää bussilippuja, jotta voin käydä kotona useammin. Kumpikaan meistä ei kestä, jos joudumme tämän stressin lisäksi vielä elämään erossa toisistamme viikkotolkulla. Tämä on meidän yhteinen taistelumme. Emme voi tukea toisiamme etänä.

11.10.2015

Ei tarvitse enää

Päätin mennä aikaisin nukkumaan. Jos olisi saanut vuorokausirytmiä vähän oikaistua. Luin kirjaa ennen nukkumaan menoa, en katsonut poliisidekkareita. Totesin iltapalaa syödessä, että minun on pakko alkaa meditoida, jos aion pysyä järjissäni.

Päässäni on järjetön vatvontakoneisto, joka on viritetty äärimmilleen. Tehtävä: Pitää minut hengissä. Lapsuudessani piti pohtia joka ikistä mielensärkijän ilmettä, elettä, kasvoilla vilahtanutta varjoa, jotta oppisin virheistäni. Yritin käsitellä kaiken pohjiaan myöten, jotta seuraavana päivänä saisin mielesärkijän leppymään ajoissa (ennen pahoinpitelyä). Ajan myötä prosessoritehoa veivät yhä enemmän traumamuistot, joita piti aktiivisesti työntää pois. Siihen päälle kaikki vatvomiset siitä, mitä pahaa voi tapahtua ja mitä teen, jos niin tapahtuu. Asiaa ei auttanut se, että luin Tiede-lehdestä pikkujutun, jossa kerrottiin pelkojen lientyvän, jos kuvittelee pahimman, mitä voi tapahtua ja sitten tekee suunnitelman sen varalta. Ongelma oli, että minulla on laaja mielikuvitus. Jos keksin pahimman, hetken päästä keksin jotain vielä pahempaa.

Kuvitellaan Matrix kolmosen ensi-ilta. Olin menossa parin kaverini kanssa katsomaan sitä. Edellisenä yönä pyöritin päässäni kaikki mahdolliset skenaariot: Mitä jos en pääse teatterille ajoissa. Mitä jos liput on myyty loppuun. Mitä jos meille ei (syystä x) myydä lippuja. Mitä jos kaverini pääsevät sisään, mutta minä en. Mitä jos päästään saliin asti, mutta leffaa ei näytetäkään. Mitä jos kesken elokuvan katon läpi tippuu meteoriitti, enkä tajua suojautua ajoissa koska olen uppoutunut leffaan. Mitä jos se sytyttää tulipalon. Alitajuntani heitti näitä skenaarioita silmilleni ja vaati minua varautumaan kaikkeen. Virheitä ei saanut tapahtua.

Terapian aikana oli helppo suunnata tämän tehokoneiston huomio osieni ongelmien ratkomiseen. Nyt alkaa olla tilanne se, että pääni sisällä alkaa olla hommat hoidossa. Ne vähäiset ongelmat, joita osillani vielä on, ratkotaan nopeasti, eivätkä ne enää lauo viikkojen-kuukausien pituisia ketjureaktioita. Vaikka elämäntilanteeni on mikä on, asioiden vatvominen ei sitä paranna. Ongelmia tulee kohdalle, mutta minä osaan ratkaista ne.

Esimerkiksi: Pelkäsin, miten pärjään kun siirryn opiskelusta työelämään. Valmistuin, jäinkin työttömäksi. Nyt saan opiskella loppuun työttömyysrahoilla plus sain itselleni osa-aikaisen työn ensi keväälle. Pehmeä lasku uuteen elämänvaiheeseen järjestyi peloistani huolimatta.

Nyt tämä tehokoneistoni sitten etsii uutta kohdetta, johon suuntautua. Tekemäni persoonallisuustestin mukaan olen hyvin luova ja utelias ihminen, tiedonjanoinen ja älykäs. Tämän perusteella minun pitäisi siis löytää jokin väylä, jonka kautta voisin kanavoida kaiken tämän energian uuden luomiseen, ei vatvomiseen.

Ongelma: Päätavoite tällä hetkellä on opiskella. Voin toteuttaa itseäni luovasti sitten, kun a) keksin sopivan väylän b) minulla on aikaa olla luova c) piirustusvälineeni eivät makaa muuttolaatikossa. En voi edes suunnata luovuuttani työhöni, koska minulla ei sitä vielä ole.

