2.3.2016

Kirjan lukemisen elämää mullistava taika

Luin Konmari-kirjan. Tai siis kuuntelin sen äänikirjana. Toimi hyvin "unimusiikkina" ennen nukkumaanmenoa. Hyvin rauhoittava tuo lukijan ääni. Koin kaksi oivallusta.
"when we really delve into the reasons for why we can’t let something go, there are only two: an attachment to the past or a fear for the future."
Kondo neuvoo kirjassaan, että jos kokee vaikeaksi päästää irti jostain tavarasta, jota ei enää tarvitse tai joka aiheuttaa ahdistusta, kannattaa kysyä itseltään, pitääkö esineestä kiinni menneen vai tulevan vuoksi.
"It’s important to understand your ownership pattern because it is an expression of the values that guide your life. The question of what you want to own is actually the question of how you want to live your life. Attachment to the past and fears concerning the future not only govern the way you select the things you own but also represent the criteria by which you make choices in every aspect of your life, including your relationships with people and your job."
Tässä kohtaa koin valaistumisen (alleviivaus minun). Suhde eksääni johtui täysin siitä, että pelkäsin tulevaa. Tarvitsin ankkurin, jonkun turvan joka takaisi etten joudu asunnottomaksi sairastamisesta huolimatta. Pelkäsin niin kovasti etten pärjää, että menin naimisiin miehen kanssa, joka oli minulle vain turvasatama, ei kumppani. Kun näin tämän kirkkaasti, kykenin ymmärtämään myös sen, miksi säilön kaapit täyteen kankaita, joista en ikinä saa tehtyä mitään; kirjoja, joita en koskaan tule lukemaan; vaatteita, siivoustarpeita, leluja...

Mielensärkijä opetti minulle, että en tule koskaan pärjäämään ilman häntä. Tämä pelko on iskostunut minuun niin syvälle, että olen valinnut sen pohjalta ensimmäisen aviomieheni, kerännyt ympärilleni tavaraa "kaiken varalta", valinnut ammatin, jonka piti olla takuuvarma työllistäjä.

Onneksi oikeasti tunnen paloa alaani kohtaan ja haluan lähteä tuntemattomille vesille viedäkseni alaa eteenpäin. Onneksi olen nyt löytänyt rinnalleni miehen, jonka kanssa on hyvä ja helppo olla. En enää pelkää tulevaa tai sitä, selviänkö. Pelkäsin valmistumista ja jäämistä työttömäksi. Molemmat tapahtuivat ja selvisin silti. Minä osaan. Minä selviän.

Toinen oivallus liittyy siihen, että meidän ei tule keskittyä asuntomme (ja päämme) siivoamisessa siihen, mitä haluamme heittää pois. Silloin emme näe sitä, mitä meillä jo on. Kondo neuvoo tekemään valinnan jokaisen omistamansa asian kohdalla tunnepohjalta:
  1. Edetään tavarakategoria kerrallaan (Kondo listaa nämä kirjassaan).
  2. Jokainen saman katekorian tavara kerätään yhteen paikkaan lattialle tai pöydälle. Todellakin joka-ikinen. Jos tavara löytyy kategorian läpikäymisen jälkeen, se menee automaattisesti hävitykseen.
  3. Jokainen läpikäytävän kategorian esine otetaan käteen ja kysytään itseltä:

Tuottaako tämä minulle iloa?

Jos vastaus on kyllä, tavara jää.

Kondon menetelmä toimii monesta syystä. Se tekee näkyväksi sen, mitä jo omistaa. Se opettaa tekemään päätöksiä itsenäisesti. Itseluottamus ja päätöstentekokyky kasvaa, mitä pidemmälle ohjelmassa etenee. Siksi kirjan ohjeita tulisi noudattaa järjestyksessä kirjan lukemisen jälkeen, eikä vain poimia muutamaa kivaa juttua sieltä täältä.

Valintaprosessi toimii myös kiitollisuusharjoituksena. Ainakin itse huomasin olevani kiitollinen kaikesta ihanasta, mitä minulla on: Paksusta villamekosta, joka pitää minut lämpimänä. Kauniista villasukista, joiden varret ovat kuin pitsiä. Laadukkaasta puuvillahameesta. Pirteänvärisestä juoksutakista, joka oikein kutsuu lähtemään lenkille.

Lapsuudessani tavara oli roinaa. Sitä oli aivan liikaa, se teki elämästä ahdistavaa, keräsi pölyä, hajosi käsiin huonojen säilytysolosuhteiden, käyttämättömyyden tai huollon laiminlyönnin vuoksi. Vaikka olen käynyt läpi vasta vaatteeni ja niistäkin kesä- ja ulkovaatteet odottavat sitä, että saan ne kaikki samalle paikkakunnalle, olen jo huomannut muutoksen tavarasuhteessani. Kun jäljellä on vain vaatteita, joista oikeasti pitää (Oikean kokoisia, puristamattomia, hankaamattomia, hyvän näköisiä, ehjiä ja tahrattomia), niistä haluaa myös pitää paremmin huolta. Ne haluaa viikata nätisti kaappiin omiin koreihinsa ja haluaa todella pitää järjestyksen.

Tähän mennessä vaatetta on hävitetty kolme ikean kassillista. Kaksi vien kirpputorille, yksi oli puhdasta lumppua. Ihmettelin kaappia läpikäydessäni, miksi olen säilönyt öljyyntyneet farkut ja pihkaantuneet juhlahousut. Kehonkuvani on myös vääristynyt. Kaapistani löytyi vaatteita ajalta, jolloin painoin 7 kiloa enemmän kuin nyt. Kun vaatekokoni on tällä hetkellä yläkropan osalta 38 (s-m) ja alakropan osalta 40 (L), isoimmat vaatteet kaapissani olivat kokoa 46!!! Oli ihanaa päästää irti niistä. Olen piiloutunut isojen vaatteiden alle. Kirpputorin sovituskopissa tajusin, että valitsen yhä sovitettavaksi liian isoja kokoja. Pitää yrittää nähdä itsensä sellaisena kuin nyt olen.

Huomasin, että moniin vaatteisiini liittyi kipeitä muistoja. Siksi en ole käyttänyt nättiä ja käytännöllistä pikkumustaani. Yhdistän sen aina niihin yksiin juhliin, joihin eksä halusi minun osallistuvan, vaikka olin henkisesti aivan rikki ja halusin vain kotiin. Pikkumusta muistutti minua siitä, ettei minua oltu kuunneltu. Se oli myrkyttynyt. Lisäksi sen kaula-aukko oli liian avonainen nykyiselle minulle. Pois.

Oli myös vaatteita, jotka minulle oli työnnetty. Vaatteita, jotka "kuuluu" omistaa. Aivan väärän värisiä vaatteita: kanarialinnun keltaista, joulun punaista. Minulle sopivat murretut sävyt, maanläheiset värit. Kun nyt olen karsinut vaatekaapistani muut, on tapahtunut outoja: Kaikki vaatteeni sopivat yhteen! Ottaa yhden yläosan ja yhden alaosan kaapista ja asukokonaisuus on syntynyt. En malta odottaa sitä hetkeä, kun kaikki omaisuuteni on taas saman katon alla ja saan käydä sen läpi KonMari-tyyliin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)