28.12.2015

Elokuvaelämys

Katsoin upean elokuvan: Her. Kuvittelemalla tulevaisuuden, se kertoi niin paljon omasta ajastamme, mutta ei pysähtynyt vain siihen. Elokuva toi näkyviin miehen herkkyyden. Se antoi miehelle luvan olla herkkä ja tunteellinen, vaikka päähenkilön työkaveri kutsuikin tätä herkkyyttä "naiseksi miehen sisällä". Mitä enemmän tutustun miehiin, sitä vahvemmin olen sitä mieltä, että miehet ovat vähintään yhtä herkkiä kuin naiset, ehkä vielä herkempiäkin, koska heidän ei sallita näyttää herkkyyttään. Olen nähnyt ja kokenut tuon herkkyyden puolisoni sisällä. Haluan suojella sitä. Hän on näyttänyt minulle haavojaan ja ne tekevät minut yhtä aikaa surulliseksi että vihaiseksi. Surulliseksi, koska nuo haavat on tehty. Ne estävät häntä nyt elämästä sitä elämää, mitä hän voisi elää. Vihaiseksi, koska nuo haavat on tehty. Miksi ihmisten täytyy olla niin julmia toisilleen? Mikä ajaa meidät toisiamme vastaan ja rikkomaan toisiamme?

Jäin miettimään taas niitä hetkiä, joina olisin voinut olla ystävällinen toiselle, mutta jätin tekemättä mitään. Luin joskus, ettei ihminen kuolinvuoteellaan kadu sitä, mitä hän on tehnyt, vaan sitä, mitä jätti tekemättä. Luulin silloin teininä tällä tarkoitettavan suuria elämyksiä: Miksi en lähtenyt matkalle, miksi en suostunut kokeilemaan benji-hyppyä, miksi en lähtenyt kavereiden kanssa festareille. Nyt olen ymmärtänyt, että sillä voi tarkoittaa myös niitä pieniä, lyhyitä hetkiä:

Miksi en tarjoutunut maksamaan rouvan ostoksia (5e), kun lompakko olikin jäänyt kotiin? Miksi en halannut järkytyksestä tärisevää miestä, kun hän olisi sitä tarvinnut? Miksi en puuttunut, kun näin äidin ravistelevan lastaan? Miksi en soittanut poliiseja, kun naapurissa hakattiin? Miksi en anna omastani silloin, kun se ei ole minulta mitenkään pois, mutta merkitsisi toiselle paljon? Mitä minä pelkään?

21.12.2015

Paljon edistystä

Joulu on jo ovella, mutta ei ole tänä vuonna laukonut pintaan mitään uutta. Olo on ollut rauhallinen ja rento. Vuorokausirytmin ylläpito ja nukkumishygienian parantaminen on toiminut hyvin kaamosmasennuksen torjumisessa.

D on ollut huomaavaisempi. Ottanut huomioon minun toiveeni ja haluni joulun suhteen. Ollaan puhuttu etukäteen siitä, mitä toinen ei ainakaan halua ja mitä pitää ehdottomasti olla. Tämä on selkiyttänyt asioita. Olen myös jo edellisenä päivänä kertonut selkeästi, mitä haluan seuraavana päivänä tehdä. Silloin on voitu neuvotella siitä, mitä toinen tekee sillä välin, mitä lapset haluavat tehdä.

Joulusiivouksesta selvittiin tappelematta, kun listasin paperille päivän työt ja annoin miehen valita siitä, mitä tekee. Jälkeenpäin sain ihailla, kuinka tarkkaan mies oli hommat tehnyt, tarkemmin kuin olisin itse osannut tai jaksanut, jos olisin joutunut tekemään kaiken itse. Onnittelin itseäni myös siitä, että olen oppinut antamaan itselleni löysää joulusiivouksen suhteen. Riittää, kun uuni on putsattu (kinkkua varten), pakastin sulatettu ja jääkaappi putsattu (että ruoka mahtuu) ja sauna pesty. Siihen päälle normaali viikkosiivous ja pyykkikorien pesu tyhjäksi ja olimme valmiit kaatumaan saunan kautta sänkyyn.