Ratkaisu: Mindfullness. Meditointi. Mitä tahansa, mikä opettaa aivoilleni pysähtymisen taidon.

Sänkyyn päästyäni aloin keskittymään hengitykseeni. Katselin, tunnustelin ja kuuntelin kuinka palleani teki töitä vetääkseen ilmaa keuhkoihini ja taas rentoutui. Yritin kaikkeni kuvitella, että palleani hohti valoa, joka täyttäisi minut ja voisin rentoutua. Kuvittelin, kuinka kaikki mieleeni nousseet ajatukset paloivat pois. Kehoni jakaantui kahtia. Aivan kuin olisin katsonut itseäni silmät ristissä: Toinen silmä näki valon hohtavan sisälläni, palleani työskentelevän pitääkseen minut hengissä. Toinen silmä näki pallean, joka kyti hitaasti, mutta ei syttynyt palamaan valoa. Lapsiosani kulkivat sen ympärillä omissa puuhissaan.

Kuvittelin aivojeni sammuvan ja hiljenevän. Etsin rauhoittumista vastustavat lapsiosat ja halkaisin ne sirpaleiksi. Hetkeksi se auttoi, mutta vain hetkeksi.

Tunsin turhautumista. Halusin saavuttaa samanlaisen mielentyyneyden kuin Dalai Lama. Mieleeni tuli keskustelu kaverini kanssa mielikuvaharjoittelun voimasta. Päätin kuvitella olevani Dalai Lama. Se toimi. Kehoni oli taas yksi, mieleni tyhjeni.

Sain oivalluksen.

Vaikka kuinka sössisin elämässäni, en saisi antaa sen vaikuttaa ihmisarvooni. Sisälläni on jotain korvaamattoman arvokasta, eikä se muutu, vaikka tekisin tai sanoisin mitä. Voin moittia tekojani, ajatuksiani, aikomuksiani ja hävetä sanojani, mutta koskaan minun ei tällä perusteella pitäisi moittia arvoani. Ihmisarvoni ei katoa, vaikka unohtaisin sanoa päivää tai kiitos. Olen arvokas ihminen, vaikka mokaisin.

Katsoin tuota arvokasta, kun se kannettiin näkyviin ja sille ryhdyttiin etsimään paikkaa minusta. Se oli kaunis, mutta täynnä reikiä. Olin antanut ihmisten porata sen täyteen niitä. Tai en antanut, ensimmäiset oli mielensärkijä siihen hakannut, enkä ollut oppinut puolustamaan sitä. Kuvittelin tuon arvokkaan ehjäksi ja ihailin sen kauneutta. Annoin alitajunnalleni hommaksi etsiä sille paikka. Kutsutaan tuota arvokasta ja kaunista vaikka potentiaaliksi. Minusta on vielä moneen.

Laitan tähän loppuun rentoutuksen, jonka olen muokannut itselleni sopivaksi. Olen yhdistänyt sen kahdesta kuulemastani rentoutuksesta.
...

Asetu makuulle hyvään asentoon. Keskity hengitykseesi. Tunne, kuinka hengität syvään ja rauhallisesti. Kun hengität sisään, lämpö täyttää sinut. Kun hengität ulos, stressi purkautuu sinusta. Tunne, kuinka kehosi painautuu vasten alustaa.

Tunnustele kehoasi. Jos tunnet jossain kohtaa kiristystä tai puristusta, hengitä kohti tuota paikkaa. Sisäänhengityksellä alue rentoutuu, uloshengityksellä kireys virtaa sinusta ulos.

Keskity nyt varpaisiisi. Tunne, miten lämpö täyttää ne. Lämpö täyttää jokaisen varpaasi ja ne rentoutuvat. Lämpö leviää jalkateriisi. Tunne, miten jalkapohjasi rentoutuvat. Kantapääsi rentoutuvat. Jalkateräsi ovat lämpimät ja rennot.

Lämpö leviää nilkkoihisi, pohkeisiisi, sääriisi. Tunne, miten lämpö saa lihakset rentoutumaan ja jalkasi tuntuvat raskailta alustaa vasten. Lämpö leviää reisiisi ja ne rentoutuvat. Molemmat jalkasi ovat nyt täysin rennot.

