24.2.2016

Ihmeitä tapahtuu

Ostin röyhelöhameen. Persikanvärisen. Aion käyttää sitä alushameena ensi kesänä. Se on niin söpö! Kunpa pian tulisi kutsu naamiaisiin, tuosta saisi helposti jonkun prinsessa- tai keiju-asun. Vihdoin sallin itselleni myös tätä pehmeää puolta! Enhän ole asiaa työstänytkään kun vuodesta... 2011?

Vein kassillisen lumppuja tekstiilikierrätykseen. Paluumatkalla oli jotenkin vapautunut olo. Tuntui kuin olisi päästänyt taas yhden kivireen niskastaan. Dee kehui netin välityksellä uusia vaatteitani. Kuulemma nyt näkee, että alan omaksua aikuisen naisen tyylin. "Uudet" vaatteeni (kirpputorilta) kuulemma sopivat minulle hyvin, tekevät minusta pirteän näköisen ja itsestäkin tuntuu huomattavasti mukavammalta kulkea kaupungilla ehjissä vaatteissa, joiden tiedän sopivan minulle.

Eilen koin suurta rauhaa viikatessani vaatteita kaappiin. Tajusin, että kun laittaa pois rumat ja rikkinäiset ja ne, joista ei pidä, suhde tavaraan muuttuu. Se ei enää ole roinaa, josta pitää päästä eroon tai joka pitää korvata paremmalla "sitten joskus". Kun vaatteita on sopivasti ja viikkasin ne kaappiin nätisti, koin kiitollisuutta. Minulla on näin hyviä vaatteita. Viikkasin Dyykkarille löytämäni vaatteet (3 paitaa, 6e) ja olin kiitollinen siitä, että minulla on niin ihana mies jota voin näin ilahduttaa. Sukkia kaappiin taitellessani olo oli hyvin zen. Kun oli valmista, kaapin sisältö näytti rauhalliselta ja pystyn nyt yhdellä vilkaisulla tarkistamaan, montako paria sukkia on puhtaana. Ei enää sitä, että täytyy käsikopelolta arvailla asiaa laatikon pohjalta.

Liityin kirjaston Konmari-kirjan varausjonoon. Jos pelkästä sukkien viikkaamisesta ja vanhojen rääsyjen hävittämisestä voi tulla näin onnelliseksi, haluan kyllä tietää, mitä siinä kirjassa sanotaan.

Kaikki keinot lisätä mielenrauhaa ovat tässä tilanteessa oikein tervetulleita. Tuntuu että pää hajoaa, kun ei näe perhettään. Minä täällä yksin toisella puolella Suomea, keskellä ei-mitään... Ainakin tiedän, missä sukkani ovat! Jotain järjestystä kaaokseen. :)

21.2.2016

Uutisia


"Suurin osa Suomessa järjestettävästä psykoterapiasta on Kelan tukemaa, ja viime vuonna sitä sai noin 27 000 ihmistä. Väestötutkimukseen perustuvien arvioiden mukaan keskusteluhoitoa toivovia olisi jopa noin 150 000 henkeä."

Eli noin 18% hoitoa tarvitsevista hoidetaan. Mitä jos hoidettaisiin murtumistakin vain 18%? Tai sydäninfarkteista?

"Jos fyysisistä oireista kärsivää autettaisiin samoin kuin mielenterveyspotilasta, se tarkoittaisi osapuilleen tätä: Lääkäri sanoisi terveyskeskuksessa, että sinulla on sydämen vajaatoiminta ja tarvitset siihen hoitoa. Sitten hän kehottaisi selvittämään, mikä tarjolla olevista hoitomuodoista olisi sopivin ja etsimään itse erikoislääkärin yksityissektorilta."

"Tammikuussa eduskunnan Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta esitti, että psykoterapia pitäisi tuoda julkisen terveydenhuollon piiriin sote-uudistuksen yhteydessä."

"On laskettu, että psykoterapiaan sijoitettu euro tarkoittaa noin kolmen euron säästöä."

Puhumattakaan inhimillisistä säästöistä.

Todella toivon, että tämän kaltaiset lehtijutut lopulta johtaisivat siihen, että päättäjät heräisivät toimimaan ja uudistuksia oikeasti saataisiin aikaan. Tähän maahan on saatu neuvolat, peruskoulut ja perusterveydenhuolto. Saataisiinko vihdoin Norjan tyyliin julkiseen terveydenhuoltoon psykoterapeutteja, joiden puheille ohjattaisiin suoraan terveyskeskuksista? Saisiko niitä terapeutteja tarpeeksi, jotta hoitoon pääsisi inhimillisessä ajassa?

Hyviä uutisia!

Mummon syöpä ei näyttäisi levinneen. Kasvain on leikattavissa. Hoitosuunnitelma on tehty ja toivottavasti pääsemme juhlimaan mummon tervehtymistä jo vappuna. :)

20.2.2016

Roinakaaos

Vaatekaappiurakka käynnissä täällä opiskelupaikkakunnallani. Miten minulla on näin hirveästi huiveja? On huivi, jonka ostin kun kaveri sanoi sen olevan "niin sua!". Kyllähän minä sitä paljon aikoinaan käytinkin, mutta nyt se on kulahtanut, värit himmentyneet ja vain muistuttaa ihmisestä, joka ei enää pidä yhteyttä.

On huivi, joka kirkuu "laiminlyöjä!!". Ostin sen vain siksi, että sillä hetkellä kaipasin äitihahmoa elämääni. En ole koskaan pitänyt sitä. On huivi, jonka ostin vain siksi, että se oli niin erikoinen. Ei ole tullut käytettyä. On huivi, jonka ostin työhaastattelua varten, halusin näyttää ammattilaiselta. En ikinä oppinut käyttämään sitä, eikä se sovi yhteen minkään vaatteeni kanssa. Käytin sitä peittääkseni todellisen itseni, ettei minusta ajateltaisi pahaa. On huivi, jonka ostin "varalle", jos varsinainen käyttöhuivi onkin pesussa. On huivi, jonka ostin koska se muistutti niin paljon toista huivia, josta pidin. Huivi olikin ihan väärän kokoinen ja jäi käyttämättä.