Olen saanut tehdä joulua omaan tahtiini ja ajoittain joulumieli on tarttunut Dyykkariinkin. Kai se johtuu siitä, että lapset (-1) ovat meillä tämän joulun. Se merkitsee hänelle paljon. Mies olisi suostunut jopa kuusen ostoon (!), mutta päätettiin yhdessä että jätetään se ensi vuoteen: a) raha, b) tila. Kuusi olisi ollut vain tiellä, eikä sille olisi ollut järkevää paikkaa. Mieluummin käyttää nekin rahat johonkin järkevään.

Olen saanut tunnelmoida ja kuunnella joululauluja ja välillä on kuunneltu sitten muutakin. Ehdin tehdä opiskelut hyvään vaiheeseen ennen joulun vieton alkamista, joten niistäkään ei tarvitse stressata. Yksi kurssi jäi vähän hampaankoloon, mutta tekee sen sitten pyhien jälkeen.

Arki muistutti itsestään jo bussilippujen muodossa, ne kun pitää ostaa kuukautta etukäteen, että saa tarpeeksi halvalla. Nyt kuitenkin heitän opiskelut mielestäni ja keskityn nauttimaan joulusta. Jouluna pitää:

Syödä niin, ettei näe suoraan.
Syödä suklaata niin, ettei tee enää yhtään mieli.
Saunoa hyvin.
Katsoa Lumiukko ja itkeä.

Rauhoittua.

Tunnelmoida.

Hyvää joulua (talvipäivän seisausta, saturnaliaa, kristuksen syntymäjuhlaa, hanukkaa, mitä keskitalven juhlaa viettääkään) kaikille!

Kolme yötä jouluun on..

Yksi päivä menee siivotessa.

Yksi päivä menee kaupassa.

Yksi päivä menee leipoessa.

Pyhät menee toipuessa.

Tulkoon joulu!

19.12.2015

Alkoholi tunki taloon

Dyykkari lipsautti, että hänen isänsä oli kysellyt häneltä kännissä minun blogistani. Että kirjoittaako se sinne aina kaiken. Mietin hetken aikaa, mistä h*lvetistä se 13-vuotiaan tasolle jumahtanut äijä on saanut tietää tästä blogista, mutta syyllisen etsimiseen ei tarvittu paljoakaan aivotyöskentelyä. Ei siihen tarvita kuin yksi humalainen juoruämmä (joka nimityksestä huolimatta on mies), joka sattuu olemaan Dyykkarin paras kaveri ja joka sattui näkemään minut päivittämässä blogiani. Pitäisi muistaa, että alkoholisti ei menetä muistiaan samasta määrästä kuin normitallaajat.

No, lukekoot. Tuskin siitä tulevat hullua hurskaammaksi. Todennäköisesti ymmärtävät väärin. Jos tulee paskaa niskaan, voi aina katkoa välit.

Miksi Dyykkari sitten lipsautti tämän minulle? Hän oli taas kännissä, kolmannet kännit tällä viikolla. Ensin piti vetää kännit, kun nuorimman lapsen tapaaminen meni niin hyvin. Sitten piti vetää kännit, kun sai nähdä muita lapsiaan ja se meni hyvin. Kolmannen kerran tällä viikolla piti vetää kännit, koska ensimmäistä kertaa ikinä pääsi omien lastensa joulujuhlaa katsomaan. Eihän tosimies voi itkeä onnesta, joten joulujuhlasta pitää rynnätä kaljakauppaan.

Miten tullaan alkoholistiksi? Käsitellään kaikki - siis aivan kaikki - tunteet alkoholilla. Jos on onnellinen, juo. Jos on surullinen, juo. Jos on tylsää ja turhauttaa, juo.

