19.4.2016

Autoilun tuska

Eilen tuli joku ihme kipu häntäluun alueelle. Istuminen oli mahdotonta, mikä on kätevää, kun pitäisi kirjoittaa opiskelujen loppuraportteja. Piti ottaa buranaa, ja silti irvistelin. Oletin, että kipu liittyi siihen, että taas joku alue aukesi. Ehkä näin oli, koska aivan loppupuolella yhtä isoa hermoa häntäluun vasemmalla aivan kuin poltti ja sitten kipu vähitellen laantui.

Olen ylittänyt itseni. Ajoin autoa, vaikka vihaan ajaa autoa. Vihaan ajaa autoa, koska osat minussa uskovat vakaasti, etten osaa. Ne menevät totaalipaniikkiin, kun istun autonrattiin. Vähitellen olen yrittänyt vakuuttaa niitä siitä, että minä osaan. Minulla on ajokortti. Olen siis läpäissyt ajokokeen. Joku ulkopuolinen on siis ollut sitä mieltä, että osaan ajaa. Ainakin riittävän hyvin jatkaakseni harjoittelua ihan luvan kanssa.

Ajoin autoa heti aamusta. Autoon oli vaihdettu kesärenkaat viime viikonloppuna. Puolimatkassa alkoi sataa lunta. Sitä tuli taivaan täydeltä ja kohta koko maa oli valkoinen. Pyyhkijät kävivät täysillä ja silti oli vaikeaa nähdä eteensä. Piti hiljentää raakasti, että pysyin edes tiellä. Tien pielet olivat täynnä autoja, jotka olivat ajaneet ojaan. Yksi oli katollaan. Kesti tunnin ennen kuin ensimmäinen aura tuli vastaan. Talvellakaan ole noin paljon lunta tiellä!

Sain pidettyä itseni rauhallisena. Sain ajettua matkan perille asti turvallisesti. Kukaan ei kuollut, auto on ehjä. Perillä annoin itselleni aikaa toipua. Nukuin kunnon päikkärit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)