Jostain syystä olen saanut päähäni, että hipillä pitää olla paljon huiveja. Käytän kahta talvella (kelien mukaan), yhtä syksyllä ja keväällä, kesällä hiusten peittona vaihtelevasti kolmea. En tarvitse kymmeniä huiveja mihinkään.

Minulla on kotona myös kasa meikkejä. Minulla, joka en koskaan meikkaa! Meikkasin aikoinaan juhliin, nyt on jäänyt sekin. Eksä halusi minun meikkaavan. Nyksä on iloinen, etten tuhlaa rahojani sellaiseen. Pitäisi hävittää nekin. Ei joka naisella tarvitse olla kasaa meikkejä todistamassa naisellisuutta.

Jahka pyykit ovat kuivuneet, heitän kaikki rikkinäiset paidat roskiin. En enää halua ahdistua siitä, otanko vahingossa päällipaidan pois kun on liian kuuma ja sitten takana istuvat saavat ihailla selkääni t-paidan läpi. Etsin netistä jonkun nettikaupan, jossa on jättiale ja tilaan ehjiä paitoja. Sama kohtalo on edessä alkkareilla ja sukilla. Jos olisi sitten edes yksi stressinaihe vähemmän.

Kaapista löytyi paljon sellaista, josta en ymmärrä, miksi raahasin sen tänne. Huivi, jota käytän vain bileissä. Takki, joka pitää silittää ennen käyttöä (Silitysrauta on D:llä). Koruja. Enhän minä käytä koruja, ellen ole hyvällä tuulella! Ja talvella korujen käyttö kutistuu minimiin (pitkät korviset + kaulahuivi = tuskaa). Täällä kaukana kaikesta en todellakaan halua koristautua. Samasta syystä olen tuonut kaikki sukkahousuni tänne aivan turhaan. Eihän minulla ole täällä hameitakaan!

Nyt olen ymmärtänyt, etten todellakaan halua tehdä vaikutusta täällä keneenkään. En ainakaan pukeutumisellani. Kunhan on vaatetta päällä sen verran, että ei jäädy ja on siveellinen. Haluan saada nämä opinnot vain kasaan, eikä siihen sisälly se, että miettisin miltä näytän, ennen kuin säntään ovesta ulos taas yhteen pakolliseen kokoontumiseen.

Otan nyt tavoitteeksi sen, että minulla on:
- riittävästi (ainakin viikoksi) sukkia, alkkareita, aluspaitoja, rintsikoita.
- riittävästi (ainakin viikoksi) päällipaitoja.
- sopivasti kausivaatteita, housuja, huiveja, ulkovaatteita.
- korjaan vain vaatteet, joiden korjaaminen kannattaa.

Jahka pääsen D:n luokse ja on taas aikaa, hävitän liian pienet alkkarit, aina valuvat sukat, nukkaantuneet vaatteet ja sitten lasken, kuinka paljon mitäkin perusvaatetta pitää ostaa lisää. Jos sitten ei enää tarvitsisi juosta ympäri kämppää etsimässä edes yhtä ehjää ja puhdasta paitaa itselleen, kun lapset ovat jo eteisessä kaikki toppavaatteet päällä.

Tee jotain sille, mille voit

Pää meinasi levitä. Sitten tankkasin Dyykkaria etänä. Hempeiltiin Skypen kautta niin, että pelkäsin koneen menevän siirapista jumiin. Nukuin univelat pois. Aamulla totesin, että on pakko alkaa laittaa elämää järjestykseen niiltä osin kun voin.

Ostin ksylitolipastilleja, joita kannan nyt aina mukanani. Saan happohyökkäyksen ruuan jälkeen poikki, eikä reiät hampaissa ahdista niin paljoa. Kotona pesen hampaat aina ruuan jälkeen.

Päätin, että vaikka asun vuokrakämpässä, jonka kalusteet ja muu sisustus on vuokranantajani valitsemat, minulla on oikeus tehdä tästä paikasta niin viihtyisä kuin voin. Ensimmäiseksi siirsin vessapaperitelineen pois oskarin oksan alta, ettei vessapaperi aina kastuisi kun jotain tarvitsee laittaa kuivumaan. Siirsin pikkuroinat pois tieltä. Siivosin vessan perusteellisesti. Kiinnitin aina putoavan korin kunnolla seinään. Lisäsin ostoslistalle pienen lukulampun ja lehtitelineen. Etsin kirppikseltä sellaiset, että ne saavat sitten jäädä tänne.

Huolehdin, ettei tietokonepöydälle kerry tavaraa. Vien tiskit heti vessaan (siellä on ainoa lavuaari). Tyhjensin niitä varten yhden hyllyn kulmahyllystä. Kun se hylly on täysi, tiskaan. Eipähän lopu astiat kesken (kaikki 2 mukia, 3 kulhoa, 3 lusikkaa, 3 haarukkaa ja 3 veistä). Petaan sängyn puoli tuntia heräämisestä, jotta huone näyttää siistiltä.

Aloin ottaa selvää KonMari-menetelmästä. Paljon samaa ja tuttua, osin uutta ja kaunista. Jo mummo opetti, että jokaisella tavaralla pitää olla paikka. Ostetaan vain se, mitä ilman ei tule toimeen ja jolle on kotona tilaa. Kauneinkin tavara muuttuu rumaksi, jos se ei mahdu hengittämään. Jos tavarat tukehtuvat, tukehtuu ihminenkin. Selattuani kuvia ihmisten kauniista kodeista päätin, että käyn omaisuuteni läpi heti, kun se on taas yhdessä osoitteessa. En jää jumiin siihen faktaan, että vihaan nykyistä asuntoamme sen pienuuden vuoksi, vaan keskityn tekemään siitä niin mukavan kuin pystyn. Olisihan se ihan kiva, jos olkkari olisi eri huone kuin makkari, mutta minkäs teet.