Keskity nyt sormenpäihisi. Tunne, miten lämpö alkaa lämmittämään niitä ja leviää sormiisi. Kämmenesi ja ranteesi rentoutuvat ja painuvat alustaa vasten, kun lämpö leviää niihin. Tunne, miten miellyttävältä lämpö tuntuu, kun se hitaasti täyttää käsivartesi; ensin kyynärpäihin asti, sitten hartioihin.

Kätesi ja jalkasi tuntuvat lämpimiltä, painavilta ja rennoilta.

Keskity nyt hengitykseesi: Tunne, miten energia virtaa sisääsi, kun hengität sisään. Kun hengität ulos, kaikki stressi ja jännitys lähtee sinusta ja rentoudut yhä syvemmin. Kun hengität sisään, energia virtaa sinuun... ja huuhtoo mukanaan kaikki huolesi, ajatuksesi... Tunne virtaava energia, joka yltää sormenpäihisi ja varpaisiisi asti kuin meren aalto, joka lyö rantaan.

Tunne lämpimät aallot, jotka huuhtovat sisälläsi, hengityksesi tahdissa. Uppoudut vähän syvemmälle rantahiekkaan. Kuulet lintujen huudot, kun ne lentävät vapaana jossain kaukana. Aallot lyövät rantaan sisälläsi, ympärilläsi.

Olet osa rantaa.
Olet osa aaltoja.

Olosi on turvallinen ja rento.


8.10.2015

Zzzz...

Kuvan lähde
Narsisti-kirjan lukeminen olikin tehokkaampaa unilääkettä kuin luulin. Tänään tapahtui kunnon lössähdys. En jaksanut lähteä luennolle, vaikka se alkoi vasta klo 10. En käynyt kirjastossa, kuten olin suunnitellut. Itse asiassa löhösin sängyssä läppäri sylissä pitkälle iltapäivään. Vasta illalla nousin ylös, siivosin ja tiskasin. Sain käytyä kaupassa juuri ennen sulkemisaikaa.

Tein nopeasti kaikki ne opiskeluhommat, jotka oli pakko tehdä ennen maanantaita. Ostin jääkaappiin ruokaa koko viikonlopun tarpeiksi. Keskityn nyt siihen, että syön, juon ja nukun tarpeeksi, että alitajuntani saa rauhassa raksuttaa. Maanantaina sitten taas opiskelujuttuja.

7.10.2015

Minä saan olla lapsi

Satuin katsomaan poliisisarjan jakson, jossa tutkittiin kahta lapsen kuolemaa (onneksi kuvitteellisia). Jakson pahis purki turhautumansa lapsiin kohdistuvana väkivaltana, eikä kyennyt näkemään omassa käytöksessään mitään väärää. Poliisit ja sosiaalityöntekijät halusivat vain kiusata häntä, lapset aiheuttivat hänelle tahallaan ongelmia.

Aloin jakson myötä pohtia sitä, millaisen kasvatuksen olen saanut. Meillä opetettiin, että lapsia saa ja pitää lyödä. Meillä opetettiin, että itkeminen ja nauraminen on kielletty. Se, että lapset ovat lapsia oli riittävä peruste hakata heidät tajuttomiksi.

Olen viime aikoina huomannut vihan, joka nousee syvältä sisältäni, kun lapset tekevät ihan normaaleja asioita, jotka lapsuudessani olivat kiellettyjä. Minun tekee mieli lyödä niitä lapsia ympäri korvia ihan vain siksi, että he ovat lapsia. Ajatusketju on ihan ymmärrettävä. Lapsuudessani se, että lapsi käyttäytyi kuin lapsi eikä pikkuaikuinen, tarkoitti vaaraa. Se saattoi laukaista pahoinpitelyn, joka saattoi kohdistua kaikkiin lapsiin, jotka nyt vain sattuivat olemaan lähietäisyydellä.

Tämä selittää myös sen, että käytin koko lapsuuteni pinnistelläkseni aikuiseksi niin nopeasti kuin pystyin. Pukeuduin kuin aikuinen tai kuten aikuiset määräsivät. Osasin keskustella aikuisten kanssa, mutta en lasten. Osasin olla mielenkiintoinen ja hauska. Käytin sivistyssanoja, vaikutin ikäistäni vanhemmalta ja kypsemmältä, vaikka olin kaikkea muuta.

