14.5.2017

Pesee ja linkoaa, suunta eteenpäin

Kävin ruokajonossa hakemassa itselleni syötävää. Sain sitä niin paljon, että meinasin alkaa itkeä jo paikan päällä. Seuraavat 2 päivää vain söin ja itkin helpotuksesta: Jääkaapissa on ruokaa ja voin vain käydä ottamassa sitä, lämmittää ja syödä.

Säännöllinen syöminen ja riittävät ravintoaineet ovat tehneet ihmeitä. Lisäksi kissojen lenkittäminen on varmistanut, että tulee käytyä pihalla päivittäin.

TW: viittaus perheväkivaltaan, raiskaustakauman kuvaus.

Huonoja hetkiäkin on tietty ollut. En saa öisin nukuttua, koska se on vaarallista. Katsoin Queer as Folk-sarjaa läpi yön. Menin nukkumaan vasta aamusta. Heräsin päivällä tappeluun naapurissa. Jouduin soittamaan häkeen. Poliisit kävivät katsomassa, että kaikki ovat kunnossa. Menin ylikierroksille. Jouduin soittamaan auttaviin puhelimiin. Poliklinikalta vakuutettiin, että voin tulla sinne, jos en pärjää. Se rauhoitti. Söin hyvin. Venyttelin. Hieroin itseäni.

Lopulta laitoin turvamusiikkia soimaan kuulokkeisiin, niin sain itseni vihdoin sänkyyn asti. Sängyssä ahdistus alkoi nousta. Dissoilin. Joku osani tuli kysymään, joko saan luopua naamiostani, jota pidän kasvoillani. Annoin luvan. Se riisu hymyn kasvoiltani ja puhkesin itkuun. Koin äkkiä hyvin voimakkaasti, että olin vain vasen puoleni, ja sekin katkesi palleaan. Todellisuus aaltoili. Ravistelin itseäni, tärisin, keskityin musiikkiin. Kysyin itseltäni, mitä pelkäsin. Pelkäsin hulluksi tulemista. Seuraavan päivän hoitajakäyntiä. Pelkäsin, että menen sinne, ja sekoan. Hyökkään hoitajan kimppuun, kehtaakin yrittää auttaa. Kaivelee menneitä. Romahdan nurkkaan itkemään. Vajoan katatoniseen tilaan. Rupean riehumaan ja joudun pehmustettuun huoneeseen.

Äkkiä näin poliklinikan täynnä lohikäärmeitä. Paksuja, valtavia lohikäärmeitä. Ne eivät mahtuneet yhteen huoneeseen kokonaan. Lohikäärmeet kietoutuivat ympärilleni, ja jotenkin tiesin, että selviän tästäkin.

Asetuin selälleni ja vedin syvään henkeä. Tunsin jonkin irtoavan sisälläni, kuin lautta pahuutta olisi irronnut pohjasta ja alkanut kohota kohti pintaa. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Keskityin musiikkiin, joka tulvi nappikuulokkeista tajuntaani.

Sitten koin hyvin voimakkaan kehollisen takauman raiskauksesta. Tunsin miehen levittävän jalkani levälleen. Potkin puolustautuakseni. En saanut käsiäni liikutettua ja tajusin, että minua pidettiin käsistä kiinni. Muistutin itseäni, että nyt on vuosi 2017, kaikki on eri tavalla ja minä voin liikkua. Minä pääsen tästä pois, jos haluan. Lopuksi tunsin limaisen valtavan kielen, joka työnnettiin kurkkuuni. Sitten takauma oli ohi. Katsoin kelloa. Yli neljän.

Takauman elettyäni pystyin taas rauhoittumaan. Nukahdin.
/TW

Tänään kävin hoitajan puheilla. Hän kutsui paikalle myös päivystävän psykiatrin. He pyysivät minua jäämään osastolle, mutta en voi jättää kissojani yksin, ilman hoitajaa. Sain kotiin kaksi Opamoxia. Lääkäri kielsi minulta autoilun, koska dissoilen nyt niin voimakkaasti ja koen ajatuksia, että haluan joutua onnettomuuteen, jotta minut vietäisiin sairaalaan. Osallani, joka kokee tulleensa raiskatuksi, on suuri tarve saada hoivaa ja huomiota. Se saattaa saada minut ajamaan auton alle ihan vain saadakseen tarpeensa tyydytetyksi.

No, yritän nyt kuitenkin saada itseni nukkumaan Opamoxin avulla. Huomenna hoitopalaveri. Siellä suunnitellaan jatkoa ja aloitetaan joku lääkitys. Pääni on saatava nyt pysähtymään, jotta aivot saavat välillä levätäkin. Vuorokausirytmi pitää saada kohdilleen, että saan pysyttyä elämässä kiinni ja pidettyä kiinni säännöllisestä syömisestä. Aivot eivät toimi hyvin nälässä.

Saattaa kyllä olla, että olen kohta osastokunnossa. Jos niin käy, pitää ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen ja kysyä, voisivatko he maksaa sairaalakuluni. Minulla ei ole nyt toivoakaan saada niitä maksettua. Sähkölaskukin maksettiin luotolla...

2 kommenttia:

  1. Tämä oli ensimmäinen teksti, jonka luin sinulta. Mielenkiintoista! Mitä sinä käytät turvamusiikkina?

    -Arttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin nyt tekstisi tältä vuodelta. Paikoitellen merkintäsi ovat aivan helvetin raskasta luettavaa. Kevennyksekseni kirjoitat hyvin! :)

      -Arttu

      Poista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)