27.1.2016

Mummolla on syöpä

Olen aika rikki. Koetan hokea itselleni, että kutsu leikkaukseen tulee pian, syöpä ei ole levinnyt ja saadaan kerralla pois, eikä mummo tähän kuole. Mummo itse pelkää, että "tästä se kituminen alkaa".

Uni jäi vähiin viime yönä, kun tutkimus oli heti aamusta ja mummon piti herätä todella aikaisin ottamaan valmistavat lääkkeet. Heräsin seuraksi. Nukahtaminenkin oli vaikeaa, kun jännitti tutkimuksen lopputulos. Vaikka kyllähän minä jo tiesin, ettei se voi muuta olla, aste vain oli epävarma.

Ehdin nukkua lääkärikäynnin ajan. Olin ihan pöllämystynyt ja pihalla, kun mummo marssi eteiseen ja kertoi uutiset. Eno yritti piristää tunnelmaa vitsailemalla, että leikataan se samantien pihalle. Minä ymmärsin, että he lähtevät heti sairaalaan. Meni jonkin aikaa ennen kuin alkushokki hellitti ja tajusin, ettei tilanne ole NIIN akuutti.

Noin muuten reissu oli hyvä. Näin itse, miten paha mummon tilanne on, niin pää ei paisuttele. Kädet ovat alkaneet vapista, liha on kadonnut poskista, mummo on valkea kuin lakana ja hengästyy jo portaiden nousemisesta. Mutta pää on skarppi, äly on kirkas, juttu luistaa ja henkinen selkäranka on tallella.

Ehdin kerrankin jutella suosikki-enoni kanssa vähän pidempään. Kävi ilmi, ettei mummo ollutkaan kertonut hänelle MITÄÄN mielensärkijän teoista, vaikka oli niin luvannut. Pidin sitten lyhyen briiffin bussia odotellessa. Jätin P-sanan pois, kun miehellä meinasi ratketa otsasuoni jo siinä kohtaa, kun kerroin mielensärkijän hakanneen meitä lapsia ja vaimoaan, joka on aina ollut enolle rakas. Eno on suvustani niitä harvoja, jotka sanovat mielensärkijälle suoraan, että tämä saisi painua helvettiin. Kunnioitan häntä suuresti myös sen takia.

Nyt päällimmäisenä on muisto mummosta seisomassa ryhdikkäänä kuin patsas, hetkeä ennen lääkäriin lähtöä. Ainoa, mistä huomasi ryhdin peittämän pelon, oli pieni suupielen nykäisy ja niskan lyhyt notkahdus, kun eno totesi, että nyt mennään.

Muistan myös mummon kiukuttelun esilääkitystä niellessä, hänelle epätyypillisen protestin vesilasille. Ei ole ihme, että hän lykkäsi tutkimuksiin menoa puoli vuotta, vaikka oireet olivat selvät jo kesällä.

Mummo puhui tuttavasta, joka kuoli samaan tautiin 2 viikkoa diagnoosin jälkeen. Kertoi ystävästä, joka ilmoitti syövästään kuultuaan kieltäytyvänsä hoidoista. Puhuttiin mummon äidin kuolemasta, sen äkillisyydestä ja siitä, kuinka äitinsä oli aavistanut lopun olevan lähellä.

Luin koko bussimatkan syövästä ja sen ennusteesta. Hyvällä tuurilla mummolla on jäljellä vielä 15 vuotta. Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Leikkauksen jälkeen tiedetään enemmän.

3 kommenttia:

  1. Surullinen uutinen, toivotaan että syöpä on hoidettavissa. Ihanaa, että olet mummosi tukena.

    VastaaPoista
  2. Surullinen uutinen tosissaan, olen pahoillani. Toivottavasti leikkaus tehoaa parhaalla mahdollisella tavalla. Onneksi sinulla on mummo ja mummollasi sinut. Kuulostaa kauniilta kuinka teette matkaanne yhdessä.

    VastaaPoista
  3. Voi miten surullista. Jospa mummollasi olisi se 15 vuotta vielä jäljellä. Voimia sinulle.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)