Minulle voi lupailla asioita, eikä niitä tarvitse pitää. Kun muutetaan, en enää juo. Käyn joka päivä kävelylenkillä. Kunhan nämä kännit juon, niin sitten en juo kuukauteen. Ensi viikolla en juo. Kun rahat loppuu, en osta mitään, en edes kaljaa. En osta enää luotolla.

Sitten minua voi syyttää ymmärtämättömyydestä. En ymmärrä, että nyt on pakko ottaa. Nyt ahdistaa niin paljon, että on pakko ottaa. En ymmärrä, ettei se mitään alkoholismia ole, jos juo useana päivänä peräkkäin. En ymmärrä, että sikspäkki on minimi. Sitä vähemmän ei kannata kerralla ottaa. Se-ja-se on alkoholisti, ja se juo paljon enemmän!

Ja vaikka ymmärrän, en ymmärrä: Miksi sinä päästit minut lähtemään baariin? Nyt mulla on kännykkä hukassa, lompakko hukassa, avaimet hukassa ja naama auki! Etkö sä ymmärtäny, ettei mua kannata päästää mihinkään?

Ja vaikka elämässä ei mitään erityistä tapahtuisikaan, pitää juoda. Loppujen lopuksi koko elämäntilanne vituttaa niin paljon, että on pakko juoda. Sekin on minun vikani. En ole vieläkään päässyt töihin, joten ollaan köyhiä kuin kirkonrotat. Ei siis voi lähteä minnekään kämpiltä, koska ei ole varaa. Ei voi lähteä lenkille. Ei voi lähteä kirjastolle. Ei voi lähteä kiertelemään kirpputoreja tai katselemaan kaupunkia. Siellä rupeaa vain vituttamaan tämä köyhyys entistä enemmän. Ja kun vituttaa, pitää juoda.

Niin paljon minä sentään ymmärrän, että vaikka pääsisin huomenna töihin, silti vituttaa niin paljon, että pitää juoda. Eksä on yhä olemassa ja sen naamaa joutuu katselemaan, kunnes lapset on täysikäisiä. Minä pääsin töihin, mutta Dyykkarin ei kannata mennä töihin. Hän on persereikä ja hirveä ihminen, ei voi muuta kuin juoda.

Dyykkarin juomisen taustalla ei ole paska elämä tai paska akka. Dyykkari juo, koska se on ainut tunnetaito, joka hänellä on. Itkeä ei uskalla eikä se edes kannata, onnellisuus on vaarallista (koska jos on hetkenkin onnellinen, niin tapahtuu jotain hirveää), tasaisen harmaata ei kestä. Isältään hän on tuon oppinut. Siltä isältä, joka totesi, ettei lapsia tarvitse kasvattaa, siinähän nuo pyörii jaloissa. Isältä, joka teki vain hulluna töitä ja vapaalla veti kännit.

Miten helvetissä saa aikuiselle ihmiselle vakuutettua, että tunteet eivät ole niin vaarallisia, että niiden turruttamiseen tarvitaan mäyräkoira? Miten sanoa asiasta ilman, että toinen kuulee vain "saatan jättää sinut"? Dyykkari ei osaa erottaa sitä, arvostellaanko häntä ihmisenä vai arvostellaanko hänen toimintaansa. Pyrin siihen, että arvostelen vain toimintaa. Sen sijaan, että sanoisin "olet juoppo", sanon "olen huolissani juomisestasi. Minusta sinä juot liikaa.". Tämän voi sitten kuitata sanomalla, että olen turhaan huolissani ja että muut juovat enemmän. Itseään ei tarvitse katsoa peiliin eikä käyttäytymistä muuttaa.

Tällä hetkellä minua vituttaa tässä eniten raha. Minua ei haittaa käyttää rahojani siihen, että ostan Dyykkarille ruokaa tai vaatetan hänen lapsiaan. Minua ei haittaa käyttää rahojani bensaan, että pääsemme hakemaan lapsia meille. Minua haittaa se, että kaikkien näiden rahareikien keskellä joudun käyttämään rahojani alkoholiin. En koskaan suoraan, kyllä Dyykkari maksaa juomansa itse. Mutta minä maksan sitten seuraavan kerran kaupassa. Minä maksan sitten luottokorttilaskun.

