31.7.2016

Jaettu kasvatusvastuu ♥

Dyykkarin kaveri oli kylässä, lapset meillä. Piti riidellä. Lähdettiin sitten kauppaan kahdestaan, että saatiin autossa päästää höyryjä toisillemme. D valitti, että säännöt, jotka olen lapsille asettanut, saavat hänelle sellaisen olon, kuin olisi jossain keskitysleirillä. Hän syytti minua minuuttiaikataulun ylläpitämisestä, minkä kielsin. Vetosin lasten luontaisiin rytmeihin. Kun ei lapsi nuku millään kello kahdeksaa myöhempään aamulla, niin hänen on mentävä ajoissa nukkumaan, että ehtii nukkua tarpeeksi. Ja että kyllähän minä olen joustanut: Ruoka-ajoissa ja nukkumaanmenoajoissa sen puolituntia-tunnin suuntaansa. Ei riitä, sanoi D. Hän haluaa, että kesälomalla ollaan rennosti.

Lopulta sitten sovittiin, että minä huolehdin jatkossa siitä, että lapset siivoavat pöydän ruuan jälkeen. Muu kasvatusvastuu on D:n niskassa. Tuli helpottunut, vaikkakin epäuskoinen olo. En alkuunsa uskaltanut luottaa siihen, että D alkaisi pitää kuria. Mutta niin vain tuo on alkanut pitää. Kun minä otin reilun askeleen taaksepäin, D on astunut syntyneeseen tyhjiöön ja ottanut lapsiinsa ihan eri otteen kuin olen ennen nähnyt.

Kerrannaisvaikutukset ovat olleet huomattavat: Tappelemme paljon vähemmän. Kotona on rennompaa. Jaksan lasten riehumisia paremmin, kun ne eivät ole automaattisesti minun ongelmiani. Nyt niihin puuttuu ihminen, jolla on biologinen side näihin lapsiin. Hän jaksaa paljon enemmän kuin minä, koska rakastaa. Minä välitän omalla tavallani, mutta en ole - enkä koskaan tule olemaan - näiden lasten äiti.

Oli vapauttavaa lukea netin keskustelupalstalta toisen äitipuolin viesti, jossa hän kertoi omasta isosta oivalluksestaan: Hän ei ole puolisonsa lasten äiti, eikä hänen tarvitse olla.

Kun suhde D:n kanssa syveni niin, että hän esitteli minut lapsilleen, asetin itselleni vaatimuksen: Minun pitää ryhtyä näille lapsille uudeksi äidiksi, jotta voin tarjota D:lle sen perheen, jonka hän menetti. Koin lasten biologisen äidin haittana, josta piti päästä eroon. Halusin, että lapsilla on äiti molemmissa osoitteissa. Mutta eihän se nyt vaan toimi niin. Eikä sen kuulukaan. Lapsella voi olla vain yksi biologinen äiti. Muita tärkeitä aikuisia voi olla, mutta vaikka he olisivat kuinka hyviä ja tärkeitä, he eivät ole sitä lasta synnyttäneet.

Lasten lattialle jääneet kengät, sinne tänne jätetyt vaatteet yms. ei enää ärsytä niin paljon, kun ne eivät ole enää todisteita siitä, etten osaa kasvattaa. Vastuu heidän kasvatuksestaan on heidän vanhemmillaan, ei minulla. Tämä näkökulman muutos on vapauttanut minut luomaan suhdetta lapsiin ihan eri tavalla. Ajattelen itseäni nyt heidän isänsä uutena puolisona, johon heillä on hyvä olla asialliset välit, mutta minä en ole heille ilmainen pyykkäri, siivooja ja kokki. Teen sen, minkä katson hyväksi ja vaadin rajojeni kunnioittamista.

Kävin jo lasten kanssa lyhyen keskustelun siitä, keitä meidän perheeseen kuuluu. Sain kuulla, etten minä ainakaan. Minua vastaan on kapinoitu ja valitettu, miksi minua pitää aina totella. Tähän D totesi mielestäni hienosti, että sekä minä että hän olemme aikuisia, ja lasten pitää totella aikuisia.

Kapinoinnin lomassa on ollut sitten niitä hienoja hetkiä. Kun lapsi on herännyt painajaiseen ja hakenut minulta lohtua ja pusuja. Kun katsotaan porukalla dokumentteja ja lapset haluavat tietää kaikesta lisää. Kun mennään nukkumaan ja lapset haluavat kertoa päivästään. Kun ruoka maistuu ja sitä halutaan lisää. Ei tätä muuten jaksaisi.

Onneksi lasten kesäloma on kohta ohi ja pääsee töihin lepäämään. :D

21.7.2016

Leuka auki

Olen nyt useampana aamuna herännyt hampaat kipeänä. Purentakiskon käytöstä on niin pitkä aika, että sen pitäminen sattuu (hampaat vaihtaneet paikkaansa sen verran), joten se ei ole vaihtoehto. Päätin yrittää saada purentalihakseni auki muilla konstein. Sain idean Youtuben videosta, jossa neuvottiin huijaamaton tapa tehdä vatsalihasliikkeitä. Videon tekijä selitti, että jos lihas tekee töitä, sen vastinpari rentoutuu. Muuten liikettä ei tapahtuisi.