Sitten heräsin tähän päivään. Kun pistin takkia päälleni että voisin hakea postit, käsi osuikin paljaaseen selkään. Tarkistin: Yöpaitani oli revennyt selästä. Reiästä olisi mennyt pää läpi. Ehkä se on nyt pakko todeta, ettei ne vaatteet kestä ikuisesti. Heittää lumput lumppuun ja lopettaa niiden ikuinen parsiminen. Käydä hakemassa SPR:ltä pino t-paitoja, jotka ovat 100% puuvillaa. Jos jotain olen oppinut, niin sen, ettei elastaani kestä hikeä. Se on huono ominaisuus silloin, kun ei oikeasti ole varaa ostaa niitä vaatteita joka kuukausi.

Tänään on asialistalla siivota tämä varsinainen huone. Haluan päästä tilanteeseen, jossa minulla ei ole samalla hyllyllä pikanuudeleita ja vaatteita. Haluan ottaa vaatekaapista ulos kaiken sen, mitä toin tänne siinä luulossa että tarvitsisin niitä täällä ja viedä ne D:n luokse. Haluan päästä tilanteeseen jossa kaikki, mitä ei juuri sillä hetkellä käytetä, on mahdollista laittaa kaappiin, eikä sitä enää tarvitse säilöä sängyn tai yöpöydän alla.

17.2.2016

Halkean

Dyykkarilla on ikävä. Lähetti minulle musiikkia. Sulan.


Roy Orbison - I Drove All Night

Vanha trauma aktivoitui

Kävin tänään hammaslääkärissä. Tajusin eilen, että hampaassa on tosiaan reikä. Se sattui sen verran tymäkästi syödessä ja vihloi yölläkin. Päätin, että nyt on pakko olla varaa lekuriin. Aamulla soitto ajanvaraukseen. Sain ajan vielä samalle päivälle.

Lääkäriin pääsin vartin myöhässä. Minulle oli varattu puolen tunnin aika. Lääkäristä tuli heti huonot vibat: Tuntui, että äijän olisi hyvä olla jo eläkkeellä. Avustajansakin tuntui olevan ihan pihalla, antoi lääkärille kolmesti peräkkäin väärät tavarat käsiin. Loman tarpeessa? No, lääkäri katsoi suuhuni ja väitti, ettei siellä mitään reikää ole. Ehkä reiän alku. Suostui sentään ottamaan röntgenkuvan. Kuvan saavuttua totesi minun olleen oikeassa. Hampaassa on reikä ja sen viereisessä kaksi. Ei mikään ihme, että sattuu.

Mutta. Reikä ei yllä hermoon asti, ei ole päivystystapaus. Lääkäri oli tyytyväinen, hän saisi minut vartissa ulos ja olisi taas aikataulussa. Minä soitin heti oven takaa uutta lääkäriaikaa ja sain sen reilun kuukauden päähän. Lääkäri oli huomauttanut, että varaa puolta tuntia pidempi aika, muuten ei ehdi minua hoitamaan. Hirmuisen neuvottelun jälkeen sain kolmen vartin ajan ennen lääkärin ruokatuntia. Kuulemma on ajat niin tiukilla, että on parempi antaa samalle asiakkaalle kolme puolen tunnin aikaa, joista jokaisena paikataan yksi reikä, kuin antaa samalle asiakkaalle yksi tunnin aika ja hoitaa kaikki kerralla. En ymmärrä tätä logiikkaa. Eikö hammaslääkärissä mene eniten aikaa juuri siihen valmisteluun: Esitietojen kyselyyn, tuolin asetteluun, työvälineiden valmisteluun ja pakkelin tekoon. Minun järkeni mukaan olisi nopeinta hoitaa kaikki kerralla kuin juoksuttaa asiakasta lekurilla parin kuukauden välein paikkaamassa reikiä.

No. Olkoon. Tämä on sitä säästämis- ja tehokkuusajattelua, jota ei voi normikansalainen ymmärtää.

Eniten ärsyttää se, että oma kokemukseni ohitettiin täysin. Sanoin, että sattuu, lääkäri sanoi että saa sattua vielä kuukauden, kyllä sinä pärjäät. Osta buranaa. Uutta aikaa varatessani puhelimeen vastannut nainen totesi, että ei ne tosiaan siellä päivystyksessä hoida, jossei ole tarpeeksi vakava tapaus. Että se kannattaa aina muistaa.

Anteeksi nyt kovasti, kun en etukäteen tiennyt, yltääkö reikä hermoon vai ei! Luin kyllä kunnan nettisivuilta akuuttiajan varaamisen kriteerit ja mielestäni ne täytin: Vihloo ilman ärsytystä, vaikea nukkua ja syödä. Ikinä ennen ei missään kunnassa ole käynyt niin, että olen mennyt reiän kanssa hammaslääkäriin, siitä otetaan kuva ja minut lähetetään kotiin. Kyllä lääkäri tietää, minkä verran kipua ja haittaa minä tässä stressitilanteessa kestän.

Jos olisi varaa, kävisin huomenna yksityisellä hoitamassa asian pois päiväjärjestyksestä. Mutta kun ei ole. Lisätään stressikasaan hammaskipu ja koetetaan olla hajoamatta palasiksi, kuten tänään D:n kanssa puhelimessa. Yritän muistaa, että jos alkavat opinnot liikaa ahdistamaan, teen pari pientä tehtävää ja palautan ne. Taas tuntuu, että homma etenee.

On sellainen olo, että haluaisin vain ison levyn suklaata ja Dyykkarin kainaloon katsomaan hömppää. Valitettavasti se ei nyt ole mahdollista.

14.2.2016

Nuorimmainen kävi kylässä

"Meidän välillä on mun mielestä yks tabu ja se on isä."

Puhuttiin aiheesta aamukahteen. Minulle tuli keskustelun aikana hyvin selväksi se, miten erilaisen lapsuuden olimme kokeneet. Minä olin elänyt helvetissä, jossa elo oli munankuorilla kävelyä, jatkuvaa aikuisen taakan kantamista, pelossa elämistä. Nuorimmainen ei muistanut mielensärkijän ikinä lyöneen laiminlyöjää. Kyllähän he olivat huutaneet, eikä hän siitä pitänyt, mutta hänestä minun muistoni väkivallasta kuulostivat joltain sadulta. Hän ilmoitti myös heti keskustelun aluksi, että:

"Sä voit sanoo isästä mitä tahansa, mutta mä en suostu uskomaan sitä. Se on mun isä ja se on mulle rakas."