Toiseksi eniten vituttaa unenpuute. Kun D vetää kännit, hän puhuu. Ja puhuu. Ja puhuu. Volyymi on huutamisen puolella, kaikille kavereille pitää soittaa. Viime yön nukuin silmälaput silmillä, koska D kävi välillä keittiössä ja jätti valot päälle. Sain unta vasta korvatulpat korvissa. Olen todennut, että humalaiselle Dyykkarille on turha sanoa, että älä huuda. Muita turhia ovat "mennään nukkumaan" ja "älä nyt ainakaan siellä pihalla huuda". Heräsin tänä aamuna yhdeksän aikoihin siihen, että mies kömpi viereen nukkumaan. Minä lähdin suihkuun.

Minä haluaisin raittiin miehen. Ajoittain Dyykkari sitä onkin. Sitten tulee taas näitä kausia.

15.12.2015

Kuulumisia

Olemme taas saaneet tavata Dyykkarin nuorinta lasta. Tapaamisten saaminen uudelleen käyntiin vaati sovittelu-prosessin läpikäymisen. Sovittelija otti yhteyttä vanhempien lisäksi myös lastensuojeluun ja lapsen hoitopaikkaan. Totesi lausunnossaan selväsanaisesti, että niissä ollaan isän näkemyksen puolella. Dyykkari joutui narsisti-eksän kanssa samaan huoneeseen yhden kerran, tunniksi. Eksä parkui ja huusi, kuinka häntä ei kuunnella, mitään järkevää hänestä ei pihalle saatu. Loppujen lopuksi sovittelija kävi neuvottelut sitten Dyykkarin kanssa ja sai revittyä narsistista ulos lupauksen alkaa noudattaa sopimusta. Liennytyksenä "äidin huoleen" kaksi ensimmäistä tapaamista olivat lyhennettyjä.

Loistava asianajajamme ei jättänyt asiaa tähän, vaan teki lisähakemuksen, jossa vaati uhkasakkoa jo saavutetun "sovun" päälle. Tämä sitten johti käräjäoikeuden väliaikaispäätökseen, jonka mukaan tapaamisten toteutumista seurataan ensi vuoden puolelle ja jos siinä ajassa tulee häikkää, uhkasakko määrätään. Toistaiseksi uhkasakon uhka on riittänyt siihen, että nuorimman lapsen tapaamiset ovat toteutuneet sovitusti. Pessimisti minussa uskoo, että tapaamiset katkeavat määräpäivän jälkeen kuin kanan lento, mutta nautitaan nyt tästä välirauhasta.

Lapsi puhuu isästään etunimellä, on laiha ja kalpea, mutta elossa. On ollut todella iloinen tavatessaan isänsä puoleista sukua, varsinkin sisaruksiaan. Äitinsä on nyt keksinyt, että lapsi on sairas. Viime kerralla lapsen repussa oli kasa lääkkeitä. Vilkaisimme lasta, joka näytti väsyneeltä, mutta terveeltä. Googletimme lääkkeet ja pistimme ne sitten sivuun. Koko vierailun aikana emme havainneet äidin väittämiä oireita, emmekä nähneet mitään syytä lääkitä tervettä lasta. Luulisi, että lapsi olisi valittanut, jos hänellä olisi kipuja ollut, eikä väitettyjä haavaumia tai muita vammoja näkynyt. Meidän mielestämme ongelma on siinä, että lapsi elää kotonaan kekseillä ja muroilla, eikä säännöllisiä ruoka-aikoja ole.

Toinen outous on narsisti-eksän unilelu. Ei siis lapsen, vaan narsisti-eksän unilelu. Sen pitää kulkea lapsen mukana aina ja kaikkialle. Lapsen oman unilelun ei tarvitse. Lelu haisee järkyttävälle, eikä hajua saa pois pesemälläkään. Sen pesu teki, että haju laimeni niin paljon, että päätä ei enää särkenyt. Lapsi oli hyvin huolissaan ja tarkka koko vierailun ajan siitä, ettei lelu vain katoa, ettei äiti suutu.