Tuota jaksoa katsoessani tajusin edistyneeni hirveästi. Uskallan nyt päästää nämä tunteet vihdoin päivänvaloon. Se tarkoittaa sitä, että niitä voi työstää. Ehkä jonain päivänä, kun kohtaan itkevän lapsen, ensireaktioni on lohduttaa. Ehkä jonain päivänä lasten leikkiminen ei aiheuta minussa vihaa, katkeruutta ja surua. Ehkä jonain päivänä voin sallia itselleni lapsellisuuden.

Ehkä minä voin vihdoin surra tätä.

6.10.2015

Ajatuksia

Paljon ajatuksia. Mistäköhän aloittaisi.

Dyykkarin nuorin lapsi ahdistaa. Tai siis hänen oireilunsa. Mietin, aikovatko hoitopaikassaan tehdä lastensuojeluilmoituksen. Narsistin lapsena -kirjaa luettuani totesin, että lapsen oireilu käy hyvin yhteen ylikontrolloinnin kanssa. Lapsi yrittää hallita itseään ylivoimaisissa olosuhteissa aina vain tiukemmin, jos sitten äiti ei olisi vihainen. Lopputuloksena on neuroottisuutta ja oireilua. Onneksi hoitopaikan henkilökunta on tarpeeksi koulutettua huomatakseen oireilun ja reagoimaan siihen.

Huoli. Suru ja huoli. Varsinkin kun oikeudesta ei ole kuulunut mitään. Asiat eivät tunnu etenevän.

Toinen ajatus: Minä itse. Olen nyt lokeroinut itseäni paljon. Vihervassari. Hippi. Kasvissyöjä. Eläinaktivisti. Olen kokenut jonkinlaisen poliittisen heräämisen. Maailmassa on moni asia pielessä, ja niille pitää tehdä jotain.

Katsoin luennon, jonka pääajatus oli, että päinvastoin kuin uutisista voisi päätellä, suurin osa asioista menee kohti parempaa. Absoluuttinen köyhyys on vähentynyt, terveys parantunut, syntyvyys laskenut. Päinvastoin kuin luulisi, maa ei ensin rikastu ja sitten laita terveydenhuoltoa ja koulutusta kuntoon. Ensin rakennetaan koulujärjestelmä ja terveydenhuolto, sitten maa vaurastuu. Nykyhallituksen päätöksistä voisi päätellä aivan toisin.

Narsistin lapsena -kirjan jälkeen teki mieli lukea laatukirjallisuutta. Kävin hakemassa kirjastosta pari kirjaa, jotka olen halunnut lukea jo monta vuotta, mutta opiskelujen takia en ole ehtinyt. Nytkin PITÄISI lukea artikkeleja keskiviikon ryhmätyötä varten, mutta elän vain kerran. Aivot nauttivat, kun saivat pureksittavakseen astrobiologiaa, politiikkaa ja fysiikkaa ikuisten opiskelujuttujen sijaan. Päässä alkoi vilinä, ajatuksia nousi kuin sieniä sateella. Kuten:

Missä vaiheessa nainen sai luvan olla lihaksikas? Muistan, kun kouluaikoinani 90-luvulla keskusteltiin luokkakavereitten kanssa siitä, kuinka tytöt ei voi harrastaa liikaa liikuntaa, koska sitten lihakset näkyy ja se on hyi. Pojat vahvistivat: lihaksikas nainen on ruma. Kaunis nainen oli laiha kuin tikku. Äärimmilleen tämä meni teini-aikoina, kun jokainen kauhisteli "leviävää persettään". Lukioaikoina kehonrakennusta harrastava naispuolinen kaverini oli monen mielestä friikki.

