28.12.2015

Elokuvaelämys

Katsoin upean elokuvan: Her. Kuvittelemalla tulevaisuuden, se kertoi niin paljon omasta ajastamme, mutta ei pysähtynyt vain siihen. Elokuva toi näkyviin miehen herkkyyden. Se antoi miehelle luvan olla herkkä ja tunteellinen, vaikka päähenkilön työkaveri kutsuikin tätä herkkyyttä "naiseksi miehen sisällä". Mitä enemmän tutustun miehiin, sitä vahvemmin olen sitä mieltä, että miehet ovat vähintään yhtä herkkiä kuin naiset, ehkä vielä herkempiäkin, koska heidän ei sallita näyttää herkkyyttään. Olen nähnyt ja kokenut tuon herkkyyden puolisoni sisällä. Haluan suojella sitä. Hän on näyttänyt minulle haavojaan ja ne tekevät minut yhtä aikaa surulliseksi että vihaiseksi. Surulliseksi, koska nuo haavat on tehty. Ne estävät häntä nyt elämästä sitä elämää, mitä hän voisi elää. Vihaiseksi, koska nuo haavat on tehty. Miksi ihmisten täytyy olla niin julmia toisilleen? Mikä ajaa meidät toisiamme vastaan ja rikkomaan toisiamme?

Jäin miettimään taas niitä hetkiä, joina olisin voinut olla ystävällinen toiselle, mutta jätin tekemättä mitään. Luin joskus, ettei ihminen kuolinvuoteellaan kadu sitä, mitä hän on tehnyt, vaan sitä, mitä jätti tekemättä. Luulin silloin teininä tällä tarkoitettavan suuria elämyksiä: Miksi en lähtenyt matkalle, miksi en suostunut kokeilemaan benji-hyppyä, miksi en lähtenyt kavereiden kanssa festareille. Nyt olen ymmärtänyt, että sillä voi tarkoittaa myös niitä pieniä, lyhyitä hetkiä:

Miksi en tarjoutunut maksamaan rouvan ostoksia (5e), kun lompakko olikin jäänyt kotiin? Miksi en halannut järkytyksestä tärisevää miestä, kun hän olisi sitä tarvinnut? Miksi en puuttunut, kun näin äidin ravistelevan lastaan? Miksi en soittanut poliiseja, kun naapurissa hakattiin? Miksi en anna omastani silloin, kun se ei ole minulta mitenkään pois, mutta merkitsisi toiselle paljon? Mitä minä pelkään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)