Muista lapsista: Vanhin on saanut leukaansa finnin. Tästä se murkkuikä alkaa. Onneksi lasten masennusoireet ja käytöshäiriöt ovat lieventyneet, kun ovat tavanneet isäänsä viikottain. Nykyään isistä ei voi olla erossa päivääkään soittamatta. Heti on ikävä, kun pääsee äidin luo. Dyykkari saisi viettää koko valveillaoloaikansa joko puhelimessa tai Skypessä. Dyykkari ihmetteli sitä, miksi isään ei voinut pitää yhteyttä silloin, kun välimatkaa oli paljon ja nähtiin vain kerran kuussa. Ilmeisesti ikävä paisui silloin liian isoksi.

Lapset myös repivät isästä kaiken irti kyläillessään. Isän vieressä pitää nukkua, isän pitää osallistua kaikkeen, isän pitää katsoa koko ajan. Hyvä kun eivät vessaan änge mukaan. Itse olen saanut olla suhteellisen rauhassa. Minä olen se tylsä, jota kaivataan vain silloin, kun isi pelleilee eikä lue iltasatua oikein. Teen ruuat, siivoan tavarat paikoilleen ja tiskaan jäljet, jotta se perusarki pyörisi ja Dyykkari saa keskittyä lapsiinsa. Nyt opetellaan laittamaan pyyhe kuivumaan, ottamaan tarvittavat tavarat mukaan kun tullaan yökylään ja pitämään omista tavaroista huolta. Sellaista perusarkea.

Alan vain olla kurkkuani myöten täynnä tätä köyhäilyä. Rahat loppuivat viime perjantaina, huomenna tulee tukia. Nyt on siis ostettu luotolla lasten maidot ja syöty sitä, mitä kaapeissa on. Tänään hajosi keittiöstä kattolamppu, joten nyt syödään kynttilän valossa, kunnes on varaa ostaa uusi. Muutto ja siihen liittyvät kustannukset rasittivat taloutta ihan kiitettävästi. Siihen päälle auton hajoaminen (jätti tielle ensimmäistä kertaa, ja tietysti juuri silloin kun lapsi piti palauttaa narsisti-eksälle. Onneksi apu ja laina-auto oli lähellä.), pakollisia hankintoja (kuten lapsen talvitakki) ja tietty ne rahat loppuivat kesken. Asiaa ei auta se, että Dyykkari ei osaa elää rahattomana. Kun kukkaron pohja alkaa pilkottaa, hän menee paniikkiin ja tekee kirpputorikierroksia viimeisillä rahoillaan todistaakseen itselleen olevansa rikkaampi kuin on. Onneksi hän sai nyt lopetettua tupakoinnin, mikä tarkoittaa rahallisesti isoja säästöjä. Olen hänestä ylpeä.

Ompelin paikkaa Dyykkarin jo kerran parsittuihin boksereihin ja mietin, kuinka moni suomalainen on tällä hetkellä niin köyhä, että paikkaa alusvaatteitaan. Meillä ei osteta tiskirättejä, ne tehdään ilmaiseksi saaduista lumpuista. Meillä ei osteta uusia vaatteita kuin lapsille. Omat vaatteet paikataan ja parsitaan niin moneen kertaan kuin voidaan. Hankinnat tehdään kirppareilta tai saadaan jostain käytettynä. Valmisruokaa tai eineksiä ei osteta, koska ne ovat liian kalliita. Kaupasta ostetaan kasvikset sesongin mukaan, koska ne ovat halvimpia. Lihaa ei jatketa soijarouheella, vaan korvataan sillä. Maito on lapsille, me aikuiset juomme hanasta vettä. Saunoessa on munakello päällä, ettei vain sauna ole liian pitkään päällä. Kaikki ylimääräinen menee tuon auton pitämiseen kasassa, koska jos se hajoaa, lasten tapaamiset loppuvat siihen.

