12.1.2016

Ukki kävi kylässä

Joulun alla koin jotain omituista. Olin nukahtamaisillani, kun äkkiä ukki istui sängylläni. Alkoi itkettää. Itkin valtoimenaan, kuinka paljon minun on ollut ukkia ikävä. D kysyi, mikä nyt on. Yritin selittää, mutta eihän siitä mitään tullut. Lopulta sain miehen kimpustani ja keskityttyä ukkiin. Äkkiä olin taas mummolassa. Ukki itki hirveästi. Hän sanoi olevansa pahoillaan siitä, mitä minulle on tehty. "Jos olisin tiennyt," hän sanoi monta kertaa. Luulin jo unohtaneeni ukin äänen, mutta tunnistin sen heti: Lämmin ja pehmeä, niin kuin aina. Ukki sanoi monta asiaa: Kuinka hän oli pahoillaan siitä, ettei suku ollut selkeästi ajanut mielensärkijää tiehensä. Erityisen pettynyt hän oli poikaansa. Suvun miehen olisi pitänyt tehdä asialle jotain. Jos ukki olisi yhä elossa, hän olisi ajanut mielensärkijän kepin kanssa Siperiaan.

Annoin ukille anteeksi. Hän ei ollut tiennyt. Sitten tuli puhe mummosta. Ukki kertoi iloisena, että "nyt on odotettu enemmän, kuin on odotusta enää jäljellä". Ymmärsin, mitä hän tarkoitti. Kysyin, kuinka kauan mummolla on vielä aikaa. Ukki vastasi, ettei hän tiedä. Aikaa on siellä vaikea mitata. Hän puhui mummosta kuin nuori, vastarakastunut mies. Lopulta nukahdin ja näin unia kaikesta siitä, mitä ukin kanssa teimme, kun olin lapsi: Ruokittiin sorsia, kerättiin omppuja, vietettiin joulua.

Paria päivää ennen tätä outoa tapahtumaa mummo oli soittanut minulle ja kertonut sairastuneensa. Ehkä se laukaisi alitajunnassani jotain, mikä sai sisäistetyn ukkini aktivoitumaan. Tai sitten luonani oikeasti käytiin kylässä, kumpaan selitykseen nyt sitten haluaakaan uskoa. Viesti oli selvä: Mene mummon luo, ennen kuin on liian myöhäistä. Eilen soitin taas mummolle. Sairaus jatkuu, ja nyt vihdoin lääkäri oli laittanut hänet tutkimuksiin. Kuuntelin oireita ja tiesin täsmälleen, mihin ne viittaavat. Mummokin tietää, hänen tuttavansa kuoli samaan tautiin vuosi sitten. Lohdutin mummoa ja totesin, että varmaan ihan vaan tulehdus. Kyllä ne lääkärit sen löytävät. Antibioottikuuri ja se on ohi. Ja jos lääkäri ei ota vakavasti, vaihda lääkäriä. Kyllä niitä on useampia.

Tänään piti tehdä esseetä. Todellisuudessa olen maannut sängyssä ja itkenyt koko päivän. Nytkin itkettää. Mummo on ollut minulle aina se turvallinen aikuinen. Mummolassa ei ole tarvinnut elää nälässä. Sauna on lämmennyt aina, kun on halunnut. Mummon puutarha on muistoissani aina se ikuinen kesäpäivä, maailman kaunein paikka. Mummolassa ei ole tarvinnut pelätä. Vaikka joku olisi siellä ääntään korottanutkin, aina tiesi, että ainoa todellinen vaara mummolassa oli pudota portaista. Siksi me siskon kanssa harjoittelimme niistä putoamista monta kertaa.

Mummolassa katsoin ensimmäistä kertaa Star Wars -elokuvat ja sitten pelkäsin Darth Vaderin tulevan hakemaan minut, koska pannuhuoneesta kuuluva sihinä kuulosti ihan samalta kuin hänen hengityksensä. Mummolassa opin haravoimaan, tiskaamaan, tekemään lumityöt. Mummo opetti leipomaan, korjaamaan omena- ja marjasadon, tekemään hilloa ja mehua. Mummo on ollut linkki minun ja suvun välillä silloinkin, kun minusta on tuntunut, etten kuulu mihinkään. Vaikka olen tehnyt mitä, mummo ei ole hylännyt. Aina on saanut tulla kylään ja aina on saanut ruokaa ja jälkkäriäkin. Mummo on ollut huolissaan ja tukenut rahallisesti aina kun on voinut. "Kyllä me tästä selvitään," hän on sanonut, ja aina on selvitty.

Voi mummo! Minun tulee niin ikävä.

2 kommenttia:

  1. On tärkeää, että sinulla on ollut ja tulee jatkossakin aina olemaan mummo, joka on turvallinen. Mummo ei katoa sinusta, vaikka etäisyys väistämättä rakentuu tulevaisuudessa, ja siitä aiheutuu ymmärrettävästi surua, kaipausta ja moninaisia tunteita.

    Itsekin koen, että mummuni kulkee minussa edelleen mukana - hän oli alttarillakin kanssani. Käyn sisäistä puhetta mummuni kanssa ja tiedän, että jos hän olisi tiennyt, hän ei ole hyväksynyt.

    Tämänkaltaisten turvallisten ihmisten ansiosta me olemme kaikesta huolimatta kasvaneet kokonaisiksi. Heitä ikävöimme, heitä kiitämme.

    VastaaPoista
  2. älyttömän koskettava kirjoitus, et tiedäkään, miten syvästi olen liikuttunut <3 todella kauniisti kirjoitettu. ihanaa, että sinulla on ollut edes joku turvallinen paikka ja aikuinen. mulla ei ollut, joudun nyt ehkä vielä vähän kovemmin opettelemaan tätä ihmisyyttä kuin jos olisi ollut.

    tulin linkkaamaan noista ahdisteluista kertomisesta kirjoitetun lehtijutun, mutta olet varmaan huomannut. tuntuu niin hirveän hienolta, että viimein tällekin asialle saadaan ääni. suomessa on niin kovin hiljaista, ei vertaistukiryhmiä, ei solidaarisuutta. vain vaikenemista ja häpeää. ehkä se on muuttumassa. tämä on yhdenlainen tuen paikka, joten siksi piti tulla iloitsemaan hiljaisuuden murtumisesta tänne :)

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)