1.7.2016

Hullu paljon töitä tekee, etukäteen

(♡ Captain Hookin livekeikka netin kautta, parhautta. Menee kylmät väreet selkäpiissä. ♡)

Viime yönä näin ahdistavaa painajaista. Olin työpaikan taukohuoneessa ja sinne oli jostain syystä kutsuttu poliisi "kouluttamaan" meitä. Hän alkoi selittää, kuinka lapsena koetusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei voi parantua. Kävin unessa läpi useita eri vaihtoehtoja. Sanoin vastaan. Nousin ylös ja oksensin. Pyörryin. Päädyin käsirysyyn poliisin kanssa. Jokaisessa skenaariossa poliisi oli hyvin töykeä, röyhkeä, ymmärtämätön ja päällekäyvä.

Kun heräsin, kävin sitomassa itseäni nykyhetkeen juomalla lasin vettä ja käymällä vessassa. Päässä pyöri taas se kaikki paska: Kuinka en voinut aloittaa aikuisiällä sirkusta, kun ensimmäisellä tutustumiskerralla olisi pitänyt tehdä ihmispyramidi ja jo ajatus laukoi liikaa traumoja pintaan. Kuinka helvetinmoisesta paskasta olen selvinnyt. Tein päässäni listaa. Olen nähnyt siskoni raiskauksen. Olen luullut äitini kuolleen. Olen meinannut tukehtua. Olen nähnyt lasta lyötävän niin, ettei hän enää herännyt. Lista jatkui ja jatkui.

Kysyin, miksi nyt. Lopulta ymmärsin, että teen nyt töitä työidentiteettini rakentamisen kanssa. Osana tuota työtä myös tämä osa historiaani piti jotenkin liittää työminään. Alitajuntani työstää sitä, mitä haluan itsestäni jakaa töissä. Miten reagoin, jos työpaikalla tulee yllättäen pedofilia tai lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö puheeksi. Miten reagoin, jos joku levittää aiheeseen liittyen täysin perätöntä tietoa. Mitä jos, entä sitten kun, miten ja miksi?

Tajusin, että todennäköisesti tulen saamaan takaumia menneestä jossain muodossa lopun ikääni. Nämä asiat nousevat uudelleen käsittelyyn aina, kun saavun elämässäni nivelvaiheeseen, jossa joudun miettimään identiteettiäni uusiksi. Kerta kerralta se kuitenkin helpottaa. Kauan sitten olisin vajonnut takaumien voimasta lattialle. Joskus aikoinaan olisin tarvinnut niiden aiheuttamaan ahdistukseen lääkkeitä. Nyt vain kysyin miksi, selvitin syyn, olin armollinen itselleni ja kävin pyytämässä D:ltä halin. Sain halin, lohdutusta ja pään silittämistä. Rauhoituin. Menin nukkumaan. Nukuin aamuun asti.

Aamulla tein meille kunnon aamupalan, siivosin keittiön, pistin pyykit pyörimään ja istahdin alas. Pysähdyin. Ihmettelin tätä elämää. Kaikki on nyt niin hyvin.

2 kommenttia:

  1. Olen onnellinen sun puolesta, että jotkut asiat alkavat jo olla hyvin <3 Pahimmat ongelmat takanapäin ja se hyvä elämä edessä. Sinä ansaitset kaiken hyvän minkä muutkin ihmiset, nauti ja ollaan kiitollisia (sekä itselle että muille).

    VastaaPoista
  2. Näyttää siltä että persoonallisuushäiriöön liittyy aina dissosiaatiota.. Ja dissohäiriöisen käytös voi vaikuttaa persoonallisuushäiriöltä. Kuinkahan paljon vääriä dg tehdään, että disso diagnosoidaanki p-häiriöiseksi.. Kuinkahan monella nämä 2
    häiriöitä esiintyy päällekkäin samalla hlöllä.. Ja mikä oikeastaan on dissosiaatiohäiriön ja persoonallisuushäiriön ero?? Ootko koskaan miettiny :)

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)