30.3.2017

Seksuaalisuudesta ja muista sotkuista

Pistin blogin tauolle, koska liikaa tapahtui kerralla.

Aloitin uudessa työssä. Se oli vaativaa. Uusia työtehtäviä. Huomasin päätyneeni vapaaehtoisesti opettamaan stressinhallintakeinoja työpaikallani. Huomasin päätyväni puhumaan masennuksesta ja siitä toipumisesta työpaikallani.

Tajusin jakaneeni liikaa, ja aloin pelätä, että joku työkavereistani lukee blogiani (juu-u, paranoiaa?) ja tunnistaa minut sieltä. Koska kukapa nyt ei olisi sairastunut kesken opintojensa burnouttiin, ollut niin-ja-niin monta vuotta pois opintojensa ääreltä, ollut kahdesti mielisairaalassa ja meinannut hukkua lapsena?

Tähän lisäksi se, että seksuaalisuus-rintamalla alkoi kuohua. Tajusin pystyneeni seksiin vain ja ainoastaan siksi, että käytin sitä itseni rankaisemiseen. Yritin kerta toisensa jälkeen näyttää itselleni, etten nauti siitä. Että inhoan kaikkea siihen liittyvää. Peniksen näkeminen oksetti, koska pelkäsin sen päätyvän kurkkuuni. Silti annoin suuseksiä. Kiihottuminen pelotti ja sen fyysiset manifestaatiot yököttivät. Silti harrastin seksiä. Pahinta oli laukeaminen, koska se todisti epäonnistumisestani yhä uudestaan: Sinä nautit tästä, huora!

Oivallus johti siihen, että viime joulukuun tienoilla kaikki seksi katosi elämästäni. En kestänyt enää minkäänlaista seksuaalissävytteistä kosketusta. Kaksimielisyydet kuvottivat minua. Olin kuin lapsi, joka ei edes tiedä sellaisesta.

Uutena vuotena dyykkari vaati, että juhlimme vuoden vaihtumista. Hän halusi lähteä bändin keikalle. Luulin, että hän halusi lähteä sinne viettämään aikaa kanssani (koska emme todellakaan olleet ehtineet kuin moikata koko syksyn), mutta hän halusikin sinne vetääkseen niin hirveät kännit, että ei muistaisi koko illasta mitään.

Lopputuloksena sain katsella, kuinka känninen "puolisoni" yritti humalatilassaan iskeä jotain tuntematonta naista nähteni. Tuon esityksen jälkeen ("ethän suutu, mutta toi muija on tosi seksy!") hän katosi. Keikan jälkeen löysin hänet riitelemässä järkkärin kanssa. Meidät heitettiin ulos. Ennen kuin sain hänet autoon silmät-seisoo-kännissään, hän pysäytti liikenteen ja yritti kusta pysäyttämänsä auton konepellille. Katsoin häntä ja ajattelin:

"Tuo ei ole minun puolisoni. Minä en halua olla yhdessä tuollaisen ihmisen kanssa."

Lopulta kaljalla houkuttelu tepsi, ja mies istui autossa. Hän yritti hypätä liikkuvasta autosta ja suuttui, kun kielsin avaamasta ovea. Joten hän avasi ikkunan ja alkoi haastaa riitaa ohikulkijoiden kanssa: Hän hakkaa kaikki, tulkaa vaan yrittämään. Kotona videoin hänen käytöstään. Aamulla näytin videot hänelle. Ero oli lähellä. Matkustin mummon luo (hän voitti syövän), enkä vastannut D:n yhteydenottoihin.

Palattuamme riitelimme raakasti pari kuukautta. Nyt olemme jossain välitilassa, jossa meillä ei ole seksiä, ei edes pussailua, mutta nukumme samassa sängyssä. Emme vain kosketa toisiamme.

Määräaikainen työsuhteeni päättyi. Olin helpottunut. Saisin vihdoin pitää lomaa. Ehdin juuri sairastaa stressin aiheuttaman flunssan pois, kun sain soiton: määräaikainen sijaisuus, ihan eri paikassa, aivan eri työtehtävät, tuletko? Totta kai ilmoitin olevani käytettävissä, koska rahatilanne ja työkokemus.

Jaksoin 10 päivää, kunnes en päässyt sängystä. Olin vuoden sisään runnonut läpi uuden tavan tehdä asioita en vain yhdellä, vaan kahdella työpaikalla. Olin opetellut kymmenien asiakkaiden nimet ja useiden työkavereiden. Olin opetellut taas alusta, missä ovat taukotilat, mistä löydän työvälineet, missä voin käydä syömässä päivän aikana... Olin kohdannut hankalia asiakkaita ja käynyt keskusteluja pomojen ja kokeneempien kollegojen kanssa siitä, mitä heidän kanssaan pitäisi tehdä. Olin pelännyt epäonnistumisten tarkoittavan, että olen huono työssäni, ja pyrkinyt kaikin tavoin onnistumaan. Aina. Olin pelännyt terveyteni vuoksi työpaikan sisäilmaongelmien vuoksi.