Niin, sinä olet lapsi vielä. Vasta muuttanut pois kotoa. Käyt yhä äidin luona syömässä ja pesemässä pyykit. Lapsella on tarve puolustaa vanhempiaan. Aikuistuminen on sitä, että luopuu niistä lapsen silmälaseista ja näkee vanhempansa sellaisina kuin he ovat. Kerroin nuorimmaiselle, että hänellä on oikeus omaan kokemukseensa. Hänen ei tarvitse uskoa minun kertomaani. Jokainen meistä on elänyt siinä perheessä eri aikaan. Jokainen meistä muistaa eri jutut. Jokainen meistä on tehnyt omat valitansa niillä keinoin ja niillä voimavaroilla, jotka ovat olleet käytettävissä.

Nuorimmainen kertoi kyselleensä asioista myös siskolta ja veljeltä. Hän totesi, että jokaisen kertomus on aivan erilainen. On hänen työnsä rakentaa niistä paloista oma totuutensa.

Puhuttiin siskosta. Totesin, että ymmärrän häntä. Hän on elänyt minun todellisuudessani, muttei ole kokenut sitä hirveintä. Hän haluaa ripustautua nuorimmaisen todellisuuteen ja kieltää minun todellisuuteni. Kuten hän minulle totesi: "Mä en jaksa olla Sveitsi."

Puhuttiin veljestä. Kerroin kokevani että ymmärrän häntä ehkä sisaruksistani kaikista parhaiten. Hänellä ei ollut niitä turvasatamia, jotka minulla ja siskollani oli. Hän on kokenut sen kaikista pahimman. Siihen päälle vielä raaka koulukiusaaminen ja kaikki muu. Hän tuskin koskaan pääsee terapiankaan avulla oireidensa vakauttamista pidemmälle.

Puhuttiin rahasta. Mielensärkijä kuulemma kovaan ääneen valittaa, kuinka hän on yrittänyt lähettää minulle rahaa, mutta laitan kaiken takaisin. Kysyin, onko hän puhunut summista. Kuulemma ei. Kerroin, mitä terapiani on maksanut. Kerroin, mitä kuntoutukseni on maksanut. Kerroin niistä ajoista, kun ei ollut rahaa edes ruokaan ja kävin ruokajonossa. Kerroin asunnottomaksi jäämisestäni, molemmista kerroista. Kerroin, kuinka mielensärkijää ei silloin kiinnostanut. Kuinka selvisin ystävien ja puolison sukulaisten avulla. Kerroin, kuinka viimeisen kerran pyysin: Pyysin totuutta. Tein rikosilmoituksen. Sain valehtelua. Kerroin, kuinka en halua mielensärkijältä enää mitään.

Nuorimmainen kysyi myös, että jos hän joskus tulevaisuudessa menee naimisiin ja kutsuu häihin vanhempansa ja minut, tulenko minä. Vastasin kieltävästi. Perustelin. Toivottavasti tulin ymmärretyksi.

Vuodatin keskustelun aikana enemmän kuin oli tarkoitus. Kaikesta siitä, mistä olen joutunut selviämään yksin. Kaikesta siitä päänsisäisestä taistelusta. Missään vaiheessa kumpikaan ei sanonut "pedofiili" tai "insesti". Viittasimme vain rikosilmoitukseen.

N: "Mun on pakko kysyy vielä: Ootko sä onnellinen?"

Minä: "Oon. Mä oon nyt onnellisempi ku koskaan ennen."

N: "No hyvä. Se on tärkeintä."

11.2.2016

VARO!

Netissä on paljon auttavia puhelimia ja kriisikeskuksia. Näitä asiallisia auttavia tahoja yhdistää se, että niiden sivuilta löytyvät helposti rahoittajat ja toimintaa pyörittävien henkilöiden yhteystiedot. Nyt on kuitenkin perustettu maksullinen puhelin, joka yrittää kovasti esittää olevansa auttava puhelin. Työntekijöillä ei kuitenkaan ole minkäälaista kriisialalle soveltuvaa koulutusta ja heidän ainoa ohjeistuksensa on saada puhelu kestämään mahdollisimman pitkään (1,99€/min). Älkää siis missään nimessä käyttäkö viimeisiä rahojanne Soita.me-palvelun huijareihin.

Lisää aiheesta: Ylioppilaslehti ja blogi, josta juttuun löysin.

Oikeita auttavia puhelimia:

Valtakunnallinen kriisipuhelin 010 195 202

Tukinaisen auttava puhelin 0800-97899

Paikallisten kriisikeskusten auttavat puhelimet

Oma terveyskeskus on ensimmäinen paikka, jonne kannattaa ottaa yhteyttä, jos tuntuu että tarvitsee psykologista apua (lääkäri, terapeutti, psykiatri).

Solmu aukesi

Viime yönä nukuin kolme tuntia. Heräsin ja päätin kirjoittaa pois parin sivun esseen, jonka palautuspäivä on maanantai. D soitti. Juteltiin. Alkoi nukuttaa. Yritin nukkua. Pyörin sängyssä, käyden ehkä välillä kevyessä unessa. Lopulta tuskastuin. Menin koneelle, kirjoitin sen helvetin esseen. Kun sain sen tehtyä, hoin itselleni moneen kertaan, että nyt on kaikki hyvin. Rahahuolet ovat nyt mennyttä, kiitos sossun. Essee on palautettu. Nyt ei ole mitään akuuttia asialistalla. Tein kaikkea mahdollista maadottaakseni itseäni tähän hetkeen. Join vettä. Kävin vessassa. Kävelin kämpässä kosketellen tavaroita, jotka kertovat nykyhetkestä. Kun lopulta rauhotuin sänkyyn, alkoi vatsasta kauhea murina. Tarkistin: Ei, minulla ei ollut nälkä.

