19.4.2017

Lamaannuttava, kaikenkattava häpeä

Varoitukset: Pedofilia, veri, raiskaus, nylkeminen, paloittelumurha. Älä lue tätä tekstiä, ellet ole hyvässä kunnossa.

En ole paljoa päivitellyt, koska tiedän, että jälkikäteen en halua muistaa tätä vaihetta.

Se alkoi jo viime syksynä. Näin unen, josta muistan jälkikäteen vain, että Muumi tunkeutui ihoni läpi ulos minusta, lähes yhtä suurena kuin minä itse. Hän kirkui. Jotenkin uni liittyi mielensärkijään ja laiminlyöjään. Jotenkin se liittyi seksuaalisuuteen.

Muutama kuukausi tuon jälkeen kaikki seksiin mitenkään liittyvä alkoi ahdistaa minua liikaa. En kyennyt edes pussailemaan. Dyykkarin kosketus iljetti.

Nyt näin unta, jonka jälkeen jokin minussa muuttui. Herättyäni päässäni pyöri vain sanat: Häpeä. Lamaannuttava, kaikenkattava häpeä.

Unessani olin pimeässä sikalassa. Ympärilläni oli joukko miehiä, jotka panivat porsaita. Yksi miehistä (ilmeisesti sikalan omistaja) selosti, kuinka porsaat olivat vielä niin kehittymättömiä (eli pieniä), että välillä ne vuotivat runsaastikin verta. Yksi miehistä antoi käteeni valokuva-albumin. Hän selitti, että hän on aikoinaan kuulunut sikojennussijoiden kerhoon, mutta ei enää. Albumiin hän oli koonnut parhaat palat. Selasin mustia sivuja, joille oli liimattu teipin avulla mustavalkoisia kuvia. Katsoessani tarkemmin yhtä kuvaa, se heräsi henkiin. Kuvassa oli mustaan, kiiltävään nahka-asuun puettu mies, josta näkyivät vain silmät. Aluksi hän poseerasi kuvaajalle, mutta hänet huudettiin pois tieltä. Hänen siirryttyään, näin hänen takanaan miehen, joka pani porsasta. Mies istui aitauksen reunan päällä, porsas roikkui velttona hänen edessään. Veripisaroita leijui ilmassa miehen puuskuttaessa. Ne levisivät ympäristöön kuin punainen usva. Haistoin raudan ja myskin ja hien. Siinä kuvan kautta miestä katsoessani, näin hänet sellaisena, kuin hän oli: Sikana. Hänellä oli sian pää naamiona. Hänen karvainen, lihava vartalonsa hyllyi hikisenä hänen ponnistellessaan.

Miehet huusivat, että laukaise kameran ohi, saadaan hieno kuva. Sikamies ähki ja puhisi ja äkkiä kuvaan sinkosi valkoista nestettä. Sikalan isäntä riensi ottamaan pyörtyneen porsaan vastaan ja sanoi sen lähtevän teuraaksi. Se vietiin nopeasti pois kuvasta. Muut miehet, jotka olivat suorituksen ajan kehuneet ja kannustaneet sikamiestä, tulivat lyömään häntä selkään: Hyvä mies, hyvin tehty.

Tuijotin puuskuttavan miehen veristä haaroväliä, veristä, velttoa penistä kaiken sen karvan keskellä ja voin pahoin. Mielessä kävi ajatus, että miehet suostuvat tähän vapaaehtoisesti, mutta kehtaavat valittaa naisten menkoista.

Sitten uni vaihtui. En enää katsellut kuvaa, vaan miehet halusivat esitellä minulle toimintaansa laajemmin. Oppaani vei minut valtavaan halliin, kuin kivikatedraaliin. Täällä oli naisiakin. Yksi heistä makasi vatsallaan valtavalla alustalla, kuin pyöreällä tarjottimella. Hänet oli sidottu paikoilleen käsistä ja jaloista. Toinen nainen, pukeutuneena paljastavaan iltapukuun, selosti, miten tämä nainen (ammattini edustaja) oli rikkonut lapsia vastaan ja ansaitsi nyt rangaistuksensa. Nainen nimesi kaksi ihmistä, miehen ja naisen, jotka olivat nylkeneet ammattini edustajan tästä hyvästä.

Nyljetyn naisen suolet oli vedetty ulos ja ne levisivät hänen sivulleen kuin jossakin makaaberissa taidenäyttelyssä. Sikamiehet parveilivat ympärillämme, yrittäen nähdä jokainen vielä paremmin. Kuljin välillä oppaani perässä, ja hän vastaili kysymyksiini. Aina, kun näin ammattini edustajan uudelleen, hänestä oli revitty lisää paloja irti. Lopulta hän oli vain hermokimppu, selkäydin ja aivot, joihin jätetyt silmät tuijottivat eteensä kivettyneinä. (Tämä kai viittaa siihen, että olen taas sairauslomalla loppuunpalamisen vuoksi. Hermoni eivät kestäneet työtahtia kaiken muun keskellä: Minusta tuli hermokimppu.)

