2.10.2015

Kodittomuudesta

En ole asunnoton. Kyllä minulla on paikka, jossa yöni viettää. Itse asiassa jopa usealla paikkakunnalla. Olen koditon. Tavaroitani on nyt neljässä paikassa, kolmella paikkakunnalla. Odotan aikaa, jolloin minun ei aamulla tarvitse miettiä, missä kaupungissa olen. Odotan aikaa, jolloin minun ei tarvitse miettiä, missä vaatteeni, kirjani tai hammasharjani tässä asunnossa ovat. Odotan aikaa, jollon minulla voisi taas olla jotain rutiineja pyykinpesuun, ruuanlaittoon ja ihan tavalliseen elämään liittyen, eikä joka ikistä asiaa tarvitsisi aina ratkaista erikseen. Se vie voimia. Kaikki tämä vie voimia.

Muuton jälkeen on aina aika, jolloin tavarat etsivät paikkojaan ja rutiinit muuttavat muotoaan, koska keittiö ja kylppäri ovat eri paikassa kuin ennen, lähikauppa on eri, huonekalut valssaavat huoneesta toiseen. Minä kotiudun nyt yhtä aikaa kahteen eri asuntoon, kahteen eri elämään. Etsin rutiineja ensin täällä, sitten tuolla. Rutiineja Dyykkarin kanssa ja ilman, rutiineja lasten kanssa. Miten syödään aamupalaa, kun keittiö on kahdessa huoneessa? Minne laitan illalla silmälasini, kun yöpöytää ei enää ole? Miten järjestän syömiseni, kun keittiö on mikro ja vedenkeitin?

On myös turvatonta, kun herää aamulla ja aina pelästyy, missä on. Opiskelupaikkakunnalla herään aina yksin ja Dyykkaria on ikävä. Dyykkarin luona herään hänen vierestään ja hetken luulen olevani taas kotona, kunnes muistan. Kun elää tällaista matkalaukkuelämää, alkaa todella kaivata pysähtyneisyyttä. Olen liian vanha tällaiseen.

Haluan kodin, jossa voin herätä rakkaani vierestä ja mennä keittiöön tekemään aamupalaa kaikille. Keittiöön, jossa on muutakin kuin vedenkeitin ja mikro. Keittiöön, jossa omat tavarani ovat kaapeissa, eikä minun tarvitse ensin keräillä tarpeita Dyykkarin huoneen kaapeista tai säilyttää kuiva-aineita vaatekaapissa. Haluan kodin, jossa lapsille on omat huoneet, jotta he todella kokevat isän luona olevansa kotona, eivätkä kylässä. Haluan kodin, jossa voin ex tempore alkaa vaikka leipoa kakkua, koska kaikki tavarat ovat samassa paikassa, eikä minun esimerkiksi tarvitse ensin hakea vatkainta Dyykkarin vanhempien varastosta.

Haluan kodin, jossa tarvitsemani kirjat ovat kirjahyllyssä, eivätkä muuttolaatikoissa toisella paikkakunnalla. Haluan kodin, jossa voin pestä pyykkiä silloin kun haluan ja pyykki oikeasti kuivuu joskus. Haluan kodin, jossa tarkenee ilman lisäpattereita eikä joka ikkunasta vedä hulluna. Haluan kodin, jossa katosta ei ropise mustaa tauhkaa joka paikkaan ja jossa kärpäspaperia ei tarvita. Haluan kodin, jossa kierrätysastiat löytyvät pihasta, eikä biojätteiden kanssa tarvitse pyöräillä kolmea kilometriä.

Haluan kodin, jossa kaikki ei ole jatkuvasti hukassa tai rikki. Haluan kodin, jossa me kaikki voimme viettää aikaa saman katon alla. Haluan kodin, joka on valittu yhdessä viihtyvyyden, ei taloudellisen pakon sanelemana. Haluan kodin, jossa ei tarvitse pelätä ja jossa saa olla oma itsensä. En enää halua elää  muiden nurkissa heidän säännöillään.

Matkalaukkuelämä vaatii tehokkuutta ja järjestelmällisyyttä. Dyykkarin luona voin tehdä ruokaa, pestä pyykkiä silloin kun haluan, korjata hajonneet vaatteet, tavata kavereita. Opiskelupaikkakunnallani voin helposti poiketa kauppaan, syödä opiskelijaruokalassa ja keskittyä opiskeluun. Jos on tarkoitus lähteä lasten kanssa metsään, pitää muistaa ottaa kumpparit mukaan kun lähtee Dyykkarin luo. Jos tarvitsen opiskelupaikkakunnallani kuorimaveistä, se pitää muistaa ottaa mukaan kun lähtee sinne tai sitten pärjätä ilman. Oppimiskokemus tämäkin.

Vielä 8 kuukautta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)