3.6.2017

Meditointi ja kehotunto

Pystyn vihdoin taas lukemaan kirjoja. Pitkään keskittymiskykyni oli niin olematon, ettei se onnistunut. Nappasin käteeni pitkään odottaneen kirjan Ehdoton hyväksyminen. Siinä Tara Brach kertoo omasta tiestään oman itsensä hyväksymiseksi. Kirjan harjoitukset olivat pitkälti minulle tuttuja: Hengitysten laskemista, tietoista läsnäoloa, kyllä-meditaatiota (kaikille mieleen tuleville ajatuksille sanotaan "kyllä", ja annetaan niiden olla tai mennä menojaan).

Sitten tuli se käänteen tekevä meditaatio-ohje. Tara kuvailee, kuinka hän istui ohjatussa meditaatiossa ja ohjaaja neuvoi heitä sormi kerrallaan tunnustelemaan kehoaan sisältä päin. Olen kyllä tehnyt rentoutusharjoituksia, joissa kehoa skannataan päästä varpaisiin, varpaista päälakeen tai sormista varpaisiin, mutta olen aina tehnyt sen asentoaistin, kehon pinnan kautta. Kun nyt yritin tunnustella itseäni sisäpuolelta, en tuntenut mitään. Olin ontto. Löysin kiinnekohdan liikuttamalla silmiäni. Niiden ympäriltä alkoi löytyä tuntoa. Hitaasti hivuttamalla löysin poskeni, otsani. Korvien kohdalla oli hankalaa, mutta kun vihdoin löysin oikean korvani, koko aluetta alkoi kuumottaa ja se tuntui kuin hohtavan valoa. Innostuneena jatkoin eteenpäin. Löysin toisen korvani, leukani, kaulani. Olkapäiden kohdalla törmäsin seinään: Liikaa suuntia, jonne jatkaa. Pelkäsin menettäväni kosketuksen löytämiini alueisiin. Keskityin pelkooni, annoin sen olla ja muistutin itseäni siitä, että luotan kehoni kykyyn parantua. Kehoni on ehjä, eikä siinä ole mitään viallista. Lopulta pelko hellitti.

Kallonpohja tuntui turvalliselta paikalta jatkaa. Hahmotin hitaasti selkärankani lapaluiden väliin, missä minulla on taas ollut kipeää. Kirjan ohjeiden mukaan lakkasin pelkäämästä kipua, vain tunnustelin sitä. Tunnustellessani aluetta lihakseni alkoivat luonnostaan etsiä oikeaa paikkaansa ja kipu lievittyi.

Koko harjoituksen ajan annoin mieleen tulevien ajatusten tulla ja mennä. Ajatus nousi, nimesin sen ajatukseksi, sanoin sille "kyllä" ja annoin sen tehdä, mitä se halusi. Hämmästyin, miten jopa pelko, tunnistettuna, nimettynä ja tarkasteltuna viipyi hetken ja sitten katosi.

Kun ruokakello soi ja keskeytti meditaationi, huomasin käveleväni valmiiksi ryhdikkäästi. Kun tunnustelin kehoani sisältäpäin, löysin myös sen asennon, jossa sen oli luonnollisinta olla. Minua ei enää pelottanut, että kaadun taaksepäin. Koko harjoituksen ajan minusta tuntui älyttömän hyvältä kehossani. Yritin jatkaa vielä ennen nukahtamista, mutta silloin olin jo liian väsynyt. Ilokseni kuitenkin löytämäni ja tunnustelemani kehon osat tuntuvat nytkin, vaikka vain kirjoitan tätä, enkä erikseen yritä "kaivaa" niiden tuntemuksia esiin. En malta odottaa sitä hetkeä, että vihdoin saan yhteyden koko kehooni!

Toisaalta tiedän, että matkasta ei tule helppo. Olkapäiden kohdalla nousi todella epämiellyttäviä tuntemuksia ja kehoni tuntuu halkeavan kahtia, vaikka mitä yritän. Olenkin nyt tunnustellut varovasti vain yhtä puolta kerrallaan. Työ on hidasta, mutta ei Roomaakaan päivässä rakennettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)