7.4.2016

Valivali

Annetaan: Masennuspotilas. Selkä rikki. On ehkä korjattavissa, mutta ei suostu menemään lääkäriin. Tarvitsee hieronnan. Annetaan rahahuolista vapaaseen kotiin. Vain nouto, ei suostu änkemään itseään pahvilaatikkoon postitusta varten.

---

Tässä vaiheessa kevättä piti olla niin, että meillä olisi säästötilillä 800e. Todellisuudessa meillä on säästötili tyhjä ja luotolla -300. Syyt: Auton hajoamiset, lasten synttärit ja muut hankinnat. Nyt laina-auto pitäisi katsastaa, D:llä ei ole muita ehjiä kenkiä kuin talvikengät, minulle on tulossa hammaslääkärin laskuja parilla sadalla, syödäkin pitäisi ja ja...

Tiukka (mahdoton?) rahatilanne pistää parisuhteen koville. Kyllä minä pihtaisin. Syön opiskelupaikkakunnallani pikanuudeleita soijarouheella ja juon vettä. D hoitaa yhä stressiä nestemäisellä leivällä, ja hoitava annos on yksi mäyräkoira. Tupakkalakko on mennyt puihin niin monta kertaa, etten enää pysy laskuissa. Minusta nämä ovat täysin turhia menoeriä, mutta ymmärrän kyllä, että vaikea sitä on ruveta näille tekemään mitään, kun rahahuolet ja eksä vievät kaiken liikenevän energian. Meillä ei ole varaa ostaa kuntosalikorttia, jotta ne paineet voisi purkaa siellä. Meillä ei ole varaa hankkia D:lle lenkkareita, että pääsisi lenkille. Meillä ei ole varaa lääkekuuriin tupakoinnin lopettamisen tueksi. Meillä ei ole varaa käydä hierojalla tai kiropraktikolla hoidattamassa sitä selkää.

Meillä ei ole varaa.

Tuntuu, että mitä tiukemmalle rahat menevät, sitä hullumpia asioita D ostaa. Lapsille pitää saada pelejä ja pitää käydä ravintolassa syömässä, kun oma isä ei koskaan sinne vienyt. Uusin hankinta oli televisio (!) lastenhuoneeseen. Minä luulin, että oltiin sovittu, ettei lasten huoneeseen laiteta elektroniikkaa, kun sitten ei voi olla varma etteivät nukkumaanmenoajan jälkeen roiku netissä tai pelaa. Luulin myös, että oltiin sovittu, ettei nyt tehdä hankintoja kuin ruokakaupasta.

Tietysti se (käytettynä ostettu) telkkari olikin rikki. Piti ruveta ostamaan siihen sitten varaosia ja kun ne eivät auttaneet, seuraavaksi pitää hankkia uusi digiboksi. Lisäksi ostoslistalla ovat uusi kiintolevy tietokoneeseen ja videotykki (!!!!) valkokankaineen. Minä en ymmärrä, miksi sellainen pitää saada. Enkä ymmärrä, mitä hittoa sillä tekee 3 m x 3 m huoneessa. Jossa on jo parisänky, tietokonepöytä, kirjahylly, apupöytä, toinen työpöytä, mappikaappi ja sivupöytä. Tarpeeksi ahdasta jo muutenkin, kiitos vain!

Kyllä minäkin ostan asioita, joita ilmankin voisi elää. Mutta minusta ne ovat olleet perusteltuja: uusi kattila hajonneen tilalle. Uudet juomalasit haljenneiden tilalle. Vaatteita kirpputorilta puhkikuluneiden lumppujen tilalle. Lapselle vaatetta. Itselle sukkia ja alkkareita. Isoin hankinta (rahallisesti) oli uusi parranajokone D:lle, kun vanha aiheutti jatkuvasti ihotulehduksia. Nyt on päästy niistä.