KURRR!

MURR!!

Yritin käännellä kylkeä, jos se loppuisi. Ei auttanut.

KURMURR!!

MOURRRR!!!

Lopulta nukahdin, vaikka vatsa muljahteli kuin se olisi ollut täynnä kiimaisia kissoja. Aamulla ihmettelin, kun oli niin paljon helpompi hengittää. Vatsassa ollut huolen solmu oli aukonut itsensä yöllä. Sitä se kurina oli. Huomaamattani olin stressannut rahasta ja pärjäämisestäni. Tämä oli saanut vatsani lihakset kiristymään. Kaikki oli tapahtunut niin hitaasti, että solmun huomasi vasta kun se oli poissa.

Tänään vaikea kurssi tuntuikin jo helpolta. Perusasiat ovat hallussa. Vaikka huomenna joudun jättämään välistä hyvän luennon ja tarvitsen todennäköisesti siksi tukiopetusta, pärjään kyllä. Huomenna näen Dyykkarin! Järjestin niin, että saamme lainata kaverin sohvaa, ennen kuin lähdetään hakemaan lapsia meille. Muuten housut syttyy tuleen. Viime tapaamiskerrasta on vajaa 2 viikkoa. Silloin ehdittiin olla keskenämme, ilman lapsia, yksi yö. Sitä edellisestä tapaamiskerrasta on kuukausi, silloin ehdittiin olla keskenämme 2 päivää. Siitäkin ajasta meni paljon siihen, että opiskelin kirjastolla. Nyt ehditään näkemään toisiamme 1,5 vuorokautta, sitten on taas 2 viikon tauko. Parisuhde on kovilla. Onneksi opiskelujen loppu jo häämöttää.

"Tuu kotiin!"

Näin unta.

Olin siskoni, Dyykkarin ja jonkun pariskunnan kanssa maaseudulla. Tutkimme jotain. Päädyimme kylään, jossa tie muuttui kahdeksi poluksi. Pariskunta lähti toista polkua, me muut toista. Paikallinen mies rupesi juttelemaan kanssamme. Hän kyseli, mitä siellä teemme ja kysyi, olemmeko tulleet katsomaan hautoja. D selitti jotain kartoittamisesta. Kuljimme polkua eteenpäin. Oli kesä, aurinkoista. Polun vieressä oli nurmen peittämiä kumpuja. Muistin kulkeneeni niiden ohi aiemminkin, en vain tiedä milloin. Toisessa unessa? Kysyin, mitäköhän mies oli tarkoittanut haudoilla. Siskoni ja D osoittivat kumpuja ja vastasivat: "Näitä". Vastustelin. Eihän ne voi olla. Siskoni kulki yhden haudan yli ja totesi vähän ärsyyntyneenä, että totta kai ne on.

Kuljimme tietä eteenpäin ja totesin, että niin, hautoja niiden on pakko olla. Joka kummussa monta arkkua, pinottuna vierekkäin ja päällekkäin. Multaa ja nurmea päälle. Yhden haudan päälle oli tökitty isoja nukkejen päitä. Jäin tuijottamaan sitä. Dyykkari, joka oli jo ehtinyt polun päähän, huusi minulle. Lähdin hänen luokseen.

Polku päättyi kahden haudan luo. Jostain syystä molempien päälle oli rakennettu puinen ulkohuussi. Hauta, joka oli kiinnittänyt D:n huomion, oli peitetty vhs-kaseteilla. Kasetit olivat siisteissä riveissä pystyssä niin, että niiden sisällön pystyi helposti lukemaan. "Hyviä leffoja," D kehui. Myöntelin. Paljon 80-luvun klassikkoja. Sisko meni haudan päälle rakennettuun ulkohuussiin. D lähti jo edeltä takaisinpäin. Jäin odottamaan siskoa. Jonkun ajan päästä selvisi, että sisko oli kadonnut. Oli ottanut huussin pohjasta laudan irti ja mennyt jonnekin. Lautaan oli kirjoittanut violetilla ja keltaisella liidulla toiveen ja piirtänyt auringon ja sydämen.

Aloin etsiä siskoa. Aiempi kyläläinen tuli auttamaan. Sisko löytyi hautojen viereiseltä jyrkänteeltä. Siellä oli nurmen peittämä tasanne, jonka vieressä avautui luola. Hän istui tasanteella keskellä leluja ja sanoin minulle: "Tule kotiin!" Huomasin puiset portaat, jotka veivät haudoilta alas tasanteelle. Luolassa oli paljon leluja. Paikka oli kuin joku ullakko. Siellä oli laatikoita, lipastoja ja koreja täynnä vanhoja leluja. Sisko sanoi iloisena, että täällä on näitä meidän vanhoja leluja. Hän kysyi että muistanhan minä ne. Katselin ympärilleni yrittäen löytää edes jotain tuttua. Vastasin siskolle, että totta kai minä muistan, vaikka kaikki ympärilläni näytti aivan vieraalta.

Paikallinen mies oli seurannut minua. Hän selitti säilyttävänsä täällä joitain omiakin tavaroitaan, viitaten seinän työkaluihin ja seinustan työpöytiin. Hän sanoi, että voimme viedä täältä omat roinamme, mutta hänen tavaroihinsa ei saa koskea. Katselin leluja ja totesin että joukossa oli sellaisiakin, että D:n lapset voisivat niistä pitää. Aloin etsiä katseellani jotain laatikkoa tai koria, johon voisin leluja kerätä. Valitsin yhden ja aloin täyttää sitä. Katsoin leluja epäuskoisena. Ei meillä tällaisia ollut. Nämä lelut olivat synkkiä ja vieraita. Joukossa oli poikien action-nukkeja, koiran puruleluja... Ajattelin, että koiran purulelu menisi ehkä D:n veljen koiralle. Otin senkin mukaan.

