11.3.2016

Ihminen hajosi

"Olen väsynyt pelkäämään muita ihmisiä." - Itsetuho
Toissapäivänä olisi "pitänyt" lukea tenttiin. Nukuin. Työstin. Näin Itsetuhon mustaa mönjää valuvana. Kaikki itkemätön itku ja kipu valui siitä ulos. Kehuin sitä. Itsetuho aukaisi vetoketjun ja astui ulos mönjän peittämästä puvusta. Se oli kaunis ja valkoinen hahmo. Kutsuin sen syliini ja pyysin sitä liittymään minuun. "Ei vielä," se vastasi ja karkasi kauemmas.

Vasta paljon myöhemmin huomasin maassa makaavan puvun. Se näytti odottavan. Puin sen päälleni. Se oli Viha. Puku tuntui iljettävän märältä päälläni. Se oli kyynelistä märkä. Pukuun kuului käsiin laitettavat teräksiset karhun kynnet. Rohkaisin vuoronperään itseäni ja pukua ja lopulta sain sen puettua ylleni. Huidon ilmaa kynsilläni ja naureskelin. Puku selitti minulle, että nyt se hitaasti vajoaa ihoni läpi paikoilleen. Siitä tulee minulle selkäranka: Opin puolustamaan itseäni. Tämä vain vaatii aikaa.

Onneksi olen kärsivällinen.

Tänään oli sitten tentti. Se meni läpi lukematta. Sovelsin muilla kursseilla omaksumaani ja länttäsin esseet kasaan. Olin tehnyt edellisenä yönä aamuneljään tiivistelmää. Nukuin noin kuusi tuntia. Kävin tekemässä tentin. Tulin takaisin kämpille. Tunsin stressin alkavan laueta. Huomenna pääsen kotiin! Tentti läpi. Portfolio palautettu.

Sitten D:ltä tuli viesti. Narsisti-eksä on aloittanut uuden shown. Lapsen pitäisi nyt kahden viikon päästä tulla meille neljäksi päiväksi ja tämähän ei käy. Lapsi on kuulemma niin sairas, ettei voi millään matkustaa tänä viikonloppuna. Joten tapaaminen siirtyisi sitten ensiviikolle. Ja sittenhän se pidempi tapaaminen ei mitenkään onnistu sinä seuraavana viikonloppuna, koska on pakko siirtää perhejuhla edeltävältä viikonlopulta sen pitkän tapaamisen päälle. Narsisti ei oppinut vielä viime kesänä eikä viime syksynä sitä, että perhejuhla ei ole este tapaamiselle.

D soitti ja vaati minulta tietoa, mitä ihmettä hän vastaa narsistin viestiin. Pitää tietää nyt heti, hänellä on kynä ja paperia valmiina!

Minä tunsin huimausta. Heikotti. Olin syönyt aamupalan jälkeen neljä palaa suklaata. Viimeiset aivot olivat valuneet tenttipaperille. Tiesin vain yhden asian: Haluan kotiin.

Saimme me lopulta jonkun vastauksen narsistille. Saatiin vastauskin. Seuraavan kerran lasta hakiessa siellä on täysi show päällä, sen tietää jo nyt. Enää ei ole mitään väliä sillä, ettei äiti saisi olla hakuaikaan paikalla. Ei mitään väliä sillä, että haun pitäisi tapahtua neutraalista paikasta, ei kotoa. On "lapsen etu", että meidän pitää hakea lapsi kotoaan ja kuunnella show aiheesta "lapsi ei voi matkustaa koska...". Sovittiin D:n kanssa, ettei suostuta mihinkään muuhun kuin hakuun sovitusta paikasta. Emme mene kotiin. Jos äiti ei tuo lasta hakupaikkaan, se on sitten tapaamisen estäminen ja pistetään taas rattaat pyörimään. Huoh.

Söin. Yritin ajatella jotain ihan muuta. Seikkailin somessa. Jouduin ylikierroksille. Tajusin pysähtyä kuuntelemaan itseäni vähän liian myöhään. Pistin koneen kiinni ja julistin somekiellon. Keskityin pakkaamiseen, että huomenna ehdin ajoissa bussiin.

Sitten tuli kännykkään viesti, jossa vaadittiin ehdottomasti asiaa x, koska olin julkaissut facebookissa viestin y. Tunsin hajoavani. Menin vessaan tekemään hengitysharjoituksia. Itkin. Poistin koko hemmetin viestin y, vaikka tiesin vaatimuksen olleen kohtuuton. Halusin vain asian pois päiväjärjestyksestä.

Soitin D:lle. Itkin lisää. Hoin olevani väsynyt. Kesken kaiken tajusin, että minä en hoe. Itsetuho hokee. Se oli vihdoin päässyt kiinni nykyhetkeen ja itki ulos väsymystään. Se oli kyllästynyt ja väsynyt pelkäämään ihmisiä.

Itkin itkun ulos. Lepäsin vähän. Tulistuin. Pistin viestin takaisin, muokattuna. Katsotaan mitä tapahtuu.

Seuraavaksi ilmeisesti opetellaan pitämään puoliaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)