Sossusta tuntuu tulevan joka kuukausi vähemmän rahaa. Mitä tiukemmaksi rahantulo muuttuu, sitä hullummaksi muuttuu D:n rahankäyttö. Sen sijaan että ottaisi yhteyttä siihen työntekijään, joka myöntää passit joilla pääsee ruokajonosta hakemaan tavaraa, pitää lähteä piristämään itseään shoppailureissulle lähikaupunkiin.

Kotona alkaa olla ahdistavaa olla. Täällä on kiroileva, kipeä mies, joka huutaa pienimmästäkin. Joko olen jättämässä häntä tai sitten en saa koskaan töitä. Tai sitten pitää myydä kaikki ja muuttaa katuojaan, kun rahat loppuu.

Lasten nähden meillä tietysti menee hyvin. Rahasta ei puhuta. Sitten lapset kertovat mummon antaneen 50 setelin kouraan ja he ostivat koko rahalla karkkia. Ihmettelevät, kun me puremme hammasta ja lähdemme huoneesta sanomatta mitään. Lasten äidin suku syytää lapsille sellaisia summia, että niillä kustantaisi meillä kuukauden ruuat ja lapset tuhlaavat ne leluihin, karkkiin tai hukkaavat. Yritä nyt tässä sitten opettaa säästäväisyyttä ja tavaran arvostamista.

Lapset syövät arvioni mukaan kilon karkkia viikossa. Lihavin on taas äitinsä ilmoituksen mukaan laihiksella, mutta ei se karkkipäivänä näy. Lapsi jättää ruokia välistä ja käy sitten omilla rahoillaan ostamassa karkkia. Haluaisin keskustella asiasta hänen kanssaan, mutta he ovat meillä niin lyhyitä hetkiä, ettei se oikein onnistu. Lapset ovat lisäksi alkaneet vieroksua minua, viimeinenkin vieraskoreus on karissut. Nyt minulle ilmoitetaan, että minä en kuulu tähän leikkiin, hän leikkii isin kanssa.

Osinhan tähän olen pyrkinyt, työntänyt lapsia isänsä syliin. Lapset käyvät meillä vain tapaamassa isäänsä, eivät minua. Toisaalta huomaa, että se vähäinen yhteys, mikä meille ehkä syntyi, ei ole mitään verrattuna lapsen ja vanhemman suhteeseen. Minä olen tarhan täti. Kiva, mutta korvattavissa.

Viime tapaamisella olin flunssassa ja D vaati toistuvasti, että tavarapino, jonka olin kasannut nurkkaan odottamaan poisvientiä, pitää hävittää nyt heti. Minulla oli ääni mennyt, makasin peiton alla, mutta sitten minulla kilahti. Tartuin kasseihin, heitin ne ulko-ovesta pihalle ja kun matkalla kompastelin lattialle jätettyihin kenkiin, heitin nekin pihalle. Olen saarnannut itseni väsyksiin siitä, että niitä ei saa jättää lattialle, minulla menee vielä nilkka kun kompastelen niihin!! Raakuin D:lle, että kun ei kipeänäkään saa olla rauhassa, vaan jatkuvasti vaaditaan sitä sun tätä. No, yksi lapsista pelästyi tilannetta valtavasti ja yhdisti sen kai D:n aikoihin narsisti-eksän kanssa. Tätä sitten selvitettiin ja lapsi halusi äitinsä luo. Mistä D suuttui minulle ja vaati minua korjaamaan koko tilanteen. Loppupäivän makasin yksin lapsen sängyssä kuumetta sairastellen, välillä D kävi ovella kertomassa taas, kuinka paha tilanne on tai kuinka pahalta hänestä tuntuu. Hirveä päivä. Lopulta lapsi rauhoittui ja seuraavana päivänä kaikki oli taas ok.

Puhuttiin D:n kanssa tapahtumat halki, mutta totesin itsekseni, ettei tästä suhteesta tule mitään, jos tämä jatkuu tällaisena. D ei ota rakkautta vastaan, enkä minä saa empatiaa. Huoh.

