23.5.2017

Sirusäkki


Olen niin väsynyt, että kuolen.

Makaan maalattialla alasti, kylmissäni. Odotan kuolemaa. Tämä joukkoraiskauksen kokenut osa on tuonut nyt väsymyksensä käsittelyyn, ja tuntuu, että vain makuulla on hyvä.

Eilen ymmärsin, että suoritan kaikkea: keiton syömisestä paranemiseen. Yritin lopettaa suorittamisen. Mutta jos pistän Suorittajan hyllylle, en jaksa kuin hengittää, ja sekin sattuu.

Kun saan itseni revittyä tähän hetkeen, voin hetken hyvin. Sitten haavoittunut osani nousee pintaan, ja romahdan.

Onneksi saan nyt hoitoa. Onneksi täällä on sosiaalityöntekijä, joka hoitaa raha-asiat puolestani. Maailma on tuolla jossain. Minä nuolen haavojani kolossani. Olen vihdoin niin vahva, että uskallan näyttää, kuinka rikki olen.

Vielä, kun saisi itkettyä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)