24.2.2016

Ihmeitä tapahtuu

Ostin röyhelöhameen. Persikanvärisen. Aion käyttää sitä alushameena ensi kesänä. Se on niin söpö! Kunpa pian tulisi kutsu naamiaisiin, tuosta saisi helposti jonkun prinsessa- tai keiju-asun. Vihdoin sallin itselleni myös tätä pehmeää puolta! Enhän ole asiaa työstänytkään kun vuodesta... 2011?

Vein kassillisen lumppuja tekstiilikierrätykseen. Paluumatkalla oli jotenkin vapautunut olo. Tuntui kuin olisi päästänyt taas yhden kivireen niskastaan. Dee kehui netin välityksellä uusia vaatteitani. Kuulemma nyt näkee, että alan omaksua aikuisen naisen tyylin. "Uudet" vaatteeni (kirpputorilta) kuulemma sopivat minulle hyvin, tekevät minusta pirteän näköisen ja itsestäkin tuntuu huomattavasti mukavammalta kulkea kaupungilla ehjissä vaatteissa, joiden tiedän sopivan minulle.

Eilen koin suurta rauhaa viikatessani vaatteita kaappiin. Tajusin, että kun laittaa pois rumat ja rikkinäiset ja ne, joista ei pidä, suhde tavaraan muuttuu. Se ei enää ole roinaa, josta pitää päästä eroon tai joka pitää korvata paremmalla "sitten joskus". Kun vaatteita on sopivasti ja viikkasin ne kaappiin nätisti, koin kiitollisuutta. Minulla on näin hyviä vaatteita. Viikkasin Dyykkarille löytämäni vaatteet (3 paitaa, 6e) ja olin kiitollinen siitä, että minulla on niin ihana mies jota voin näin ilahduttaa. Sukkia kaappiin taitellessani olo oli hyvin zen. Kun oli valmista, kaapin sisältö näytti rauhalliselta ja pystyn nyt yhdellä vilkaisulla tarkistamaan, montako paria sukkia on puhtaana. Ei enää sitä, että täytyy käsikopelolta arvailla asiaa laatikon pohjalta.

Liityin kirjaston Konmari-kirjan varausjonoon. Jos pelkästä sukkien viikkaamisesta ja vanhojen rääsyjen hävittämisestä voi tulla näin onnelliseksi, haluan kyllä tietää, mitä siinä kirjassa sanotaan.

Kaikki keinot lisätä mielenrauhaa ovat tässä tilanteessa oikein tervetulleita. Tuntuu että pää hajoaa, kun ei näe perhettään. Minä täällä yksin toisella puolella Suomea, keskellä ei-mitään... Ainakin tiedän, missä sukkani ovat! Jotain järjestystä kaaokseen. :)

2 kommenttia:

  1. Oo, persikanvärinen röyhelöhame kuulostaa niin superihanalta! Itsekin kartan edelleen naisellisia aikuismaisia vaatteita. Sitä on oppinut suojapukeutumaan, toisaalta myöskin viihdyn rennoissa vaatteissa, joissa pystyy liikkumaan vaikeuksitta. Kovasti silti houkuttelen itsessäni naisellisuutta esille, ja nyt tuo persikanvärinen röyhelöhame alkoi himottaa. Tule jo kevät ja ihanat naismaiset kevätvaatteet, saatan etsiä teitä vaatekaappiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on superihana! <3

      Suojapukeutuminen, sitähän se on ollut. Nyt kun on käynyt omaa vaatekaappiaan läpi, on huomannut miten paljon olen panostanut näkymättömyyteen. Jopa juhlavaatteeni ovat olleet hyvin huomaamattomia. Ne harvat kirkasväriset tai muuten erikoiset vaatteet ovat jääneet pitkälti käyttämättä.

      Mutta huomaan kyllä myös muutoksen. Siitä asti kun tapasin Dyykkarin, olen vähitellen hankkinut vaatteita, jotka ovat jotain muuta. On keijuhametta, on helisevää juhlapaitaa, metsänvihreää kesämekkoa, monikerroksista kietaisuhametta, aniliinin punaista, oranssia, uusimpana sinistä! Nyt kun vielä laitan pois muut vaihtoehdot, ja otan nuo arkikäyttöön. :)

      Poista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)