Sisko istui yhä siinä, missä aiemminkin. Hän näytti pettyneeltä kun en ollut tullut leikkimään hänen kanssaan, vaan olin suhtautunut leluihin kuin aikuinen. Hän yritti ehdottaa minulle mukaan otettavia leluja ja tarjosi minulle muovista mäyräkoiraa. Tartuin siihen, mutta se oli kivikova. Pudotin lelun kädestäni, kuin se olisi polttanut. "Ei tämä käy puruleluksi koiralle", totesin hänelle. Sisko suuttui ja alkoi mököttää.

Mies huomautti minulle, että en voi käyttää sitä koria, johon olin leluja kasannut, koska se on hänen. Ehdotin toista koria, joka oli vieressämme ja näytti selvästi vanhalta lelukorilta, mutta senkin suhteen mies oli epäileväinen. Tähän uni loppui.

Unessa oli paljon luopumisesta kertovaa: Lasten haudat kertoivat osistani, jotka ovat yhdistyneet minuun prosessini aikana. Niille ei ole enää tarvetta, ne on haudattu. Sekä minä että D olemme jättäneet teinivuotemme taaksemme viimeistään siinä vaiheessa, kun heitimme pois vanhat VHS-kasetit, joilla oli Jyrkin musavideoita ja muuta, joka silloin joskus oli merkityksellistä. Siskoni on paennut menneisyyteen ja haluaa ylläpitää siitä tietynlaista kuvaa. Minä näen menneisyyden itselleni vieraana paikkana. Elän nykyään tässä hetkessä. En enää ole lapsi. Lelut ovat D:n lapsia varten, joille olen turvallinen aikuinen.

En voi sille mitään, että siskoni haluaa pitää menneestä kiinni. Hänellä on oma matkansa kuljettavanaan. Minun polkuni vie muualle. Sisko on valinnut selviytymiskeinokseen alkoholin (mäyräkoiralelu), minä olen valinnut raittiuden ja asioiden kohtaamisen.

Ystäväpariskunta, joka lähti toista polkua, katosi metsään. Siinä missä minä tein päätöksen priorisoida valmistumiseni, vaikka se tarkoittikin asunnottomaksi jäämistä ja muuttoa D:n vanhemmille, ystäväni on nyt tehnyt päätöksen jättää opintonsa kesken ja lähteä töihin. Hänen tiensä vie tuntemattomaan metsään, minun tieni vie D:n luo.

Kuvaavaa oli myös se, etten löytänyt koria johon leluja kasata. Minulla ei enää ole tarvetta pitää menneestä kiinni, säilöä sitä jonnekin. Minä voin aivan vapaasti jättää sen sinne, missä se on ja jatkaa elämääni. Mies joka seurasi minua, yritti varmistaa sen, etten enää kuljettaisi tuota painolastia mukanani; etten antaisi siskoni ylipuhua minua. Vaikka unessa minua ärsytti, kun kaikki korit ja laatikot olivat hänen, nyt hereillä ymmärrän, että se oli tärkeää. Voin jättää siskoni, nuo lelut ja haudatut lapsiosani tuon miehen hoitoon luottavaisin mielin. Hän pitää niistä huolta.

10.2.2016

Vihdoin hyviä uutisia!

Dyykkari soitti, kun olin juuri kuorinut itseni irti patjasta. Rahaa tuli, vihdoin riittävästi. Hän sai luotot maksettua nollille, auto on tankattu, kaapissa on ruokaa niin, että pärjää. Tili on taas tyhjä, mutta hän pärjää kyllä siihen asti, kunnes sinne taas tippuu jotain. D on siitä edellisestä sossun päätöksestä asti toimittanut lisää papereita, kuitteja ja selvityksiä. Nyt puuttuu enää yksi paperi, ja senkin hän sai järjestettyä niin, että saa sen ensi viikolla.

Helpotti niin, että piti ihan istua alas toipumaan.

Ilmeisesti sossusta siis saa rahaa niin paljon, että pääsee nollille, mutta se vaatii viikkojen tappelun ja voimassa olevan luottokortin, että selviää siihen asti, kun päätös vihdoin tulee. Jos helmikuun päätös tippuisi vähän helpommalla nyt, kun sossuun on kaikki perustiedot toimitettu.

8.2.2016

Kuinka tehdään paskasta siedettävää

Edellisen postauksen vastapainoksi.

1. Opettele näkemään vaihtoehtoja.

Vältä sanoja "kaikki", "ikinä", "koskaan". Jos pidät esityksen ja yksi antoi huonoa palautetta, muista ne 29 jotka tykkäsivät. Jos yrität, on hyvin todennäköistä että ensimmäisellä kerralla tulee keskivertoa. Ensi kerralla paremmin.

2. Suhteuta.

Jos jotain pahaa tapahtuu, suhteuta se. Kuinka pahasti kävi asteikolla "kaikki hyvin - maailmanloppu"? Olisiko voinut käydä vielä huonommin? Kuoliko joku? Kuolitko sinä? Vaikka yksi asia menikin pieleen, kaikki ei mennyt. Keskity niihin asioihin, jotka menivät hyvin.

3. Opettele näkemään se, mikä on hyvin.

Kaapissa on ruokaa. Laskut on maksettu. Juoksevat asiat on hoidettu. Saa nukkua yönsä sängyssä. Opinnoista on jo yli puolet tehty. Sain kehuja tänään. Olen terve. Huomiseksi on luvattu kaunis päivä.

4. Lopeta ajatustenluku.

Usko, mitä ihmiset sanovat. Ota kehut vastaan. Mieti, miten sinä suhtaudut tuntemattomiin ihmisiin ensimmäisellä tapaamiskerralla. Vertaa sitä siihen, miten kuvittelet muiden suhtautuvan sinuun. Onko suuri ero? Todennäköisesti ihmiset suhtautuvat sinuun etukäteen neutraalisti ja sinulla on kaikki mahdollisuudet luoda hyvä ensivaikutelma.

5. Anna osaamisellesi arvoa.

Jos onnistuit, kehu itseäsi. Jos jokin meni pieleen, muistuta itseäsi, ettei aina voi onnistua. Jos epäonnistuminen johtui asiasta, johon pystyt vaikuttamaan, varaudu ensikerralla paremmin. Jos epäonnistuminen johtui vain huonosta tuurista, hyväksy rajoittuneisuutesi. Kukaan ei ole kaikkivoipa. Ensikerralla menee paremmin.