Sitten tapahtui jotain, ja nyt naiset pitävät fitness-blogeja, joissa syödään rahkaa ja pumpataan rautaa. Kommenttilaatikot ovat täynnä kuolaavia miehiä. Lihaksikas nainen voi olla kaunis. Mitä tapahtui? Annettiinko naiselle lupa ottaa tilaa ja olla vahva myös fyysisesti? Omana teiniaikanani pidin ihanteena naisvartaloa, joka vei mahdollisimman vähän tilaa. Muistin tämän, kun tänään kiedoin villashaalin vyötärölleni ja kauhistelin sekunnin ajan, miten läskiltä näytin. Sitten muistin, että minulla on nykyään oikeus olla nainen ja viedä tilaa sisäelinteni ja kehoni tarvitsema tila. Minulla on oikeus olla tämän kokoinen.

Toinen ajatuskimppu liittyi siihen, miksi minulla on nyt paremmin aikaa ajatella. Miksi nyt pystyn laajentamaan ajatteluani lukemalla muiden ajatuksia muualtakin kuin blogimaailmasta? Ehkä siksi, että enää ei tarvitse jännittää rahan kanssa niin kuin ennen. Verrattuna opiskeluaikoihini, tienaan nyt työttömänä tuplasti. Ruokakaupassa voin ostaa mitä haluan, vaikkapa pähkinöitä, ja silti rahat riittävät. Miten ihanaa on, että kämpillä on tuoreita hedelmiä, joita voi natustella silloin kun haluaa. Ei enää sitä, että kiertää ahdistuneena kaapilta toiselle ja pohtii, söisikö makeannälkäänsä leseitä vai imeskelisikö spagettia.

Olen huomannut, että aivoni tarvitsevat sekä hyviä rasvoja että vitamiineja ja ne tarvitsevat niitä PALJON. Pistän nykyään maapähkinävoita leivälle, syön avokadoja, kaadan ruokaöljyä salaattiin. Pidän kaapissa pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Kuljetan mukanani ainakin rusinoita, ettei verensokeri laske liikaa. Syön marjoja ja hedelmiä aina kun voin. Makeannälkään juon vitaminoituja mehuja tai syön rusinoita. Jos saisi tulotasoa vielä nostettua, olisi ehkä varaa syödä myös rasvaista kalaa säännöllisesti, ostaa marjajauheita ja tehdä smoothieita.

On kuin kehoni olisi vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen havahtunut ja ruvennut vaatimaan ravintoaineita. Tein päätöksen alkaa ruokkia sitä laadulla. Ostan täysjyvää, välttelen palmuöljyä ja muunneltua maissitärkkelystä. Katson, että syön proteiinia jossain muodossa joka aterialla. Pyrin syömään kasviksia, marjoja, hedelmiä joka päivä. Jos en tuoreena, niin sitten kuivattuna tai pakastettuna. Olo on huomattavasti parempi. Minulla ei enää ole nälkä samalla tavalla kuin ennen. Kun kysyn itseltäni, haluanko suklaalevyn vai kuivattuja aprikooseja, totean haluavani niitä aprikooseja. Muutos on itse asiassa tullut pelkäämääni halvemmaksi, kun karkinsyönti on romahtanut.

Luin Tiede-lehdestä sisäisestä äänestä. Lehtijutussa mietittiin, mitä eroa on skitsofreenikon kuulemilla äänillä ja meidän kaikkien kuulemalla sisäisellä puheella. Esitettiin myös kysymys: Kuka puhuu, kun kuulee ääniä. Suututti. Tietysti sinä itse. Minun päässäni on välillä kunnon kakofonia, kun kaikki haluavat päästä ääneen, mutta ne kaikki äänet ovat minä itse. Minä koostun miljardeista soluista. Onko mikään ihme, että ne solut eivät aina puhu yhdellä äänellä?

3.10.2015

Kirja: Narsistin lapsena


Sain kirjan luettavakseni eilen. Nopeaa toimintaa kirjastolta. Tässä kirjasta heränneitä ajatuksia:

Viljamaa suoltaa kirjan vuodessa, mikä näkyy. Paikoitellen tulee olo, että asioita olisi voinut pohtia pidemmälle, varsinkin kun kirjoittajalla ei ilmeisesti ole omakohtaista kokemusta aiheesta. Kirjoittajan tyyli on hyvin suora. Jotkut sanavalinnat luovat kuvan, että kirjoittaja on yhtä aikaa vihainen sekä narsistille että hänen uhrilleen, joka ei vain tajua irrottautua hyväksikäyttäjänsä tarjoamista malleista. Esimerkki:
Mielen möröt täytyy oppia tunnistamaan, niitä ei saa pelätä, ja ne täytyy toivottaa tervetulleiksi asenteella: "Tervetuloa, sinua on odotettu, nyt jutellaan asiat selviksi."
Hyvä ohje, kyllä, mutta olisiko voinut antaa lukijalle edes vähän armoa? Olisiko voinut vaikka sanoa, että "niitä ei kannata pelätä"? Olisiko voinut muistuttaa, että ne möröt ovat pelottavia ja niiden kohtaaminen vaatii rohkeutta ja aikaa?

