20.2.2016

Tee jotain sille, mille voit

Pää meinasi levitä. Sitten tankkasin Dyykkaria etänä. Hempeiltiin Skypen kautta niin, että pelkäsin koneen menevän siirapista jumiin. Nukuin univelat pois. Aamulla totesin, että on pakko alkaa laittaa elämää järjestykseen niiltä osin kun voin.

Ostin ksylitolipastilleja, joita kannan nyt aina mukanani. Saan happohyökkäyksen ruuan jälkeen poikki, eikä reiät hampaissa ahdista niin paljoa. Kotona pesen hampaat aina ruuan jälkeen.

Päätin, että vaikka asun vuokrakämpässä, jonka kalusteet ja muu sisustus on vuokranantajani valitsemat, minulla on oikeus tehdä tästä paikasta niin viihtyisä kuin voin. Ensimmäiseksi siirsin vessapaperitelineen pois oskarin oksan alta, ettei vessapaperi aina kastuisi kun jotain tarvitsee laittaa kuivumaan. Siirsin pikkuroinat pois tieltä. Siivosin vessan perusteellisesti. Kiinnitin aina putoavan korin kunnolla seinään. Lisäsin ostoslistalle pienen lukulampun ja lehtitelineen. Etsin kirppikseltä sellaiset, että ne saavat sitten jäädä tänne.

Huolehdin, ettei tietokonepöydälle kerry tavaraa. Vien tiskit heti vessaan (siellä on ainoa lavuaari). Tyhjensin niitä varten yhden hyllyn kulmahyllystä. Kun se hylly on täysi, tiskaan. Eipähän lopu astiat kesken (kaikki 2 mukia, 3 kulhoa, 3 lusikkaa, 3 haarukkaa ja 3 veistä). Petaan sängyn puoli tuntia heräämisestä, jotta huone näyttää siistiltä.

Aloin ottaa selvää KonMari-menetelmästä. Paljon samaa ja tuttua, osin uutta ja kaunista. Jo mummo opetti, että jokaisella tavaralla pitää olla paikka. Ostetaan vain se, mitä ilman ei tule toimeen ja jolle on kotona tilaa. Kauneinkin tavara muuttuu rumaksi, jos se ei mahdu hengittämään. Jos tavarat tukehtuvat, tukehtuu ihminenkin. Selattuani kuvia ihmisten kauniista kodeista päätin, että käyn omaisuuteni läpi heti, kun se on taas yhdessä osoitteessa. En jää jumiin siihen faktaan, että vihaan nykyistä asuntoamme sen pienuuden vuoksi, vaan keskityn tekemään siitä niin mukavan kuin pystyn. Olisihan se ihan kiva, jos olkkari olisi eri huone kuin makkari, mutta minkäs teet.

Sitten heräsin tähän päivään. Kun pistin takkia päälleni että voisin hakea postit, käsi osuikin paljaaseen selkään. Tarkistin: Yöpaitani oli revennyt selästä. Reiästä olisi mennyt pää läpi. Ehkä se on nyt pakko todeta, ettei ne vaatteet kestä ikuisesti. Heittää lumput lumppuun ja lopettaa niiden ikuinen parsiminen. Käydä hakemassa SPR:ltä pino t-paitoja, jotka ovat 100% puuvillaa. Jos jotain olen oppinut, niin sen, ettei elastaani kestä hikeä. Se on huono ominaisuus silloin, kun ei oikeasti ole varaa ostaa niitä vaatteita joka kuukausi.

Tänään on asialistalla siivota tämä varsinainen huone. Haluan päästä tilanteeseen, jossa minulla ei ole samalla hyllyllä pikanuudeleita ja vaatteita. Haluan ottaa vaatekaapista ulos kaiken sen, mitä toin tänne siinä luulossa että tarvitsisin niitä täällä ja viedä ne D:n luokse. Haluan päästä tilanteeseen jossa kaikki, mitä ei juuri sillä hetkellä käytetä, on mahdollista laittaa kaappiin, eikä sitä enää tarvitse säilöä sängyn tai yöpöydän alla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)