6. Muista maalaisjärki.

Elämässä tapahtuu ikäviä asioita, mutta yleisesti ottaen maailma on turvallinen paikka. Onnettomuuksia voi tapahtua, mutta niitä varten on yleinen hätänumero. On todennäköisempää, että asiat menevät tylsän ennalta-arvattavasti kuin että tapahtuu näyttäviä katastrofeja, jotka muistaa loppuikänsä. Jos joka asiassa varautuu pahimpaan, ei mahdu elämään.

7.  Pistä mielikuvituksesi kuriin.

Jos aivosi ahkeroivat maailmanlopun skenaarioiden kanssa, opeta niille uusia uria. Kuvittele, jos kaikki ei menekään huonosti. Mitä, jos vain 75% menee päin mäntyä? Mitä, jos vain 50% menee päin mäntyä? Entä jos suurimmaksi osaksi menee hyvin? Opettele kuvittelemaan myös onnellisia loppuja.

Tulevaisuuden muistelu kantaa pitkälle silloin, kun ajattelee kaiken menneen suunnitelmien mukaan. Kannattaa muistuttaa itseään myös siitä, että mikään elämäntilanne ei ole pysyvä. Muutos kuuluu elämään: Niin hyvässä kuin pahassakin.

Kuinka tehdä paskasta vielä paskempaa

Dyykkari on mestari tässä. Tässä hänen oppinsa:

1. Ajattele ääripäinä.

Käy joko todella hyvin tai sitten todella huonosti. Mikään muu vaihtoehto ei ole mahdollinen. Koska kaikki on paskaa, todennäköisintä on, että käy todella huonosti. Esimerkkejä:
  • Kaikki vihaavat sinua.
  • Yrität ja kuolet.
  • Auto räjähtää.
Mahdottomia skenaarioita ovat esimerkiksi se, että osa ihmisistä pitää sinusta, osa ei. Tai se, että yrität ja menee kohtuullisen hyvin. Tai se, että autoon tulee pikkuvika, joka on kuitenkin korjattavissa.

2. Yleistä.

Koska aamulla sängystä noustessa paitasi oli hukassa, kaikki menee tänään pieleen. Ihan kaikki. Jos yrität jotain uutta, kaiken pitää mennä täydellisesti, tai luovutat kokonaan: Tää menee paskaks kuitenkin.

3.Vähättele hyviä asioita.

Jos käy niin hullusti, että jokin asia ei menekään päin persettä, älä huomaa sitä. Tai jos huomaat, totea heti, että poikkeus vahvistaa säännön. Jos joku huomauttaa sinulle asioista, jotka kuitenkin ovat elämässäsi hyvin, tyrmää ne kaikki. Esimerkkejä:
  • Lapset on terveitä. "Kyllä ne kohta sairastuu."
  • Sulla on asunto. "Ei tähän oo varaa, kohta menee luottotiedot."
  • Meillä on toisemme. "Sä kohta jätät mut kuitenkin."
4. Päätä toisten puolesta, mitä he ajattelevat.

Puolisosi aikoo selvästi jättää sinut. Lapsesi vihaavat sinua. Vaikka he vakuuttaisivat päinvastaista tai olisivat aina iloisia nähdessään sinut, älä usko. Se on juoni. Tulkitse kaikki heidän tekonsa oman päähänpinttymäsi läpi: Puolisosi leipoi sinulle, jotta sinusta tuntuisi vielä paskemmalta kun hän lähtee. Lapsesi tekivät sinulle isänpäiväkortit vain, koska oli pakko.

5. Syytä itseäsi kaikesta pahasta.

Jos jokin menee pieleen, se johtui aivan varmasti jostakin mitä teit. Se ei voinut olla sattumaa tai jonkun toisen huolimattomuutta. Vain ja ainoastaan sinun vikasi. Jos sen sijaan jokin menee hyvin tai paremmin kuin pelkäsit, sen täytyy johtua sattumasta. Ei siis esimerkiksi siitä, että valmistauduit hyvin tai osasit jotain.

6. Tulkitse kaikki pahimman kautta.

Jos et saa puolisoasi kiinni puhelimella, hänen täytyy olla pettämässä sinua. Jos et näe lapsiasi koko ajan, he ovat jäämässä auton alle. Jos Kelan päätös viipyy, se tarkoittaa, että se on kielteinen. Jos ulkona sataa, autoon tulee sähkövika.

7. Keksi asioita ja usko niihin.

Jos olet sopinut kaverisi kanssa yhteisestä illanvietosta, hän kuitenkin peruu viime hetkellä. Jos puolisosi on valmistumassa, hän ei tule ikinä saamaan töitä. Jos lapsen päästää yksin menemään leikkipuistoon, se jää auton alle. Jos lapsen päästää leikkimään metsään, se kaatuu ja saa naarmun ja äiti käyttää sitä todisteena pahoinpitelystä ja lasten tapaamiset loppuu siihen.

Älä annan kenenkään tai minkään vakuuttaa sinua päinvastaisesta.

4.2.2016

Lautasella on taas vähän liikaa

Sain nukuttua univelat pois. Sitten nukuin vitutusta pois. Luennolle pyöräillessä ahdisti. Aloin miettiä, mikä kaikki elämässäni on nyt pielessä:

- Rahahuolet: Nollille mennään joka kuu.
- Auto: siitä löytyi uusi vika.
- Yksinäisyys: Meinaan tulla mökkihöperöksi. Luennoilla ei hirveästi jutella.
- Mummon syöpä: En ole soittanut hänelle. Olen paska ihminen.
- Työttömyys: Vaikka saan kehuja hyvistä ideoistani ja sisällöntuotostani, töitä ei löydy.
- Ikävä: Dyykkarin masennus meinaa uusia. Hän on yksin kotona, paitsi silloin kun lapset ovat käymässä. Sossu pihtaa, narsisti-eksä on taas ruvennut lähettelemään viestejä. Järkeväkin eksä on nyt alkanut tekemään outoja. Plus työttömyys ja rahahuolet, rikkinäinen selkä, yleinen ahdistus. Enkä minä voi tehdä mitään, kun olen täällä.
- Kiire: Kaikki isot kurssit on laitettu alkamaan yhtä aikaa tammi-helmikuussa. Minulla on niin paljon tekemistä, etten pysy itsekään kärryillä siitä, mitä kaikkea olen unohtanut.
- Ruoka: Elän pikanuudeleilla ja soijarouheella, koska minulla ei ole keittiötä.
- Hygienia: En pääse suihkuun aina kun haluaisin, koska se on vuokranantajani asunnossa ja hänellä on kolme teini-ikäistä lasta.
- Vaatteet: Pitäisi ostaa uusia sukkia, koska vanhat on täynnä reikiä. En tiedä yhtään, missä tässä kaupungissa myydään urheilusukkia sopuhintaan. T-paidat on selästä puhki. Ei ole varaa ostaa uusia.

Pikkuasiatkin rupeavat stressaamaan, kun tuntuu etteivät nuo isot asiat etene, eivät sitten millään. Pitää yrittää tehdä hengitysharjoituksia. Läsnäoloharjoituksia. Ottaa yksi asia kerrallaan. Kyllä se tästä.

Onneksi toimintakykyni on terveen ihmisen rajoissa. Vaikka on stressiä, nukun sen 9 tuntia yössä ja jaksan taas. Saan päivässä aikaan hurjasti. Kun ahdistus alkaa nousta, syön. Auttaa kummasti.

Yritän muistuttaa itseäni niistä hyvistä asioista. Lukuvuoden opinnoista on puolet tehty. Kohta on kevät. En näe nälkää ja sain juuri raivostuttavan data-analyysin tehtyä, vaikka kone meinasi hyytyä kriittisellä hetkellä. Minulla on ystäviä, joille soittaa ja valittaa. Minulla on kaikki keinot ja taidot selvitä tästä tilanteesta.

Toivottavasti vuoden päästä voin katsella taaksepäin ja olla ylpeä siitä, kuinka selvisin. Toivottavasti vuoden päästä olen jo työelämässä.

1.2.2016

Leveät hartiat, kyllä se jaksaa

Kiitos kaikille myötätunnosta. Olin shokissa mummon diagnoosista. Järkytys purkautui vasta seuraavana päivänä. Luennolla alkoi pyörryttää ja piti käydä kahviossa hakemassa suklaata. Istuin luentosalin ulkopuolella tärisemässä, syömässä suklaata ja hengittelemässä vähän aikaa, ennen kuin uskaltauduin takaisin. Jos minun ei olisi tarvinnut luennon lopuksi esitellä ryhmätyömme tuloksia, olisin jättänyt menemättä. Aamuluennon jätin suosiolla väliin, että sain nukkua univelkoja edes vähän pois. Nyt keskityn ajatukseen, että kyllä se tästä.

Silti aina, kun suljen vessan oven perässäni, puhkean itkuun.

Ystäväni on ollut korvaamaton tuki tämän kaiken keskellä. Hän lupasi soittaa minulle heti luennon loputtua ja todella soitti. Vuodatin hänelle sitä, kuinka hajottaa. Tänään hän järjesti niin, että ehti tavata minua lyhyesti ja sain valittaa ihan livenä.

Sossun päätös tuli vihdoin postissa, ja siitä selvisi, että lisää rahaa on saatavissa, jos toimittaa sinne pinon kuitteja. Ei siis riitä, että asiat näkyvät tiliotteella, niistä pitää erikseen laittaa kuitit. Nyt on sitten ruvettu keräämään kuitteja ihan tosissaan. Jääkaapin ovessa on joka magneetin alla oma kasansa: Lasten menot, polttoaineostot, ruoka.

Sossun vaatimukset eivät jääneet tähän. Ei riitä, että lasten tapaamisista on toimitettu heille voimassa olevat sopimukset ja kirjalliset selvitykset. Pitää myös täyttää lomake lasten toteutuneista tapaamisista, joissa on molempien vanhempien allekirjoitukset. No ok, ärsyttävää eksän kanssa, äärimmäisen rasittavaa hullun kanssa. D onnistui kuin onnistuikin saamaan narsisti-eksältä paperiin allekirjoituksen, mutta sillä oli seuraksensa. Nyt kun hän on auttanut (hänen tulkintansa, ei meidän) D:tä, hän haluaa pistää tapaamissopimuksen uusiksi. D:n pitää kuulemma tähän suostua, koska vastavuoroisuus. Huoh.

Eikä riitä vielä tämäkään, vaan kaikista lapsista pitää toimittaa tapaamissopimus. Se onkin mukavaa, kun muista lapsista paperilla ei ole mitään. Asiat ovat sujuneet toisen eksän kanssa niin kivuttomasti, että sopimukselle ei ole ollut tarvetta. Nyt sellainen pitäisi jostain tempaista tähän hätään.

Ehdin olla kotona kaksi vuorokautta. Lapsen palauttamisen jälkeen jäi aikaa parisuhteelle: Moi, mitä kuuluu? Panimme naapureista välittämättä. Puhuimme aamukahteen, kun kerrankin pystyimme. Paperisodat jäivät käymättä läpi. Aamulla univelkaisena pakkasin tavarat ja lähdin kohti opiskelupaikkakuntaani ja huomista harjoitusryhmää.

Bussissa tein opiskelutehtäviä, valmisteluja työelämää varten, soittelin puheluita, pistin ylös tapaamissopimuksen runkoa. Järjestin kalenteria ja päätäni. Kaksi ekaa tuntia ideoita vain pursusi paperille. Tajusin, etten ollut ehtinyt ajatella ainakaan viikkoon. Tai ainakaan istua alas ja pistää ajatuksiani ylös. Perille päästyäni aloin työstämään tapaamissopimusta, niin saadaan se sossuun niin nopeasti kuin mahdollista. Työkkärille on ilmoitettu, että opintoni etenevät aikataulussa. Huomenna uusi päivä, uudet taistelut.