Taas uni muuttui. Piti lähteä metsästämään uutta riistaa, juhlapukuun pukeutunut nainen julisti. Lähdimme kaikki hallista ulos. Jotenkin minä päädyin saaliiksi.

Sitten olinkin hienoissa juhlissa sukulaisteni kanssa. Muut olivat pukeutuneet juhla-asuihin. Olin mummoni kanssa. Tajusin hänen olevan humalassa, kun hän kaatui minua vasten ja tahri pukuni punaviiniin. Mummoni on henkeen ja vereen raittiusyhdistyksen jäsen, joten tämä järkytti minua. Tajusin pukuani katsoessani, että se oli morsiuspuku. Ukkini ryntäsi paikalle rauhoittelemaan mummoa. Minä päädyin yksin puhdistamaan viiniä puvustani. Löysin lopulta vessan, jossa ei kyllä ollut kuin jokin vanha työhaalari, yhä hiekkainen, jolla pystyin puhdistamaan viiniä puvustani*. Otin haalareista riekaleen ja aioin hangata sillä pukuani. Pysähdyin, kun huomasin, että pukuni helmassa oli kuvia mummostani ja hänen ystävistään. Kuvat olivat mustavalkoisia, paitsi että yhdessä mummoni oli tahriutunut punaiseksi, toisessa hänen hämmästyneen näköinen ystävänsä oli keltainen. Hankasin pukuani työhaalarin palalla, ja punainen lähti mummostani. Keltainen lähti hänen ystävästään, paitsi kasvoista, jotka joka hankauskerran jälkeen muuttuivat yhä hämmästyneemmiksi, yhä pelokkaammiksi ja lopulta niiltä kuvastui valtava inho.**

(* Tämä kai viittaa siihen, että joudun tekemään psyykkistä työtä puhdistaakseni itseni kaikesta tästä sonnasta. Mummoni humalatila taasen viittaa siihen häpeään, jota hän kokee tapahtuneista hirveyksistä, ja jota hän ei pysty kohtaamaan.)

(**Tämä kai viittaa siihen, että tämä mummon ystävä on saattanut huomata jotain, mutta ei ole sanonut mitään, etäännyttänyt vain itsensä. Minun pitää ehkä puhua hänen kanssaan, ennen kuin hän kuolee tai dementoituu.)

Silloin sukuni pelmahti huoneeseen ja he lähtivät viemään minua jonnekin. Muistan, että uni jatkui vielä pitkään, ja siinä oli tärkeää saada eri ihmiset pariutumaan ja harrastamaan seksiä keskenään, koska “muutoin avioliitto ei ole täydellinen”, mutta yksityiskohdat ovat kadonneet mielestäni.

Herättyäni päässäni hoki: Häpeä. Lamaannuttava, kaikenkattava häpeä.

Minusta tuntui erilaiselta. Se puristava tunne, joka on ympäröinyt sydäntäni ja henkitorveani kaikki nämä vuodet, oli kadonnut. Minun on helpompi hengittää ja olla.

Päätin tulla kirjoittamaan tämän ylös ja soittaa sen jälkeen yhteen numeroon ja yrittää saada itselleni terapeutti. Valitettavasti kello on jo niin paljon, että paikka on jo kiinni.

Huomenna uusi yritys.

Tajusin unen myötä, että olen aina hävennyt itseäni kaikkialla. Aina, ja kaikkialla. Kun olen ollut koulussa, häpesin itseäni. En tajunnut, miksi kukaan haluaisi olla ystäväni, koska häpeä oli lamaannuttanut minut. Yläasteikäisenä näin itseni köysiin kiedottuna ja tajusin sitoneeni itseni pieneksi kääröksi, etten vain näyttäisi muille, millainen olen. Häpeä teki nuo köydet.

Ehkä minä nyt olen valmis lopettamaan häpeän? Unen aikana näin vihdoin, että se häpeä ei ollut minun. Se kuului aikuisille ihmisille, jotka raiskasivat pikkulapsia seurauksista välittämättä. Ja vielä kehuivat ja kannustivat toisiaan, sekä tapahtuman aikana, että sen jälkeen. Se oli sairautta. Heidän tulisi hävetä, ei minun. He olivat hulluja ja sairaita, en minä. Minä tulin heidän tekemästään sairaaksi, mutta minä paranen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)