Välillä tulee olo, että narsistin lapsella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alistua ja vahingoittaa itseään tai muuttua narsistiksi itsekin ("Pahuuden itu on meissä kaikissa"). Olen vahvasti eri mieltä.

Paikoitellen kirjoittaja myös oikoo mutkia suoriksi. Esimerkki:
Hän [narsisti] pystyy hallitsemaan erityisesti ihmisiä, jotka ovat persoja asemalle, rahalle, kiitokselle ja suosiolle. Jos nämä eivät merkitse mitään, sidosnaru vanhempaan on mahdollista katkaista.
Anteeksi nyt, mutta näyttäkää minulle ihminen, joka ei koskaan kaipaa kiitosta tai hyväksyntää. Olisi ehkä parempi sanoa, että narsisti kykenee hallitsemaan ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia narsistilta saatavasta hyväksynnästä, rahasta, kiitoksista ja narsistin suosiosta. Tämä on hyvin todennäköistä, jos hallittava on narsistin lapsi. Lapsi tarvitsee vanhemmaltaan hyväksyntää saadakseen terveen itsetunnon ja vie runsaasti henkistä energiaa todistaa itselleen, ettei vanhemmaltaan tätä koskaan tule saamaan ja on silti hyvä ihminen.

Väitän myös, että sidosnaru vanhempaan on mahdollista katkaista, vaikka nuo asiat yhä jotain merkitsisivätkin. Kun kuppi kaatuu nurin, voi muuttaa kauas ja sieltä käsin sitten prosessoida itseään irti myös henkisesti. Asiat eivät ole niin toivottomia kuin kirjoittaja ehkä antaa ymmärtää.

Lisäisin vielä näihin narsistin hallintakeinoihin syyllistämisen, josta puhtaan kyllä toisaalla kirjassa. Kun muutin pois kotoa, narsisti soitteli perään ja syyllisti minua siitä, ettei hän nyt löytänyt paitojaan, kun en enää ollut pesemässä siellä pyykkiä. Jos narsisti ei enää pysty syyllistämään sinua, olet jo vahvoilla. Syyllisyys oli ainakin itseni kohdalla se naru, josta vetäisemällä narsisti sai minut palaamaan vielä pitkään sen jälkeen kun jo inhosin itseäni syvästi ja järjellä ymmärsin, että käytökseni on absurdia.

Luvun "Kodeissa on monenlaista kuria" merkitys jäi itselleni epäselväksi. Oliko tämä kirjailijan muistiinpanoja, jotka päätyivät kirjaan asti? Luku ehkä yrittää sanoa, että perhe voi olla vinoutunut myös muilla tavoin, siihen ei tarvita narsistia. Luvun lopussa esitellään myös narsistin hallitsema perhe: moraalinen kompassi on hukassa ja koko perhe elää narsistin oikkujen mukaan. Mielestäni tätä aihetta olisi voinut avata enemmän ja jättää muunlaiset perheen vinoumat lyhyeksi toteamukseksi luvun alkuun.

Lukujen otsikointi ja alaotsikot ovat selkeät ja etenevät johdonmukaisesti. Välillä kyllä tulee olo, että kirjoittaja on tehnyt kirjaa ottamalla otsikon kerrallaan ja kirjoittamalla sen alle, mitä mieleen tulee. Lopputuloksena on paljon toistoa.

Suoruudessa ja toistossa on toisaalta se hyvä puoli, että narsistin toimintaa ei kaunistella ja vaikka lukiessa alitajunta yrittäisi olla kuulematta lukemaansa, toisto vahvistaa viestiä. Tämä tekee kirjasta ainakin minulle tehokkaan unilääkkeen: Luen muutaman kymmenen sivua, nukun useita tunteja.

