1.6.2016

Viisvuotiskatsaus

Viisi vuotta sitten olin vaihdossa ulkomailla. Kuntouttavat opintoni olivat loppusuoralla. Edessä oli muutto ulkomaille eksäni töiden perässä. Horjuin yhä itsestäni huolehtimisen kanssa. Onnistuin yhä järjestämään tilanteita, jotka saivat minut totaalipaniikkiin.

Viisi vuotta sitten sekä yksilö- että ryhmäterapiani loppui. Lääkitys lopetettiin. Koin selviäväni ilman niitä, vaikka pelkäsinkin kyseessä olevan vielä hyvin hauras rauha.

Neljä vuotta sitten kävin läpi avioeroani. Palasin Suomeen ja hakeuduin takaisin terapiaan. Osani kirjoittivat tänne puolestani. Aloin löytää itseäni.

Neljä vuotta sitten todellisuuskäsitykseni aaltoili. Osani hyökyivät esiin ja näkyville. Ne etsivät hyväksyntää ulkopuolisesta maailmasta ja löysivät sitä vaihtelevalla menestyksellä. Keskellä sitä kaaosta tutustuin Dyykkariin.

Kolme vuotta sitten sain yhä voimakkaita takaumia joihin tarvitsin rauhoittavia. Horjuin yhä Näädän ja Dyykkarin välillä. Osani olivat minusta irallisia persoonia, joiden toimintaa katsoin kuin lasin läpi.

Kolme vuotta sitten pystyin vihdoin nauttimaan seksistä ilman takaumia. Vaihdoin nimeni. Ei enää mielensärkijän minulle valitsemaa nimeä, vaan nimi, jonka olin itse itselleni valinnut. Nimi, johon olen nyt kasvanut.

Kaksi vuotta sitten sain SI-niveleni loksahtamaan paikoilleen. Myönsin olleeni vahva, kun selvisin siitä kaikesta. Valmistuminen oli vielä edessä. Kaikki oli kesken. Silti olin onnellinen. Olin löytänyt Dyykkarin. Meillä oli koti. D söi masennuslääkkeitä.

Kaksi vuotta sitten osat yhä vaihtuivat, mutta se alkoi muistuttaa mielentilan vaihtumista. Enää ei vaihtunut koko persoona: Ikä, kehitystaso, käytettävissä olevat keinot, muistot.

Vuosi sitten olin koditon. Näin unta, jossa yhä etsin oikeaa paikkaani, kun luokkakaverini olivat jo valmistuneet ja ihmettelivät, mikä minulla kestää. Alkoholi oli teineille, maito lapsille. En ollut enää kumpaakaan. Etsin vettä. Vesi on aikuisille. Se on järkevä janojuoma. Elämän vesi. Missä on vettä, on elämää. Vesi luo toivoa paremmasta. Alkoholi on pakenemista varten.

Vuosi sitten soitatin Daruden biisiä "Beautiful Alien" ja haistatin sen kautta paskat raiskaajilleni: Ei, en ikinä tule olemaan sellainen kuin te. Tein suunnitelman, jolla pääsisin eteenpäin. Aloin toteuttaa sitä. Kesällä kävin kuuntelemassa biisin livenä.

Nyt koen olevani parantunut dissosiaatiohäiriöstä. En enää erota itsessäni erillisiä osia. Osin kaipaankin niitä. Lapsiosien kapina oli selvä merkki siitä, että toimin itseäni vastaan. Nyt joudun pysähtymään ja kuuntelemaan itseäni itse. Kukaan ei tee sitä puolestani. Työskentelen yhä itseni kanssa uusien haasteiden kohdalla. Uusin saavutus oli motarille liittyminen dissosioimatta.

Toisaalta nyt koen olevani kokonainen ja ehjä. Minä elän tätä elämää, ei kukaan muu. Voin yhtä aikaa olla rautaisenkova ammattilainen, joka haluaa uudistaa koko alansa, että se hassu hippi, joka käy bileissä tanssimassa 7-8 tuntia putkeen. Voin olla aikuinen lapsille ja silti se heikko ja tarvitseva, joka saa halin. Osaan puolustaa itseäni. Rauhoittaa itseäni. Tsempata itseäni. Asettaa tavoitteita ja päästä niihin.

Olen rauhoittunut. Elämä ei ole enää pelkkää selviytymistä. Ok, siinä on paljon velvollisuuksia, mutta myös hauskaa. Yksi tärkeä osa tätä on ollut se, että vaikka on ollut rahallisesti tiukkaa, olen järjestänyt itseni festareille kerran kesässä. Järjestänyt jokaiseen päivään edes sen lyhyen hetken, jolloin palkitsen itseäni. Huolehtinut, että pääsen vapaalle, kun siltä tuntuu. Ajatellut välillä itseäni ja muistuttanut, että elämme vain kerran. Antanut musiikin viedä, heittänyt vastuun kaikesta DJ:lle keikan ajaksi. Se on ollut hyvää harjoitusta: On asioita, joihin en voi vaikuttaa. Ne on vain elettävä läpi ja nautittava kyydistä.

Missään nimessä en ole valmis. Elämä on projekti. Mutta nyt tuntuu aidosti siltä, että alan olla voiton puolella.


(Armin van Buuren f. Rock Mafia - Hands to Heaven)

6 kommenttia:

  1. olen kommentoinut melko samalla tavalla ennenkin (muistaakseni), mutta ihan mahtavaa lukea tällaista. olen lukenut blogiasi alusta saaakka, ja välillä usko itseen ja omaan tervehtymiseen on vähissä, mutta tällaiset jutut rohkaisevat ja antavat uskoa.

    VastaaPoista
  2. Uusi kotimainen kirja dissosiaatiohäiriöistä:

    http://dissociation.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Karvat nousivat pystyyn jo alkumetreillä: "dissosiaation syntyyn ei välttämättä tarvita paljon". Alempana sivulla on video, jossa kysytään "Koetko, että olet vieras ja outo itsellesi?". Pelkään, että on vaarana, että dissoilusta tulee uusi erityisherkkyys: Ihmiset, joilla ei ole hajuakaan siitä, mistä puhutaan, diagnosoivat itsensä ja alkavat vaatia erityiskohtelua. Se kun on niin "last season" olla indigolapsi...

      Toivotaan, ettei pessimismiini ole aihetta. Tässä elämäntilanteessa en ehdi kirjoja lukea, joten jää myöhemmäksi.

      Poista
  3. <3 Tärkeä matka - olen onnellinen puolestasi!

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)