1.2.2016

Leveät hartiat, kyllä se jaksaa

Kiitos kaikille myötätunnosta. Olin shokissa mummon diagnoosista. Järkytys purkautui vasta seuraavana päivänä. Luennolla alkoi pyörryttää ja piti käydä kahviossa hakemassa suklaata. Istuin luentosalin ulkopuolella tärisemässä, syömässä suklaata ja hengittelemässä vähän aikaa, ennen kuin uskaltauduin takaisin. Jos minun ei olisi tarvinnut luennon lopuksi esitellä ryhmätyömme tuloksia, olisin jättänyt menemättä. Aamuluennon jätin suosiolla väliin, että sain nukkua univelkoja edes vähän pois. Nyt keskityn ajatukseen, että kyllä se tästä.

Silti aina, kun suljen vessan oven perässäni, puhkean itkuun.

Ystäväni on ollut korvaamaton tuki tämän kaiken keskellä. Hän lupasi soittaa minulle heti luennon loputtua ja todella soitti. Vuodatin hänelle sitä, kuinka hajottaa. Tänään hän järjesti niin, että ehti tavata minua lyhyesti ja sain valittaa ihan livenä.

Sossun päätös tuli vihdoin postissa, ja siitä selvisi, että lisää rahaa on saatavissa, jos toimittaa sinne pinon kuitteja. Ei siis riitä, että asiat näkyvät tiliotteella, niistä pitää erikseen laittaa kuitit. Nyt on sitten ruvettu keräämään kuitteja ihan tosissaan. Jääkaapin ovessa on joka magneetin alla oma kasansa: Lasten menot, polttoaineostot, ruoka.

Sossun vaatimukset eivät jääneet tähän. Ei riitä, että lasten tapaamisista on toimitettu heille voimassa olevat sopimukset ja kirjalliset selvitykset. Pitää myös täyttää lomake lasten toteutuneista tapaamisista, joissa on molempien vanhempien allekirjoitukset. No ok, ärsyttävää eksän kanssa, äärimmäisen rasittavaa hullun kanssa. D onnistui kuin onnistuikin saamaan narsisti-eksältä paperiin allekirjoituksen, mutta sillä oli seuraksensa. Nyt kun hän on auttanut (hänen tulkintansa, ei meidän) D:tä, hän haluaa pistää tapaamissopimuksen uusiksi. D:n pitää kuulemma tähän suostua, koska vastavuoroisuus. Huoh.

Eikä riitä vielä tämäkään, vaan kaikista lapsista pitää toimittaa tapaamissopimus. Se onkin mukavaa, kun muista lapsista paperilla ei ole mitään. Asiat ovat sujuneet toisen eksän kanssa niin kivuttomasti, että sopimukselle ei ole ollut tarvetta. Nyt sellainen pitäisi jostain tempaista tähän hätään.

Ehdin olla kotona kaksi vuorokautta. Lapsen palauttamisen jälkeen jäi aikaa parisuhteelle: Moi, mitä kuuluu? Panimme naapureista välittämättä. Puhuimme aamukahteen, kun kerrankin pystyimme. Paperisodat jäivät käymättä läpi. Aamulla univelkaisena pakkasin tavarat ja lähdin kohti opiskelupaikkakuntaani ja huomista harjoitusryhmää.

Bussissa tein opiskelutehtäviä, valmisteluja työelämää varten, soittelin puheluita, pistin ylös tapaamissopimuksen runkoa. Järjestin kalenteria ja päätäni. Kaksi ekaa tuntia ideoita vain pursusi paperille. Tajusin, etten ollut ehtinyt ajatella ainakaan viikkoon. Tai ainakaan istua alas ja pistää ajatuksiani ylös. Perille päästyäni aloin työstämään tapaamissopimusta, niin saadaan se sossuun niin nopeasti kuin mahdollista. Työkkärille on ilmoitettu, että opintoni etenevät aikataulussa. Huomenna uusi päivä, uudet taistelut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)