6.9.2016

Köyhyys on rahan puutetta

Lisää asioita, joita parantunut tulotaso on saanut aikaan:

Kaupassa tulee käytyä useammin, kun kaupassa käyminen ei enää vituta.

Dyykkarille on nyt ostettu uusia vaatteita sen verran, että enää ei tarvitse parsia neljättä kertaa hajonneita alkkareita. Ei enää t-paitoja, joiden kainaloissa on nyrkin mentävät reiät!

Nyt olen oikeutettu työterveyteen, joten pääsee taas fysioterapeutille. Jos hartioita saisi avattua ja epäkäslihasten epätasapainoa vähennettyä.

Luottokorttivelka on tällä menolla maksettu pois kahden kuukauden päästä, eikä sitä toivottavasti tule enää lisää. Uutta pätkää ei ole tämän perään tiedossa, joten tavoite on saada kortti nollille ja pakolliset hankinnat tehtyä ennen kuin työsuhde päättyy.

Seuraava "pakollinen hankinta" on viedä kengät suutarille. Kohta varpaat tulee pohjasta läpi, jos jotain ei tehdä.

Käyn töissä, mutta koen yhä olevani köyhä. Jokainen hankinta pitää laskea tarkkaan ja palkasta menee isompi osa lainojen poismaksuun kuin vuokraan. Mutta kyllä se tästä. Kunhan en taas tipu työttömäksi.

Ei niin ihanaa on se, että narsisti-eksä katkaisi taas tapaamiset. Hän ilmeisesti kuuli minun päässeen töihin ja laski, että nyt joutuisimme maksamaan oikeudenkäyntikulut itse. Hyvä hetki siis alkaa tapella. Mitään syytä hän ei teolleen ilmoittanut. Asianajaja hoitaa taas asiaa eteenpäin. Toiveissa on, että vähitellen alkaisi olla tarpeeksi näyttöä siihen, että uskaltaisi yrittää hakea huoltajuutta. Se vain vaatisi sen, että saisin jostain pidemmän pätkän töitä ja pääsisimme muuttamaan isompaan kämppään. Saisi lapsille omat huoneet.

Siitä haaveillessa.

1 kommentti:

  1. Hienosti olet saanut ratkottua taloudellisia ongelmianne ja tarttunut epäkohtiin ihailtavan järjestelmällisesti. Nyt vain pää kylmänä, niin pääset lopulta keräämään säästöjäkin tulevaa varten.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)