Olen lopettanut television katsomisen. Mainokset alkoivat vituttaa liikaa. Osta sitä, osta tätä. Millä vitun rahalla? Lapset haluavat joululahjaksi tabletin, iPodin ja uuden kännykän, kun "kaikki muutkin saa". Käyttäytyvät kuin enkelit, koska käytöksestähän se vain on kiinni, mitä sieltä paketista saa. Milläs perustelet sen, että saavat nimikoidut pyyhkeet per nassu? "Parempi onni ensi kerralla"?

Haluan töihin, mutta kun opiskelut ovat yhä vaan kesken. Säästöpolitiikka huolehtii siitä, ettei lyhyitä sijaisuuksia tai pätkiä saa. Firmat mieluummin ruoskivat nykyisistä vielä vähän enemmän irti kuin palkkaavat tilapäisapua. Jos joku kysyy minulta vuosien päästä, millaista opiskeluaikani oli, voin vastata, että yhtä helvettiä: Jatkuvaa pelkoa asunnottomuudesta, luottotietojen menettämisestä, äkillisistä kuluista. Köyhäilyä, parsimista, kituuttamista. Lääkäriin menon lykkäämistä, hierojasta luopumista. Pelkoa opintopisteiden ja -kuukausien riittävyydestä, tukien takaisinperinnästä.

Jos nyt voittaisin lotossa, ostaisin:
- velat pois niskasta
- jokaiselle lapselle oman sängyn.
- lapsille työpöydän ja -tuolin
- turvallisen auton, joka ei jätä tielle ja joka ei ole heti hajoamassa
- bussiliput mummolaan, että pääsisin käymään siellä jouluna, kuten lupasin.
- itselleni uusia aluspaitoja, jotta minun ei tarvitsisi parsia vanhoja.
- Dyykkarille uudet kengät, jotta hän ei saisi rakkoja kävellessään.
- uudet lautaset hajonneiden tilalle.
- laseja, ettei tarvitsisi enää juoda muovimukeista.
- peilikaapin, jotta vessassa olisi säilytystilaa edes vähän.
- asunnon, jossa olisi jokaiselle lapselle oma huone JA olohuone, joka ei olisi myös meidän makuuhuoneemme.

Kyllä se vielä helpottaa. Pakosti. Heti, kun pääsee töihin. Eikö?
Ehkä minusta vielä tulee ihminen
kaiken sen paskan alta.

Enää en ole kuin haavoittunut eläin,
vereslihalle raiskattu kireä jousi.

Vihdoin kipu haihtuu, katoaa.
Astun estraadille ja huudan:

"Minä elän!"

13.12.2015

Hoppu

En jostain syystä saa kommentoitua blogiini tai mihinkään muuhunkaan bloggerin blogiin. Kirjaudun sisään, mutta kommenttia en saa tehtyä bloggeriin tunnuksillani, koska blogin sivu väittää, etten ole kirjautunut sisään. Koska kuitenkin olen, kommentin lähettäminen ei vie sisäänkirjautumissivulle, vaan vain hävittää kommentin. En nyt jaksa tai ehdi ruveta tappelemaan tämän kanssa.

Kiirettä pitää. Aina, kun istun alas kirjoittamaan tänne jotain, joku vaatii huomiota. Lapset ovat meillä nyt monta kertaa viikossa. Opintojakin pitäisi vielä vääntää valmiiksi asti ennen joulua. Kaiken tohinan keskellä ei ole ehtinyt aktivoitua mitään akuuttia, kun ei ehdi edes ajatella. Nyt on vähän poikkeuksellinen hetki, kun Dyykkari nukkuu ja lapset leikkivät keskenään. Kohta pesukone pysähtyy ja saan lähteä tyhjentämään ja täyttämään sitä, mutta saatan jopa ehtiä käydä vessassa ennen kuin joku tarvitsee jotain.