23.3.2016

Hyvä minä!

Olin tänään urhea. Kävin hammaslääkärissä, vaikka pelotti. Lapsiosani olivat kauhuissaan siitä, että porataan. Teini oli huolissaan siitä, ettei poratakaan. Että jos minua ei vieläkään uskota, vaan lähettävät kotiin. Ensimmäinen paikkausyritys epäonnistui, kun paikka irtosi. Puudutus kuitenkin toimi hyvin, lääkäri oli empaattinen ja varasi minulle tarkastusaikoja muita paikkauksia varten, että ehditään hoitaa hampaani kuntoon ennen kuin muutan paikkakunnalta pois D:n luokse.

Kotona menin heti nukkumaan. Olin ihan poikki kaikesta jännityksestä. Olin ollut ylikierroksilla koko edeltävän yön ja se fakta, että puoli naamaani oli puuduksissa oli lapsiosille vaikeaa kestää. Heräsin hammaskipuun. Puudutuksen teho oli ohi. Kello oli jo niin paljon, että hammaslääkäri oli kiinni, joten googlettelin apuja. Selvisi, että muovipaikka voi ärsyttää hampaan hermoja. Jos kipu jatkuu pidempään kuin pari päivää, pitää ottaa uudelleen yhteyttä lääkäriin.

Keskityin syömään ja katsomaan yhtä lempisarjani jaksoa. Kun suun kautta tuli muitakin tuntemuksia kuin kipu, alkoi helpottaa. Oli hyvä huomata, ettei syöminen enää saanut operoitua hammasta vihlomaan. Minulla on yhä reikiä, mutta ne eivät ole niin pahoja, ettenkö pystyisi syömään.

Tiesin hammaslääkärin olevan iso juttu, mutta silti yllätyin, miten paljon se väsytti. Suojelin itseäni monella tavalla, kuten sillä, että varasin lääkäriajan päivälle, jolloin ei ole mitään muuta. Saan rauhassa toipua. Kävin hakemassa kaupasta lempiruokiani, että tulee varmasti syötyä.

Jatkossa pitää pitää hampaistaan parempaa huolta, ettei näitä paikkailuja joudu kestämään kovin usein. Paljon hampaiden pesua, riittävästi veden juomista, pehmeä hammasharja, hammaslankaimen käyttöä, ksylitolipastilli aina ruuan jälkeen. Hampaiden huolto on myös mielenterveyden huoltoa ja itseni suojelua kivulta.

2 kommenttia:

  1. Olet ollut kovin urhea, hienoa sinä! Erittäin hyvä huomio, että hampaiden huolto on osa mielenterveyden huoltoa. Keinosi, miten jatkossa pidät hampaistasi huolen, kuulostavat hyvältä. Itse pesen sensitive-sähköhammasharjalla aamuin illoin, lankaan hampaat sen perään, putsaan hammasvälit hammasväliharjalla, syön purkan/pastilleja aina happohyökkäyksen mahdollisuuden yhteydessä ja lisäksi syön fluoritabletteja iltahammaspesun jälkeen yötä vasten.

    VastaaPoista
  2. Moi rampamieli, löysin sinut BonaFiden blogin kautta ja olen lueskellut aika paljon kirjoituksiasi. Sinusta on ollut suuri apu, olen saanut monta toimivaa ideaa omien palasteni auttamiseen. Toisaalta käsittämätöntä julmuutta olet joutunut kokemaan. Ihan uskomatonta että niitä ihmisiä on ollut sellainen määräkin. Montakohan sinunlaistasi hiljaista onkaan? Puistattaa.

    Olen btw entinen hammaslääkärifoobikko. Se lähti kun sain shokkihoidon, melkein oli hengenlähtö lähellä (en olisi mennyt ellen olisi tiennyt sitä itse) ja puudutuskaan ei toiminut pahan tulehduksen takia. Huh. Siinä oli luontevaa tajuta, että tuota hirveyttä ei tarvitse enää ikinä kokea jos itse nyt alan huolehtia hampaistani ja käyn kaikki mhdolliset tarkastukset ja puhdistukset. No, välillä pitää vielä pinnistää että oikeasti harjaa ja lankaa tarpeeksi usein, mutta eipähän enää oma suu hävetä.

    Voimia opiskeluihin ja kaikkeen. Olen vähän jämä kommentoimaan mutta ajattelin nyt vihdoin tulla esiin.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)