Illalla nukkumaan mennessä olen pitänyt toista kättä nyrkissä alaleukaa vasten ja painanut niin lujaa kun jaksan alaleukaa sitä vasten. Tämä on saanut purentalihakseni rentoutumaan ihmeen hyvin! Vihdoin olen saanut alaleuan lihakset tärisemään! Lisäksi olen venytellyt alueen lihaksia sen, mitä olen pystynyt.

Vasen puoli leuastani lonksuu pois paikoiltaan välillä. Siellä saattaa olla kulumaa. Jos on, eipä sille enää mitään voi. Kunhan nyt saisi tämän narskuttelun vihdoin loppumaan.

Syksyn ison työrupeaman lähestyminen on saanut kaiken pysähtymään. Minulla on vielä kolme esseetä palauttamatta, mutta en ole saanut kirjoitettua riviäkään. Eilen sitten lopulta aloin kirjoittaa ylös kaikkia niitä ideoita, jotka olen töihin liittyen saanut. Sain valmisteltua 2/3 elokuun hommista ja mieli keveni heti! Olin jotenkin ajatellut, että en pysty, en kykene. Että nyt tämä kesä on mennyt niin helposti ja hyvin, että varmasti syksyllä iskee katastrofi ja paljastuu, että en osaakaan.

Kunnon huijarisyndrooma.

Mutta kun sitten teinkin noita hommia ja sain netin kautta kollegalta positiivista palautetta (hän jopa innostui!), ainakin osa stressistä laukesi. Jos sitä nyt pääsisi hyökkäämään noiden esseiden kimppuun ja saisi ne palautettua ennen viimeistä takarajaa, tämän kuun loppua.

Tuo työpaikka on kyllä löytö! Työkaverit ovat hirmuisen kannustavia, esimies osaa kehua, olen saanut aloittaa työt todella kevyesti tässä kesän aikana (liukuvat työajat yms.), olen saanut näyttää osaamistani alalta, joka oli minulle aikoinaan harrastus, olen saanut kesän aikana rauhassa tutustua paikkoihin jne. Ja jotenkin sekin helpottaa, että tietää kyseessä olevan vain puolen vuoden pätkän. Jos mokaa totaalisesti, sen mokan kanssa ei ole naimisissa "toistaiseksi". Toisaalta pomo lohdutti, että ei heillä ole koskaan yksikään asiakas kuollut työntekijän mokan vuoksi. :D

1.7.2016

Hullu paljon töitä tekee, etukäteen

(♡ Captain Hookin livekeikka netin kautta, parhautta. Menee kylmät väreet selkäpiissä. ♡)

Viime yönä näin ahdistavaa painajaista. Olin työpaikan taukohuoneessa ja sinne oli jostain syystä kutsuttu poliisi "kouluttamaan" meitä. Hän alkoi selittää, kuinka lapsena koetusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei voi parantua. Kävin unessa läpi useita eri vaihtoehtoja. Sanoin vastaan. Nousin ylös ja oksensin. Pyörryin. Päädyin käsirysyyn poliisin kanssa. Jokaisessa skenaariossa poliisi oli hyvin töykeä, röyhkeä, ymmärtämätön ja päällekäyvä.

Kun heräsin, kävin sitomassa itseäni nykyhetkeen juomalla lasin vettä ja käymällä vessassa. Päässä pyöri taas se kaikki paska: Kuinka en voinut aloittaa aikuisiällä sirkusta, kun ensimmäisellä tutustumiskerralla olisi pitänyt tehdä ihmispyramidi ja jo ajatus laukoi liikaa traumoja pintaan. Kuinka helvetinmoisesta paskasta olen selvinnyt. Tein päässäni listaa. Olen nähnyt siskoni raiskauksen. Olen luullut äitini kuolleen. Olen meinannut tukehtua. Olen nähnyt lasta lyötävän niin, ettei hän enää herännyt. Lista jatkui ja jatkui.

Kysyin, miksi nyt. Lopulta ymmärsin, että teen nyt töitä työidentiteettini rakentamisen kanssa. Osana tuota työtä myös tämä osa historiaani piti jotenkin liittää työminään. Alitajuntani työstää sitä, mitä haluan itsestäni jakaa töissä. Miten reagoin, jos työpaikalla tulee yllättäen pedofilia tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö puheeksi. Miten reagoin, jos joku levittää aiheeseen liittyen täysin perätöntä tietoa. Mitä jos, entä sitten kun, miten ja miksi?

Tajusin, että todennäköisesti tulen saamaan takaumia menneestä jossain muodossa lopun ikääni. Nämä asiat nousevat uudelleen käsittelyyn aina, kun saavun elämässäni nivelvaiheeseen, jossa joudun miettimään identiteettiäni uusiksi. Kerta kerralta se kuitenkin helpottaa. Kauan sitten olisin vajonnut takaumien voimasta lattialle. Joskus aikoinaan olisin tarvinnut niiden aiheuttamaan ahdistukseen lääkkeitä. Nyt vain kysyin miksi, selvitin syyn, olin armollinen itselleni ja kävin pyytämässä D:ltä halin. Sain halin, lohdutusta ja pään silittämistä. Rauhoituin. Menin nukkumaan. Nukuin aamuun asti.

Aamulla tein meille kunnon aamupalan, siivosin keittiön, pistin pyykit pyörimään ja istahdin alas. Pysähdyin. Ihmettelin tätä elämää. Kaikki on nyt niin hyvin.