4.11.2015

Tahtoo!

Haluan kotiin Dyykkarin luo. Meillä on nyt ihana asunto, jossa voi hengittää. Sisäilma on puhdasta pölystä ja homeesta. Ilma vaihtuu. Siellä pääsee saunaan. Siellä olisi kaikkea kivaa tekemistä, kuten verhojen ripustamista, askartelua lasten kanssa, pyykinpesua (Kyllä, minä pidän siitä), lastenhuoneen laittamista... Siellä pääsisi syömään ruokapöydän ääreen. Dyykkari tekee todella hyviä salaatteja ja lämpimiä voileipiä. ♡

Sen sijaan minä syön täällä kaurapuuroa tietokoneen äärellä. Yritän motivoida itseäni viemään roskat ja käymään kaupassa. Pitää oikeasti saada jotain vitamiinipitoista syötävää, että jaksaa lukea tenttiin. Tentti on huomenna, mutta senkään jälkeen ei pääse kotiin. Opiskeluja on tällä viikolla lauantainakin. Vasta sitten pääsee Dyykkarin luo.

Ikävä...

Helvetti tätä biologiaa! Miksi hitossa pitää olla niin, että jos mies ei ole vierellä, pitää voida pahoin? Eikö lajin jatkuminen tulisi varmistettua muutenkin?

Se on vain tämä vuosi. Se on vain tämä viikko. Sitten saan olla Dyykkarin luona yli viikon. Sen jälkeen ajetaan tekemään pari tenttiä ja pääsen kotiin kokonaiseksi kuukaudeksi! Sitten saan taas olla pois kotoa 2 kuukautta. Putkeen. Ainoa tapa nähdä Dyykkaria tuona aikana pidempään kuin päivä kerrallaan on se, että hän lähtee mukaani opiskelupaikkakunnalleni. Masentavaa jo ajatellakin.

Hoen itselleni, että päämäärä on tämän arvoinen. Kun teen nämä opinnot, työpaikan saaminen muuttuu todennäköisemmäksi.

Minä teen töitä sen eteen, että meillä olisi joskus varaa ostaa lapsille joululahjaksi muuta kuin uudet pyyhkeet. Minä teen töitä sen eteen, että meidän ei tarvitsisi vinguttaa luottoa aina, jos sattuu jotain yllättävää. Minä teen töitä sen eteen, ettei meidän tarvitsisi pyytää rahaa sukulaisilta.

Pahan paikan kohdalla haaveilen joulusta. Kun olen saanut nämä tulevat tentit läpi, palkitsen itseni kyllä shoppailukierroksella SPR:n kirppiksellä. Haluan meille joulukuusen - vaikka se ei mahdukaan muualle kuin parvekkeelle - joten tarvitsen kuusenjalan. Meille ei enää tule muovikuusta, kuten eksä vaati. Vain kuusi tuoksuu joululta! Koristeet askarrellaan itse, piparit leivotaan itse, lahjat tehdään itse. Dyykkari on toivonut itselleen uuden pipon kadonneen tilalle. Lanka ja puikot löytyy jo. Lapset saavat uudet pyyhkeet, ostan kangasta sitä varten. Dyykkarin äiti on luvannut joulurahaa sen verran, että saadaan ostettua jouluruuat. Tänä jouluna päästään saunaan!

1 kommentti:

  1. Toivon sinulle taas vain kornisti "voimia". Ikävän kanssa on vaikea elää,itsemtoivoisin että vielä joskus olisin ihmissuhteessa,jossa ikävöisin toista niin,että sattuu.
    Olen vihdoin suostunut uskomaan sen,etten ansaitse tätä missä nyt elän. Siihen on voimia tuonut mm. sinun tarinasi ja se toivo mitä blogillasi tuot.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)