21.7.2016

Leuka auki

Olen nyt useampana aamuna herännyt hampaat kipeänä. Purentakiskon käytöstä on niin pitkä aika, että sen pitäminen sattuu (hampaat vaihtaneet paikkaansa sen verran), joten se ei ole vaihtoehto. Päätin yrittää saada purentalihakseni auki muilla konstein. Sain idean Youtuben videosta, jossa neuvottiin huijaamaton tapa tehdä vatsalihasliikkeitä. Videon tekijä selitti, että jos lihas tekee töitä, sen vastinpari rentoutuu. Muuten liikettä ei tapahtuisi.

Illalla nukkumaan mennessä olen pitänyt toista kättä nyrkissä alaleukaa vasten ja painanut niin lujaa kun jaksan alaleukaa sitä vasten. Tämä on saanut purentalihakseni rentoutumaan ihmeen hyvin! Vihdoin olen saanut alaleuan lihakset tärisemään! Lisäksi olen venytellyt alueen lihaksia sen, mitä olen pystynyt.

Vasen puoli leuastani lonksuu pois paikoiltaan välillä. Siellä saattaa olla kulumaa. Jos on, eipä sille enää mitään voi. Kunhan nyt saisi tämän narskuttelun vihdoin loppumaan.

Syksyn ison työrupeaman lähestyminen on saanut kaiken pysähtymään. Minulla on vielä kolme esseetä palauttamatta, mutta en ole saanut kirjoitettua riviäkään. Eilen sitten lopulta aloin kirjoittaa ylös kaikkia niitä ideoita, jotka olen töihin liittyen saanut. Sain valmisteltua 2/3 elokuun hommista ja mieli keveni heti! Olin jotenkin ajatellut, että en pysty, en kykene. Että nyt tämä kesä on mennyt niin helposti ja hyvin, että varmasti syksyllä iskee katastrofi ja paljastuu, että en osaakaan.

Kunnon huijarisyndrooma.

Mutta kun sitten teinkin noita hommia ja sain netin kautta kollegalta positiivista palautetta (hän jopa innostui!), ainakin osa stressistä laukesi. Jos sitä nyt pääsisi hyökkäämään noiden esseiden kimppuun ja saisi ne palautettua ennen viimeistä takarajaa, tämän kuun loppua.

Tuo työpaikka on kyllä löytö! Työkaverit ovat hirmuisen kannustavia, esimies osaa kehua, olen saanut aloittaa työt todella kevyesti tässä kesän aikana (liukuvat työajat yms.), olen saanut näyttää osaamistani alalta, joka oli minulle aikoinaan harrastus, olen saanut kesän aikana rauhassa tutustua paikkoihin jne. Ja jotenkin sekin helpottaa, että tietää kyseessä olevan vain puolen vuoden pätkän. Jos mokaa totaalisesti, sen mokan kanssa ei ole naimisissa "toistaiseksi". Toisaalta pomo lohdutti, että ei heillä ole koskaan yksikään asiakas kuollut työntekijän mokan vuoksi. :D

2 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla, tsemppiä, luota itseesi!!

    VastaaPoista
  2. ihanaa kuulla näin kivoja uutisia! itselleni ainakin se, että opinnoissa/töissä menee mukavasti, antaa aina uskoa ja hyvää mieltä.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)