3.9.2017

Terapia alkoi

Eka kerta terapiaa takana. Ensimmäinen tavoite on, että terapeutti oppii tuntemaan meidät: minut ja kaikki osani. En saanut valita terapeuttiani, mutta hän vaikuttaa osaavalta ja pätevältä. Hän huomaa minusta nopeasti, jos alan kadota nykyhetkestä muistoihini. Hän puhuu meistä monikossa: Miten teillä on mennyt? Jos tulee jotain, teillä on numeroni.

Olen loputtoman väsynyt. Tänään nukuin ensin kahteentoista, söin, otin kahden tunnin päikkärit, söin ja nukuin kolme tuntia. Nyt vasta alkaa tuntua siltä, että voisin pysyä hereillä, mutta mitään ei kiinnosta tehdä. D huolehtii siitä, että huolehdin itsestäni. Hän muistuttaa suihkussa käymisestä ja antaa vaihtoehtoja hoitaa itseäni, joita en itse tullut ajatelleeksi. Kuten että voin hieroa kipeää hartiaani hierovan suihkun avulla. Hän myös lähtee seuraksi lenkille, niin tulee lähdettyä. Tavoite arjessa on saada elämästäni mahdollisimman stressitöntä ja tasaista. Jos en tee muuta kuin nukun, tavoite on saavutettu nopeasti.

1 kommentti:

  1. Hienoa että nyt se alkoi. Saaks kysyä että onko hään nainen vai mies? Olisiko sukupuolella suuntaan tai toiseen sinulle merkitystä? Niin se on ihmiset erilaiset, minä en kestäisi tuollaista "teitittelyä" jotenkin se tulisi liian lähelle ja on myös paljon päiviä etten halua ajatella koko osajuttua ja tuollainen ahdistaisi silloin suunnattomasti. Minä olen vissiin sitä tyyppiä joka etenee järjettömän hitaasti ja vaivalloisesti, mutta sinä tunnut niin jotenkin taitavalta itsesi kanssa, tuntuu että kun etenet, etenet välissä ihan huimia askeleita.

    VastaaPoista

Luen jokaisen kommentin ja arvostan niitä, vaikka en aina vastaakaan. :)