Kirja tuli itselleni nyt kuin tilauksesta. Tarvitsen muistutusta siitä, että narsistin luoma kasvuympäristö on sairas ja sairastuttaa. Tarvitsen muistutusta siitä, mitä lapsuus narsistin taloudessa on. Se on jatkuvaa varuillaoloa, itsensä syyllistämistä, ahdistusta. Narsisti ajaa perheenjäsenet toisiaan vastaan "hajoita ja hallitse"-taktiikan avulla. Sisaruksista tulee vihollisia, joita narsisti käyttää lyömäaseina. Kirjaa lukiessa itselleni selvisi vihdoin myös se, miksi nuorimmainen sai ison taiteilijantarvike-paketin syntymäpäivälahjaksi, kun olin itse pyytänyt sellaista. Se oli kuulemma liian kallis, mutta se oli kuitenkin varaa ostaa perheen lempilapselle, joka ei edes käyttänyt sitä.

Kirjaan parasta antia ovat siihen kootut narsistien lasten tarinat omasta lapsuudestaan. Niitä lukiessa ei voinut kuin ihmetellä narsistien loputonta kekseliäisyyttä. Vaikka meillä oli paljon hirveää, ei meillä sentään ollut ihan jokaista hirveyttä. Toisaalta tuli myös paljon samaistumisen hetkiä: Meilläkin oli juuri noin. Onko todella näin yleistä, että narsistin lapsilla "ei voi olla nälkä, justhan te söitte, kyllä ihminen pärjää yhdellä aterialla päivässä, ei minullakaan ole nälkä"?

Kirjassa on useita tietolaatikoita, jotka kokoavat tekstissä kerrottua yhteen: Henkinen väkivalta, Opi ottamaan tilasi, Ongelmanratkaisun perusteet, Narsistin tavat syyllistää, Näin narsisti manipuloi, Näin narsistivanhempi nöyryyttää lastaan ja puolisoaan, Irrottaudu narsistista, Eroon narsistivanhemmasta Top 10, Tärkeitä taitoja. Jos koko kirjan lukeminen tuntuu liian raskaalta ja/tai laukoo pintaan liian kipeitä muistoja, suosittelen lukemaan läpi nämä tietolaatikot. Niissä on paljon hyvää asiaa tiiviissä muodossa ja paljon hyviä vinkkejä.

Kirjan lopuksi on kaksi liitettä, joissa ohjataan avun pariin. Ensimmäisessä neuvotaan, mistä lapsi itse voi saada apua. Toisessa neuvotaan, milloin kannattaa tehdä lastensuojeluilmoitus.

Lopun kirjalistaus sai välillä kohottelemaan kulmakarvoja. Miksi listalta löytyvät Rikos ja rangaistus tai Steve Jobsin elämänkerta? Mitä Eläinten vallankumous kertoo narsismista? Toisaalta listauksessa oli useita kirjoja, joita voin itsekin suositella lisälukemistoksi, kuten Ben Malisen Taakkana läheisriippuvuus ja Markku Salon Varo narsistia!

Kaiken kaikkiaan kirja nostaa tärkeän näkökulman esiin, mutta olisi hyötynyt lisäkypsyttelystä. Ennen kirjaan tarttumista kannattaa varmistaa itseltään, onko varmasti tarpeeksi vahva käsittelemään näitä asioita nyt. Jos kirja jää kesken, se ei ole epäonnistumista, vaan itsensä suojelua. Suosittelen kirjan lukemista osissa ja oman jaksamisen mukaan. Todennäköisesti palaan vielä myöhemmin kirjan herättämiin ajatuksiin: Niitä on noussut paljon.

2.10.2015

Kodittomuudesta

En ole asunnoton. Kyllä minulla on paikka, jossa yöni viettää. Itse asiassa jopa usealla paikkakunnalla. Olen koditon. Tavaroitani on nyt neljässä paikassa, kolmella paikkakunnalla. Odotan aikaa, jolloin minun ei aamulla tarvitse miettiä, missä kaupungissa olen. Odotan aikaa, jolloin minun ei tarvitse miettiä, missä vaatteeni, kirjani tai hammasharjani tässä asunnossa ovat. Odotan aikaa, jollon minulla voisi taas olla jotain rutiineja pyykinpesuun, ruuanlaittoon ja ihan tavalliseen elämään liittyen, eikä joka ikistä asiaa tarvitsisi aina ratkaista erikseen. Se vie voimia. Kaikki tämä vie voimia.

