26.5.2016

No comment

Uusiin ihmisiin tutustumisen myötä (sitä on nyt paljon tarjolla!) yritän työstää sitä, miten paljon minun kannattaa itsestäni kertoa. Vertaan kertomaani siihen, mitä tiedän esittelyjen jälkeen muista, ja totean taas kertoneeni koko elämäntarinani perusteluineen, ja tiedän muista sen verran, että yksi on naimisissa ulkomaalaistaustaisen miehen kanssa, yhdellä on kissa ja yksi harrastaa sukellusta.

D yrittää auttaa minua. Hän kärsii samasta ongelmasta, mutta on nyt tehnyt minulle selvää rajausta siitä, mitä hän haluaa minun kertovan muille, kun tapaan uusia ihmisiä. Aivan tuntemattomille voin kertoa, että hän on olemassa. Jos esitetään suora kysymys esim. miksi ajan autolla, joka on selvästi lapsiperheen auto, voin kertoa lasten olemassaolosta. Jos ihminen on änkemässä elämäämme niin pitkälle, että tulee kahville, voin jo kertoa enemmän. Yritän nyt sitten noudattaa tätä ohjetta.

Minulla ei ole mitään velvollisuutta kertoa kaikkea itsestäni kaikille.

Minulla on oikeus yksityisyyteen. Minulla saa olla salaisuuksia. Minun ei tarvitse jatkuvasti ja kaikkialla kertoa koko elämäntilannettani vain osoittaakseni, etten häpeä sitä.

Avoimuudesta on kyllä ollut konkreettista hyötyäkin. Kun kerroin avoimesti etsiväni töitä, niitä löytyi. Kun kerroin avoimesti meidän olevan köyhiä, saimme lahjoituksia. Mutta kukaan näistä auttajista ei halunnut tietää koko elämänhistoriaani auttaakseen. Ainut, joka rupesi sitä minulta vaatimaan, oli ihminen, joka ei edes halunnut auttaa. Hän halusi tuomita. Tämä oli tärkeä opetus.

Tulen toimimaan alalla, jossa ollaan hyvin näkyvillä. Joudun kesän aikana miettimään runsaasti sitä, miten paljon kerron itsestäni asiakkaille, työkavereille tai pomolle. En halua työntää huoliani kenenkään niskaan ja tiettyjen asioiden kertominen voi vahingoittaa asiakassuhteita. Suojelen itseäni ja työpaikkaani, kun opettelen säilyttämään jonkinlaisen yksityisyyden puheliaisuudesta ja avoimuudestani huolimatta.

4 kommenttia:

  1. Tää on niin outoa tämä kun blogi on kuin suoraan minun elämästä :/

    VastaaPoista
  2. Mikään yksityiselämään liittyvä ei lähtökohtaisesti kuulu työpaikalle - ei pomolle, työkavereille eikä asiakkaille. Voi olla puhelias ja puhella mukavia ja muuta puutaheinää!

    Henkilökohtaisuuksiin meneminen tulee ystävystymisen jälkeen. Voi olla vaikka 10 vuotta samalla työpaikalla samassa porukassa ystävystymättä kenenkään kanssa; silti suhteet voivat olla hyvät ja toimivat!

    Mikäli "paljastaa" itsestään turhan henkilökohtaisia asioita, se voi alkaa harmittaa myöhemmin eikä mitään ole tehtävissä. Jos käyt jossakin terapiassa, niin kysy terpalta työpaikan ihmissuhteista ja työroolin merkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vahvistuksesta. Terapiassa en ole käynyt sitten vuoden 2012. :) Aion kyllä hakea tukea töiden aloittamiseen työterveyden kautta, ihan vain varmuuden vuoksi.

      Poista
    2. Tiedä sitten pitäisikö tätä sanoa vai ei. Jokin turvaverkko uudessa tilanteessa on varmasti paikallaan! En vaan ole vakuuttunut että onko työterveyshuolto oikea osoite. Sen verran olen kuullut juttuja siitä, että on tullut " leimatuksi" työterveydessä.

      Poista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)