6.5.2016

Aikuisuutta kohti

Olen siivonnut ja vienyt turhaa tavaraa pois. Hävitin seksuaalisen hyväksikäytön kotoani. Hävitin sairaskertomukseni, vanhat lääkereseptit, lääkärintodistukset. Laitoin pois elokuvat, joissa käsitellään raiskausta tai seksuaalista väkivaltaa missään muodossa. Myin pois dissosiaatiota ja traumoja käsittelevät kirjani. Minä en tarvitse niitä enää. Tässä hetkessä minä olen terve ja toipunut. Mennyt on mennyttä. Minun ei enää tarvitse kantaa sitä mukanani muutosta toiseen, pyyhkiä siitä pölyjä, huolehtia, homehtuuko se varastossa. Ei. Se on nyt kaikki poissa.

Menneisyyden tilalle on tullut nykyisyys: Lasten leluja ja vaatetta, yhdessä tehtyjä hankintoja, työjuttuja. Olen kotona omissa nahoissani. Dissoilen vain, jos pelästyn tai joudun jännittävään/ahdistavaan tilanteeseen. Tunnistan olon ja osaan rauhoitella itseni sen jälkeen.

Keho on ollut rikki ja vaatinut lepoa. Olen opiskelujen suhteen aikataulusta jäljessä, mutta minkäs teet. Flunssa kestää, minkä kestää.

Avauduin kaikista ahdistuksistani kaverille, joka polkaisi pystyyn avustusringin. Meillä on vihdoin riittävästi vaatetta kaikille lapsille! Kesä on tulossa, eikä meidän tarvitse enää pyörittää pesukonetta kolmen päivän välein. Nyt on vaatetta viikoksi, vaikka narsisti-eksä ei laittaisi lapselle mukaan mitään. Huh, mikä helpotus! (Ja ei, me emme saa sossusta lasten hankintoihin mitään avustusta, koska sossun mielestä ne kuuluvat äidille.)

Sain töitä. Onnistuin löytämään yhden niistä piilotyöpaikoista, joka ei koskaan päädy MOL:in sivuille. Yksi kollega vinkkasi, että yhdessä paikassa saatettaisiin syksyllä tarvita tuuraajaa. Soitin heti sinne, lähetin CV:ni ja pomo soitti perään. Haastatteluun seuraavana päivänä.

Valmistautuessa oli tunne, että nyt nappaa. Autossa tuli itku. Itkin ja soitatin voimamusaa stereoista. Kokosin itseni. Perillä pomo alkoi heti puhua työn käytännön järjestelyistä. Olin vähän puulla päähän lyöty, olin valmistautunut työhaastikseen. Tämä vaikutti aika vahvasti työhön perehdyttämiseltä. Kysyin asiaa. Pomo totesi, että hän mieluummin palkkaa minut kuin aloittaa viikkojen rekryprosessin. Olin ollut aktiivinen ja vaikutin hyvältä tyypiltä, joten hän mieluiten säästää näin itseltään lisätyötä. Jahka saan opiskeluista paperit pihalle, voin käydä allekirjoittamassa työsopparin. Työt alkavat kolmen kuukauden päästä ja pesti kestää puoli vuotta. Meidän köyhyys loppuu joskus, jee!

Työpaikan löytymisen myötä (Minä löysin sen ihan itse!) on tullut olo, että nyt olen Aikuinen. Autolla ajamisesta on tullut helpompaa. Opettelen yhä pysymään rauhallisena ja dissoilen esim. motarille liittyessä, mutta kukaan ei ole vieläkään kuollut ja pellit ovat ehjät. Sain töitä, koska opiskelin itselleni lisäpätevyyttä tämän lukuvuoden. Järjestin opiskelupaikan ja tuet ihan itse. Opiskelin ihan itse. Järjestin kulkemiset kolmen kaupungin välillä ihan itse. Itsetuntoa kohottaa myös se, että olen arvostamieni henkilöiden mielestä niin mielenkiintoinen, että he haluavat pitää yhteyttä ja tehdä yhteistyötä kanssani! OMG!

Lämpimät kelit ovat houkutelleet ulos. Sisällä ei viihdy. Tavarakaaos on yhä hirmuinen, kun kirppistavarat seilaavat edestakaisin ja moni huonekalu on yhä ostoslistalla eikä paikoillaan. Hitaasti teen tilauksia, sitä mukaan kun rahaa saa kasaan. Seuraava iso paukku on auton jarruremontti. Toivotaan, että siihen saadaan apua sukulaisilta.

Mummon syöpähoidot etenevät ja hän on nyt kotonaan eristyksissä. Vierailut on kielletty tartuntavaaran vuoksi. Toivotaan, että kuukauden päästä hoidot ovat ohi ja pääsen kylään.

Kuukausi, ja opintojen pitäisi olla paketissa. Miten tässä näin kävi?

6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä! Olen seuraillut pitkään blogiasi, ja on ollut ihan mahtavaa nähdä, miten askel askeleelta olet edennyt itsesi kanssa. Rohkea, upea nainen. :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä! Ihanaa että saat niin pitkän duunin syksyllä! Kiitos kirjavinkkauksesta ja onnitteluista! Halit!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä! Ihanaa että saat niin pitkän duunin syksyllä! Kiitos kirjavinkkauksesta ja onnitteluista! Halit!

    VastaaPoista
  4. Jee! Sinun kuuluisikin olla ylpeä itsestäsi, sulla on vahva mieli. Monet eivät laiskuuttaan, paineiden ja muutoksien pelon takia edes hae töitä vaan junnaa ahdistuksessaan eikä edes koita päästä siitä yli. Ja monella ei ole noin rankkoja taustoja. Sä olet vahva!

    VastaaPoista
  5. Onnea! Olen aina välillä blogiasi lukenut (itsellänikin on traumataustaa, hieman eri asioista tosin) ja mahtavaa nähdä, että olet saanut asioitasi oikein hyvin itse kuntoon, paljon paremmin kuin monet ilman rankkoja vastoinkäymisiä jopa. Olet Selviytyjä isolla S:llä!

    Itse vietin vuosia masennuksen ja traumojen parissa huonolla itsetunnolla höystettynä, lähestulkoon eristin itseni maailmasta kotiin. Nykyään voin paremmin, käyn töissä ja pidän itseäni aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä. Kun työelämässä ja muualla kohtaa jonkinasteisia ongelmia, draamaa ja kaikennäköistä epämääräistä, pystyn monesti etäännyttämään itseäni niistä asioista ja olemaan ottamatta niin vakavasti - haluan ajatella sen johtuvan siitä, että olen nähnyt pahempiakin asioita, ja osaan jo löytää rauhaa sisältäni menemättä ihan täysin mukaan jokaikiseen ympäristön arkielämän ongelmaan. En halua dissosioida ja paeta, mutta osata laittaa asiat perspektiiviin. Pakkohan se on ajatella, että kaikesta mitä on joutunut kokemaan seuraisi edes jotain hyvää, mikä on varmaankin sitten sen jonkinlainen vahvuus ja kyky selvitä asioista, joita eteen jatkuvasti tulee.

    Onnea vielä uusiin haasteisiin ja toivottavasti työ on mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  6. Onnittele itseäsi, taputtele ja kiitä joka päivä kaikesta siitä mitä teet! Osaat vaikka mitä, pystyt hoitamaan asiasi, pärjäät kaikilla elämän osa-alueilla IHAN ITSE! Go girl go! :)

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)