Kaiken tämän keskellä olin tukenut Dyykkaria, kun hän menetti nuorimman lapsensa. Olin selvinnyt perättömästä ilmiannosta (josta ei kyllä vieläkään ole kuulunut mitään). Koko persoonallisuuteni oli joutunut ryöpytykseen: Rakensin työminää, ja yritin selvittää, sovinko tälle alalle. Yritin saada D:tä kiinni elämään. Etsin meille ystäväperheen, johon Dyykkari kieltäytyy yhä sinnikkäästi tutustumasta. Lähdin mukaan tärkeäksi kokemaani eläinsuojelutyöhön, jotta saisin muutakin ajateltavaa kuin työt. Ja tutustuttaisiin ihmisiin. Jouduin muuttamaan nopealla aikataululla, koska naapurin juoppolallit ottivat meidät silmätikukseen tehtyämme valituksen häiritsevästä asumisesta. Sen siijaan, että olisin levännyt, metsästin asuntoa. Ja tässä oli vasta viime syksyn tapahtumat. Palkkioksi kaiken tämän kestämisestä D päätti yrittää iskeä vieraan muijan baarista.

Siinä kohtaa minulla meni toivo. Olen kestänyt tuolta äijältä kaikennäköistä. Pitääkö minun vain kestää loputtomiin? Uusi asunto lakkaisi tuntumasta kodilta. Äijän kosketus oksetti. Kelasin päässäni kaikkia saamiani lupauksia: Jahka valmistun, hän lopettaa tupakoinnin ja ryyppäämisen. Jahka saan töitä. Jahka saadaan muutettua, hän muuttuu.

Ja mitä hän on lopettanut? Sekakäytön. Yhteydenpidon siihen kaveriinsa, joka kännissä kouri minua ja baarissa valisti, etten tiedä seksuaalisesta ahdistelusta mitään (kyllä, hän tietää mielensärkijästä). Hän menetti yhden lapsistaan. Hän on alkanut tavata muita säännöllisesti ja yrittää päästä avioerostaan yli. Hän kieltäytyy sinnikkäästi kouluttautumasta uudelle alalle, eikä suostu asettamaan itselleen tavoitteita.

Samassa ajassa olen hankkinut itselleni korkeakoulututkinnon ja laajemman pätevyyden kuin perustehtäviin vaaditaan. Olen hankkinut itselleni en vain yhtä, vaan kaksi työpaikkaa ja menestynyt niissä niin hyvin, että minulle on väläytelty mahdollisuutta saada vakityö. En kyllä tiedä, miten tämä loppuunpalamiseni vaikuttaa niihin mahdollisuuksiin, mutta se jää nähtäväksi.

Ollaanko tasoissa?

Päätin, että antaa olla. Tehköön hän elämällään, mitä haluaa. Minä keskityn nyt itseeni. Kävin kaverini kanssa ostoksilla. Hommasin itselleni en vain yhtä, vaan kaksi kissaa. Aloin meditoida.

Viime yönä kävin pitkästä aikaa mieleni talossa. Viherhuoneessa oli paljon nukkuvia lapsia, jotka olivat saaneet rauhan sisäisiltä demoneiltaan. Sairastuvassa ei häärinyt enää joulupukki, vaan lääkäri. Ennen täpötäynnä olleessa huoneessa oli nyt lähes tyhjää: Vain muutama sänky siellä täällä, jopa tyhjiä sairasvuoteita. Parempaa päin siis ollaan menossa. Prosessi vain vaatisi aikaa ja rauhaa, ja kumpikin on ollut jo pitkään kortilla.

Ensi viikolla minulla on aika lääkärille. Aion pyytää pääsyä työnohjaukseen. Olen harkinnut myös terapian aloittamista uudelleen. Haluaisin käydä läpi näitä seksuaalisuuteen liittyviä traumojani seksuaaliterapeutin kanssa, jolla olisi kokemusta traumatyöstä. Sellaisia ei vain taida olla ihan joka niemennotkossa.

3 kommenttia:

  1. On mukavaa kuulla sinusta taas! Paljon on näemmä tapahtunut ja päällimmäisenä jää mieleen että olet kyllä uskomattoman vahva. Et pelkästään siksi että jaksat edelleen painaa vaan että osaat lukea itseäsi vielä noin hyvin ja osaat ymmärtää mitä tarvitset. Dyykkari harmittaa. Mieli tekisi kysyä mikset vain jo jätä häntä , olet kestänyt tosi paljon sellaista mikä ei parisuhteeseen kuulu. Mutta en kysy koska ymmärrän että asiat ei ole niin mustavalkoisia. Hienoa että kuitenkin keskityt itseesi, ja kissat on kivoja <3 toivottavasti saat hoidettua aikaa nyt itsellesi ja terapiaan, se voisi olla helpottavaa jakaa asioita muuallakin kun täällä. Tsemppiä elämään!

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva taas kuulla sinusta, vaikka kaikkea onkin tapahtunut! Sulla on kaikeasta huolimatta todella hyvä ymmärrys, itsestäsi yms. (Miten kirjaprojekti etenee?)

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä uskomattoman vahva ihminen. Toivottavasti saat itsellesi terapeutin,joka osaa auttaa taas kappaleen matkaa eteenpäin

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)