Muuton jälkeen on aina aika, jolloin tavarat etsivät paikkojaan ja rutiinit muuttavat muotoaan, koska keittiö ja kylppäri ovat eri paikassa kuin ennen, lähikauppa on eri, huonekalut valssaavat huoneesta toiseen. Minä kotiudun nyt yhtä aikaa kahteen eri asuntoon, kahteen eri elämään. Etsin rutiineja ensin täällä, sitten tuolla. Rutiineja Dyykkarin kanssa ja ilman, rutiineja lasten kanssa. Miten syödään aamupalaa, kun keittiö on kahdessa huoneessa? Minne laitan illalla silmälasini, kun yöpöytää ei enää ole? Miten järjestän syömiseni, kun keittiö on mikro ja vedenkeitin?

On myös turvatonta, kun herää aamulla ja aina pelästyy, missä on. Opiskelupaikkakunnalla herään aina yksin ja Dyykkaria on ikävä. Dyykkarin luona herään hänen vierestään ja hetken luulen olevani taas kotona, kunnes muistan. Kun elää tällaista matkalaukkuelämää, alkaa todella kaivata pysähtyneisyyttä. Olen liian vanha tällaiseen.

Haluan kodin, jossa voin herätä rakkaani vierestä ja mennä keittiöön tekemään aamupalaa kaikille. Keittiöön, jossa on muutakin kuin vedenkeitin ja mikro. Keittiöön, jossa omat tavarani ovat kaapeissa, eikä minun tarvitse ensin keräillä tarpeita Dyykkarin huoneen kaapeista tai säilyttää kuiva-aineita vaatekaapissa. Haluan kodin, jossa lapsille on omat huoneet, jotta he todella kokevat isän luona olevansa kotona, eivätkä kylässä. Haluan kodin, jossa voin ex tempore alkaa vaikka leipoa kakkua, koska kaikki tavarat ovat samassa paikassa, eikä minun esimerkiksi tarvitse ensin hakea vatkainta Dyykkarin vanhempien varastosta.

Haluan kodin, jossa tarvitsemani kirjat ovat kirjahyllyssä, eivätkä muuttolaatikoissa toisella paikkakunnalla. Haluan kodin, jossa voin pestä pyykkiä silloin kun haluan ja pyykki oikeasti kuivuu joskus. Haluan kodin, jossa tarkenee ilman lisäpattereita eikä joka ikkunasta vedä hulluna. Haluan kodin, jossa katosta ei ropise mustaa tauhkaa joka paikkaan ja jossa kärpäspaperia ei tarvita. Haluan kodin, jossa kierrätysastiat löytyvät pihasta, eikä biojätteiden kanssa tarvitse pyöräillä kolmea kilometriä.

Haluan kodin, jossa kaikki ei ole jatkuvasti hukassa tai rikki. Haluan kodin, jossa me kaikki voimme viettää aikaa saman katon alla. Haluan kodin, joka on valittu yhdessä viihtyvyyden, ei taloudellisen pakon sanelemana. Haluan kodin, jossa ei tarvitse pelätä ja jossa saa olla oma itsensä. En enää halua elää  muiden nurkissa heidän säännöillään.

Matkalaukkuelämä vaatii tehokkuutta ja järjestelmällisyyttä. Dyykkarin luona voin tehdä ruokaa, pestä pyykkiä silloin kun haluan, korjata hajonneet vaatteet, tavata kavereita. Opiskelupaikkakunnallani voin helposti poiketa kauppaan, syödä opiskelijaruokalassa ja keskittyä opiskeluun. Jos on tarkoitus lähteä lasten kanssa metsään, pitää muistaa ottaa kumpparit mukaan kun lähtee Dyykkarin luo. Jos tarvitsen opiskelupaikkakunnallani kuorimaveistä, se pitää muistaa ottaa mukaan kun lähtee sinne tai sitten pärjätä ilman. Oppimiskokemus tämäkin.

Vielä 8 kuukautta...