Kaipaisin myönteistä palautetta, mutta se tuntuu olevan kiven alla. Esittelin yhdellä kurssilla uuden tavan tehdä hommaa, jossa jää yksi työvaihe kokonaan pois. Kurssin opettaja kehui tekemääni videota aiheesta, mutta huomautti, ettei työni täytä kurssin vaatimuksia, kun siinä jää yksi työvaihe pois. Minun siis piti tehdä homma uusiksi niin, että se yksi työvaihe, jota ei tarvita, on mukana. Helvetti.

En enää yhtään ihmettele, miksi asioita ei uudisteta. Aina on jossain se kalkkiutunut moraalinvartija, joka ei ymmärrä kuin lomakkeita ja kaavoja ja haluaa, että kaikki tehdään kuten aina ennenkin.

Tänä aamuna tuli sähköpostiini viesti yhdestä palvelusta, johon piti rekisteröityä ihan vain opintojen takia. Viestissä arveltiin etten ole kirjautunut tililleni uudelleen pitkään aikaan, kun en ole tarpeeksi luova: En keksi keinoja käyttää palvelua. On se nyt, kun sähköpostitkin vittuilevat.

Huomenna minulla pitäisi olla valmiina kyselylomake jaettavaksi harjoittelupaikassani. Pitäisi olla valmiina haastattelu kokeneemmalle kollegalle. Pitäisi olla analyysiä ja raporttia kirjoitettuna. Ensi viikolla on portfolion palautuspäivä, ja siihen pitäisi liittää myös essee, jota varten pitää lukea kaksi tieteellistä artikkelia... Ja minä vain istun lamaantuneena keittiön pöydän ääressä ja mietin, saanko koskaan töitä. Helpottaako tämä koskaan.

3 kommenttia:

  1. Et ehkä haluaisi tätä kovasti kuulla, mutta minusta ainakin tuntuu että olisit pienen tauon tarpeessa parisuhteen puolesta. Teet parhaasi ja silti tiukkaa on, ja jos et koe saavasi tarvitsemaa tukea ja toinen ei halua/pytsy/jaksa sinua kuunnella kun yrität häntä auttaa... olisikohan nyt hetki pitää vaihteeksi itsestäsi huolta? Kovasti tsemppiä, toivottavasti asiat järjestyy.

    VastaaPoista
  2. Mielestäni sinun olisi tärkeää rampamieli keskittyä pitämään huolta itsestäsi. Osaat kunniakkaasti pitää huolta D:stä ja lapsista, mutta kuka pitää sinusta huolta? Toivon, että saisit vastaanottaa empatiaa ja kunnioitusta, koska sinä jos kuka sen kaiken olet ansainnut. Teet kaikkesi muiden eteen, mutta sinun tekojasi ei kunnioiteta riittävällä tavalla. Toivon paljon voimia sinulle ja että asiat järjestyy parhain päin.

    VastaaPoista
  3. D on alkoholisti ja D tarvitsee terapiaa. Sitähän saa sitten, kun siihen on varaa. Jos jaksat, voit laatia budjetin ja vaatia panttaamaan siihen kuuluvat rahat: esim. ruokarahat ja matkarahat. Ei sinunkaan kuulu syödä pelkkiä nuudeleita. Jos on eri tilit, voit laittaa rahaa omalle tilille.
    Koita hyväksyä se, että D on alkoholisti, joka ei voi lopettaa polttamista. Silloin asiaa vastaan ei tarvitse taistella ja hän muuttuu sitten kun hän pystyy siihen.
    Lapset tykkäävät, että heitä kuunnellaan. Jos koitat yksinäsi saada lapsia tekemään asioita eri tavalla ja D ei pidä puoliasi, ette ole samaa mieltä ja uskottavuutesi katoaa. Siis, jos D ei komenna tai puhuttele lapsia on yrittämisesi hyödytöntä. Voit käyttää energiasi muuhun. Voit ottaa vaikka tavoitteen, että koitat kestää sekasortoista tilannetta, kunnes D pääsee terapiaan ja sinä saat opiskelut loppuun. Tai voit muuttaa hetkeksi erilleen, mutta silloin dyykkari varmaankin kuvittelee, että aiot jättää hänet kokonaan.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)