14.10.2015

En heittänyt puhelinta seinään, vielä

"Ajatteletpa sitten pystyväsi tai että et pysty, olet todennäköisesti oikeassa."
Eilen olin alkamassa tekemään opiskelujuttuja, kun Dyykkari soitti ja itki, kun pää hajoaa kotipaikkakunnalla. Hän ei halua liikkua kylillä, koska pelkää törmäävänsä eksäänsä tai tämän kavereihin/sukulaisiin. Lopputuloksena hän tuijottelee seiniä, tai röhnöttää tietokoneella. Ajattelee oikeusjuttua ja vakuuttaa itsensä siitä, ettei siitä kuitenkaan tule mitään. Parempi luovuttaa jo nyt.

Negatiivisen ajattelun voima. Ah.

Opiskelun sijaan etsin meille kämpän paikkakunnalta, jonne olimme sopineet muuttavamme keväällä. Kaupunki on lähempänä niitä lapsia, joita saa tavata. Lisäksi sain sieltä töitä kevääksi (osa-aikaista). Sovin näytön. Dyykkari suuttui. Hän valitti, että teen asioita hänen selkänsä takana. Osoitin tämän väitteen vääräksi. Olin joka vaiheessa kertonut hänelle, mitä teen ja mitä aion tehdä seuraavaksi.

Sitten tuli puheeksi kämpän hyvät ja huonot puolet. Kun pääsin henkilötakaukseen asti, Dyykkari repi pelihousunsa. Hän ei sellaiseen suostu. Ei kukaan auta niin paljoa, että takaisi kahden kuukauden vuokran hänelle.

Riitelimme. Meinasin heittää puhelimen seinään. Kiehuin niin, että sain unta vasta aamuyöstä. Aamulla herätyskellon soidessa olin kiinni niin vahvassa painajaisessa, että meni aika pitkään, ennen kuin tajusin missä maa, missä taivas. Ensimmäisen luennon aikana Dyykkarilta tuli viesti: Takaaja oli löytynyt.

Luennon jälkeen soitin miehelle. Hän puhui taas siitä, kuinka väsynyt on ja haluaisi vain lopettaa koko oikeustappelun. Uhkasi sanoa sovittelijalla, että lopetetaan tämä homma tähän, ei tästä tule mitään. Että vaikka saisi sen uhkasakon voimaan, ei äiti kuitenkaan anna lasta nähdä.

Meinasin heittää puhelimen katuun, niin raivoissani olin. Sen sijaan katkaisin puhelun. Pyöräilin. Mietin. Laitoin Dyykkarille viestin, jossa aukasin tuntojani. Totesin, että puhutaan huomenna, kun tulen kotiin.

Tunnen sen miehen jo niin hyvin, että tunnistan itsetuhoisen käyttäytymisen. Tunnistan, milloin hän valehtelee itselleen. Tiedän, että jos D nyt heittää pyyhkeen kehään, jo muutaman kuukauden jälkeen hän syyttää itseään siitä, että heitti. Hän on mennyt lupaamaan itselleen, että kiusaaminen loppuu, jos vain nostaa kädet pystyyn ja antaa periksi. Ei se sitä tarkoita. Me kokeilimme sitä jo. Saimme olla vuoden rauhassa, kunnes postilaatikosta tipahti haaste.

Opin mielensärkijästä sen, ettei narsistille saa antaa periksi. Rajat pitää pitää, tai se kävelee ylitse. Helpoin tapa on muuttaa niin kauas narsistista kuin mahdollista ja vaihtaa kaikki yhteystietonsa salaisiksi. Jos tämä ei onnistu, pitää rajata ja pitää niistä rajoista kiinni. Olen tätä yrittänyt Dyykkarille sanoa, mutta hän on nyt jossain uhrimielialassa. Olen sanonut hänelle, että en pidä siitä, että hän sanoo narsistille "tuu kattomaan, millanen tää kämppä on, jos epäilyttää". Sehän antaa sille hirviölle a) luvan marssia meille ihan milloin tahansa b) kuvan, että asuntomme ei ehkä olekaan lapselle turvallinen.

Parempi olisi sanoa, ettei narsistilla ole mitään oikeutta tulla meille ja että meidän asuinolosuhteittemme selvittäminen on viranomaisten tehtävä, jos he katsovat sen aiheelliseksi. Tähän mennessä eivät ole katsoneet. Se sanoo jo paljon.

Narsisti pyrkii alistamaan kaikki, jotka hän tulkitsee itseään heikommiksi. Siksi pitää olla vahva tai ainakin näyttää vahvalta suhteessa narsistiin. Ei pidä suostua hänen leikkeihinsä. Jäin miettimään sitä viimeistä kertaa, kun lasta kävimme hakemassa ja totesin meidän toimineen siinä aivan väärin. Olisi pitänyt puhua niille aikuisille, jotka paikalla olivat, eikä lähteä valmiiksi pedattuun leikkiin mukaan. Olisi pitänyt kysyä niiltä aikuisilta, miksi te toimitte näin ja onko tämä nyt mitenkään järkevää, ei alkaa anoa lasta mukaan. Mutta me olimme tilanteessa peloissamme ja otimme kiitollisena vastaan meille tarjotun roolin, koska se oli tuttu ja turvallinen.

Näistä oppii.

Raivostuin Dyykkarin valituksesta kämpästä, koska tuntui, ettei hänelle riitä mikään (minä en kelpaa). Raivostuin hänen uhkauksestaan luopua oikeuden hakemisesta, koska jos hän hylkää lapsensa näin helposti, mikä estää häntä hylkäämästä minua (minä en kelpaa). Ja tunnen tuskaa sen lapsen puolesta. Minä tiedän, millaista narsistin pesässä on. Kun Dyykkari uhkaa hylätä sen lapsen, tuntuu kuin hän hylkäisi minut mielensärkijän armoille. Lisäksi pelkään rakkaani alhaisen itsetuntonsa tuhoavan tämän suhteen. Jatkuva epäily siitä, että petän häntä täällä kaukana. Lasten työntäminen kauemmas, koska D kokee, ettei hän ole tarpeeksi hyvä isä tai hänellä ei ole oikeutta olla isä. Rakkaudenosoitusten lyttääminen, eihän hän ansaitse niitä.

Olen liian väsynyt ymmärtääkseni loputtomiin. Minulla on liian ikävä, jotta osaisin olla raivostumatta. En malta odottaa huomista ja sitä, että näemme taas.

Opiskelen, pidän Dyykkaria pystyssä, pelkään sen lapsen puolesta, järjestän muuttoa, lasken rahoja. Kuppini on aika täynnä. Toivottavasti D saa itsensä kasaan, kun taas nähdään joka viikko.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että ootte tähänkin asti jaksanut Dyykkarin kanssa auttaa sitä lasta, koska ketä muitakaan on ketkä voivat asiaan puuttua tai tietävät millaisen ihmisen kanssa lapsi joutuu asumaan.. se mitä tähänkin asti ootte jaksaneet tehdä on paljon ja täytyy toivoa, että lapsi muistaa hänellä olevan isä, joka on halunnut pitää yhteyttä..

    VastaaPoista
  2. Viisaita sanoja siitä kuinka narsistia kohtaan tulee käyttäytyä. Voimia sinulle pahimman keskelle ja sen yli.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)